torstai 11. syyskuuta 2014

Rakkaani, romaanihenkilö

Päivi Artikainen, Kirsi Haapamatti, Mervi Heikkilä, Merja Mäki (toim.): Rakkaani, romaanihenkilö
144 s., Avain 2014
kansi: Timo Numminen ja Terhi Adler
a-kappale kustantajalta 

Rakkaani, romaanihenkilö on teos, jossa 20 lukijaa esittelee itselleen rakkaan ja mieleenpainuneen romaanihenkilön. Heistä on kirjan toimittajien lisäksi kirjoittaneet myös muun muassa Tuija Lehtinen, Veera Nieminen ja Marko Hautala. Teoksen takana on siis monelle tuttuja ihmisiä kirjailijoiden joukosta, mutta myös toimittajia, bloggaajia ja johtotehtävissä työskenteleviä henkilöitä.

Rakkaani, romaanihenkilö esitteli muutaman minulle tutun henkilön, kuten Muumipeikon ja Miskan, Auran teoksesta Taivaan tuuliin, Marian Vieraasta ja Harry Potterin. Kohtasin myös monta hahmoa, joihin nyt teoksen luettuani haluan tutustua jossain vaiheessa. Erityisesti Liza Marklundin Annika Bengtzon (hänestä kirjoitti Kirsi Haapamatti) ja L.M. Montgomeryn Valancy Stirling (Tuija Lehtiselle rakas romaanihenkilö) herättivät kiinnostukseni.

Joku on kirjoittanut rakkaasta hahmostaan lyhyesti, toinen taas vähän pidempään. Yhteistä on kuitenkin se, että tekstin laatu on todella hyvää ja sujuvaa. Kyllä näkee, että suuri osa kirjan kirjoittajista kirjoittaa myös työkseen. Erityisesti Päivi Haanpään kirjoittama kirje Terhi Rannelan Taivaan tuuliin -teoksen Auralle jäi sykähdyttävänä mieleeni, ehkä osittain siksikin, että kyseinen teos kuului nuorempana lempikirjoihini, mutta myös erilaisuutensa vuoksi. Sen koin jotenkin erityisen henkilökohtaisena, ja sitä kirje yleensä aina onkin.

Yksi asia minua hieman tässä teoksessa harmitti. Jotkut olivat kirjoittaneet rakkaasta hahmostaan hyvin juurta jaksain ja antaumuksella, mutta siinä on yksi haittapuoli: mitä meille muille, vielä hahmoon tutustumattomille, jää enää jäljelle. Ei mitään odotettavaa, selvitettävää tai jännitettävää. Tietysti romaanihenkilöä on mahdoton kuvailla paljastamatta jotain yksityiskohtia, erityislaatuisuutta ja syitä siihen, miksi juuri tämä hahmo on jäänyt mieleen, täytyy luonnollisesti avata. Silti harmitti, kun välillä sain lukea kaiken juonen ja hahmon kannalta oleellisen jo tässä ja nyt tiivistetysti. Kirjastolaisena pitäisi tietysti olla iloinen, sillä tiedänpä nyt jotain sellaisistakin hahmoista, joista kertovia kirjoja en ole lukenut. Lukijana minua kuitenkin harmittaa, sillä joistakin hahmoista olisin halunnut itse ottaa kokonaan selvää.

Kokonaisuutena kuitenkin pidin tästä kirjasta ja se herätti minut pohtimaan, kuka romaanihenkilö on minulle itselleni erityisen rakas. Kysymykseen on vaikea vastata ja mieleen pulpahtaa useampiakin nimiä, mutta kukaan ei tunnu ihan erityisen omalta, vaikka hahmosta olisinkin paljon pitänyt ja se olisi mieleen painunut. Näitä ovat esimerkiksi niin Elizabeth Bennet kuin Akseli Koskelakin. Mutta kun mietin kenelle kirjallisuuden hahmolle minä haluaisin kirjoittaa Päivi Haapamatin tavoin kirjeen, vastaukseni olisi ehkä Laila Hietamiehen Lehmusten kaupunki/Lappeenranta -sarjasta tuttu Tauno Tukeva: paljosta selvinnyt perheenisä ja sotamies, lämminhenkinen ja vaatimaton persoona.

Kuka romaanihenkilö on sinulle rakas tai mieleenpainunut?

2 kommenttia:

  1. On kyllä todella vaikea sanoa, kuka olisi itselle se rakkain romaanihenkilö. Huomaa miten tärkeitä Potterit ovat, koska sieltä sitä omaansakin lähtee heti hakemaan. Ehkä Ron, ehkä Hermione... parhaat ystäväni lapsuudesta. Mieleen tulee myös hahmoja, jotka ovat oikeita henkilöitä. Kuten Augusten Burrougsin kirjojen Augusten, joka on tietenkin kirjailija itse. Muumeistakin löytyisi monta, mutta muumit ovat jollain tavalla pyhiä, sitä ei halua avata liikaa.

    Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin ja kirjakin vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Tosin juuri juonipaljastusten takia vähän välttelen näitä nykyään. Tullut niin monta kertaa spoilatuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mitä sanoit muumeista pätee hahmoihin yleensäkin. Joskus voi tuntua hyvinkin henkilökohtaiselta puhua kirja- tai hahmomieltymyksistään, sillä toisinaan ne voivat paljastaa tai antaa viitteitä lukijansa persoonasta muutenkin kuin pintatasolla. Ja toisinaan jonkin asian haluaa pitää ihan vain itsellään, ikään kuin salaisuuden.

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.