keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lukumadon purema ja lahjatoivekirjoja

Niin. Olen varmaan saanut lukumadon pureman, koska lukeminen ei nyt yhtäkkiä oikein edistykään. Lukumato on oma nimitykseni hitaalle lukemiselle ja olen johtanut sen lukutoukka -sanasta. Tuntuu hieman siltä, että Tuntematon sotilas oli niin vahva lukuelämys näin uudelleen luettunakin, että sen jälkeen tuntuu vaikealta ottaa uutta kirjaa käsittelyyn. Tällä hetkellä on kesken Henrik Ibsenin Peer Gynt eikä se ainakaan nosta lukuhaluja, mutta yritän kuitenkin lukea sen, koska olen sen TBR100 -listalleni ottanut.

Jotta lukumadon purema hellittäisi ja lukutoukka pääsisi taas valloilleen, päätin inspiroida itseäni listaamalla kirjoja, jotka olisivat mieluisia yllätyksiä pukinkontissa.

1. Ulla-Lena Lundberg: Jää. Vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta teokselta ja olen lukenut siitä paljon hyvää. Eiköhän Finlandia-palkintokin puhu laadun puolesta.

2. Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, koska aihe on hyvin harvoin esillä kaunokirjallisuudessa. Finlandia-ehdokkuus lienee tae laadusta.

3. Tuomas Kyrö: Miniä. Mahtavan hauska kirja, joka olisi kiva omistaa. Tietysti haluan aina sellaisia kirjoja, mitä on mahdollisimman vaikea saada mistään.

4. Tove Jansson: Taikatalvi. Suosikkini muumi-kirjoista, ihana!

5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Se olisi kiva omistaa Stalinin lehmien ja Puhdistuksen jatkoksi, samaa "sarjaa" kun ovat. Niin ja olihan se hyvä kirja toki!

6. Eve Hietamies: Yösyöttö ja/tai Tarhapäivä. Hauskoja, hyvin kirjoitettuja kirjoja. Laatukirjallisuutta!

Enempää en nyt keksi, tässäpä näitä jo olikin. Tosin tiedän, että en tule yhtäkään kirjaa joululahjaksi saamaan ainakaan vanhemmiltani (ja kuka muukaan minulle niin arvokasta lahjaa hommaisi tuosta vain), joten sinänsä listan tekeminen on aika masentavaa. :D Mutta saahan sitä haaveilla. Lisäksi olen kateellinen, koska isäni sai työnantajaltaan joululahjaksi 30 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Nyyhkis. :'D

Mitä kirjoja te haluaisitte joululahjaksi?

3 kommenttia:

  1. Ihania toiveita! Jää olisi täydellinen joululahjakirja, mutta koska olen jo lukenut sen, tyydyin ostamaan kirjan sukulaiselleni joululahjaksi :).

    VastaaPoista
  2. Hieno lista! Ja haaveiluhan ei maksa mitään, sitäpaitsi mistä sen tietää jos vaikka Joulupukki lukee tätä blogia ;)
    Minun toivelistallani on jo monta vuotta ollut Maailman ihanin tyttö mutta todennäköisyys että sen koskaan saan on aika olemattoman pieni, kun se on niin tyyris. Realistisempia toiveita ovat Wennströmin Lapinkylä ja (juuri leffan nähtyäni)Mehiläisten salaisuudet. Lundbergin Jää kelpaisi myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi haaveilu ei todellakaan maksa mitään, muuten olisi varmaan pankkitilini jo miinuksella. ;)

      En ole kuullutkaan tuosta "Maailman ihanin tyttö" -teoksesta ja rupesi kyllä kiinnostamaan, että millainen teos on kyseessä. :) Kiitos kun muistutit tuosta Lapinkylästä, minun onkin pitänyt jo pitemmän aikaa varata se kirjastosta, mutta olen unohtanut koko asian! :o :D

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.