sunnuntai 4. elokuuta 2019

Heinäkuun luetut

Ihana, kirjojen ja kaiken muun mukavan täyteinen heinäkuu meni. Aloitin heinäkuussa kesälomani, joten etenkin alkulomasta lähestulkoon ahmin kirjoja ja elokuvia. On niin ihanaa, kun voi lukuinspiksen iskiessä lukea niin myöhälle kuin tahtoo ja päivisinkin on aikaa ja mahdollisuus tarttua kirjoihin. Lomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä ja jonkin verran on pieniä lomasuunnitelmia tiedossa, vaikka mitään aikatauluja en olekaan lyönyt lukkoon. Haluan viettää loppulomankin niin pitkälti fiilispohjalta kuin vain mahdollista.


Mitä tein heinäkuussa? Kävin kesäteattereissa, pyöräilin, osallistuin ohjattuun ryhmäliikuntaan, katsoin elokuvia, luin kirjoja, näin kavereita, valvoin myöhään ja nukuin pitkään (heti loman alettua), kävin pikkufestareilla, kävin taidenäyttelyssä, kävin luontopolulla, söin hurjan paljon jäätelöä, uin, nautin kesästä. Tunnen oloni voimaantuneeksi, niin muotisana kuin se onkin jo jonkin aikaa ollut.

Heinäkuussa ehdin lukemaan ja kuuntelemaan yhteensä hurjat 12 kirjaa. Yhden kirjan luin uusintalukuna, muut olivat uusia tuttavuuksia. Heinäkuinen naistenviikko näkyi blogissani teemalukemisena eli luin ja kirjoitin kirjoista, joissa pääosassa on tytöt tai naiset. Edistin nojatuolimatkailuhaastettani muutamalla kirjalla ja lisäksi osallistuin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Silti lukeminen pysyi rentona ja pakottomana. Mitkään varaukset eivät hengittäneet niskaan ja saatoin aidosti valita kirjoja, joita halusin juuri sillä hetkellä lukea.

Heinäkuussa luin seuraavat kirjat:
Aino Louhi: Mielikuvitustyttö
Camilla ja Viveca Sten: Synkät vedet 1 - Syvyyksissä
Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla
Reijo Mäki: Tolvana
Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär
Maria Turtschaninoff: Arra
Johanna Spyri: Pikku Heidi
Markku Hattula: Akat
Elisabet Aho: Siirin simakesä
F.E. Sillanpää: Hiltu ja Ragnar
Luiz Ruffato: Rutosti hevosia
L.M. Montgomery: Pieni runotyttö

Saa nähdä minkä verran ehdin elokuussa lukemaan. Nyt minulla on kesken tiiliskiven paksuinen Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta, joten määrällisesti vaikkei välttämättä sivumäärällisesti elokuu jää varmasti heinäkuuta pienemmäksi. Alkavan lukuvuoden opintojakin pitäisi alkaa ajatella, mutta en halua ottaa niistä suurta stressiä. Nyt vielä pari viikkoa oikeasti lomailua! Palaillaan!

2 kommenttia:

  1. Fiilispohjainen lomailu on parasta! Sinä oletkin tehnyt jo paljon mukavia asioita lomallasi. Minullakin lukeminen on ollut ihanan pakotonta nyt kesällä. Luin kyllä varsinkin heinäkuussa suorastaan ennätysmäärän kirjoja, mutta se tapahtui levosta käsin, ja ehdin kyllä nauttia kesästäkin täysin siemauksin. Ihanaa loman jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tuntuu jo siltä, että voisin jo ihan hyvin mennä huomenna töihin, sillä tunnen palautuneeni loman aikana hyvin. Lisäksi ilmakin on jo niin syksyinen, että senkin puolesta voisi jo töihin suunnata. Ehkä ensi kesänä pidän lomani niin, että pidän 3 viikkoa putkeen ja viikon jossain toisessa kohtaa. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.