Jos olisit tässä

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

450 s., Gummerus 2016

alkup. After You, 2015

suom. Heli Naski

 

Luin viime kesänä Jojo Moyesin jättisuosion saavuttaneen teoksen Kerro minulle jotain hyvää, ja yllätyin kovasti siitä miten monipuolinen teos oli ja miten "omalta" kirjalta se tuntuikaan. Siitä syystä oli selvää, että halusin lukea myös kyseisen kirjan jatko-osan Jos olisit tässä. Saavutin jälleen kerran todellisen lukuflown ja viihdyin edelleen Louisan kanssa hyvin, mikä osoittaa, että Jojo Moyesin suosio ei ole tullut tyhjästä.

 

On kulunut jo reilu vuosi siitä, kun Louisa Clarkin ja Will Traynorin tiet erkanivat lopullisesti. Vaikka Louisa oli luvannut Willille toteuttaa unelmansa ja seurata omaa tietään, ei hän ole onnistunut kovin hyvin. Louisa tuntuu osittain palanneen lähtöpisteeseen, sillä hän on taas päätynyt epämielekkääseen työhön ja elämään tuo työn lisäksi sisältöä lähinnä viinin juonti iltaisin. Tälläkin kertaa kuvaan kuitenkin astuu käänteentekevä yllätys, jonka Will vielä kerran hänelle järjestää. Tuosta alkaa Louisan ryhtiliike, joka saa hänet ajattelemaan taas muutakin kuin omaa kurjuuttaan. Hän oppii kiintymään ihmisiin uudelleen, löytämään omat todelliset unelmansa, päästämään irti menneestä ja uskaltamaan tehdä niin kuin sisimmässään haluaa.

 

Jos olisit tässä osoittautui yhtä monipuoliseksi kirjaksi kuin edeltäjänsäkin: tässä oli huumoria, haikeutta, rohkeutta, pelkoa, hätää, ystävyyttä ja ihastumista juuri sopivassa suhteessa. Erityisen hauskaa oli huomata, että vaikka Louisa onkin kokenut suuria, hänen "uusi" elämänasenteensa ja ironisen hauska huumorintajunsa ovat edelleen tallella, vaikka etenkin ensimmäisen ilmentyminen vaatii hieman aikaa. Louisan ohella pidin paljon myös Samin hahmosta, ja miehessä onkin tietyllä tavalla paljon samaa kuin Willissäkin, sillä molemmat ovat fiksuja ja tunneälyltään tarkkoja miehiä, joissa on kuitenkin myös särmää. Tässäkin teoksessa henkilöhahmot tuntuvat helposti lähestyttäviltä ja erityisesti Loun perhe aiheutti naurunhyminää.

 

Mielestäni on mukavaa, että Moyes ei päättänyt Louisan tarinaa siihen mihin tämän ja Willin yhteinen tie päättyi, sillä oli mielenkiintoista nähdä miten Lou jatkaa elämäänsä eteenpäin ja millaisia uusia vaiheita hän kohtaa ja miten Will onnistui häntä muuttamaan. Jotenkin Louisan tarina osoittaa, että jokaisella on oikeus ottaa oma aikansa surra menetystään niin kauan kuin itsestä siltä tuntuu, sillä yleensä jossain vaiheessa elämään astuu kuitenkin jotain sellaista, joka tuo surun tilalle iloakin. Louisa osoittaa, että suuresta menetyksestä huolimattakin elämä voi jatkua. Se on lohdullista se.

 

♠♠♠♠♠