tiistai 28. tammikuuta 2014

Vastauksia haastekysymyksiin

Kirjoihin kadonnut Aletheia muisti minua mukavalla haasteella, joka sisältää kymmenen kysymystä. Itse en tällä kertaa haasta ketään, sillä tuntuu, että tämä haaste on monessa blogissa jo kiertänyt, eri kysymyksin toki. Minulle asti haaste ei ollut aikaisemmin ehtinyt, joten jipii, minutkin haastettiin! :D

1. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa menisit naimisiin jos voisit?
Ylpeyden ja ennakkoluulon mr. Darcyn kanssa varmaankin.
2. Mieluisin kirjallinen miljöö?
Kyllä kartanomiljöö tai maaseutu ovat suosikkejani, ajallisesti viihdyn historiassa 1800-luvulla tai 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.
3. Mistä hankit luettavasi? Käytätkö säännöllisesti kirjastoa, kierrätkö kirpputoreja vai ostatko uutena?
Pääsääntöisesti hankin luettavani kirjastosta, sillä tuleva kirjastotäti on tietysti kirjastojen ystävä. Lähes kaikki lukemani kirjat ovat siis kirjastosta, mutta kirpputoreilta joskus bongaan jotakin. Uutena ostan kirjoja aika harvoin. Kirjasto on palveluna niin mahtava juttu, että sitä haluan kyllä hyödyntää mahdollisimman pitkälti.
4. Parhain lukemasi kirja vuonna 2013?
Eniten pisteitä annoin Eve Hietamiehen Tarhapäivälle, mutta mieleenpainuvia on monta. On vaikea sanoa vain yksi, kun on niin monta hyvää ja omassa lajityypissään toimivaa teosta. Siksi en voi sanoa, että Hietamiehen teos olisi välttämättä parhain, vaikka sille eniten pisteitä blogissani annoin.
5. Viisi kaikkien aikojen parasta lukemaasi kirjaa?
Tämäkin on vaikea ja aina jotain unohtuu kärkiporukasta, mutta parhaimpiin lukeutuvat ehdottomasti Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, Margaret Mitchellin Tuulen viemää, José Saramagon Kertomus sokeudesta, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Sofi Oksasen Puhdistus. Monta yhtä hyvää teosta on olemassa, mutta nämä tulivat ekoina mieleen.
6. Klassikko vai uutuuskirja?
Ennen hieman karsastin uutuuskirjoja, mutta blogin myötä olen löytänyt monta kiinnostavaa uutuutta. Luen sekä klassikoita ja uutuuksia, vaikkakin viimeksi mainitut ovat olleet näkyvämmin esillä oikeastaan koko blogihistoriani aikana. Klassikot ovat kuitenkin lähempänä sydäntäni ja lukiossa luin niitä suorastaan ahmimalla.
7. Mainitse yksi paha tapasi.
Miten en muka keksi yhtään pahaa tapaa itselleni. Ehkä tietokoneella lojuminen lasketaan pahaksi tavaksi, jos oikeasti pitäisi tehdä jotain järkevää (lue: tiskata, tehdä esseetä jne.).
8. Mikä tekee mielestäsi blogista hyvän?
Sisältö. Bloggaajan pitää osata perustella mielipiteensä ja kirjoittaa sujuvasti, jotta mielenkiintoni pysyy yllä. Kaunis ulkoasu ei ratkaise mitään, jos kaikki postaukset ovat vain tyhjää sanahelinää, vaikka toki esteettisyys on mukava asia.
9. Lempi vuodenaikasi? Miksi?
Tykkään kaikista vuodenajoista ja yleensä kaikkein ihanimmalta tuntuu aina tulossa oleva vuodenaika: kesällä syksy, syksyllä talvi ja niin edelleen. Ehkä se kaikkein ihanin on kuitenkin loppukevät tai alkukesä, niiden taite oikeastaan. Valkeat yöt, heräävä luonto ja lämpö. Suomen kesä on vain niin kaunis.
10. Luetko sarjakuvia?
Luen jonkin verran, mutta en säännöllisesti. Sanomalehdistä tulee stripit luettua, mutta siihen se kyllä suurimmaksi osaksi jääkin.

Palaillaan taas ja toivottavasti pian! :)

4 kommenttia:

  1. Minulla on sama suosikkimiljöö ja yksi sama kaikkien aikojen suosikkikirjakin, Kertomus sokeudesta. :) Ja kevät on aivan ihanaa aikaa, etenkin sitten kun lumet ovat jo lähteneet, alkaa vihertää, on jo lämmintä ja kesä on aivan nurkan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ollaan samiksii! :D Kertomus sokeudesta on kyllä niin vaikuttava teos, että sen muistaa prikulleen vielä vuosienkin päästä lukemisesta. :)

      Poista
  2. Hyviä vastauksia. Minustakin tuntuu aina ihanimmalta tulossa oleva vuodenaika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä onkin, että vaikka nykyinen olisikin kiva vuodenaika, niin seuraava on vielä ihanampi... Mikä oravanpyörä! ;D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.