Puhelu kiusaajalta

Markku Ropponen: Puhelu kiusaajalta

261 s., Tammi 2002
päällys: Aki Suvanto, kuva: J.O. Lasthein

Minun on pakko tunnustaa, että dekkarituntemukseni on vallan lapsenkengissään. Luen aina vuosittain suomennettavan Cathy Reichsin teoksen ja pari Agatha Christietä, joten voi sanoa, että olen aika kaavoihin kangistunut dekkarilukija. En vain jotenkin pysty lukemaan montaa dekkaria vuodessa, vaikka viime vuosi olikin kyllä poikkeuksellisen runsas niiden suhteen. Ajattelin tarttua tähän Markku Ropposen ensimmäiseen Kuhala -dekkariin, jonka alunperin lainasin veljelleni, jotta dekkarituntemukseni edes vähän kasvaisi. (Huh, tämä kappale tuntuu vilisevän dekkareita!)

Puhelu kiusaajalta siis avaa jyväskyläläisestä yksityisetsivä Otto Kuhalasta kertovan sarjan. Kuhala on hiukan alle 50-vuotias entinen poliisi, joka perusti oman toimiston ja ratkoo nyt mitä erilaisempia tapauksia. Tässä kirjassa hän saa ratkaistavaksi 27 vuotta vanhan selvittämättömän henkirikoksen, johon liittyvät henkilöt tuntuvat löyhästi liittyvän erääseen hänen tutkimaansa tapaukseen. Kuhala saa huomata, että ihmisen halu pysyä turvassa voi ajaa hänet epätoivoisiin tekoihin.

Juoni etenee sutjakkaasti, mutta välillä kyllä liian sekavasti. Kahden eri näkökulman vuorottelu on paikoin liian nopeaa ja ajatuksenjuoksussa on hitusen vaikea pysyä mukana. Jouduin välillä oikein pohtimaan, että mitä tapahtuikaan juuri äsken. Myös loppuratkaisu tulee yllättäen ja hieman erilaisena kuin odotin. Jotenkin minusta tuntuu, että en aivan täysin päässyt selvyyteen siitä miksi näin tapahtui eli mikä oli motiivi.

Olen lukenut yhden Reijo Mäen Vareksen ja siihen verrattuna tämä Ropposen dekkari on huikean paljon uskottavampi. Jotenkin tässä on sellaista jalat maassa -tyyliä ja todentuntua enemmän, vaikka yksien kirjojen perusteella tuskin pidempää johtopäätöstä voi tehdä. Ropposen Kuhala on aidomman tuntuinen hahmo, tasainen ja varma etsivä. Vares on mukaansatempaavampi, mutta Kuhalallakin on ansionsa.

Se mikä tässä kirjassa oli mielestäni poikkeuksellisen hieno tai hyvä asia, on se että tämä kirja on toimiva ajankuva 2000-luvun alun Suomesta. Tuon ajan asiat tulevat esiin kaiken muun ohessa, ei erikseen kuvailtuina detaljeina. En tiedä onko ajankuva hieman väärä sana, koska eihän Suomi nyt tällainen rikosten tyyssija varmasti ollut kuin yksityisetsivän silmin näyttää, mutta jotenkin ajankohta välittyy todella hyvin vaikkei kuitenkaan häiritsevästi: aika ei ole tehnyt tälle reilu 10-vuotiaalle dekkarille tepposia.

Haluan kyllä jossakin vaiheessa tutustua muihinkin sarjan teoksiin, sillä yleisvaikutelma tästä teoksesta on hyvä.

♠♠♠½