Sodan särkemä arki

Anssi Männistö & Ville Kivimäki: Sodan särkemä arki

239 s., WSOY 2016

 

Anssi Männistön ja Ville Kivimäen tietoteos Sodan särkemä arki sisältää runsaasti sotavalokuvaajien ottamia autenttisia kuvia sotavuosilta. Vaikka jo teoksen nimi antaa ymmärtää, että tässä käsitellään äärimmäisen kipeitä asioita, en osannut odottaa tämän olevan niin pysäyttävä teos kuin miksi tämä osoittautui. Mielestäni Männistöllä ja Kivimäellä on vahvasti tietokirjallinen ote kaikkine faktoineen, mutta tästä välittyy silti etenkin valokuvien kautta myös tunnepuolta. Sangen kiinnostava kokonaisuus siis.

 

Sodan särkemä arki jakautuu osiin, jossa käsitellään erikseen kotirintamaa ja varsinaista sotatannerta. Oman osionsa saa myös mm. väkivalta, joka oli minulle kaikkein pysäyttävin osuus. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa tajusin kunnolla sotavammojen monipuolisuuden ja kauheuden, vaikka elokuvat ja kirjat sekä osittain myös media ovat luoneetkin mielikuvia aiheesta. Samassa osiossa lukija saa katsauksen myös aseiden tuhovoimasta: "Osuessaan luoti alkoi vaappua, pyöriä ja silpoa kehoa, se saattoi hajota kappaleiksi ja pirstoa luunpaloja laajasti ympärilleen." Lisäksi kuvataan myös tykinkranaattien ja ilmapommien tuhovoimaa. Sirpaleiden luonnehdinta särmikkäiksi ja hehkuvan kuumiksi metallinpaloiksi aiheutti pahoinvointia. Miksi tuollaisia kauheita aseita on edes koskaan kehitetty?

 

Tämä teos herätti minut myös pohtimaan sodan sattumanvaraisuutta: joihinkin perheisiin sota osui kipeämmin, jotkut säästyivät tyystin henkilökohtaisilta menetyksiltä. Usein olen ajatellut esimerkiksi kotirintamaolojen olleen jokseenkin samanlaiset kaikkialla, vaikka toki olen tiedostanut kaupungissa ja maaseudulla vallinneet elintasoerot, kun maaseudulla pystyttiin harjoittamaan omavaraisuutta toisin kuin kaupungeissa. Nyt kuitenkin heräsin ajattelemaan, että olosuhteet ovat kuitenkin voineet olla kovin erilaisia ja eri talouksissa sota kosketti eri tavoin. Sodalla on monet kasvot.

 

Kun katselin teoksen kuvia, mykistyin monta kertaa. Erityisesti hätkähdin kuvaparia, jossa ensin mies esittelee seurassaan olleelle toiselle miehelle rintamasuuntaa. Mies näyttää elinvoimaiselta ja jotenkin innostuneelta. Seuraavassa kuvassa tuo linjojen suuntaan viittonut mies makaa kaatuneena samaisessa juoksuhaudassa. Aikaa kuvien välillä on vain pieni hetki. Silmänräpäyksessä kaikki voi olla toisin. Minua kosketti kovasti ajatus siitä, että tuo mies koki sillä hetkellä olevansa turvassa, mutta silti viimeinen yllätys tuli.

 

Ssain tästä teoksesta paljon uutta faktatietoa, sillä Männistö ja Kivimäki ovat tehneet perusteellista työtä kuvatessaan sodan todellisuutta. Ote säilyy läpi linjan mielestäni tiukan tietokirjallisena, ja aluksi pidin sitä jopa hieman kuivakkana, mutta ajatuksia heräsi silti valtavan paljon. Teoksen takakannessa kerrotaan tämän teoksen olevan olemassa, ettei sodan todellisuus unohtuisi. Mielestäni kirjoittajat ovat onnistuneet tavoitteessaan, sillä uskon tämän teoksen jäävän jokaisen sen lukeneen ihmisen mieleen. Minuun tämä ainakin jätti jäljen.