Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

6 cd-levyä, n. 6 h 40 min.

WSOY äänikirjat 2012

alkup. Kansa, 1910

lukija: Yrjö Tähtelä

Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa on ollut lukulistallani jo pitkään. Päätin ottaa sen työmatkoilla kuunneltavaksi, sillä minusta tuntui, että tuskin tulisin vielä hetkeen tarttumaan siihen muuten. Tulitikkuja lainaamassa osoittautui melko hauskaksi teokseksi, joskin minua hieman turhautti toinen toistaan seuranneet kommellukset ja väärinkäsitykset.

Kaikki saa alkunsa siitä, kun Ihalaisen talosta on tulitikut päässeet loppumaan. Vaimo Anna-Liisa lähettää miehensä Antin lainaamaan tikkuja Hyvärisen talosta, syrjäkylillä kun asutaan eikä kirkolle ole oikein muuta asiaa. Antti lähteekin pyyntöä täyttämään, mutta kohtaa matkallaan Jussi Vatasen, joka aikansa kierreltyään saa pyydettyä Antin puhemieheksi - leskimies kun on ajatellut naida Hyvärisen tyttären Anna-Kaisan. Tulitikkujen lainaamisesta tuleekin pidempi reissu, sillä myöntävän vastauksen saatuaan puhemies ja Vatanen lähtevät kaupunkiin kihloja ostamaan, juovat vuosikymmenten tauon jälkeen viinaa ja joutuvat kahnaukseen. Tapaavatpa he matkalla Jussin nuoruuden mielitietyn Kaisan, joka niin ikään on jäänyt leskeksi. Asioille näyttää taas tulevan uusi suunta. Samaan aikaan kotipuolessa taas kulkee tieto, että Vatanen ja Ihalainen ovat lähteneet Amerikkaan, seuraava tieto taas on, että molemmat ovat hukkuneet matkallaan. Sekös riittää hämmentään kotipuolen porukkaa ja siellä ryhdytään niin ikään tekemään omia järjestelyitä.

Kuten äskeisestä juoniselostuksesta käy ilmi, on tarinassa monta mutkaa matkassa ja huhu kulkee nopeammin kuin arvaisikaan. Henkilöt tuntuivat minusta olevan toinen toistaan "tyhmempiä", kuka kertoi ihan täyttä valhetta totuutena, koska itse uskoi valheensa todeksi, ja toinen puolestaan uskoi ja juttu muuttui matkan varrella. Kellään ei tuntunut juuri olevan maalaisjärkeä hoksata, että eiköhän jokin virallinen taho tulisi kertomaan kuolemantapauksesta leskelle tai että ei se mies nyt varmaan oikeasti ole yhtäkkiä Amerikkaan ollut menossa, kun on kerran muutoin ollut niin tasaisen luontoinen. Välillä olin todella turhautunut kaikista väärinkäsityksistä ja siitä mitä niistä seurasi, sillä minun luonteelleni moinen sekasorto ei sovi. Toisaalta taas tämä kirja oli ihan hauska, sillä useampaan otteeseen huomasin hymyileväni tai jopa hörähteleväni ääneen kirjan tapahtumille.

Mielestäni Lassilan ote tarinankerrontaan on hyvä ja siinä on jotain sellaista tyyliä, josta kovasti pidin. Myös tarinan kieliasu on nykylukijalle (kuuntelijalle) mielenkiintoinen, sillä siinä on jotakin sellaista särmää, joka sopii tähän teokseen erinomaisesti luoden samalla mukavaa tunnelmaa. Kokonaisuutena minä siis pidin tästä teoksesta, vaikka ajoittain turhauduinkin hieman! Haluankin suositella tätä kirjaa niille, jotka kaipaavat luettavakseen jotain kevyttä klassikkokirjaa. Enpä olekaan aiemmin tainnut törmätä näin hauskaan klassikkoon.

♠♠♠♠