Lempi

Minna Rytisalo: Lempi

234 s., Gummerus 2016

ennakkokappale kustantajalta

 

Parisen kuukautta sitten postipoika oli kiikuttanut laatikkooni ennakkokappaleen, joka oli kyllä nyt niin osuva kirja minulle lähetettäväksi kuin olla voi! Kyseessä on siis tämä Minna Rytisalon esikoisteos Lempi, joka julkaistaan ensi viikolla. Tästä kirjasta tulee olemaan vaikeaa kirjoittaa, sillä lukemisen jälkeen olin lähinnä pökertynyt teoksen kauniista kielestä ja sen tapahtumista, joista muodostuu todellinen perhetragedia, kuten jo takakannessa kerrotaan.

 

Lempi sijoittuu Rovaniemen lähiseuduille Lapin sodan kynnykselle ja sen aikaan. Teos on moniääninen ja lukija pääsee tutustumaan Viljamiin, Elliin ja Siskoon ja heidän kauttaan myös Lempiin, joka on teoksen keskeisin henkilö. Viljami on nuori mies, joka joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa kotitilalle Pursuojalle ja lähtemään itse rintamalle. Kaupungissa varttuneelle vaimolle jää seuraksi piika Elli, jonka sisällä roihuaa yhtä vahva lemmenkaipuu kuin hänen isäntäväkensä Viljamin ja Lempin rakkaus toisiinsa. Samaan aikaan saksalaissotilaan morsiamena elämäänsä rakentelee Lempin kaksoissisar Sisko. On sota ja jokaisen on tartuttava siihen mitä on, sillä mitä tahansa voi tapahtua.

 

Takakannessa todetaan, että kolmen kertojan kertomukset osoittavat "miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina - meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään". Se on hyvin sanottu, sillä Viljamin, Ellin ja Siskon kuvaukset Lempistä ovat todellakin keskenään erilaisia. Mieleeni tulikin kysymys mitä Lempi olisi itse mahtanut kaikesta kertoa, miten hänen mielestään kaikki meni ja millainen ihminen hän todella on oman elämänsä pääosassa eikä vain toisten silmin kuvattuna.

 

Mielestäni Lempi on hengästyttävän hieno lukukokemus, jossa tuntuu väkevänä hetkessä elämisen rytmi. Tarina itsessään on toisaalta kaunis ja toisaalta rujo, sillä siinä näkyy paitsi rakastamisen kauneus myös sen raadollisempi ilmenemistapa, joka ajaa ihmisen mitä hurjimpiin tekoihin. Herkästi kirjoitettu teos ei tuomitse ketään, vaan kertoo asiat asioina. Hienon lukukokemuksen tästä teki tarinan lisäksi myös teoksen kieli, johon tosin kesti hetken aikaa tottua, sillä se tuntui aluksi hieman kiemuraiselta. Teoksen tyylissä oli muuten hieman jotain tommikinnusmaista, vaikka samaan aikaan tämä tuntuikin hyvin omanlaiseltaan tyyliltä. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että Kinnusen teoksista pitävät tulevat pitämään myös tästä teoksesta!

 

♠♠♠♠