keskiviikko 3. elokuuta 2016

Heinäkuun luetut

Heinäkuu meni ja osoittautui minulle hyvin tuottoisaksi kuukaudeksi, sillä ehdin puuhastella vaikka mitä ja kirjojakin tuli luettua paljon enemmän kuin viime aikoina keskimäärin. Heinäkuussa luin tai kuuntelin peräti 15 kirjaa, joista useampi oli kylläkin lasten- tai nuortenkirjoja. Vaan on se silti huima luku!

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että heinäkuu on inhokkikuukauteni, sillä yleensä silloin saadaan ensimmäiset merkit syksystä ja sääkään ei aina ole kovin suosiollinen. Vaan tänä vuonna heinäkuuni oli ihana, ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011 olin lomalla heinäkuussa. Lomaa kesti tosin vain viikon verran, mutta se oli sitäkin antoisampi aurinkoisine ilmoineen. Kävin paljon pyöräilemässä ja yhden retken tein paikalliselle järvelle, jonka rantakalliolla luin Milanon nukkemestaria ja nautin auringosta ja kiireettömästä tunnelmasta. Luin muutenkin paljon ulkona ja huomasin, että olin tainnut tiedostamattani kaivata sitä. Ehdin myös pesemään matot, ihastelemaan kissanpentuja, maalaamaan (ovia, en tauluja), käymään kesäteatterissa sekä ihan vain olemaan paikoillanikin. Vielä ennen kuun vaihdetta kävin ihastelemassa eläinten vanhainkodin asukkeja ja syötin alpakoita sekä silittelin ponia - molemmat olivat minulle uusia kokemuksia! Nyt ensimmäistä kertaa vuosiin minusta tuntuu haikealta, että heinäkuu on takana, sillä tänä vuonna se antoi minulle parastaan.

Heinäkuun luetut ja kuunnellut tulevat tässä:
Anna-Mari Kaskinen: Kaikki mahtuu sekuntiin 
Winston Graham: Poldark - Kapinallinen 
Tuula Kallioniemi: Kidnapattu kissa
Outi Salo: Puukenkäkesä 
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä 
Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.): Joka tytön runokirja 
Hanneriina Moisseinen: Kannas 
Vera Vala: Milanon nukkemestari 
Minna Rytisalo: Lempi 
Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira 
Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pullistelija 

Heinäkuu antoi kyllä lukukuunakin minulle parastaan, sillä pidin suurimmasta osasta lukemistani kirjoista. Taru sormusten herrasta -trilogian kuuntelemisen aloittaminen oli heinäkuun huikeimpia elämyksiäni, mutta myös esimerkiksi Milanon nukkemestari ja Baskervillen koira sykähdyttivät. Toivottavasti elokuulla on tarjota minulle yhtä antoisia hetkiä niin kirjojen parissa kuin muutenkin! :)

6 kommenttia:

  1. Taru sormusten herrasta äänikirjana on aivan huikea kokemus! Ja Milanon nukkemestarin luin minäkin heinäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin nyt halunnut muutaman päivän tauon jälkeen jatkaa matkaani trilogian parissa, mutta joku ryökäle oli lainannut päätösosan enkä näin ollen saanut sitä käsiini. Hitsiläinen! :D

      Poista
  2. Muut ovat vieraita, mutta Taru sormusten herrasta on uskomaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Olen hehkuttanut sitä kaikille, jotka vain viitsivät kuunnella. :-D

      Poista
  3. Oi miten monta teosta. :) Monta sellaista, jotka minulla on luettavien listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, monta teosta tuli luettua, mutta luettavien listani ei vain koskaan tunnu lyhenevän.. :-D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.