Liian paksu perhoseksi

Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

214 s., Kirjayhtymä 1995
kansi: Hannu Hyrske ja Ulla Vuorinen

Sisko Istanmäen tunnetuimmaksi teokseksikin tituleerattu Liian paksu perhoseksi epäilytti minua pitkään. Olen joskus muutama vuosi sitten katsonut siitä tehdyn filmatisoinnin, mutta jotenkin se ei silloin oikein auennut minulle ja lähinnä vain ärsytti Kaisuun kohdistunut epäoikeudenmukaisuus. Päätin nyt kuitenkin kokeilla tämän lukemista ja onneksi niin tein, koska tämä vakuutti minut nyt täysin ja haluan kyllä nähdä filmatisoinnin uudelleen.

Vaikka filmatisoinnin näkemisestä on jo aikaa, niin lukiessa tapahtumat muistuivat mieleen ja välillä tiesi jo odottaakin, että mitä tuleman pitää. En kuitenkaan missään vaiheessa harmitellut sitä, että arvasin tai muistin ennalta tapahtumat, sillä Istanmäen käyttämä aito, suora ja samalla herkkä kieli vei mennessään.

Tapahtumat saavat alkunsa, kun Kaisu päättää lähteä kauppa-apulaiseksi Ruutinojan Sekatavaraan Pohjanmaalle. Ajallisesti tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle, jolloin moni muutti Ruotsiin leveämmän leivän perässä ja maaseutu autioitui. Samojen ongelmien kanssa painiskelee myös Ruutinoja ja siellä kauppaa pyörittävä hintelä ja hyväntahtoinen Erni, jonka äiti ja sisar kuluttavat surutta entisestäänkin niukkoja tuloja. Kaisu ei tiedä millaiseen soppaan lusikkansa työntää, kun Ruutinojalle linja-autolla huristelee.

Kirjaa lukiessa sympatiat keräsi päähenkilö Kaisu, nainen joka on rotevampi kuin useimmat miehet. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, miten häneen pitäisi suhtautua. Sääliksi kävi myös silloin, kun Kaisun kovan työn tulokset mitätöitiin tai niitä vähäteltiin Ruutinojan sekatavarakaupassa. Kaisu on päällisin puolin kovan oloinen hahmo, mutta hänestä paljastuu syvää herkkyyttä ja empatiaa, rakkauden kaipuuta. Menneisyyden tapahtumat, joita paljastuu pala palalta, tekevät hänen hahmostaan koko ajan monisyisemmän ja selittävät monia asioita.

Mielestäni tapahtumapaikkaa ei tässä kirjassa oikein tunnista, sillä murteellinen kieli on suitsittu oikeastaan kokonaan pois ja maisemakuvauskin voisi olla oikeastaan mistä päin Suomea tahansa. Alun kuvauksissa paikka kyllä selvästi viittaa Pohjanmaahan ja muutama paikkakin mainitaan. Joissakin hahmoissa näkyy sellaista "perinteistä pohjalaisuutta", Kaisussa nyt etunenässä. Hän on vahvatahtoinen ja periksiantamaton, sellainen vahva pohjalainen nainen. Ennenhän sanottiin jotenkin niin, että Pohjanmaalla viisaus asuu vanhoissa naisissa. Kaisu ei ole vanha, mutta sitäkin vahvempi ja jotenkin viisas sekä tunneälyltään että muutenkin.

Takakansi lupaa, että tämä kirja on ehdottomasti rakkausromaani. Ja sitä se todella on kuvatessaan Kaisun ja Ernin suhdetta, jossa kaikki osaset ovat vähän nurinkurin. Kaisu on se vahvempi, melkein kuin isäntä talossa, Erni taas paljon pehmeämpi ja myötäilevämpi. Kaisu on iso ja Erni pieni, mikä ei päällisin puolin hierrä heidän välejään, vaikka pinnan alla on välillä aistittavissa Ernissä pientä alemmuudentuntoa. Mielestäni tässä rakkaustarinassa on jotenkin ihanaa se, että se osoittaa ettei ihmisen ulkonäkö ja -muoto ole se tärkein, jos ajatus kulkee samaa tahtia. Kaisu ja Erni ovat molemmat omassa sukupuolessaan poikkeavia hahmoja kokojensa vuoksi ja heillä on vahva rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu, jonka täyttäjän he löytävät toisistaan.

♠♠♠♠