Enna Airik: Haavemaa
31 s., Karisto 2012
Kuten olen monen lastenkirjan kohdalla todennut, kuulin tästä kirjasta alunperin viime syksynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla. Siitä saakka olen halunnut lukea tämän, mutta en ole sitä mitenkään aktiivisesti kirjastosta etsinyt. Nyt se oli kuitenkin niin sanotusti "tyrkyllä", joten nappasin sen mukaani.
"Haavemaa" on huikaisevan kauniisti kuvitettu tarina orpotyttö Aanasta, joka alkaa kirjoittaa syntymäpäivälahjaksi saamaansa kirjaan tarinaa paikasta, jossa kaikki on hyvin, kaikki ovat terveitä ja haaveet toteutuvat. Paikan nimi on Haavemaa. Unissaan kuumehoureinen tyttö kokee Haavemaan todellisena paikkana, jota Airik kuvaa koskettavasti ja herkästi. Kuvitus paitsi täydentää tekstiä, myös luo aivan omanlaisensa tunnelman. Pelkästään tämän teoksen kuvitusta (joka on ymmärtääkseni myös Airikin käsialaa, ainakaan toisin ei mainita) voisi katsella uudelleen ja uudelleen. Tarina sinänsä ei ole mielestäni kovinkaan erinomainen: se on koskettava, mutta silti ei mitenkään erityisen ihmeellinen ainakaan kielellisesti. Idea on kuitenkin hyvä ja toimiva.
Minulle tuli jotenkin sellainen tunne, että tämä kirja varmasti puhuttelee aikuista tai "varttuneempaa" lukijaa enemmän kuin lasta. Tämä on niin rauhallinen, siinä ei ole sellaista tarunomaisuutta tai lumovoimaa, joka tavallisesti viehättää lasta. Tietysti tämä on pelkkää yleistystä ja poikkeuksiakin varmasti on, mutta jos nyt itseäni tässä ajattelen, niin ei tämä varmaan ainakaan minua olisi lapsena kauheasti viehättänyt. Lisäksi teoksen tietynlainen hengellisyys/haaveellisuus ehkä aukeaa aikuiselle paremmin ja (nyt spoilausvaara) aikuinen kykenee käsittämään paremmin lapsen sairauden ja lähestyvän kuoleman. Tytön kirjoitukset ovat siis hänen luopumistaan elämästä tai ainakin kaipausta omien vanhempien luokse. Kyllä tämä kumminkin sopii yhdessä lasten kanssa luettavaksi, koska aihe on kuitenkin aika tärkeä juttu käsiteltäväksi lasten kanssa, ja tämä voi myös tukea aiheesta (lapsen kuolema) keskustelua lasten kanssa.
Pisteet tulevat kuvituksesta ja aihevalinnasta, eivät niinkään juonesta tai tekstistä.
♠♠♠♠
Luin itse tämän loppuvuodesta ja olin aivan haltioissani ja todella vaikuttunut. Kuvat on niiiin upeita, etten voi edes sanoin kuvata, miten ihastuksissani niihin olin. Tarina oli niin valtavan surullinen ja vangiteva, todella koskettava. Pidin lopusta, joka jättää aika paljon tulkinnan varaan.
VastaaPoistaKirjotin tästä omaan blogiini myös, jos haluat käydä katsomassa:
http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2012/11/enna-airikin-uskomattoman-kaunis.html#comment-form
Kiitti linkistä, en ollutkaan arviotasi aikaisemmin huomannut! :D Omasta mielestäni loppu ei kyllä jättänyt kauhean paljon tulkinnanvaraa ainakaan sen suhteen, että mitä Aanalle tapahtui, mutta minua olisi ehkä kiinnostanut tietää mikä tytöllä oli jne.
PoistaLisäksi pohdin hieman teoksen aikaa: mihin aikaan se sijoittuu? Nykyään harvemmin lapset kuolevat kotonaan flunssaan tai jäävät tyystin orvoiksi. Ehkä mitään tarkkaa aikamäärettä ei tarvita, sillä teos on itsessään niin vangitseva, että se tulee varmasti kestämään aikaa.
Oi, minä tykkäsin tästä tosi paljon! Kuvitus on tosiaan sykähdyttävä ja kantaa kahta eri tarinaa (siluettikuvat ja värikuvat). Aikuinen varmasti lukee tätä eri tavalla kuin lapsi (en enää muista, mitä omani tästä sanoivat, ainakin rakastivat kuvien hienoja mekkoja ja leivoksia ja taisivat tulkita lopunkin positiivisemmin).
VastaaPoistaEhkä minä ajattelin tarinaa jotenkin liian "syvällisesti", vaikka tarinan tarkoitus saattoi olla vain näyttää se, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu muualla ja niin edelleen. Tai sitten se, että haaveet voivat toteutua, kun oikein kovasti toivoo.
PoistaJuuri tuo kaksi eri tarinaa kuvituksessa oli mielestäni aivan loistava idea ja tykkäsin siitä paljon. :)