Mutta minä rakastan sinua

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

8 cd-levyä, 9 h 33 min.

Otava 2015

lukija: Kirsti Valve

 

Kyselin joitakin aikoja sitten bloggaajakollegoilta mikä kevyempi romaani tai jopa suoranainen viihdekirja voisi olla hyvä lukupiirikirja. Moni suositteli Eppu Nuotion teosta Mutta minä rakastan sinua, joten ehdotin sitä lukupiirimme tammikuun kirjaksi. Täytyy myöntää, että ilman kirjan saamia suosituksia ja ilman lukupiiriä olisin tuskin tähän kirjaan tarttunut ihan lähitulevaisuudessa, sillä kirjan aihe - keski-ikäisten rakkauskiemurat - ei tunnu itselleni tällä hetkellä läheiseltä. Alkuun päästyäni kuitenkin kuuntelin kirjan nopeaan tahtiin, joten ennakkoajatuksistani huolimatta teos onnistui pitämään kiinnostukseni yllä. Odotan mielenkiinnolla huomista, jolloin pääsen kuulemaan millaisia mietteitä tämä teos on muissa piiriläisissä herättänyt.

 

Mutta minä rakastan kertoo viisikymppisistä Karinista ja Laurista, jotka kohtaavat sattumalta asuntonäytössä. Molemmissa syttyy kiinnostus toista kohtaan ja puhelinnumeroitakin vaihdetaan, mutta molemmmilla on taustalla omat kipeät pettymyksensä parisuhteessa: historianopettaja Karinin opettajamies lähti nuoremman kollegan matkaan ja myös insinöörinä Laurin liitto päättyi samantyyppisissä olosuhteissa. Vähä vähältä he kuitenkin uskaltavat luottaa toisilleen salaisuuksiaan, mutta elämänpolkujen muuttuminen yhteiseksi tieksi ei oikein ota syntyäkseen, kun Lauriin yksipuolisesti jo vuosia rakastunut Kaari heittelee kapuloita rattaisiin ja Karinin mielen täyttää paitsi ulkomailla asuvan tyttären parisuhdekriisi myös hänen entisen miehensä vakava sairaus.

 

Mutta minä rakastan sinua on hidastempoinen ja tunnelmissa viipyilevä kirja. Paikoitellen se tuntuu hyvin eleettömältä ja samalla lempeältä, mitä varmasti tehostaa Kirsti Valveen leppeä tapa kertoa tarinaa. Joku saattaisi luonnehtia tarinaa jopa tylsäksi, mutta minä en. Myönnän kuitenkin, että itse luettuna tarina olisi voinut jäädä joissain olosuhteissa kesken. Sitten kun tutustuu etenkin Kariniin, haluaa todella tietää saako rakkaudessa pahasti pettynyt, hieman omiin oloihinsa vetäytynyt nainen kohdata jälleen onnen. Karinista on helppo pitää, vaikka hän onkin lähes kliseisellä tavalla hyvä ja tavallinen keski-ikäisen eronneen historianopettajan stereotyyppinen edustaja.

 

Niin, kyllä tämä teos sopii hyvin luettavaksi myös alle 30-vuotiaallekin lukijalle, vaikka tuskin kovin moni ikätovereistani tähän kuitenkaan takakannen lupaamien keski-ikäisten suhdekiemuroiden perusteella tarttuu. Ehkä joku ennakkoluuloton ja rohkea kuitenkin, ja hyvä niin, sillä mielestäni tämä teos voi puhutella ketä tahansa, joka joskus on tuntenut syvästi toista ihmistä kohtaan. Tässä teoksessa nousee myös hienovaraisesti esiin teemoja paitsi muiden myös itsensä hyväksymisestä sekä rohkeudesta luottaa toiseen ihmiseen.

♠♠♠♠