tiistai 17. toukokuuta 2016

Viiniä keittiössä

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä
4 cd-levyä, 3 h 55 min
Gummerus 2008
alku. Je l'amais, 2002
suom. Titia Shuurman
lukija: Susanna Haavisto

Työmatkoilla on tullut jälleen kuunneltua äänikirjaa. Anna Gavalda on kirjailija, jonka kirjoihin olen aina joskus törmännyt ja ne ovat hieman kiinnostaneetkin, mutta en ole tullut lainanneeksi ja lukeneeksi niitä. Olikin ihan mielenkiintoista nyt äänikirjan muodossa viimein tutustua Gavaldan teokseen, vaikka ei Viiniä keittiössä tainnut olla ihan minun kirjani. Voisin kuitenkin joskus kuvitella lukevani jotain muuta Gavaldalta, sillä jokin hänen tavassaan kertoa tarinaa oli melko mukavan oloista.

Teoksen keskiössä on kahden pienen tytön äiti Chloé, jonka mies on löytänyt toisen naisen ja ilmoittanut jättävänsä perheensä. Asiasta mitään aavistamaton Chloé on järkyttynyt uutisesta eikä voi olla ajattelematta miestään ja sitä mitä heillä oli ja sitä mitä hän nyt menettää. Chloé tuntuu välillä ikään kuin kiduttavan itseään kuvittelemalla millaista hänen miehensä elämä on sen toisen naisen kanssa ja mitä he ovat jo yhdessä tehneet ja tulevat tekemään. Teoksen keskiössä on myös Chloén appiukko Pierre, joka on aina ollut etäinen ja hieman jylhä hahmo. Pierre haluaa viedä miniänsä ja lapsenlapsensa mökille hieman keräämään voimia, ja tuolla matkalla Pierre kertoo miniälleen tarinan salasuhteestaan toiseen naiseen.

Viiniä keittiössä on melko vähäeleinen tarina suurista kuohuvista tunteista ja tunnustuksista huolimatta. Koin tunnelman jopa hieman pysähtyneeksi ja mieleeni tuli hiljainen sunnuntai. Teoksessa on kuitenkin paljon mielenkiintoisempi asetelma kuin minun tyypillisessä hiljaisessa sunnuntaissani, sillä tämä tarina antaa kaksi näkökulmaa aiheeseen, joka voi olla hyvin kipeä molemmista näkökulmista ajatellen. Nuo näkökulmat ovat tietysti petetyn puolison ja pettäjän, vaikkakin eri tapauksien kohdalla. 

Viiniä keittiössä oli ihan kelpo kirja, vaikka jotenkin en kokenutkaan sitä oikein omakseni. Nyt kuuntelun jälkeen, kun mietin teoksen kantavia teemoja, kuten rakkautta, rohkeutta, pelkuruutta ja valintojen tekemistä, mieleeni pursuaa monia ajatuksia tästä teoksesta. Päällimmäisenä kai voisi kiteyttää, että Viiniä keittiössä osoittaa, että aina päätöksien tekeminen ei ole helppoa ja voi vaatia suurta rohkeutta, vaikka sydän veisi jo omaan suuntaansa. Ja ettei ole välttämättä yhtään sen helpompaa olla jättäjä kuin jätettykään.

♠♠♠

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.