Pikku hiiri saa vieraan

Riikka Jäntti: Pikku hiiri saa vieraan

40 s., Tammi 2016

 

Hiiru-hiiri on täällä taas! Ilahduin kovin, kun käsiini osui Riikka Jäntin uusi kuvakirja Pikku hiiri saa vieraan, sillä ensimmäinen Hiirusta kertova kirja Pikku hiiri, tuuliviiri oli mielestäni todella mainio.

 

Siinä missä Hiirulla ensimmäisessä kirjassa oli uhmaikä, nyt hänellä on meneillään "minä itse" -vaihe. Se näkyy kaikessa mitä Hiiru tekee valmistautuessaan päivään, jolloin hänen ystävänsä Lyly tulee kylään. Innokkaasti Hiiru auttaa äitiä laittamaan ruokaa ja siivoamaan, vaikka saakin yleensä aikaan hieman sotkuakin. Äiti kuitenkin antaa Hiirun touhuta ja kyllä se Hiiru edelleen osaa olla uhmakaskin, jos ei heti pääse tekemään kaikkea itse. Lylynkin kanssa meinaa tulla riitaa lelusta, mutta lopulta Hiiru osaa myös jakaa omansa toisen kanssa.

 

Oikeastaan voisin melkeinpä kopioida tähän suoraan suurimman osan niistä ajatuksista, joita heräsi Pikku hiiri, tuuliviiri -kirjasta, sillä ne sopisivat hyvin myös tähän. Ensinnäkin Pikku hiiri saa vieraan on varmasti monessa lapsiperheessä hyvin samaistuttava teos. Mielestäni se kuvaa lempeällä tavalla tohottavaa Hiirua eli lasta, jonka tohotus voi joskus laittaa hieman kärsivällisyydenkin koetukselle. Toisekseen kuvitus jatkaa samaa tuttua kodikasta linjaansa, joka kyllä minun silmääni miellyttää kovasti. Kuvituksessa on tunnelmaltaan jotain samaa kuin monissa Tammen kultaisissa kirjoissa, enkä minä ainakaan ole kovin usein törmännyt vastaavaan uudemmissa teoksissa.

 

Viimeksi kritisoin Jänttiä hieman siitä, että teoksesta ei löytynyt riittävästi juonellisuutta tekstin muodossa ja sen etenemistapa oli melko yksioikoinen ja riisuttu. Tässä toisessa Hiiru-kirjassaan Jäntti on kuitenkin nähdäkseni petrannut asiaa, sillä nyt teksti mielestäni kulkee tasaisemmin eikä niin "tökkivästi" kuin aiemmin, vaikka Jäntti edelleen pitää tekstin määrän maltillisena. Tämä on siis mielestäni tasaisempi kokonaisuus kuin edellinen osa, ja toivon kyllä Hiirun seikkailuille jatkoa.