lauantai 13. lokakuuta 2012

Näkymätön lapsi

Jansson, Tove: Näkymätön lapsi
145 s., WSOY 2010, 22. p.
suom. Laila Järvinen
alkup. Det osynliga barnet 1962

Taas muumiprojekti edistyy yhdellä teoksella. Alunperin olin ajatellut jättää tämän viimeiseksi luettavaksi, mutta koska pian alkavaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssia varten pitää tehdä ennakkotehtävä, tämä astui vuoroon. Tämä siis oli ennakkotehtävän kirjalistalla, joten päätin valita tämän. Osan tästä teoksesta olen jo lukenut vähän aikaa sitten, sillä sen novelleja löytyy myös Stora boken om Muminista.

Näkymätön lapsi sisältää 9 novellia, jotka ovat Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Jokaisessa tarinassa on oma opetuksensa ja sitä perinteistä muumifilosofiaa, vaikka kaikissa novelleissa muumeja ei esiinnykään. Osa tarinoista on tuttuja jo animaatioista, jotka kyllä ilmeisen uskollisesti seuraavat alkuperäistä kertomusta.

En rupea erikseen ruotimaan jokaista novellia, mutta joistakin heräsi sen verran voimakkaita mietteitä, että kirjoitan niistä pari sanaa. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta laittoi minut hieman miettimään nykypäivän käsitystä siitä mikä on sopivaa ja mikä ei. Tarinassa eräs hemuli jää eläkkeelle ja haluaa nauttia hiljaisuudesta vanhassa puistossa, joka kuului ennen hänen tädilleen. Aikaisemmin hemuli työskenteli huvipuistossa lipuntarkastajana. Kun hemuli jää eläkkeelle puiston huuhtoudutta rankkasateeseen, lapset alkavat käydä juttelemassa hänelle. Lopuksi hemuli perustaa hiljaisen puiston, jonne vain lapset saavat tulla. Vanhan huvipuiston romut on viety sinne ja otettu uudelleen käyttöön. Se mitä jäin pohtimaan, on tämä: oikeasti ei pidettäisi lainkaan sopivana, että joku vanha mies kerää ympärilleen paljon lapsia ja aikuisilta on pääsy kielletty - siinä heräisi väkisinkin epäilyksiä hemulin moraalista. Tämä tarina todistaa, ettei kaikeasta tarvitse aina kuvitella pahinta, mutta kumminkin nykyään saa uutisista kuulla ja lukea kaikenlaista, siksi tämä pisti niin silmään.

Toinen mietteitä herättänyt tarina on Hattivattien salaisuus. Minä jäin siihen käsitykseen, että Muumipappa vain lähtee perheensä luota hattivattien veneen kyytiin. Se antaa Muumipapasta hieman erilaisen kuvan kuin piirrettyjen maalailema pehmeä mutta urhoollinen isähahmo. Muumipapalla on aina ollut seikkailu verissä, mutta nyt hän tuntuu olevan haihatteleva nuorimies, olkoonkin että hän palaa kotiin perheensä luo. Mielenkiintoinen puoli tässä hahmossa.

Nämä ovat ihan mielenkiintoisia ja toimivia muumitarinoita, mutta pidän silti enemmän yhden juonen omaavista muumikirjoista. En kuitenkaan ole pettynyt tähän teokseen missään nimessä. Ainut mikä vähän häiritsi oli se, että kuvitus ja teksti ei pelannut niin hyvin yhteen: kuvat olivat usein joko ennen tai jälkeen niihin liittyvää tekstipätkää. Muutenkaan kuvitus ei ollut yhtä yksityiskohtaista ja hauskannäköistä.

♠♠♠½

6 kommenttia:

  1. Totta, kirjojen Muumipappa on paljon ongelmallisempi henkilö kuin piirrossarjan lutuinen pappa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Kaikkien pitäisi lukea nämä (tämä) kirjat ja huomata Muumipapan oikea luonne. :D

      Poista
  2. Heh, hyvä havainto tuo hemulin namusetäpuisto... enpä ole ajatellut asiaa noin, mutta niinhän se on että oikeasti siellä oisi nopeasti lastensuojelu paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvä sana tuo "namusetäpuisto". :D

      Poista
  3. Minusta juuri nämä novellit olivat aivan parhaita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla eriävä mielipide: lähes kaikki joiden kanssa olen puhunut tästä teoksesta ovat olleet sitä mieltä, että muut muumikirjat ovat parempia kuin tämä. :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.