Simonin kissa

Simon Tofield: Simonin kissa

? s., Gummerus 2010

 

En mitenkään malttanut pitää sormiani erossa tästä ale-löydöstäni, Simonin kissa -sarjakuvateoksesta. Tarkoitus oli blogata tästä vasta myöhemmin, mutta minkäs teet. Osallistun tällä teoksella myös sarjishaasteeseen. Olen selaillut tätä nyt jo moneen kertaan ja kerran mennyt oikein järjestelmällisestikin läpi. Tässä teoksessa ei siis ole luettavaa tekstiä, vain kuvia. Minun oli tarkoitus ottaa kuvia sisällöstäkin, mutta en huomannut tehdä sitä valoisaan aikaan. Esimakua saatte esimerkiksi YouTubesta kirjoittamalla hakusanaksi "Simon's cat".

 

Tämä sarjakuva toteuttaa mielestäni hyvin periaatetta "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". Tämä ei edes kaipaa sanoja, sillä kuvat ovat suoraviivaisesta tyylistään huolimatta hyvin eläviä ja aitoja, herättävät tunteita (naurattaa!) ja hykerryttävät mieltä. Tässä kerrotaan tarinaa ja viedään sitä eteenpäin hyvin hauskasti kuvan keinoin, ja sanat olisivat jopa liikaa. Tofieldilla on hyvä mielikuvitus.

 

Tämä on jokaisen kissanomistajan must-teos, ja uskallan väittää, että jokaiselle kissanomistajalle on tullut esiin teoksessa humoristisesti esitettyjä tilanteita. Tietysti tässä on käytetty hyvin liioittelevaa ja kärjistävää tyyliä, joka tehoaa hyvin, mutta ainakin minun mielikuvitukseni voisi kuvitella omat kissani esimerkiksi tekeytymään lintulaudaksi, jos se vain olisi mahdollista. :D Yleensä itsekin keksin kaikkia hauskoja tarinoita ja seikkailuja, joihin kissani ovat päivän aikana muka joutuneet, joten kaipa tämä siksikin iskee huumorintajuuni täysin.

 

Mielestäni tämä sarjakuva on tietyllä tavalla sukua Karviselle, sillä tämäkin kissa on ruoan perään ja tekee tempauksia omistajalleen, joka tuntuu aina vetävän lyhyemmän korren. Silti tästä ei jää tunnetta, että Karvista olisi jotenkin matkittu, päin vastoin. Ideaa on jalostettu pidemmälle ja saatu toimivaksi, tässä on erilaista tempoa ja "uskottavuutta": esimerkiksi kissan tempaukset voivat olla todellisia, kuten vaikkapa säikäyttäminen hyppäämällä sohvansarjalle kesken jännittävän elokuvan, eikä mitään lumiukon viemistä sänkyyn. Hauskaa sekin kyllä ja Karvinen on edelleen suosikkisarjakuvani, mutta kyllä tämä yltää ihan samalle tasolle ja onkin Karvisen rinnalla suosikkejani.

 

Tämä teos mielestäni on myös kunnianosoitus kissoille, merkki siitä että niiden äly, tietynlainen viekkaus ja vallaton mielikuvitus on tiedostettu.

 

♠♠♠♠♠