Charlotte Brontë: Professori
331 s., Tammi 2009
alkup. Professor 1857
suom. Inkeri Koskinen
Charlotte Brontën teos Professori on ollut lukulistallani jo hyvän tovin. Ajattelin lukea sen jo huhtikuun lopussa, kun Brontën syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta, mutta aikatauluni petti oikein kunnolla. Professori on Brontën ensimmäinen romaani, joka tosin julkaistiin vasta pari vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Professori on miesnäkökulmasta kirjoitettu teos. Sen päähenkilö on William Crimsworth -niminen nuori mies, joka on vastikään valmistunut yliopistosta. Koettuaan kylmäkiskoista kohtelua niin veljensä kuin muidenkin sukulaisten taholta, hän päättää lähteä Brysseliin koetellakseen siipiään opettajana eli professorina. Liikemiestä hänestä ei ainakaan tulisi, sen hän huomasi lyhyenä aikana veljensä leivissä. Nuori Crimsworth ei kuitenkaan uppoudu pelkästään työntekoon, vaan hänen elämäänsä astuu myös rakkaus.
Inkeri Koskisen kirjoittamassa esipuheessa todetaan, että teoksesta löytyy teoksen ajalle ominaisia ajatuksia muun muassa ihmisten henkisten ja älyllisten piirteiden heijastumisesta ihmisen ulkomuotoon. Teoksessa onkin runsaasti henkilöiden kuvailuja, joissa ruoditaan tarkasti esimerkiksi otsan muodosta heijastuvaa henkistä tasoa. Teos on muutenkin mielestäni yllättävänkin ulkonäkökeskeinen ja toisinaan koin huomiot etenkin eri kansalaisuuksien vahvoista piirteistä jopa ilkeiksi. Usein kuvailuilla ei mielestäni edes ollut mitään merkitystä pääasialliseen juoneen, etenkään Brontën kuvatessa sivuhenkilöitä melko tarkasti.
Elän siinä käsityksessä, että Professori on Brontën vähiten suosittu teos ja siinä vieroksutaan erityisesti miesnäkökulman käyttöä. Kieltämättä Kotiopettajattaren romaani on mielestäni jotenkin sujuvamman oloinen, mutta kyllä Professorikin ihan kiinnostava ja sujuva romaani on. Kerronta on mielestäni tasaista, joskin turhat kuvailut välillä vähän väsyttävät ja jotkin juonelliset käänteet tuntuvat hieman äkkinäisiltä. Kokonaisuutena Professori on kuitenkin lukemisen arvoinen teos ja mielestäni Brontë onnistuu ihan riittävän hyvin miesnäkökulman käytössä.
♠♠♠½
Minä en niinkään vieroksunut miesnäkökulmaa, minusta se oli mukavaa vaihtelua. Miespäähenkilön tyyli ja elämäntapa tuli hyvin esitellyksi. Teoksessa ei mielestäni ollut juurikaan sentimentaalisuutta vaan enempi professori-nimeen sopivaa pedanttisuutta.
VastaaPoistaMinäkin ehkä koin tuon miesnäkökulman mukavaksi vaihteluksi. Olet oikeassa, ei tässä paljon tunteilla herkuteltu vaan pikemminkin oltiin aika viileitä. Professorimme kyllä on melkoisen pedantti itsekin, joten teoksen tyyli kulkee melkolailla käsi kädessä päähenkilön tyylin kanssa.
Poista