Dracula

Bram Stoker: Dracula

566 s., Otava 2007

alkup. Dracula 1897

suom. Jarkko Laine

grafiikka: Tiina Palokoski

Luin Draculan ensimmäistä kertaa keväällä 2011. Tuolloin ajattelin, että nyt se on luettu ja klassikkotuntemusta kartutettu ja enää ei ikinä tarvitse tähän kirjaan tarttua. En nimittäin erityisemmin pitänyt tästä, juoni oli niin pitkäveteinen ainakin keskivaiheilta ja muutenkin jokin tökki. No kuinkas kävikään: world literaturessa arvottiin ryhmittäin maa, jonka kirjasta pitää tehdä vinkki ja essee. Saimme maaksi Irlannin ja kaksi vaihtoehtoa, toinen oli Dracula ja toinen oli jokin James Joycen omaelämänkerrallinen teos. Dracula tuli valituksi ja tarvoin läpi tämän teoksen uudelleen. Nyt ehkä ymmärrän paremmin tätä teosta, kun olen siitä keskustellut koulukavereiden kanssa ja pystyn tarkemmin erittelemään teemoja, hahmoja, juonen heikkouksia ja hyviä puolia ja niin edelleen. Silti pidän edelleen enemmän viime vuonna ilmestyneestä novellikokoelmasta Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia. 

En oikein tiedä mitä tänne tästä kirjoittaisin, kun olen tästä jauhanut suuni puhtaaksi jo useammallekin henkilölle. Dracula lienee perusjuoneltaan kaikille tuttu kauhukertomus, jossa kreivi Dracula aiheuttaa epäjärjestystä ja pahoja asioita. Lyhyesti voisin luonnehtia juonta vaikkapa näin: brittiläinen Jonathan Harker matkustaa Transilvaniaan kreivi Draculan linnaan, sillä kreivi on lähettänyt kirjeen ja ilmaissut olevansa halukas ostamaan asunnon Lontoosta. Kaikki alkaa vaikuttaa kummalliselta, kun kylän väki tuntuu haluavan joka tavalla suojella ja siunata Harkerin ennen kuin tämä matkustaa kreivin linnaan. Mikä tuossa miehessä on niin outoa? Outouden Harker huomaa itsekin saavuttuaan isäntänsä linnaan, mutta silloin alkaa jo olla liian myöhäistä. Siitä saa alkunsa monet mutkikkaat vaiheet, jotka lopulta päättyvät ajojahtiin Transilvaniassa.

Nyt toisen lukukerran jälkeen ja muiden kanssa keskusteltuani oivalsin, mikä tässä kirjassa tökki jo ensimmäisellä lukukerralla. Se on kirjan keskivaihe, joka vaiherikkaan alun jälkeen valuu jonkinlaiseen "seesteisyyteen" eikä siinä tapahdu paljonkaan mitään, mutta onneksi välillä sentään saadaan jotain toimintaa virkistämään lukijaa hetkeksi. Keskivaihe on liian monipolvinen, puolet siinä sepustetuista asioista olisi voinut ihan huoletta jättää pois ilman että mitään olennaista puuttuisi. Loppua kohden tarina alkaa taas nousta ja siihen tulee jännitystä, joka ei tosin toisella lukukerralla tuntunut yhtä huikaisevalta kuin ensimmäisellä.

Tässä kirjassa on mielenkiintoista se, miten paljon tässä on kertojia. Kertojien runsaus toisaalta tuo monipuolisen kuvan tilanteesta ja erilaisia näkökulmia nousee esiin, mutta juuri se samalla tekee pitkäveteisen tunnelman. Tarina ei etene, kun spekuloidaan ja oikein tarkasti kuvataan joka pienikin asia. Kertojia on siis ehkä liikaakin tai heidän osuutensa ovat liian pitkiä.

Tämän teoksen teemat ovat aikalailla ikiaikaisia, vaikkakin niiden käsittely-ympäristö on mielikuvituksen luoma ja kauhun piirteillä höystetty. Hyvän ja pahan taistelu ja kristinusko versus vanhat uskomukset ovat niitä ikiaikaisia teemoja, mielikuvituksellisempiin lukeutuu vampyyrit vastaan ihmiset -teema, jonka kyllä voi upottaa hyvän ja pahan taisteluunkin. Stoker käyttää erinomaisesti yksityiskohtia, jotka korostavat teemojen vaikuttavuutta ja tuovat niitä esiin.

Kuten totesin, ymmärrän tätä teosta hieman paremmin kuin ensimmäisellä lukukerralla. Ei tämä silti noussut suosikkieni joukkoon, mutta kokemus oli kuitenkin avartava. Ehkä joskus onkin ihan hyvä joutua tarttumaan uudelleen johonkin inhokkikirjaan, sillä voi olla hyvin mielenkiintoista huomata miten itse on lukijana kehittynyt huomaamaan erilaisia asioita.

♠♠½