Kissavieras

Takashi Hiraide: Kissavieras

152 s., S & S 2016

alkup. Neko no Kyaku, 2001

suom. Raisa Porrasmaa

kansi: Satu Kontinen

 

Sain jokin aika sitten luettua Takashi Hiraiden kauniin ja mieltäni liikuttaneen Kissavieraan. Jonkin aikaa tämän luettuani koin, että minulla on tästä takki niin tyhjänä, että en osaa sanoa tästä oikein mitään. Nyt päätin yrittää. Kirjassa on muuten mielestäni oikein kaunis kansi, joka kuvaa hyvin sitä hauraantuntuista kauneutta, jota tarinassa on.

 

Kissavieras kertoo kirjailijamiehestä ja hänen vaimostaan sekä kissasta, joka kosketti heidän sielujaan. Pariskunta asuu vuokralla erään talon piharakennuksessa, ja vuokrasäännöt kieltävät heitä pitämästä lemmikkejä asunnossaan. Naapurinpojalla sen sijaan on kissa, joka sitkeästi alkaa vierailemaan pariskunnan luona. Ennen kuin he oikein huomaavatkaan, on tuo pieni tiukupantainen kissa lumonnut heidät. Chibille tarjoillaan herkkuja, sille laitetaan oma makuupaikka ja alati pidetään huolta siitä, että Chibi saa tulla heille milloin haluaa. Vaan Chibi ei ole heidän eikä asumisjärjestelykään ole ikuinen. Tapahtuu kipeitä asioita, sillä kukapa haluaisi itselleen tärkeästä eläimestä luopua.

 

Hiraiden kirja on jotenkin vähäeleinen ja hidastempoinenkin, mutta nuo seikat vain korostavat sitä tosiasiaa, että tämä kirja on eräällä tavalla herkkävireinen. Vaikka kerronta ei ollutkaan mielestäni aina sitä vetävintä, Chibin ja pariskunnan ystävyyden seuraaminen sai minut jatkamaan lukemista. En olisi osannut arvata, että kaiken vähäeleisyyden jälkeen olisin niin liikuttuneessa tilassa, että en tietäisi mitä ajatella. Olen vieläkin hieman ihmeissäni siitä, miten kaikki kävikään niin kuin kävi. Koin lukiessani myös hämmentävän tunteen siitä, että minua itketti aivan kamalasti, mutta itku ei vain tullut. Jotenkin liikutus vain pysyi lukittuneena mieleeni eikä purkautunut kyyneleinä.

Kissavieras oli mielenkiintoinen lukukokemus paitsi sen aiheuttaman hämmennyksen ja tunnemylläkän vuoksi niin myös siksi, että en ollut aikaisemmin lukenut varmaan yhtäkään japanilaista romaania. Se oli selkeästi erilainen kuin länsimaalaiset romaanit, ja oli virkistävää lukea jotain erilaisesta kulttuurista tulevaa, vaikka toki länsimaistakin löytyy keskinäisiä kulttuurieroja. Kaiken kaikkiaan tässä lukukokemuksessa oli jotain lähes mieltä puhdistavaa, vaikka ei tämä mitään suurempaa innostusta aasialaiseen kirjallisuuteen herättänytkään.

♠♠♠♠

 

 

 

***

Kissavieras saattoi ravistella mieltäni näin voimakkaasti osin siksi, että minä menetin keväällä kissan, joka todella oli minulle hyvin tärkeä. Tämäkin kissa, Iiveli nimeltään, oli kissavieras - oman tiensä kulkija. Sen tarinassa on monta kysymysmerkkiä, sillä se ilmestyi nuorena kissana paappani luo ja kesyyntyi vuosien kuluessa täysin ihmisarasta kissasta vähitellen, vaikka sisäkissaksi tai edes valvotusti ulkoilevaksi siitä ei todellakaan ollut. Maaliskuussa se katosi ja kuukausien vieriessä on ollut pakko hyväksyä, että ei taida Iiveli enää tulla takaisin. Siinä taas yksi kysymysmerkki sen tarinaan, ehkä viimeinen. Iiveli oli erityisen kiintynyt minuun ja minä siihen, joten minulla on tuoreena mielessä miltä tuntuu menettää itselleen tärkeä eläin.