Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

203 s., Otava 2012

Olen odottanut lähes hartaasti, että saisin vihdoin käsiini Anna-Leena Härkösen uuden kolumnikokoelman Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia. Nyt se vihdoin tapahtui ja luin tämän tietysti heti, en malttanut jättää sitä hyllyyn odottamaan, vaikka koulujutut vähän painaakin päälle. Tämän kokoelman kolumnit ovat ilmestyneet vuosina 2003-2011 Anna -lehdessä.

Anna-Leena Härkösen kirjoitustyylissä on jotakin täysin vastaansanomatonta. Hän kirjoittaa rohkeasti ja reippaasti, hän ei kaunistele mitään. Silti mikään mitä hän sanoo, ei ala ainakaan minua ärsyttämään lainkaan, vaikka niinkin voisi käydä. Hän perustelee väittämiään huumorilla mutta kuitenkin tosissaan. Härkösellä on selvästi sanottavaa siitä mistä hän kirjoittaa, ihan oikeita mielipiteitä. Ehkä siksi ei mikään rupeakaan ärsyttämään: hän todella on itse sitä mieltä kuin sanoo olevansa. Ja Härkönen ei pelkää paljastaa epävarmuuttaan, vaikka hänellä onkin vahvoja mielipiteitä. Se ehkä on näissä kolumneissa myös sellainen aitouden elementti.

Koska kolumnit kertovat Härkösen omasta elämästä, on niissä ehkä kaikkein eniten tarttumapintaa keski-ikäiselle tai keski-ikäistyvälle lukijalle. Vaikka itse olenkin vasta parikymppinen, niin kyllä minäkin useaan kertaan nyökyttelin ja hykertelin ja tuumasin, että juuri niin, sinäpä sen sanoit. Ehkä juuri Härkösen raikkaat mielipiteet ovat syynä sille, että myös minuakin nuoremmat lukijat ovat löytäneet hänen tuotantonsa ja sen myötä myös kolumnit.

Kielikuvat ja muutenkin koko kieli mitä Härkönen käyttää, on aivan loistavaa. On helppo hypätä mukaan kolumnin tunnetilaan ja aistia mitä kirjoittaja on tuntenut. Kielikuvat ovat niin kekseliäitä, että melkein kateeksi käy ja varmasti naurattaa. Oikeasti vieläkin rupeaa huvittamaan ajatus siitä, että hän sanoo lakanoidensa olevan "yhdessä mytyssä, ryppyisinä kuin Tutankhamonin raato" (s. 112). Härkösellä on todellakin sana hallussa, sitä ei käy kieltäminen.

En oikeasti osaa valita tästä kokoelmasta suosikkikolumniani sen enempää kuin sellaista josta en olisi pitänyt. Ainakin "Elämän tarkoitus", "Terve tikkujalka" ja "Voimattomuus" olivat mielestäni loistavia: tosissaan ja kaksi niistä myös pilke silmäkulmassa kirjoitettuja. Minä toivoisin, että näitä kolumnikokoelmia tulisi vielä lisää, sillä olen pitänyt niistä kaikista paljon. Tämä kokoelma tuntuu vähän erilaiselta, sillä äitiys on tässä aika isona teemana, mutta Härkönen ei pelkää laukoa totuuksia siitäkään, joten antaa palaa. En kuitenkaan voi antaa täysiä pisteitä, että minulle jää jotakin odotettavaakin. ;)

♠♠♠♠½