torstai 4. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Facebookissa on jo jonkin aikaa kiertänyt Viiden kirjan haaste, joka on nyt rantautunut myös blogeihin. Sain Todella vaiheessa -blogista tämän haasteen ja olen siitä hyvin iloinen, sillä Facebookin puolella en ole haastetta saanut ja olen ollut siitä hieman katkera. :DD En ole kehdannut tätä omatoimisesti itselleni napata, joten jee, nyt pääsen haastettuna tähän vastaamaan! :D

1. Kirja jota luen parhaillaan on Sirkka-Liisa Rannan tietokirja Naisten työt: Pitkiä päiviä, arkisia askareita. Se käsittelee aihetta sadan vuoden ajanjaksolla 1860-luvulta 1960-luvulle. Teos on hyvin mielenkiintoinen ja sopii hyvin eräänlaiseksi jatkumoksi lokakuussa lukemalleni Tiina Miettisen Piikojen valtakunnalle, joka käsittelee aihetta 1600-1700-lukujen osalta.

2. Kirja josta pidin lapsena... Niitä on niin monta! Alle kouluikäisenä suosikkejani olivat Kristiina Louhen Aino-kirjat, jotka viehättävät minua edelleen. Kouluikäisenä luin paljon ja suosikkeihin lukeutui muun muassa Ann M. Martinin The Baby-Sitters Clubit. Joitakin lapsuuden suosikkejani olen lukenut uudelleen myöhemmin, mutta tähän sarjaan en ole kajonnut. Pidin siitä kyllä todella paljon ja monen kirjan pääpiirteet on edelleen hyvin muistissa.

3. Kirja joka jäi kesken... Näitä on varmasti useampiakin, mutta tällä hetkellä mieleen tulee Hannu Salaman Juhannustanssit ja Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Yritin lukea niitä lukion kirjallisuusdiplomia varten, mutta molemmat jäivät kesken jo ihan ensimmäisillä sivuilla.

4. Kirja joka teki vaikutuksen on ehdottomasti Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäinen osa. Kyseinen kirja paitsi avasi käsitystäni asioista myös viitoitti minulle tien sellaisen kirjallisuuden pariin, josta pidän edelleenkin. Sen ansiosta kotimainen kirjallisuus ja etenkin vanhempi kotimainen kirjallisuus alkoi kiinnostaa, ja niin löysin muun muassa Minna Canthin ja F.E. Sillanpään tuotannon. Minun tekisi mieleni joskus lukea koko Pohjantähti-trilogia uudelleen, mutta vielä ei tunnu olevan sen aika.

5. Kirja johon palaan uudelleen... Näitäkin on monta. Harry Potterit olen lukenut useampaan kertaan ja jo varmaan vuoden ajan olen ajatellut ottaa sarjan uusintalukuun. Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on myös tullut luettua moneen kertaan, samoin Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Jos pitää mainita jokin teos, jonka olen lukenut vasta kerran ja aion sen pariin palata, niin ainakin Muriel Barberyn Siilin eleganssi on hyvin vahvoilla.

Koska en tiedä ketkä kaikki tähän ovat jo blogeissaan tai Facebookin puolella vastanneet, niin jätän haastamatta ja kehotan vain kaikkia halukkaita omia vastauksia rustailemaan. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.