Tähtirooli

Sari Luhtanen: Tähtirooli

8 cd-levyä, 9 h 15 min.

Tammi/BTJ 2016

lukija: Heljä Heikkinen

Kaipasin Taru sormusten herrasta -trilogian kahden ensimmäisen osan kuuntelemisen jälkeen jotain muuta työmatkaseurakseni. Päädyin kuuntelemaan Sari Luhtasen Tähtiroolin, jossa lukijana toimii Heljä Heikkinen. Oletin Tähtiroolin olevan ehkä hieman kevyempää hömppää kuin mitä se olikaan, mutta oikein hyvin tämä paikkasi viihteennälän kumminkin.

Tähtiroolin päähenkilö on Aura Purola, joka työskentelee psykologina. Itsellään hänellä näyttäisi olevan kaikki ihan hyvin, on rakastava puoliso Joel, ystäviä, viihtyisä koti, varallisuuttakin ihan mukavasti ja elämä kaikin puolin hallinnassa. Työssäkin riittää mieluisia haasteita, sillä Aura on päässyt mukaan Parierottelu-ohjelmaan, jossa hän terapoi suhteessaan vaikeuksia kohdanneita pariskuntia. Ohjelman jälkeen Aura kuitenkin alkaa katsomaan omaakin elämäänsä hieman uudella tavalla ja hän tuntuukin löytävän itsestään uusia puolia. Soppaa saapuu hämmentämään entisestään Joelin kaksosveli Leo, joka kuin kiusallaan yllyttää Auraa tekemään kaikenlaisia tempauksia.

Mielestäni Tähtirooli oli ihan kelpo kuunneltavaa, mutta siitä huolimatta tarina alkoi kiinnostaa minua kunnolla vasta puolivälin jälkeen. Sitä ennemmin kaikki vaikutti jotenkin liian tyyneltä ja varmalta eikä Auran hahmossa ollut oikeastaan mitään erityisen mielenkiintoista. Oikeastaan yksikään hahmoista ei tuntunut erityisen kiinnostavalta, ei edes Joelin renttuveli Leo. Jotenkin heidän vaiheitaan vain jaksoi kuunnella, sillä Luhtanen on kirjoittanut teokseensa ihan nasevaa dialogia ja juonenkuljetuskin on sujuvaa ja sitä on höystetty hauskoilla sanavalinnoilla.

Uskon, että kokemukseni Tähtiroolista olisi ollut huomattavasti värikkäämpi ja huvittuneempi, jos äänikirjan olisi lukenut joku muu kuin Heljä Heikkinen. Minua nimittäin etenkin aluksi suorastaan nyppi hänen tasainen äänensävynsä, joka ei tuntunut ilmentävän minkäänlaisia tunteita tai antavan muutenkaan teokselle niitä sävyjä, joita sanat olisivat muuten ilmentäneet. Jossain vaiheessa - ehkä siinä puolivälin jälkeen - tuntui kuitenkin, että Heikkinen petrasi ja tulkinta sai lisää sävyjä. Äänikirjojen kohdalla kumminkin lukijalla on todella suuri merkitys siihen, minkälainen fiilis kirjasta kokonaisuutena jää, joten mielestäni Heikkinen ei ollut nappivalinta lukijaksi.

♠♠♠