Niskavuoren tarina

Hella Wuolijoki: Niskavuoren tarina

394 s., Otava 1995

kannen kuva: Suomi-Filmi/Suomen elokuva-arkisto

Olen viettänyt nyt pari päivää Niskavuorella, jossain Hämeenlinnan tietämillä, kolmen eri sukupolven matkassa. "Niskavuoren tarina" sisältää kaikki sarjan näytelmät: Niskavuoren nuori emäntä (1940), Niskavuoren Heta (1950), Niskavuoren naiset (1936), Niskavuoren leipä (1938) ja Entäs nyt, Niskavuori? (1953). Olen lukenut nämä näytelmät aikaisemminkin, mutta silloin luin yhtä kerrallaan ja palautin tämän yhteisniteen aina välillä kirjastoon. Mielestäni lukukokemus oli antoisampi, kun nämä luki peräkkäin tämän yhteisniteen sanelemassa järjestyksessä. Aikaisemmin luin nämä paitsi yksitellen myös ilmestymisjärjestyksessä. Tarina pysyy eheämpänä ja kokonaiskuva on selkeämpi, kun nämä lukee yhteisniteen mukaan.

Kirjallisuuspiiriin tuli luettavaksi Niskavuoren Heta, joka onkin näytelmistä mieleenpainuvin. Halusin kuitenkin lukea kaikki muutkin Niskavuoret uudelleen, sillä pidin tästä sarjasta paljon jo ensimmäisellä lukukerralla. En tiedä mikä näissä kiehtoo: ehkä se on onnistunut juonenkuljetus, selkeys, itse tarina ja monenkirjavat hahmot. On vahvoja naisia, heikkoja miehiä, niitä jotka joutuvat kärsimään ja luopumaan ja niitä jykevinä seisovat paikoillaan. Seuraavat näytelmäesittelyt sisältävät juonipaljastuksia.

Niskavuoren nuori emäntä kertoo ajasta, jolloin Loviisa ja Juhani olivat emäntänä ja isäntänä. Niskavuoren suvulle oli talo ja sen maat kaikkein tärkeintä. Niiden puolesta naitiin vaikka  vain rahan vuoksi, kuten Juhani nai Loviisan. Ja Loviisa-rukka tajuaa koko kuvion liian myöhään. Viimeinen niitti on, kun Loviisa kuulee miehellään olevan poika tilan meijerskan kanssa. Kun Loviisa selviää järkytyksestään, hän päättää toimia. Hän on valmis maksamaan meijerskan häipymisestä. Loviisa on ensimmäinen kunnolla kuvattu niskavuorelainen nainen, vahva persoona, joka taistelee kynsin hampain omansa puolesta. Loviisa osoittautuu häikälemättömäksi ihmiseksi, mutta silti hän kumminkin hieman myötäilee miehensä pahansisuista sisarta Hetaa, jotta jatkuvat riidat vältettäisiin.

Niskavuoren Heta on hahmoista mieleenpainuvin. Heta on pahansisuinen ja suorapuheinen eikä hän aio nöyrtyä, ei vaikka mikä olisi. Heta on myös valikoiva miesten suhteen, mutta nytpä hän joutuu entisen rengin puolisoksi, sillä Hetalle on käynyt vanhanaikaisesti. Eikä kyseinen mies edes ole lapsen isä. Heta muuttaa mahtavalta Niskavuorelta Muumäen rappiotilalle, mutta kovalla työllä Akusti saa sen kukoistamaan. Heta ei arvosta miestään eikä lapsiaankaan sen paremmin. Kun Akusti kuolee, routa liikkuu Hetankin sydämen ympäriltä ja hänestä paljastuu inhimillisempikin puoli. Silti Hetassa on jotain luoksepääsemätöntä ja siksi ehkä jopa hieman jotakin surullista. Ihminen, joka on niin kova, ei voi olla onnellinen.

Niskavuoren naiset kertoo nyt vanhaksi emännäksi nousseesta Loviisasta, hänen miniästään Martasta sekä pitäjän uudesta opettajaneidistä Ilonasta. Loviisa on tehnyt nuoruudessaan uhrauksia pitääkseen perheensä koossa ja tilan kunnossa, hän on rakastanut maata melkein enemmän kuin ihmisiä sen päällä. Marttakin on naitu sukuun lähinnä hänen varojensa vuoksi, mutta kyllä heillä muutenkin menee Aarnen kanssa ihan mukavasti. Mutta sitten palkataan kylään uusi opettajar Ilona, joka vie miehen sydämen mennessään. Martta on oikea niskavuorelainen, ylpeä kuin mikä, ja hän aikoo pitää omaisuudestaan kynsin hampain kiinni, vaikka mies lähtikin toisen naisen matkaan. Tässä näytelmässä Loviisa käy minua ehkä hieman surkukin. Hän rakastaa Niskavuorta, mutta nyt hän jää kahden tulen väliin: kumpi voittaa, tila vai lapset? Martta ei hyväksy Aarnea eikä tämän sisaruksia, ja Loviisa yrittää tasapainotella siinä välissä. Aarne on kuitenkin hänen poikansa.

Niskavuoren leipä kertoo ajasta, jolloin tila tuntuu ensimmäistä kertaa kamppailevan todellisissa vaikeuksissa. Martta on jäänyt tilalle vanhan emännän kanssa eikä yhteiselo ole aina ruusuista. Vanha emäntä tahtoo Aarnen takaisin tilalle ja ryhtyy toimiin asian järjestämiseksi. Kuitenkin siinä sivussa Aarnen vaimo Ilona joutuu kärsimään, sillä hänellä ei ole sellaista maanrakkautta kuin niskavuorilla yleensä on. Tässä näytelmässä Ilonaa käy surku ja hermo Loviisaan alkaa mennä: millä oikeudella tuo vanha nainen järjestelee toisten elämää? Onko Niskavuori sen arvoinen?

Entäs nyt, Niskavuori? kertoo sota-ajasta, joka näkyy jopa Niskavuoren kokoisella mahti-tilalla. Aarne on isännyytensä aikana tehnyt ties minkälaisia kokeiluja maanviljelyksen suhteen ja tilan tuleva isäntä on kaatunut sodassa. Velkaa on todella paljon ja näyttää siltä, että maata joudutaan jakamaan karjalaisille. Mutta Loviisa se vain edelleen seisoo omalla maallaan kuin vuori ja määrää mitä tehdään. Rakastaako Loviisa Niskavuorta liikaa, jopa niin paljon, että siksi tilan tulevaisuus on uhattuna? Loviisan jääräpäisyys, mutta tässä näytelmässä myös esiin nouseva oikeamielisyys nousee avainasemaan.

Nämä näytelmät ovat mielestäni suuri taidonnäyte, sillä ne ovat paitsi realistisia myös viihdyttäviä. Henkilöhahmojen suoraviivaisuus on onnistunut valinta, sillä sen vuoksi päähenkilöt jäävät mieleen. Näitä hahmoja voisi ruotia vaikka ja kuinka paljon, sillä niistä paljastuisi varmasti vaikka millaisia uusia puolia. En kuitenkaan siihen lähde tässä tekstissä sen enempää. Tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta, kun näiden näytelmien pariin palaan, niin onnistuneita ne ovat. Olisi joskus kiva nähdä näitä ihan näyttämölläkin!

♠♠♠♠½