torstai 28. helmikuuta 2013

Muratti

Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti
340 s., Faros-kustannus 2007
alkup. Murgrönan 1840
suom. Eeva-Liisa Järvinen
kansi: Mari Siipola

Minusta tuntuu, että tästä ensimmäisestä suomalaisesta romaanista oli lähellä muodostua minulle jonkin sortin lukujumin muodostaja. Teos kyllä kiinnosti ja eteni paikoin sutjakkaastikin, mutta junnasi kumminkin välillä jotenkin paikoillaan ja keskittyi liikaa yksityiskohtiin. Ihmettelen muuten hieman sitä, että alkuteoksen nimi ja alkuperäinen ilmestymisvuosi on vain esipuheessa (ja ilm. vuosi takakannessa).

Luin tästä teoksesta arvion Annan Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogista, ja kirjastoon mennessäni tajusin, että olen tätä useammin kuin kerran pyöritellyt kädessäni etsiessäni luettavaa. Arvion rohkaisemana tämä teos lähti lopultakin mukaani lainattavaksi. Ottaen huomioon, että tämä on ensimmänen suomalainen romaani, on se saanut verrattain vähän huomiota. Tietysti suomennos antoi odottaa itseään melkein 170 vuotta, mutta eipä se siinä vaiheessakaan tuntunut mitään erityistä kiinnostusta herättävän.

Muratti on hieman kuin kotimainen versio Jane Austenin teoksista, mutta paljon harjaantumattomampi. Jotenkin tämä on epäluonnollinen. Tässä koko ajan itketään, pyörrytään, järkytytään ja kaikki on tavattoman "ihanaa" tai sitten ollaan surun murtamia. Ihmiset ovat lempeitä ja ihastuttavia ja sydän riutuu surusta. Justjoo. Ymmärrän toki, että 1840-luvun ylhäisönaisten elämä oli varmasti joidenkin osalta jokseenkin "herkkää" ja oltiin tuollaisia vähästä hetkahtavia kalpeanaamaisia riutuvia olentoja, mutta silti. Onneksi päähenkilö Matilda on edes hieman toista maata.

Tämä on kirjeromaani, joka sisältää yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain Matildan kirjeitä ystävättärelleen Emilialle. Niistä valottuu paitsi hänen menneisyytensä kaikkine suruineen ja menetyksineen (se oli jopa vielä uskottavaa!) myös nykyisyys uusine velvoitteineen, tuttavuuksineen ja iloineen. Välillä minua ärsytti suunnattomasti, kun joka ikinen pikku yksityiskohta oli pitänyt kirjata ylös ja tarina ei tuntunut etenevän yhtään. Sitten yhtäkkiä se harppoo monien viikkojen yli ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua. Viimeksi mainittu on kyllä parempi vaihtoehto kuin paikoillaan polkeminen.

Kuten ihan alussa totesin, tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen teos. Halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sitä paitsi moni henkilö on jopa huvittava ja kirjassa on eräänlaista huumorin pilkettä ja kujeilua. Päähenkilö vain oli tietyllä tavalla liian alistuva ja myötäilevä persoona ja minua ärsytti se, että hän oli valmis melkeinpä vaikka hyppäämään kaivoon, jos hänen hyväntekijänsä vapaaherratar niin pyytäisi. Ja vapaaherratar vasta välillä kävikin hermoon, kun pyysi ties mitä ja muka tiesi aina mikä olisi parasta. Matilda tietysti uskoi ilomielin, koska vapaaherratar on niin hyvä ja lempeä. Hurmaavaa. Oikeasti muutin lukiessani muutamaan otteeseeni käsitystä etenkin vapaaherrattaresta, koska juoni käännähtelee yhtäkkiä ihan päälaelleen. Ja kaiken lisäksi se tapahtuu täysin yllättäen, en olisi sellaista osannut lainkaan odottaa.

Kuten huomata saattaa, minua ärsytti moni asia. Myös se, että useimpien hahmojen sukunimet oli ilmaistu tyylillä C*, Y* tai B. Miksi, en vieläkään käsitä. Ehkä se oli tuon ajan tapa, mutta aluksi se teki tekstistä vaikeasti seurattavaa. En oikeasti edes tiedä miksi olen näin kriittinen tälle teokselle: kyseessä on kuitenkin esikoiskirjailija ja vieläpä nainen, mikä oli tuona aikana hyvin harvinaista. Ja kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin tätä teosta ihan mukiinmenevänä ja luettavana, kun vain pääsi vauhtiin. Loppua kohti juoni jotenkin tihentyi ja kirjaa oli lähes tulkoon vaikea laskea käsistään!

Anna mainitsee arviossaan, että kirja olisi hyvä lukea oman aikansa viihdekirjallisuutena. Siinä hän on eittämättä oikeassa, sillä nykyajan  kirjallisuuteen tottunut voi asettaa ja asettaakin tälle ihan erilaiset odotukset kuin tuona aikana tehtiin. Taisin jopa itsekin sortua siihen hieman, vaikka ymmärränkin selkeästi tuon ajan muodin kirjallisuudessa. Vaikka olenkin nyt melko kovinkin sanoin ruotinut tätä teosta, niin sanoisin kumminkin, että tähän kannattaa kyllä kumminkin tutustua. Itse en ainakaan missään nimessä kadu sitä, että tämän tulin lukeneeksi.

♠♠♠

3 kommenttia:

  1. Jes, kiva että luit tämän!

    Oma suhtautumiseni ei ollut noin kriittinen, mutta ymmärrän kyllä, mitkä asiat tässä kirjassa voivat ärsyttää ja minuakin joissain kohdin hieman häiritsi esim. naisten ylitsevuotava tunteellisuus. Mutta itse asiassa siitä, että jotkin nimet oli ilmaistu vain numeroina, pidin. Se toi kirjaan hieman eksotiikkaa ja seurapiirien salaperäisyyttä, tuulahduksen vanhasta maailmasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tässä sen huomaa miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat johonkin tekstin yksityiskohtaan: toisen mielestä jokin tuo salaperäisyyttä ja eksotiikkaa, toista vain ärsyttää suunnattomasti. :D

      Poista
    2. Suomentaja tässä hei! Hauska kuulla, että sinuakin Jonna rasittivat nuo naiskuvat. Matilda oli minusta sairaalloisen mukautuvainen (no, ehkä armoleipää syömään joutuvan pitikin olla sellainen, mene ja tiedä), mutta vapaaherratar vaikutti usein suorastaan sadistilta "MInä käsken sinua tekemään vaikka mitä enkä ksokaan selitä mitään, testaan sinua minkä ehdin äidillenen hymy kasvoillani"... Myös Rosan ylitsevuotava kehuminen ja jumaloiminen ärsytti minua koko ajan, hänkin vaikutti aika itseään täynnä olevalta tylleröltä.

      Hih, muistan kun jouduin vastaamaan kirjamessuilla 2007 haastettelijan kysymykseen "Keneen hahmoista samaistuit?" Rehellisenä vastasin: "En keneenkään"....

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.