tiistai 6. elokuuta 2024

Sydänmaalaiset

Minna Mikkanen: Sydänmaalaiset
Sydänmaa, osa 1
WSOY 2024
lukija: Jussi Vatanen

Kuunneltuani keväällä Minna Mikkasen jännärin Mustissa vesissä, en ollut kovinkaan vakuuttunut sen hahmoista. Miljööstä kuitenkin pidin ja siksi, sekä osin myös siksi että pidän viihdekirjallisuudesta, annoin mahdollisuuden Mikkasen uudelle Sydänmaa-sarjalle. Yllätyin, mutta en niin kuin toivoin, enkä aiokaan jatkaa sarjan parissa tämän enempää.

Sami isännöi sukunsa lihakarjatilaa Savon sydänmailla. Samassa taloudessa asuu hänen äitinsä Paula, jolle Samin ja Jennin ero oli karvas pettymys. Hän odottaa kovasti, että poika löytäisi tilalleen emännän, minkä hän myös tuo julki. Samia äidin puheet hieman vaivaannuttavat, mutta työ, harrastukset ja ystävät pitävät miehen kiireisenä. Jennikin on tahollaan jo valmis jatkamaan eteenpäin.

Mielestäni oli mielenkiintoinen ajatus nostaa viihdekirjassa esille miespuolinen päähenkilö, sillä niiden kuvasto on yleensä hyvin naispainotteinen. Sami on mielestäni aika inhimillinen hahmo, joka kamppailee ympäristön odotusten ja omien halujensa välimaastossa. Seuraa juonipaljastus: Sami on nimittäin huomannut, että hän taitaakin olla enemmän kiinnostunut miehistä kuin naisista. Samaan aikaan Paula rakentaa suhdetta paikallisen kauppiaan kanssa ja Samille tarjoutuu enemmän vapautta elää omaa elämäänsä.

Mustissa vesissä oli miljööltään hieno, mutta Sydänmaalaisissa miljöö jää lopulta mielestäni hieman etäiseksi. On maatiloja päärakennuksineen, mutta maaseutu jää silti jotenkin taka-alalle eikä ydinkeskustan raittikaan oikein sykähdytä. Odotin miljööltä aika paljon, mutta en saanut oikein mitään. Henkilöhahmot sen sijaan olivat ehkä hieman parempia, mutta heitäkin oli keskiössä kovin monta. Samin ja Paulan vaiheisiin toki paneuduttiin eniten, ja he ne varsinaiset päähenkilöt olivatkin.

Sydänmaalaiset ei ole kovin pitkä kirja, mutta siihen on saatu mahdutettua monenlaista, eikä se välttämättä ole hyvä juttu. Seksuaalinen etsikkoaika, ahdasmielisyys, maaseudun uusi murros ja tilallisen työn vaativuus, ilmastonmuutos ja ideologiat sekä vähän joka nurkan takana lymyävä eroottisuus olivat hämmentävä yhdistelmä. En lopulta tiedä, mitä tämä kirja halusi sanoa. Varmaan viihdyttää joo, mutta jatkuvat ristiriidat eivät hirveästi viihdyttäneet ainakaan minua. Kuuntelin kuitenkin loppuun asti, sillä Jussi Vatanen on lukijana mainio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.