Korkealle ja kovaa

Terhi Rannela: Korkealle ja kovaa

194 s., WSOY 2005

kansi: J.S. Karjalainen

Terhi Rannelan teos Korkealle ja kovaa on jatko-osa hänen esikoisteokselleen Puhdas valkoinen. Tämä on odottanut hyllyssäni lukemista jo heti tammikuusta lähtien, kun ensin luin edeltävän osan, mutta en ole kerta kaikkiaan ehtinyt tähän tarttumaan. Tässä yhteydessä mainitsen, että minulla alkoi world literature -kurssi, johon on luettavana pakollisia teoksia ihan hurjaa tahtia. Siksi kaikki mitä itse haluaisin lukea, joutuu varmaan vähän väistymään. :(

Korkealle ja kovaa on mielestäni yhtä hyvä kuin edeltäväkin osa, ehkä jopa hieman parempi. Tässä päähenkilö Reijan hahmo saa lisää syvyyttä ja luonnetta, samoin kuin toiseksi päähenkilöksi nousevan Reijan parhaan kaverin, Emilian, hahmo. Tässä teoksessa myös nousee paremmin esille Rannelan kirjoittajantaidot, sillä teksti on hioutunut sujuvammaksi ja sanavalinnat sutjakkaammiksi kuin esikoisteoksessa.

Korkealle ja kovaa kertoo siitä, kuinka Reija saa toisen haasteensa toimittajana: hän pääsee kirjoittamaan juttua paikkakunnan urheilevista nuorista. Probleemana on vain se, että Reija inhoaa urheilua. Toista näkökulmaa asioihin tuo urheilevan Emilian ajatukset, se tietyllä tavalla syventää romaanista saatavaa vaikutelmaa ja tekee siitä aidomman. Kuten edellisessä osassa niin myös tässä Reijan haastateltavien ääni ja ajatusmaailma saa jalansijaa.

Kritisoin Reijan hahmoa aikaisemmin siitä, että hän on liian kunnollinen. Tässä teoksessa kuva hieman murtuu tai ainakin saa rosoreunat, mutta en tiedä onko se loppujen lopuksi kovin toimivaa. Lähinnä se tuntuu vain aika huvittavalta tai liian idyllisesti kuvatulta kumminkin, sillä näiden kahden kirjan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti samaan kevääseen. Jotenkin tuntuu epäuskottavalta, että kunnollinentunnollinen Reija alkaisi yhtäkkiä revittelemään, vaikka onhan se tietysti mahdollista. Kuvaus vain hieman ontuu.

Rannela on tässä teoksessa halunnut selvästi laajentaa käsittelemäänsä aiheskaalaa. Siksi onkin toimiva valinta, että urheiluhullu ja vanhempien huonojen välien rassaama Emilia pääsee ääneen. Tällöin ehkä yhä useampi nuori löytää romaanista tarttumapintaa. Se myös tukee sitä kuvaa, että nuorilla on lupa olla erilaisia ja että kaikkien asiat eivät kerta kaikkiaan voi olla samalla tavoin.

Puhdas valkoinen -teoksessa pidin kovasti siitä, että siinä näkyy selkeästi Reijan kasvu ihmisenä. Tässäkin teoksessa on samanlaista ajatusta, mutta mielestäni se ei välity niin hyvin, sillä aihe ei ainakaan minulle ole niin puhutteleva. Reija alkaa ymmärtää urheilullisia nuoria ja kykenee toimimaan ammattimaisesti sellaistenkin ihmisten kanssa, joista ei edes pidä. Hän kehittyy aikuismaisemmaksi ja kypsemmäksi. Tietynlainen lapsellisuus kuitenkin yhä paistaa läpi, mutta kyllä niin saakin olla, sillä päähenkilö on vasta 14-vuotias (pian 15).

Annan tällekin teokselle hieman kritiikkiä faktoista tai pienistä ajatusristiriidoista. Ensiksikin välillä puhutaan siitä kuinka nämä keskeiset hahmot ovat kasiluokkalaisia ja menossa kesällä rippileireille. Sitten yhdessä vaiheessa puhuttiin taas peruskoulun päättymisestä ja loman odotuksesta. Eihän peruskoulu silloin pääty, mutta tietysti saatoin käsittää väärin ja Rannela tarkoitti Reijan odottavan jo ensi vuotta. Lisäksi oli mielestäni hieman kummallista, että Emilian lentopalloripari ei ollut ollenkaan varma, sillä kyllähän tuollaiset asiat nyt tiedetään hyvissä ajoin, useita kuukausia etukäteen.

Hieman annan kritiikkiä myös tietyistä kielellisistä ilmaisuista, jotka eivät minun mielestäni ole kestäneet aikaa tai vaikuttavat muuten vain typeriltä. Esimerkkinä mainitsen sen, että urheilutaloa sanotaan urkaksi, urkkikseksi tai vastaaviksi. Miksi ihmeessä, se kuulostaa minusta turhalta "teinikielen" apinoinnilta ja pyrkimykseltä olla trendikäs.

Huomaan taas olleeni melko kriittinen Rannelan teosta kohtaan, mutta ehkä se johtuu siitä, että uskallan odottaa häneltä paljon. Kehuja annan erilaisesta aiheesta, vetävästi ja kiinnostavasti kirjoitetusta tekstistä sekä monipuolisuudesta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että voi olla monipuolinen olematta sekava. Minun mielestäni Reijan kasvu ihmisenä oli tässäkin sitä parasta antia, samoin asioiden tärkeysjärjestyksen tajuaminen itse kunkin kohdalla. Haluaisin kovasti lukea vielä lisääkin Reijasta kertovia kirjoja, mutta valitettavasti ne jäävät tähän. Aika harmi, että Rannela ei ole jatkanut tarinaa tästä eteenpäin ja kuvannut esimerkiksi Reijan lukioaikoja. Kritiikistä huolimatta tämä on onnistunut teos, jolle on hyvin vaikea antaa pisteitä. Kuitenkin:

♠♠♠½