lauantai 18. tammikuuta 2014

Ennen kuin kuolen

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
379 s., Otava 2009
alkup. Before I Die 2007
suom. Katariina Kaila
kansi: Emmi Kyytsönen

Jenny Downhamin esikoisteos Ennen kuin kuolen on ollut lukulistallani iät ja ajat. Syksyn mittaan se käväisi hyppysissäni useammin kuin kerran, mutta jäi aina odottamaan hyllyyn omaa vuoroaan. Nyt vihdoin ja viimein lainasin tämän kirjan ja täytyy sanoa, että kyllä tähän kannatti tarttua. Ennen kuin kuolen ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta en ole mitenkään pettynytkään: tämä kirja oli hyvin puhutteleva.

Ennen kuin kuolen kertoo 16-vuotiaasta Tessasta, joka sairastaa leukemiaa. Nuori nainen tietää päiviensä olevan pian luetut, joten hän päättää tarttua toimeen ja toteuttaa unelmiaan. Avukseen hän tekee kymmenen kohdan listan, jota hän alkaa toteuttaa sellaisella elämänvimmalla, että oikein hengästyttää. Listan toteuttaminen ei autakaan häntä luopumaan elämästään, kuten hän oletti, vaan lisää hänen elämännälkäänsä.

Tessa hahmona on hyvin ristiriitainen siinä suhteessa, että hän on toisaalta hyväksynyt sairautensa lopullisuuden, mutta siitä huolimatta hän ei haluaisi antaa kuolemalle periksi vaan elämänhalu on kova ja kuolemaa juostaan pakoon niin lujaa kuin voidaan. Tessa on samalla kertaa sekä vahva että haavoittuvainen, sillä omasta epävarmuudestaan huolimatta hän kantaa huolta etenkin isästään, joka ei tahtoisi millään hyväksyä tyttärensä diagnoosia.

Tässä kirjassa kaikkein puhuttelevinta oli se, miten Tessa osaa iloita pienistäkin asioista ja uskaltaa uhmata hänelle saneltua roolia. Tessa elää elämäänsä täysillä ja viimeisinä kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan, vaikka sairaus viekin hänen voimiaan koko ajan. Takakannessa todetaan, että "tarinasta kasvaa väkevä ylistyslaulu elämälle". Se on aika hyvin sanottu, sillä se kiteyttää hyvin tämän kirjan olemusta.

Vaikka kirja puhuttelikin minua, en oikein osaa kirjoittaa tästä mitään suurempia ajatuksia. Sen voin ainakin sanoa, että tämä on sellainen kirja, joka vaatii sulattelua. Ainakin minulla meni useampia päiviä lukea tämä teos, sillä näin kipeää ja vaikeaa aihetta kuvaava kirja on elämäniloisesta vireestään huolimatta aika vaativa luettava. Downham antaa kirjallaan paljon ajattelemisen aihetta.

♠♠♠♠

10 kommenttia:

  1. Kirjoiti tästä osuvasti. Minäkin pidin tästä kovasti ja tosiaan paljon antoi ajattelemisen aihetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tästä kirjoittaessani tuntui siltä, että on hyvin vaikeaa saada tekstiä syntymään, mutta ilmeisesti sitten onnistuin. :-)

      Poista
  2. Oi vitsi muistan edelleen sen hetken kun luin tämän kirjan loppuun. Kunnon muistijälki jäänyt, kun muistan paika ja kaiken. Muistan, että luin tämän loppuun isän vanhalla asunnolla ja voi kyllä tuli itkettyä niin vuolaasti. Itseäni kirja kosketti tuolloin hyvin läheltä, koska isäni 16-vuotias serkku, poika kylläkin, oli melko vähän aikaa sitten kuollut juurikin leukemiaan. Pari kertaa olen yrittänyt kirjaan uudelleen tarttua, mutten vain ole pystynyt. Varmaan edelleen herättäisi suuria tunteita, kun isomummikin kuoli vain reilu vuosi sitten samaiseen tautiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, no tämä kirja sitten varmasti koskettaa sinua keskivertoa enemmän! Ehkä onkin tarkoitettu, että tämä ensimmäinen lukukokemus pysyy kohdallasi ainoana, sillä se varmaan silloin lohdutti ja auttoi purkamaan ajatuksia, mutta toisella lukukerralla kirja voisi olla paljon haaleampi lukukokemus.

      Poista
  3. Downhamin teos ei ollut minullekkaan ihan sitä mitä odotin. Omasta lukukokemuksestani vei varmasti paljon pois se, että olin juuri ennen lukenut John Greenin samaa aihetta käsittelevän kirjan ja pitänyt paljon. Osuva arvostelu, hieman saman tyyppisiä ajatuksia kuin minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tiennytkään, että John Greenilla on samanaiheinen kirja. Täytyy muistaa se, jos aiheen pariin haluan joskus palata. :)

      Poista
  4. Minä olen tainnut lukea tämän pariinkiin kertaa - molemmilla kerroilla olen ollut yhtä vaikuttunut. Tämä on mahtava, täytyisikin lukea vielä kerran niin että saisin blogattua tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi tästä kirjasta, sinä kun olet eräänlainen "nuortenkirjaekspertti". :)

      Poista
  5. Kirjoitat kirjasta hyvin, minäkin pidin tästä ja kirja tosissaan on puhutteleva! :)

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.