keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Helkavirsiä

Leino, Eino: Helkavirsiä
193 s., Otava 1952
1. sarjan 12. painos, 2. sarjan 11. painos

Kuten joku ehkä muistaakin, kerroin ostaneeni maaliskuussa seurakunnan järjestämästä kirjamyynnistä Leinon Helkavirsiä -teoksen. Heti ensiksi totean, että lukiessani löysin aivan ihanan yllätyksen kirjan välistä: kaksi neliapilaa. Se oli jotenkin niin ihanaa, että löytää vanhan kirjan välistä prässättyjä kasveja.♥

Lukukokemuksena en kauheasti pitänyt teoksesta. Runoissa oli kyllä kaipaamaani rytmiä ja sisältöä, mutta kieli oli Kalevala -tyyppistä ja siksi vaikeaselkoista. Lisäksi runot on kirjoitettu Kalevala -mitalla. Jotenkin en aina jaksanut keskittyä pitkän runon loppuun saakka, ja siksi sen johtoajatus katkesikin ja eikä runosta jäänyt selkeää kuvaa.

Teoksena Helkavirsiä on kokoelma erilaisia myyttisiä taruja ja legendoja. Olin löytävinäni runoista joitakin yhtymäkohtia Kalevalaan, vaikken kyseistä teosta olekaan vielä lukenut (paitsi yläasteella joitakin runoja). Luonto ja elämän syvimmät kysymykset ovat vahvasti läsnä teoksessa.

♠♠½

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Neiti Julie

Strindberg, August: Neiti Julie
n. 80 s., Otava 1988
suom. Helena Anhava
alkup. Fröken Julie. Ett naturalistikt sorgespel 1888

Strindbergin Neiti Julie on ollut lukulistallani useampia vuosia, aina siitä lähtien, kun lukion äidinkielen kurssivihkossa oli ote tästä näytelmästä. Meidän omassa kirjastossamme tätä ei kuitenkaan ole, joten teos jäi silloin lukematta. Nyt vihdoin sain tämän käsiini, mutta olen kyllä melkoisen pettynyt. Odotin jotakin muuta tekstinäytteen perusteella.

Neiti Juliessa on kolme keskeistä henkilöä: Neiti itse, kamaripalvelija Jean ja kokki Kristin. Tarina etenee heidän vuoropuhelunsa kautta. Neiti on ainut lapsi, hänen äitinsä on kuollut ja isä on tapahtuma-aikaan matkoilla. Tapahtumat sijoittuvat juhannukseen 1800-luvun loppupuolella. Neiti on kasvanut vanhempiensa näkemysten ristitulessa ja hänestä onkin tullut erikoinen tapaus.

Näytelmä kuvaa neidin lankeamista ja hänen epätoivoaan, paljastaa suvun salattuja taustoja ja luo kuvan sen ajan säätyjärjestelmästä ja sopivaisuudesta. Näytelmä oli omana aikanaan kohuttu teos, joten odotin siltä jotakin shokeeraavaa. Mutta vaikka kuinka yritin lukea sitä aikalaisten silmin, en kokenut sitä kovinkaan shokeeraavaksi. Onhan siinä järkyttäviä ja julmia tapahtumia, mutta silti en kokenut niitä suurina asioina. Ehkä se johtuu neidin erikoisuudesta. Ja vaikka on kyse murhenäytelmästä, en kokenut sitä kovin murheelliseksi.

♠♠

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Huorasatu

Gustafsson, Laura: Huorasatu
295 s., into 2011

Sainpas vihdoin tämän luettua, on se kestänytkin! Rinnalla olen lukenut koko ajan muuta, koska on tuntunut jotenkin väsyttävältä tarttua tähän teokseen. Mainittakoon, että Huorasatu oli viime syksynä Finlandia-ehdokkaana ja siitä kohistiin paljonkin, sillä kirja on melko raju.

Aloittaessani lukemaan Huorasatua, ajattelin, että ei tästä tule mitään. En jaksa ei huvita ja hyi. Sisulla kuitenkin jatkoin teoksen lukemista ja juoni alkoikin kiinnostaa yhtäkkiä alkukankeuden jälkeen. Juoni on rakenteeltaan melko erikoinen sekoitus antiikin jumalia, nykypäivää, myyttisiä olentoja sekä maailman kauheuksia (sota, lapsikauppa jne).

Teoksessa esiintyy sangen mielenkiintoisia teorioita naisen esihistoriasta, uskontojen synnystä ja syistä seurauksineen. Teos tarttuu maailman epäkohtiin ja pyrkii ne juonessaan ratkaisemaan tavalla tai toisella. Kirja tuo esiin väkivallan, epäoikeudenmukaisuuden ja pahuuden omalla rujolla tavallaan. Vaikka toisaalta voisiko niitä asioita sen kauniimmin kuvata?

Pidin teoksessa sen ilmiselvästä kontaktista uskontoihin, historiaan ja maailman nykytilaan. Asiat oli yhdistetty mainiosti. Onhan teos raaka ja kammottava, mutta silti kiinnostava tulkinta asioista. Gustafssonilla täytyy olla aika hyvä mielikuvitus, jotta pystyy tällaisen maailman luomaan.

Teoksen alkupuolesta tulee mieleen lähinnä sana "pahoinvointi". Alku sai minut todellakin kavahtamaan ja harkitsemaan entistä vakavammin kasvissyöjäksi ryhtymistä. Mutta sitten kun ei enää niin tarttunut tällaisiin asioihin vaan antoi juonen kuljettaa, lukeminen alkoi soljua vaivattomammin. Loppupuoliskosta tulee mieleen lähinnä sanat "mielenkiinto" ja "omituinen".

Koen kuitenkin, että Gustafsson ei täysin onnistunut herättelemään minua miettimään epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillisyyttä, se lähinnä sai minut pohtimaan teorioita ja voimaan pahoin. Se tuskin oli hänen tarkoituksensa.
Silti erilaisuudessaan virkistävä, totuuden siemeniä sisälleen kätkevä ja rujo teos. Tietynlainen taidonnäyte.
♠♠♠½

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kuplissa

Castillon, Claire: Kuplissa
167 s., Gummerus 2012
suom. Lotta Toivanen
alkup. Les bulles

Juuri kun olen päässyt sanomasta, että en juurikaan lue novelleja, alan lukemaan niitä oikein urakalla... Mutta asiaan. Olen lukenut Castillonin aikaisemminkin suomennetut novellikokoelmat, mutta en ole oikeastaan pitänyt niistä juurikaan. Jostain mysteerisestä syystä halusin kuitenkin lukea myös Kuplissa -teoksen, joskaan odotukset sen suhteen eivät olleet kovin korkealla. Yllätyin positiivisesti, sillä pidin tästä teoksesta yllättävän paljon.

Kuplissa -teoksessa novellit on nimetty jonkin novellille merkittävän henkilön mukaan lukuun ottamatta yhtä poikkeusta. Pidin tästä tyylistä oikein paljon, aikaisemmin kun olen kokenut hänen novelliensa nimet jotenkin vaikeaselkoisiksi (tosin siitä on jo vuosia kun olen niitä lukenut). Oli mukava lukea lyhyitä tarinoita, otteita ja tuokioita ihmisten elämästä.

Novellit pitivät sisällään paljon parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita välillä hieman häkellyttävälläkin tavalla. Toisaalta juuri joidenkin novellien suhteiden "epäsovinnaisuus" oli niiden suola. Novelleista oli selkeästi nähtävissä sellaisia asioita, mitä päähenkilö/kertoja ei tajunnut tai halunnut tajuta, mikä oli myös jotenkin hauskaa "hahaa tajusin ja sä et tajunnu" -tyylillä. Se oli ilahduttavaa kaikeassa typeryydessäänkin. :D

Myös jonkinlaisia huumorinpilkahduksia on novelleissa. Joku saattaa olla esimerkiksi tavattoman itserakas, mikä on kerrottu ehkä ivaillen tai ironisesti, tai ainakin minä aistin sen niin. Teoksen takakannessa on ehkä kaksi parhasta otetta teoksesta, mutta en niitä nyt rupea tähän listaamaan. Etsikää teos käsiinne ja lukekaa itse. Ehdottomasti Castillonin paras teos.

♠♠♠♠

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Liian lyhyt hame

Oksanen, Sofi: Liian lyhyt hame: Kertomuksia keittiöstä
78 s., Bonnier 2011

Melko moni varmasti muistaa viime syksyltä tämän teoksen julkistamisen. Tämä teos on Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan yhteisen projektin tulos, sillä tämän laululyriikkakirjan lisäksi samaan settiin kuuluu myös CD-julkaisu levyn lauluista. Julkistaminen on uskoakseni ollut mieleenpainuva, koska Oksanen ja Kaunismaa tekivät tuolloin kiertueen, jossa he kävivät eri puolilla Suomea esittelemässä tätä kokonaisuutta.

Tämän teoksen laululyriikat ovat täysin Oksasen käsialaa, joten niiltä sopii odottaa aika paljon. Jotenkin kuitenkaan tämän teoksen alkupuolen lyriikat eivät auenneet minulle enkä pystynyt tavoittamaan niistä sitä tunnetta ja tärkeää sanomaa, joka puhuu naisten oikeuksien puolesta. Vasta sivulta 35 alkaen aloin nähdä teoksen ytimeen ja ymmärsin mitä Oksanen yritti viestittää. Oikeasti tuosta eteenpäin lyriikat ovat todella suoria, osuvia ja tosia. Lisäksi teoksen "jälkisanat", tai miksikä sitä tässä tapauksessa kutsuisin, avasivat teosta vielä enemmän ja oivalsin sanoituksia vielä paremmin.

En tiedä avaisiko cd:n kuunteleminen alkupuolen lyriikoita paremmin, voi olla. Kuitenkin odotan, että tunne välittyisi myös tekstistä. Kaiken kaikkiaan kyllä oikein mielenkiintoinen teos, suosittelen sitä kaikille joita edes vähäsen lyriikka kiinnostaa. Itselläni ei ollut oikeasti edes aikomusta lukea koko teosta, mutta nappasin sen kuitenkin lainalle. Onneksi. :)

♠♠♠½

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Maaliskuun kirjahankintoja

Maaliskuussa ajattelin, että en osta yhtäkään kirjaa, mutta toisin kävi. Täällä järjestettiin yhteisvastuukeräys, jonne sai viedä kirjoja, jotka sitten myytiin seuravaana päivänä euron kappale. Vein itse sinne noin 40 kirjaa, suurin osa äitini isovanhempien peruja, hyväkuntoisia ja uudehkojakin. Ehdin jo kirjoja viedessäni silmitellä hieman, että mitä siellä jo on. Seuraavana päivänä menin hetipian myynnin alettua paikalle ja löysin neljä kirjaa, joista kolme oli kuin sattumalta TBR100-listallani. Olisi siellä ollut paljon muutakin mielenkiintoista, mutta tällä kertaa mukaan lähtivät vain nämä:
Antti Tuuri: Raja
Eino Leino: Helkavirsiä
Tytti Parras: Jojo
Paulo Coelho: Alkemisti

Coelhon ja Tuurin kirjoissa on siistit paperikannetkin vielä tallella, Parraksen ja Leinon kirjat taas on muuten vain siistit kannet. Koen kyllä tehneeni hyvät kaupat, ja hyvän asian puolesta. :)