Lintujen kesyttäjä

Antti Tuuri: Lintujen kesyttäjä

Otava 2023

Antti Tuuri on vuosien myötä lunastanut paikkansa yhtenä lempikirjailijoistani, vaikka en ole hänen laajasta tuotannostaan lukenut kuin pienen valikoiman. Lintujen kesyttäjä on hänen uusin romaaninsa. Se sijoittuu 1950-luvun Etelä-Pohjanmaalle, ja vaikka tarkempaan tapahtumapaikkaan viitataan parissa kohtaa, uskaltaisin sanoa tarkemmaksi tapahtumapaikaksi Lappajärven. Siellä Tuuri on itsekin nuorena asunut, joten sinänsä paikka ei yllätä.

Lintujen kesyttäjä kertoo kulkurista, joka saapuu eteläpohjalaisen talon pihalle ja tarjoutuu kesyttämään pihapiirin pääskyset ruokapalkalla. Isäntä antaa luvan, sillä häntä kiinnostaa nähdä, osaako mies oikeasti kesyttää lintuja. Tapahtumat kuvataan talon 15-vuotiaan pojan näkökulmasta. Poika tarkkailee niin kesyttäjää kuin talon yleistä ilmapiiriä ja muita asukkaitakin tarkkanäköisesti, joskin vielä kuitenkin hieman poikasen silmin. Poika kuitenkin osaa kummastella ja kysellä, tehdä huomioita. Mielestäni henkilöhahmon kanssakäymisessä ja keskusteluissa piileekin paljon Tuurille ominaista tilannekoomista ja hieman kuivahkoa huumoria.

Kulkuri kertoo pojalle lintujen haltijahengestä, emuusta, johon täytyy saada yhteys, jotta kesyttäminen onnistuu. Tarinassa viitataan myös lintujen ja eläinten suojelupyhimykseen Franciscus Assisilaiseen, johon kesyttäjää hieman pilkaten rinnastetaan. Eniten epäluuloja on isännän virkaheitolla pappisveljellä, joka on saanut lähteä seurakunnastaan epäsoveliaan käytöksen takia. Eskon hahmo onkin siitä mielenkiintoinen, että hän on valmis tuomitsemaan muita, vaikka ei itsekään ole maineeltaan puhtoinen. Isäntä ei suvaitse veljensä esiintyä isännän elkein talossaan, vaan alati muistuttaa veljeään siitä, kenen hyvän tahdon varassa velimiehen ja vaimonsa leipä nyt on.

Lintujen kesyttäjä on lyhyt romaani, alle 200 sivua, mutta henkilöhahmoissa on silti ulottuvuutta ja kiinnostavia piirteitä. Ihmisten välisten kohtaamisten kuvaaminen käy Tuurilta mainiosti. Pidin tästä kirjasta.