Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä

308 s., Gummerus 2013

Nyt minäkin vihdoin löysin aikaa lukeakseni Milja Kauniston esikoisteoksen Synnintekijä. Kirja on odotellut hyllyssä jo parisen viikkoa, kun kouluun luettavat kirjat ovat vieneet huomioni. Täytyy sanoa, että tässä on oikein kelpo esikoisteos, vaikka minun mielestäni hiottavaakin vielä olisi.

Synnintekijä kertoo Turun piispa Maunu Tavastin ottopojasta Olavi Maununpojasta, joka lähtee Pariisin Sorbonneen opiskelemaan teologiaa. Vastavihityllä papilla on edessään monenlaista oppimista siitä, mitä piilee ylhäisen ulkokuoren ja näennäisen hurskauden alla. Olavi itse on viaton poikanen, jota Pariisin jumalaton elämä järkyttää. Kirja ei kerro pelkästään Olavin eli Olaus Magnuksen vaan myös hänen opiskelutoverinsa Miraclen tarinaa. Vaikka kaverukset ovatkin päähenkilöitä ja heidän kauttaan kuvataan tuota keskiaikaista kulttuuria, niin pääosassa on todellakin myös "rietas ja armoton keskiajan Eurooppa", kuten takakannessa luvataan.

Pidin kirjan ideasta kovasti, sillä tämäntyyppinen faktoihin perustuva kaunokirjallisuus ja tosiseikoista kehitellyt tarinat ovat mieleeni. Aina on mielenkiintoista spekuloida. Lisäksi en ollut aikaisemmin lukenut oikeastaan mitään keskiajalle sijoittuvaa kirjallisuutta, joten siinäkin mielessä tämä oli uutta ja ihmeellistä. Kahden erilaisen tarinan yhteenpunominen ja lopun yllätyksellisyys oli toimiva ratkaisu, enpä olisi ikinä arvannut lopussa paljastuvaa "jymyjuttua". Teemana katolinen kirkko keskiajalla on onnistunut valinta, jossa riittää varmasti jutunjuurta.

Mikä sitten tökki? Ensiksi kuvailun runsaus. Minun makuuni tässä on ihan liikaa adjektiiveja ja sitä myöten yksityiskohtia. Alussa ne jopa vaivasivat, tuntui että itse tarina kärsii liiasta kuvailusta. Siihen kuitenkin tottui, mutta en silti päässyt tuosta tunteesta eroon. Toiseksi runsaat ranskan- ja latinankieliset ilmaisut. Osa toki selitettiin tekstin mukana auki ja Ranskaan sijoittuvassa tarinassa ranskankieliset ilmaisut tuovat autenttisuutta, samoin keskiajan katolisiin piireihin kuului todellakin latina, mutta ilmaisut olivat jokseenkin ikäviä sellaiselle, joka ei puhu ranskaa. Tuntui että joitakin nimiä piti tarkistella tekstistä ja vaivasi jotenkin se, että kaikkea ei kuitenkaan selitetty. Lisäksi lukemisen sujuvuus kärsi ainakin minun kohdallani näistä ilmaisuista, joten niitä olisi tosiaan voinut olla vähemmän. Vaihtoehtoisesti kirjan loppuun olisi voinut koota selityksiä noille lauseille.

Olin aika yllättynyt, sillä tämä kirja oli paljon irstaampi kuin osasin odottaa. En sano, että se olisi välttämättä huono asia, sillä se kyllä toimii kirkon tekopyhyyden kuvastimena ja ilmentää tuon ajan raadollisuutta ja tietynlaista estottomuutta. Onneksi Kaunisto on kirjoittanut juoneen myös kauniita ja hyviä asioita, ei pelkkää irstautta ja pahuutta, sillä ne luovat vastapainoa eikä teksti muodostu liian uskaliaaksi. Toisaalta minua kyllä hieman häiritsi se, että Olaus Magnus tuntui jopa hämmentävän himokkaalta pappismieheksi ja kaikki hänen persoonansa ympärillä pyöri vain "onanian saastan" ja himojen ympärillä. Toisaalta sehän juuri kuvaa hyvin sitä, että ei munkit ja keskiaikaiset kirkonmiehet olleet todella mitään puupökkelöitä.

Miljöö on mielestäni hyvin kuvattu, erityisesti pidin Ranskan eteläisten alueiden kuvauksesta. Kansikuva mielestäni kuvastaa hyvin miljöötä ja on todella onnistunut ja näyttävä. Siitä välittyy kyllä tosiaan tuo yhteys miljööseen, mutta jotenkin tuntuu, että se ei täysin avaudu minulle. Onko alaosan ylösalaisin olevilla puilla jokin syvällisempi merkitys, siinäpä vasta pohtimista minulle. Joka tapauksessa tässä on sanoisinko jopa houkutteleva kansi.

Kuten heti alkuun totesin, sangen kelpo suoritus esikoiskirjalijalta. Takakansi lupaa jo tarinalle jatkoa, mutta en tiedä odotanko sitä erityisellä mielenkiinnolla, mutta kyllä varmaan tulen jatko-osankin lukemaan. Toivottavasti jatko-osassa ei briljeerata niin paljon kuvailulla ja keskitytään enemmän juoneen, jotta voisin täysin heittäytyä sen vietäväksi. Kaunistolla on vielä mielestäni hieman parannettavaa, mutta hänellä kyllä on jo taito kehitellä mielenkiintoinen juoni ja kirjoittaa värikkäästi ja hätkähdyttävästi. Tätä kirjaa en ainakaan missään nimessä tule unohtamaan eikä se huku massaan. Vaikka tuntuu, että arviossani kritiikki nousee pääosaan, niin tässä on myös paljon hyvää.

♠♠♠½