sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hyvän olon jäätelökirja

Virpi Mikkonen & Tuulia Talvio: Hyvän olon jäätelökirja - ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria
157 s., Cozy Publishing 2016
 
Olen aina ollut kova syömään jäätelöä ja sitä on minulla pakastimessa oikeastaan aina. Lempimakuni on jo vuosia ollut vanilja, mutta aina flunssan iskiessä minun tekee mieli suklaajäätelöä, josta en muutoin juurikaan pidä. Tämä kesä ei varsinaisesti ole ollut mikään jäätelökesä, mutta olen kuluttanut tuota ihanaa viileää herkkua kuitenkin ihan kivoja määriä... En usko, että jäätelö voisi tehdä minulle mitään pahaa, paitsi korkeintaan reikiä hampaisiin, mutta kun töissä törmäsin Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirjaan, ajattelin kokeilla miltä maistuisi omatekoinen ja terveellisempi jäätelö.
 
Sain kirjan melko nopeasti lainaan ja innolla odotin, että pääsen tekemään jäätelöitä. Kirjan alussa on raaka-aineluettelo, josta sai hyvän käsityksen millaisia juttuja jäätelöiden valmistamiseen tarvitaan. Alussa myös kerrottiin miten jäätelöä voi valmistaa kotona joko koneella tai ihan vain sekoittelemalla säännöllisin väliajoin. Itse en omista jäätelökonetta, joten pakastimella tuli käytyä aika tiuhaan sekoittelemassa massaa ja odottelemassa herkun valmistumista.
 
Suurimassa osassa jäätelöohjeita käytettiin pohjana kookosmaitoa, joka on jäähdytetty jääkaapissa, jotta siitä tulee muokattavaksi sopivaa kiinteää massaa. Mikkonen ja Talvio lupailivat, että kookoksen maku ei maistu läpi, kun jäätelöä maustaa muilla ainesosilla, kuten vaniljalla tai suklaalla. Itselläni ei ole oikein mitään mielipidettä kookoksen mausta: en sitä erityisesti kaipaa, mutta ei se pahaakaan ole. Olin kuitenkin hieman pettynyt, sillä kyllä se kookos vain ainakin makuun tottumattoman suuhun melko voimalla puski läpi mansikoista ja vaniljasta ja hunajasta huolimatta. Ohjeena oli sivun 24 mansikkajäätelö. Maku oli kuitenkin melko jännä ja oikeastaan aika maistuva.
 
Jäätelöinnostukseni kuitenkin stoppasi jo lähes seuraavana päivänä tuosta mansikkajäätelön valmistamisesta. Aamulla laittautuessani huomasin, että silmänympärysiholle oli ilmestynyt pientä ihottumaa. Söin kuitenkin vielä pakastimeen jättämäni jäätelönlopun ennen kuin minun oli uskottava: ihottumaa tuli lisää eli taidan olla lievästi allerginen kookokselle. Ihottuma hävisi parissa päivässä, kun en enää kookosta syönyt. Onneksi kirjassa on kuitenkin myös esimerkiksi pakastettuun banaaniin pohjautuvia jäätelöohjeita, mutta pääosaan ohjeista kuitenkin tarvitaan kookosmaitoa, mikä on hieman harmi. Taidan kuitenkin jossain vaiheessa kaikesta huolimatta vielä lainata tämän kirjan uudelleen ja valmistaa jotakin kookosjäätelöä. Nyt seuraava henkilö jo odottaa tätä teosta ja eräpäivä lähestyy, joten minun täytyy jättää kokeilut toiseen kertaan.
 
Suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen, sillä tässä on jotakin kovin inspiroivaa!

2 kommenttia:

  1. Ensimmäinen ajatukseni oli, että siinäpä on herkullisen näköinen kirja. Hieman petyin, kun luin kirjoituksesi, sillä kookos ei kuulu lempimakuihini, ja on tylsää, jos se noin selvästi maistuu läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpäs minä nyt onnistun aluksi innostamaan, mutta sitten valikoiduilla totuuksillani lyttäämään innostuksen. :'D Mutta joo, en tiedä jos maustaisi hieman enemmän, että maistuisiko kookos silloin läpi. Ohjeen mukaan tehdessä niin kuitenkin kävi. :(

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.