Saako olla muuta?

Enni Mustonen: Saako olla muuta?

180 s., Otava 1985

Mustosen parissa jatketaan taas, tällä kertaa nappasin luettavakseni Mustosen toisen teoksen Saako olla muuta?. On ollut kyllä oikein ihanaa lähteä Mustosen luomien hahmojen mukana maaseudulle ja nauttia siitä idyllisyydestä, joka on Mustosen kirjoille jokseenkin ominaista. Seuraavaksi kuitenkin lienee jo aika lukea jotain muuta, sillä kokemukseni mukaan Mustosen kirjat ovat miltei parhaimmillaan silloin tällöin luettuina.

Saako olla muuta? kertoo Paula Siparista, joka jättää työnsä marketissa ja lähtee maaseudulle pieneen kyläkauppaan tuuraamaan äkillisesti sairastunutta setäänsä. Kaupan kate on miinuksella ja paljon parannettavaa löytyy, mutta Siparien sisukkuus ja kauppaverisyys ovat periytyneet Paulalle, ja hän tarttuu tuumasta toimeen, vaikka sulkemisuhka leijuu vääjäämättömänä kaupan yllä.

Kaupassa ahertamisen ohella Paulan elämässä on myös romanttisia sivujuonteita, sikäli kun hän niitä kiireiltään ehtii ajatella. Paula kokee jopa lyhyen romanssin, mutta pääsääntöisesti nuoren naisen ajatukset ovat kaupan tuottavuudessa ja kehitysideoissa. Vaan kun tarpeeksi isoja asioita tapahtuu, avautuvat Paulankin silmät tunteille, jotka ovat ehkä koko ajan olleet olemassa, mutta pysytelleet tiukasti tiedostamattomina.

En voi olla hieman vertaamatta eilen esittelemääni Hukkakauraa ja tätä, sillä niissä on paljon samaa. Molemmissa on päähenkilöinä vahvat naishahmot, jotka löytävät paikkansa ja tehtävänsä. Samoin molemmissa on nuoret miehet, joilla on hienohelmaiset ja hemmotellut tyttöystävät. Kummassakin teoksessa myös vasta lopussa paljastuu todelliset tunteet ja toiveet. Juonen perusrakenne on siis aika samanlainen, mutta yllättäen se ei minua haitannut, vaikka luinkin nämä teokset ihan peräkkäin. Jotenkin Mustonen on saanut niistä niin mielenkiintoisia samankaltaisuudesta huolimatta, että lukeminen pysyy mielekkäänä.

Minä pidin tästäkin kirjasta, sillä jotenkin miljöö on niin ihana, että sinne on ilo päästä mukaan. Romantiikka tuntuu tässä kirjassa pienenä jännityksenä, mikä on oikeastaan vain houkuttelevaa. Mustonen todella osaa kirjoittaa romanttisia teoksia ilman järkyttävää vaaleanpunaisella sokerihattaralla kuorruttamista. Paulan ja kumppaneiden parissa olisin kyllä voinut viihtyä vielä hieman pidempäänkin.

♠♠♠♠