Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin

Ilona Pietiläinen: Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin

191 s., Docendo 2016

 

Ilona Pietiläisen nimi on minulle sisustuskirjailijana tuttu, mutta en ole aikaisemmin tutustunut hänen teoksiinsa. Tänä vuonna jouluinnostukseni on kuitenkin ollut aikaisempia vuosia voimakkaampaa, joten joulukirjat ovat myös herättäneet kiinnostukseni aikaisempaa selkeämmin. Niinpä myös Pietiläisen uusin teos Kaunein joulu - Ideoita ja sisustusvinkkejä joulukotiin päätyi luettavakseni.

 

Täytyy myöntää, että kirja on kaunis ja Pietiläisellä tuntuu riittävän ihania sisustusideoita ja joulumieltä! Tätä kirjaa oli mukava tutkia, mutta monikaan kirjan ideoista ei ole minun kodissani niin vain toteutettavissa, sillä kolme kissaani pitävät huolen siitä, että mitään sieviä asetelmia on turha yrittää hyllyihin, pöydille tai muille tasoille kehitellä. Joitakin minunkin huushollissani toteuttamiskelpoisia ideoita jäi kuitenkin mieleen hautumaan. Erityisesti kiinnostuin suolan kasvatuksesta ja vesikristalleista, mutta on kyllä silti enemmän kuin todennäköistä, että kokeilematta jää. Fiilistely on mukavaa, ja juuri siihen tällaiset kirjat ovat omiaan, mutta harvemmin etenen toteutuksen tasolle.

 

Toteutuksen tasolle etenemistä ainakin tämän kirjan kohdalla hidastaisi myös se, että olisin yksinkertaisesti kaivannut hieman tarkempia ohjeita joidenkin askartelujen tekemiseen. Olin odottanut, että tässä kirjassa olisi nimen omaan ohjeita (ja olihan niitäkin, mutta usein melko epätarkkoja ja lyhyitä vaihekuvauksia), joten tällainen fiilistelevä ja "vinkkaava" ote tuli minulle hieman yllätyksenä. En ole sillä tavalla luova, että pystyisin parin ohjenuoran avulla tekemään vaikkapa havukranssin oveani koristamaan, joten tarvitsisin sellaiseen toimeen ryhtyessäni huomattavasi tarkempia ohjeita kuin tässä kirjassa oli. En tosin tiedä löytyykö Pietiläisen blogista aina tarkempia juttuja ja kirja(t) on vain sivutuote ja sisältää parhaita paloja. Tämän teoksen parasta antia kuitenkin minulle oli hyvin toteutettu kuvitus, jossa silmä todella lepäsi.

 

Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin mukava portti kohti joulua, sillä kirjan kuvia katsellessa oli kiva virittäytyä joulutunnelmaan.

Saippuaprinsessa

Kaari Utrio: Saippuaprinsessa

8 cd-levyä, Tammen äänikirja 2005

lukija: Susanna Haavisto

Saippuaprinsessa kertoo nuoresta Ulrika Rutenfeltista, joka isänsä kuoleman jälkeen on päätynyt asumaan holhoojansa ja tämän vaimon talouteen. Eletään 1830-lukua, jolloin naisen tulevaisuuden tärkeimpänä tukipilarina nähtiin viisaasti (ja varakkaaseen sukuun) solmittu avioliitto. Ulrikan holhooja vaimoineen asuu maaseudulla ja niinpä he päättävät lähettää tytön sukulaisten hoiviin Helsinkiin, jotta leskiparonitar Ekestolpe voisi auttaa nuorta sukulaistaan löytämään sopivan aviomiehen. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä saippuaprinsessaksi tituleerattu Ulrika tulee saamaan äidinperintönään huikean rahasumman, joka kelpaisi kenelle tahansa. Ulrikalle onkin jo kaavailtu serkkunsa Mauritz Ekestolpen morsiamen Victoria von Sperlingin tuhlaavaista veljeä, mutta Ulrikapa ei olekaan niin vietävissä kuin jotkut maalaistyttösestä olettaisivat.

Mielestäni Saippuaprinsessa oli viihdyttävää kuunneltavaa työmatkoilla, vaikka teos olikin melkoisen ennalta-arvattava: minä ainakin hoksasin jo heti alussa, että mitä tulevaisuus mahtaa Ulrikalle tuoda tullessaan. Siitä huolimatta kuuntelin tairnaa ihan mielenkiinnolla, joskin välillä minua hieman turhautti takaiskut Ulrikan tiellä, kun kuitenkin oli koko ajan tiedossa miten kaikki varmasti kääntyy. Siitä huolimatta tämä taitaa olla viihdyttävin teos, jonka olen Utrion tuotannosta kuunnellut. Tässä teoksessa oli myös selkeämmin suoranaista huumoria, joka sai minut välillä naureskelemaan ääneen. Lisäksi mielestäni Susanna Haavisto lukee teoksen jotenkin sopivan nasevasti, jotta Utrion teksti pääsee hienosti esille.

♠♠♠♠

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

 kuvitus: Miranda Mord

146 s., Haamu 2016

a-kappale kustantajalta, kiitos!

 

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy on kolmas osa Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen Kummakylä-sarjaan. Sarjan aikaisemmat osat ovat Kummajaisten kylä ja Kummajaisten kylän kuuma kesä.

 

Syksy on saapunut Korpikylään ja jo aikaisemmista osista tutut nuoret Sara, Niko, Aino, Otto, Riku ja Sampo aloittelevat kukin kouluvuottaan. Osa heistä on jo siirtynyt yläkouluun, mutta ystävyys jatkuu edelleen, joskin eri kouluissa kulkeminen askarruttaa joitakin heistä. Nuoret puuhailevat vapaa-aikana erilaisten harrastusten parissa, mutta kun Rikun isä tahtoo rakennuttaa kunnan tuleville mäkihyppytoivoille ja etenkin omalle pojalleen ison hyppyrimäen Susivuorelle, alkaa tapahtua kummia. Omituinen poltetun pihkan haju leijuu metsässä ja villieläimet tunkevat kotipihoihin. Myös Miina-mummo käyttäytyy kummallisesti ja katukuvaan ilmestyy erikoinen harmaahiuksinen kulkija.

 

Siinä missä pidin sarjan avausosaa todella kiinnostavana ja kokonaisuudessaan oikein onnistuneena teoksena, niin koin toisen osan jokseenkin latteana ja ajelehtivana kokonaisuutena. Nyt voin ilokseni kuitenkin sanoa, että Kummajaisten kylän salaperäinen syksy palaa jälleen samalle tasolle avausosan kanssa! Mielenkiintoni pysyi todella hyvin vireillä, yliluonnollisia juttuja oli keksitty nokkelasti ja juoni pysyi hyvin kasassa. Nuorten arki näyttäytyy mielestäni tässä sarjassa yleensäkin hyvin uskottavana ja tässäkin teoksessa he pohtivat ystävyyttä, ihastumista, kotiasioita sekä harrastuksia ja oman tiensä löytämistä. Pelkästä yliluonnollisten juttujen kohtaamisesta ei siis ole edelleenkään kyse, ja hyvä niin.

 

♠♠♠♠½

Lokakuun luetut

Lokakuu oli minulle jotenkin kiireistä aikaa, sillä poikkeuksellisen moni ilta täyttyi erilaisista harrastuksista tai työvuoroista. Yritin etsiä tämän postauksen kylkeen jotakin sopivia kuvia, mutta niitä ei vain ollut, ja tajusinkin etten ole ehtinyt yhtään fiiliskuvailemaan ulkona: aina kun minä olen lopulta ennättänyt ulos, on ollut jo liian pimeää. Kiireistä huolimatta olen ehtinyt lukemaan kuitenkin mukavan määrän kirjoja ja olenpa taas innokkaasti tarttunut sukkapuikkoihinkin. Joulufiilistelytkin olen jo aloittanut, sillä tänä vuonna olen päättänyt aloittaa ajoissa ja nauttia joulunalusajasta kunnolla. Tämä ilmenee käytännössä mm. joulukirjojen varaamisella ja lainaamisella sekä joulumusiikin kuuntelulla (kyllä, aloitin viikonloppuna!). Voitte siis varautua siihen, että tulen tuuttaamaan tänne postauksia kiinnostavista joulukirjoista. Toki aion lukea muutakin, älkää siis pelätkö minun aiheuttavan liiallista jouluähkyä jo näin marraskuussa. :D

Lokakuussa luin tai kuuntelin 10 kirjaa, ja oikeastaan jokainen niistä oli minulle mieluinen jollain tapaa. Yksi kirja minulta jäi keskenkin, sillä en vain kerta kaikkiaan päässyt sisälle Muriel Barberyn Haltiaelämään. Olin odottanut sitä innolla, koska pidin Siilin eleganssista kovasti, mutta nyt ei napannut. Onneksi osaan nykyään jättää kesken kirjat, jotka eivät vie mukanaan. Erityisen kiinnostavina lukemistani kirjoista pidin Hirvisaaren, Baggen ja Sentšinin kirjoja.

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus 

Reijo Mäki: Hot dog 

Marie Kondo: KonMari 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja - Miehen työt 

Mia Vänskä: Saattaja 

Agatha Christie: Vaarallinen talo 

Tapani Bagge: Pikku enkeli 

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu 

Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi 

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio

Saas nähdä mitä muuta marraskuu tuo tullessaan kuin joulukirjoja. On minulla ainakin varaa mistä valita, sillä KonMaritus-projektini jälkeen onnistuin haalimaan kirjastosta mukaani melkoisen pinon luettavaa... Yksi nuortenkirja nyt kumminkin odottaa jo pääsyään blogiin, joten ainakin lukukuu on lähtenyt reippaasti käyntiin! :)

Jeltyševit, erään perheen rappio

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio

285 s., Into 2015

suom. Kirsti Era

kansi: Tex Hänninen / BunnyDuck Grafiks

 

Kirjallisuuspiirimme lokakuun aiheena oli venäläinen kirjallisuus ja erityisesti venäläinen nykykirjallisuus. Aihe oli minun toivomukseni, sillä vaikka osaisin heti nimetä venäläisiä klassikkokirjailijoita ja olen heidän tuotantoaan lukenutkin, on maan nykykirjallisuus jäänyt minulle vieraaksi. Piiriä varten luin Jeltyševit, erään perheen rappio -teoksen, joka teki minuun vaikutuksen ja osoittautui hyvin kiinnostavaksi teokseksi.

 

Teos kertoo miliisinä työskentelevästä Nikolai Jeltyševistä ja hänen kirjastonhoitajavaimostaan sekä heidän kahdesta pojastaan, joista nuorempi on vankilassa. Perhe asuu kaupungissa ja heillä menee ihan mukavasti siihen saakka kunnes Nikolai sortuu työssään ylilyöntiin ja saa potkut. Perheen taloudellinen tilanne romahtaa ja kaupunkiin jääminen tuntuu mahdottomalta. Niinpä he pakkaavat tavaransa ja muuttavat Valentina-vaimon kotikylään syrjäiselle maaseudulle tämän vanhan Tatjana-tädin nurkkiin. Muuttuneet olosuhteet pakottavat Valentinan jättämään työnsä ja maaseudulla, jossa työtä ei ole, perheen taloudellinen tilanne heikkenee entisestään. Samalla alkaa myös henkinen rappio ja tylsistyminen, joka lopulta vetää perheen pyörteeseensä.

 

Jeltyševien tarina on jokseenkin surullinen, sillä ennen itsensä hieman paremmaksi väeksi itsensä tuntenut perhe huomaa joutuvansa nöyrtymään kerta toisensa jälkeen. Niukka toimeentulo pakottaa perheen ensin hankkimaan varoja marjojen torimyynnillä ja myöhemmin kuvioihin astuu pirtukauppa. Erityisesti alennustila tuntuu koskevan vaimoon, mutta vielä pahempaa on kuitenkin se, että mikään ei tunnu suunnitelmista huolimatta muuttuvan. Perhettä kohtaan ei olekaan helppo tuntea sääliä tai edes empatiaa, sillä monesti tuntui, että he olisivat voineet yrittää kovemmin eivätkä vain vaipua odottamaan jotakuta joka neuvoisi miten toimia. Talo jää rakentamatta, kaikki sortuu ympäriltä eikä kukaan silti tee mitään - haaveilee vain.

 

Vaikka Jeltyševien tilanne onkin kertakaikkisen ankea samoin kuin kylän muidenkin perheiden, oli tämä silti ensimmäinen venäläinen teos, josta minä löysin huumoria. Monessa kohdassa herkesin jopa nauramaan ääneen, sillä erityisesti Nikolai-isän repliikeissä on huvittavaa ironiaa, joskin kovin pisteliästä sellaista. Myös se, että perheen elämä tuntui menevän päin seiniä eikä kukaan tehnyt mitään, kirvoitti epäuskoisia hymähdyksiä ja joskus tilanne tuntui kääntyvän jopa tragikoomisuuden puolelle. Sama juttu oli myös hahmojen suhteen, sillä heistäkin paljastui toisinaan surkuhupaisia puolia.

Mielestäni tämä on todella kiinnostava kirja ja jälkisanat valottavat hyvin teoksen yhteyttä Venäjän tilanteeseen teoksen kuvaamana aikana 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa. Kirjallisuuspiirissämme pari muutakin oli lukenut tämän teoksen ja he molemmat kommentoivat hyvin samanlaisia ajatuksia kuin mitä minulla oli herännyt. Erityisesti mainittiin myös teoksen selkeys, sillä tässä ei ollut venäläiselle (klassikko)kirjallisuudelle tyypillistä monilla lempinimillä leikittelyä ja juonenkulkua oli helppo seurata. Lisäksi he kommentoivat, että valitettavasti Sentšinin kuvaama maaseudun ihmisten elämä on hyvin todenmukaista vielä tänäkin päivänä. Kantaaottava teos siis, vaikka voi tämän lukea myös yhden perheen tarinana.

♠♠♠♠

Sämpy - Kissan vuosi

Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi

166 s., S&S 2016

 

Sämpy - Kissan vuosi on valokuvateos oululaisen Sämpy-kissan elämästä. Teos sisältää nimensä mukaisesti kuvia eri vuodenajoilta ja niissä seikkailee Sämpyn lisäksi hänen kissakaverinsa Elmeri ja Elmerin sisko Nelli. Ulkonäöltään kirjan tähti Sämpy muistuttaa norjalaista metsäkissaa, mutta todellisuudessa kyse on maatiaiskissasta. Kuvauksellinen ja persoonallinen Sämpy on 3-vuotias ja hänen ajatuksiaan kirjaksi asti on kirjannut Sihteeri, joka on myös ottanut kuvat.

 

Mielestäni tämä teos on oikein mukava kirja, jonka upeita kuvia katselee mielellään. Sämpy on todella kuvauksellinen ja ilmeikäs kissa, ja kissaihmisenä katselen kyllä mielelläni kissakuvia. Lisää viehätystä kuviin tuo ympäristö, jossa kuvat on otettu: metsää, nurmea ja lumikenttää. Hieman mietin miten Sämpy ja kissakaverit uskalletaan päästää ulkoilemaan omin päin, mutta teksteistä käy ilmi, että Sämpyllä on omat tutut reittinsä eikä se lähde liian kauas. Teoksesta käy myös ilmi, että kuvat on otettu luonnollisissa tilanteissa, ja se on helppo uskoa katsoessa kuvista välittyvää aitoa kissanvauhtia ja rentoa lekottelua.

 

Kauniiden kuvien lisäksi tässä teoksessa on siis kuvatekstejä ja aina vuodenajan vaihtuessa pidempi kertomus Sämpyn tavallisesta arjesta kunkin vuodenajan kohdalla. Erityisesti kuvatekstit tuovat teokseen hauskuutta, sillä niissä on mainion kissamaisia ajatuksia murteella kirjattuna. Sämpy tuntuu symppikseltä kissalta ja uskon Sihteerin onnistuneen kirjaamaan sen ajatukset onnistuneesti ylös, sillä niissä on kissamaista omanarvontuntoa! 

 

Sämpyn seikkailuja oli kiva seurata kirjan verran ja voipa sen vaiheista pysyä kärryillä myös facebookissa, josta sen löytää hakusanalla Sämpy. Suosittelen tätä kirjaa paitsi kaikille kissanystäville myös niille jotka pitävät eläväisistä eläinkuvista.