WSOY 2018
Luimme lukupiiriin huhtikuussa Satu Rämön ensimmäisen islantilaisesta elämänmenosta kertovan kirjan Islantilainen voittaa aina. Tykästyin hänen tapaansa kertoa ja kuvata asioita, joten myös seuraaviin islantilaiskirjoihin tarttuminen oli selviö. Tykkäsin tosi paljon myös tästä Islantilaisesta kodinonnesta, jossa keskiössä on perhe-elämä. Tästäkin aihepiiristä saatiin esimakua jo ensimmäisessä kirjassa, mutta nyt aiheeseen sukellettiin syvemmälle.
Islannissa perhe on tärkeä ja perhekäsitys suomalaisella mittapuulla varsin laaja. Sekä äidit että isät osallistuvat lapsen kasvatukseen tiiviisti jo pienestä pitäen, sillä kummallakin vanhemmalla on yhtä paljon vanhempainvapaata: 3 kuukautta äidillä, 3 isällä ja 3 miten perhe haluaa ne jakaa. Koko laaja perheyhteisö ja etenkin isovanhemmat osallistuvat lasten hoitoon ennen kuin lapsi tavallisesti 2 vuoden iässä menee päivähoitoon. Suomalaisittain tuo kuulostaa monimutkaiselta ja hurjalta, mutta se toimii Islannissa.
Islanti on niin kovin toisenlainen maa kuin Suomi. Erilaisten perhemallien ymmärtämisessä ja tasa-arvoasioissa se tuntuu olevan paljon edellä meitä. Heille ei ole mitenkään kummallista, jos äiti menee pakollisen äitiyslomansa jälkeen heti töihin tai jos perhemalli on jotenkin "normista poikkeava". Heille se ei tunnu edes olevan mitenkään poikkeava. Hauskinta islantilaisesta perhe-elämästä lukiessa on se, kun kirjailija on suomalainen ja osaa näin verrata näitä kahta maata keskenään. Se myös tuo minulle lukijana lisää perspektiiviä, kun mukana kulkee itselle tuttua vertailukohtaa.
Ehkä yksi asia minulla hieman särähti tässä avarakatseisuutta ja erilaisia valintoja esiin tuovassa teoksessa. Islannissahan lapsi nimetään aina jonkun pojaksi tai tyttäreksi eikä heillä ole sukunimiä samalla tavalla kuin meillä. Näin ollen esimerkiksi avioliiton solmimisen yhteydessä ei tarvitse pohtia nimivalintoja. Minulla hieman särähti se, miten Rämö hämmästeli monen suomalaisen naisen halua vaihtaa sukunimensä miehen sukunimeen vielä nykypäivänä. Voi olla, että olen vain herkillä asian suhteen, sillä menin kesällä naimisiin ja päätin vaihtaa sukunimeni pitkän pohdinnan jälkeen. Ehkä voisin kysyä: miten voi olla, että vielä nykyaikana pitää selittää nimivalintojaan muille?
Rämö kirjoittaa hyvin sujuvaa kieltä. Kokonaisuus oli jälleen kerran jäsennelty hyvin, vaikka ehkä pientä toisteisuutta oli loppupuolella havaittavissa, ei tosin haittaavassa määrin. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja opin islantilaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista monta uutta asiaa. Talo maailman laidalla odottaa vielä lukuvuoroaan, mutta ei varmasti kauan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.