Kolme käskyä

Paula Havaste: Kolme käskyä

374 s., Gummerus 2013

kannen kuvat: Istockphoto
arvostelukappale

Olen lukenut viime päivät suurella innolla Paula Havasteen uutukaista, joka kertoo aikaisemmista kirjoista Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie tutun suvun naisten tarinaa. Olen edelleen sitä mieltä, että nämä pitää lukea ilmestymisjärjestyksessä, koska etenkin Yhden toivon tiessä paljastuu se suuri juttu, joka aiheutti minulle vau -efektin Kaksi rakkautta -teoksessa. Pidän kovasti näiden kirjojen nimistä, jotka viittaavat vahvasti sisältöönsä ja sopivat toisiinsa.

Kolme käskyä kertoo aikaisemmista kirjoista tutun Annan tyttären Raijan tarinaa. Raija kokee kodin ilmapiirin kovin painostavaksi ja lähtee kesätöihin Rovaniemelle, kun kansatieteen opiskelijoita otetaan mukaan uuden kotiseutumuseon valmistelutöihin. Koko ajan läsnä on aika ennen sotaa, mutta myös tämä sodanjälkeinen aika, jota Raija elää ja kokee. Rovaniemellä Raija pääsee itsenäistymään ja kohtaa mielenkiintoisen mustalaismiehen, Rainerin. Raijan ja Rainerin tarinasta muodostuu hyvin keskeinen juonen kannalta, mutta se ei pyöri pelkästään sen ympärillä.

 

Oli mielenkiintoista lukea mustalaiskulttuurin ja valkolaiskulttuurin kohtaamisesta tuohon aikaan, jolloin molempien omat perinteet olivat vielä suuremmin voimissaan ja erot selvemmin näkyvissä. Havaste on selkeästi tehnyt hyvin taustatyönsä asian suhteen, mistä täytyää antaa kiitosta. Tällaisen "mahdottoman" rakkaustarinan kuvaaminen toimii hyvin eikä Havaste sorru kliseemäisyyksiin.

Lapin luonto, itsenäistyvä ja moderni mutta samalla hyvin epävarma nuori nainen sekä mies joka osaa viedä. Niistä Havaste rakentaa hyvin tunnelmallisen, mutta samalla hyvin ennalta-arvattavan kuvaelman. Mielestäni tämä ennalta-arvattavuus ei haittaa ja se on jopa tarkoituksellista, sillä tämä on kuitenkin rakkaustarinasta ja romanttisesta jännitteestä huolimatta ennen kaikkea Raijan kasvutarina ja sodan jälkipyykin puimista siinä sivussa. Rakkaustarina on vain plussaa.

Pidin kovasti siitä miten Havaste on rakentanut uuden kirjansa juonen nojaten toisaalta vanhaan, mutta luoden samalla uutta. Pidin myös siitä, että hän on uskaltanut käyttää sanaa neekeri, kun hän kuvaa Raijan kaverin vaiheita. Sana on nykyään niin suuri tabu, että sen käytössä ei aina edes huomioida viitekehystä, jossa sitä käytetään. Mielestäni tässä se ei ole mitenkään halventava ja tuohon aikaan sanottiin niin, joten Havaste on tehnyt oikean ratkaisun eikä ruvennut kiertelemään ja kaartelemaan. Se on yksi niistä asiosta, joka tekee kielestä aitoa. Aitoutta lisää mustalaiskielen ja -ilmaisujen käyttö.

Teoksen nimi, Kolme käskyä, tulee kirjassa todella selkeästi esiin ja sille on helppo löytää pohjaa. Luku kolme on tässä teoksessa muutenkin hyvin merkittävä, joten tällainen olennainen yksityiskohta on ajateltu huolella. Lisäksi pidin hyvin paljon paarmalintuvertauksesta, joka antaa jo alkumetreillä aavistuksia tulevasta ja lintua on käytetty hyvänä yksityiskohtana kuvattaessa Raijan vaiheita. En rupea sitä tässä laajemmin avaamaan, jokainen lukekoon itse. Hienosti käytetty yksityiskohta kumminkin.

Hienoa on myös se, miten kirjan kansi tekee yhteistyötä juonen kanssa, niiden yhteys on saumaton. Kannessa on hyödynnetty hyvin teoksessa esiin nousevia asioita ja niistä on koostettu tietynlaista symboliikkaa. Nuo linnut ovat mielestäni hyvä idea nostaa myös kansikuvaan, se jatkaa tätä luvun 3 teemaa. Olen pitänyt läpi linjan näiden kirjojen kansista, mutta tämä vie ylivoimaisesti voiton, todella upeasti suunniteltu ja siitä löytyy ajatusta. Lisäksi se antaa esimakua kirjalle.

Pidin tämän kirjan jokaisesta asiasta. Mikään ei ihan oikeasti ruvennut missään vaiheessa ärsyttämään. Kaikki toimii enkä edes hakemalla hakien löydä tälle moitteen sanaa. Käsittääkseni Havaste päättää näiden naisten tarinan tähän. Minun tulee kyllä ikävä tämän "trilogian" hahmoja ja tätä aihetta ja etenkin tunnelmaa, jonka hän on luonut. Loistava päätös tälle tarinalle. Hienoa!

♠♠♠♠♠