Karkkiautomaatti

Inka Nousiainen: Karkkiautomaatti

159 s., Otava 2003

kansi: GettyImages

 

Luin pari vuotta sitten Inka Nousiaisen teoksen Kirkkaat päivä ja ilta, josta pidin. Ajattelin jo tuolloin, että haluaisin lukea lisää Nousiaisen tuotantoa, mutta kuten niin monen muunkin kirjailijan kohdalla, aikaa vierähtikin enemmän kuin ajattelin. Taannoin kuitenkin nappasin lainalle Karkkiautomaatin, joka ei nyt juoneltaan ollut yhtä vetävä kuin Kirkkaat päivä ja ilta, mutta jonka lukeminen ei kuitenkaan tuottanut ongelmia.

 

Karkkiautomaatti kertoo nuoresta naisesta, joka on ollut elämäänsä ihan sujuvan tyytyväinen, mutta onkin yhtäkkiä havahtunut kyseenalaistamaan asioita. Mielessään hän pohtii paitsi lapsuudenaikaisia kuvitelmia aikuisuudesta myös sitä sivullisuuden tunnetta, jota hän nykyään elämässään kokee. On työ, poikaystävä ja ystäviä, mutta siitä huolimatta Vilja kokee välillä olevansa oman elämänsä sivuroolissa. Joskus Vilja haaveilee, että elämä olisi kuin karkkiautomaatti.

 

Mielestäni Karkkiautomaatissa ei ollut mitään erityisen selkeää juonenkulkua, josta olisin voinut saada kiinni, joten toisinaan koin lukemisen hieman työlääksi ja repaleiseksi. Tuntuukin, että teos muodostuu yhteen nivoituista tuokiokuvauksista, joissa Vilja ajattelee milloin mitäkin asiaa ja pohtii mitä ratkaisuja voisi tehdä. Niissä ajatuksissa on nähdäkseni samaistuttavia juttuja nuorille lukijoille, sillä vaikka Vilja onkin jo aikuinen, hän silti edelleen hieman hakee ja kyseenalaistaa paikkaansa maailmassa.

 

Karkkiautomaatti on kirjan nimenä houkutteleva ja Viljan mieltymys karkkiautomaatteihin selitetään kirjassa, kuten myös se, miksi hän toivoisi elämän olevan kuin karkkiautomaatti. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että nyt kun lukemisesta on vierähtänyt jo reilu viikko (bloggaan taas viiveellä), en enää oikeastaan käsitä karkkiautomaattiajatusta. Se ei kuitenkaan estä minua edelleen käsittämästä kirjan tunnelmaa, joka oli osittain ehkä hieman turhautuneen ahdistunut Viljan käännellessä ajatuksiaan. Erityisesti teoksen loppupuolella tunnelma jotenkin kevenee, sillä Vilja tuntuu oivaltavan jotakin olennaista. On mukava huomata, että asiat alkavat selvitä hänen ajatuksissaan.

 

Lukukokemuksena Karkkiautomaatti oli ihan mukiinmenevä, mutta ei ehkä ihan minun kirjani kuitenkaan. Siitä huolimatta suosittelisin tätä kuitenkin erityisesti nuorille lukijoille ja voisinpa kuvitella, että tästä voisi saada vaikkapa äikän kurssille koostettua jonkin esseen.

 

♠♠♠