Veden vihat

Paula Havaste: Veden vihat

392 s., Gummerus 2016

kansi: Eevaliina Rusanen

 

Paula Havasteen Vihat-sarja jatkuu yhtä vahvana ja kiinnostavana Veden vihoissa kuin sarjan aikaisemmissakin osissa. Kertte on jo ehtinyt kulkea omasta kotipirtistään pitkän matkan ensin Turukylään ja sieltä Tokholmiin saakka. Tokholmissa Kertte joutui vaikeuksiin kirkon valtaapitävien kanssa ja välit Arimoonkin olivat viilenneet. Niinpä Kertte joutui pakenemaan Tokholmista ja pääsi Koluvanilaisen kauppamiehen, Osmin, laivaan. Osmi lupasi hänelle kuljetuksen Turukylään, mutta matka saikin yllättävän käänteen ja niitä vaiheita Veden vihoissa sitten seurataan.

 

Kertte kaipaa jo toden totta omaan kotipirttiinsä ja ikävöi tytärtään Mimerkaa ja vieläkin enemmän miestään Larria, mutta Osmin laiva joutuu merellä hyökkäyksen kohteeksi eikä se voi pysähtyä Turukylän satamaan, kuten suunniteltua oli. Kerten matka jatkuu siis aina kaukaiseen Koluvaniin saakka. Osmin kumppani Pärn ei kuitenkaan suhtaudu suopeasti uuteen tulokkaaseen eikä Kerten kotiutuminen muutenkaan suju vaikeuksitta, sillä hän ei tunnu millään toipuvan ennalleen merimatkan jälkeen. Veden vihat eivät tunnu antavan periksi, mutta Kertte odottaa jo seuraavaa kesää, jolloin Osmi on luvannut Kerten pääsevän lopulta Turukylään uuden kauppamatkan myötä. Kerten elo ja olo Koluvanissa tuntuu mutkistuvan entisestään, kun hän huomaa olevansa raskaana. Miten hän voisi matkata takaisin Turukylään meriteitse veden vihojen yhä kuohuessa ja uusi elämä suojeltavanaan?

 

Vaikka Veden vihat olikin mukaansatempaava ja kiinnostava teos, alkoi minua silti jossain vaiheessa jo vaivata uupumus Kerten puolesta tyylillä "mitä nyt vielä, eikö hän jo voisi päästä kotiinsa?". Uuden raskauden paljastuessa en voinut ajatella oikein muuta kuin että eikö tähän nyt mitään muuta keksitty ja niinpä tietysti. Vaikka en jotenkin Kerten hahmosta kauheasti pidäkään, sillä hän tuntuu edelleen olevan yhtä itsekäs ja itsenäinen kuin ennenkin, toivoisin hänen silti lopultakin voivan asettua kotipirttinsä suojiin.

 

Vaikka Kertte ei olekaan mielestäni kovin kiva tyyppi, hänen kauppavainuaan ja kykyään selviytyä vaihtelevissa tilanteissa voin ihastella. Ehkä juuri nämä puolet tasapainottavat Kerten hahmoa niin, että hänen vaiheitaan jaksaa kyllä seurata, vaikka alati toistaan seuraavat ongelmat turhauttavatkin. Havaste osaa kertoa tarinaa niin, että jään ihan koukkuun hänen maalailemaansa miljööseen ja eläväiseen arkikuvaukseen, jolloin tarina vie väkisinkin mennessään. Erityisesti tykkäsin lukea markkinakuvauksia ja sitä miten Kertte kartutti pientä omaisuuttaan. Myös Pihlan mökki tuntui kotoiselta paikalta. Vuosisatojen takaisen arjen kuvaajana Havaste on verraton, niin elävänä aistin Koluvanin eli nykyisen Tallinnan hälinän.

 

Kokonaisuutena Veden vihat oli siis hyvä teos, vaikka Kerten jatkuvat vastoinkäymiset jo tympivätkin. Odotan kyllä seuraavaa osaa, jossa toivon Kerten onnen lopultakin kääntyvän paremmaksi.

 

♠♠♠♠