Kirjeitä sotapäällikölle

Anja Snellman: Kirjeitä sotapäällikölle - Romaani eräästä katastrofista

WSOY 2024

Kollega vinkkasi minulle Anja Snellmanin romaanin Kirjeitä sotapäällikölle, jonka olin aiemmin ohittanut ottamatta edes tarkemmin selvää kirjan aiheesta. Kirja kertoo ison julkisuuden saaneesta Vastaamon tietomurrosta, joka osui kipeästi yli 33 000 ihmiseen, kun heidän henkilötietonsa ja potilasasiakirjansa vuodettiin julki.

Vaikka kyseessä on romaani eli fiktiivinen teos, kuvaa Snellman osuvasti niitä tuntoja, joita tapahtunut herätti. Snellman itse työskenteli Vastaamossa terapeuttina, joten hänellä on ensikäden kokemusta siitä epäuskosta, järkytyksestä ja huolesta, jotka tietomurto sysäsi liikkeelle.

Terapeutit saivat alkuun niukasti tietoja tietomurrosta, joten heidän oli vain pärjättävä ja yritettävä samalla pitää huoli asiakkaistaan, joista monet olivat joko peloissaan tai vihaisia tapahtuneesta. Selviytymiskeinonaan Snellman kirjoitti päiväkirjaa, josta myöhemmin syntyi idea kirjasta. Kirjeitä sotapäällikölle on sekoitus päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä. Nimensä kirja sai tapauksesta syytetyn ja tuomitun Julius Aleksanteri Kivimäen etunimistä, keisarillisia molemmat.

Vaikka teoksen ytimessä on pitkälti uhrien, joita myös työntekijät olivat, tunnot, pyrkii Snellman kuitenkin edes jollakin tasolla ymmärtämään ja löytämään syitä sille, miksi ihminen haluaa kohdistaa rikoksen nimenomaan haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Se ei ole helppoa, mutta terapeuttina hän haluaa yrittää.

Kokonaisuus on puhutteleva ja silmiä avaava, sillä vaikka tapauksesta uutisoitiin laajasti, tämä teos välittää aitoja tuntoja aivan toisella tavalla. Minun on myönnettävä, että en ollut osannut lainkaan ajatella kuinka monta asiaa uhrien oli tehtävä pelastaakseen tiedoistaan edes sen minkä voi. Esimerkiksi asettamalla itsensä vapaaehtoiseen luottokieltoon saattoi turvata taloutta, mutta juoksevien asioiden hoitaminen vaati peloissaan olevalta ihmiseltä paljon voimia.

Olen nuorempana lukenut Snellmanin kirjoja eivätkä ne ole oikein olleet minun juttuni. Tämä oli kuitenkin niin hyvä lukukokemus, että nyt aika saattaisi olla kypsä muillekin hänen teoksilleen. Ja voi että miten toivonkaan, että hän vielä joskus julkaisisi sen romaanin, joka jäi kesken ja karkasi käsistä, kun uutinen tietomurrosta tuli. Se vaikutti nimittäin todella kiinnostavalta.

Majatalo omenapuiden katveessa

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

Kaunisjärvi 1

Into-kustannus 2025

äänikirjan lukijana Elina Keinonen

Vaikka romanttinen viihdekirjallisuus onkin yksi lempigenreistäni nykyään, olen hyvin valikoiva lajityypin kuluttaja ja suhtaudun muutaman pettymyksen jälkeen aika skeptisesti uusiin tulokkaisiin. Eevi Iisakkilan Kaunisjärvi-sarjan avausosa Majatalo omenapuiden katveessa onnistui tyrmäämään skeptisyyteni heti alkuunsa. Viehättävä miljöö, uskottavat ja ennen kaikkea pidettävät henkilöhahmot sekä sujuva juonenkuljetus olivat nappiosuma.

Lila pyörittää omenapuiden ympäröimää majataloaan Kaunisjärvellä vanhassa keksijän talossa, jossa hän itsekin asuu. Lila osti paikan alunperin puolisonsa kanssa, mutta jäätyään leskeksi yhteisest unelmat jäivät yksin Lilan toteuttaviksi. Majatalossa hänellä on apunaan tomera Marikki, joka työskentelee majatalon taloudenhoitajana.

Väriä Lilan elämään tuovat vaihtuvat niin asiakkaat kuin Kaunisjärven vireä elämänmenokin. Uusia puolisoehdokkaita Lila ei ole vakavissaan edes ajatellut, vaikka yksi jos toinenkin on hyvää tarkoittaen hänelle vinkannut sopivista ehdokkaista. Kaipaus on vielä niin lähellä, vaikka suurin suru onkin päästänyt otteestaan.

Arkinen elämänmeno kauniissa miljöössä vei vastustamattomasti mukanaan. Ruokalistojen suunnittelu, majatalomiljöön kuvailu ja kohtaamiset ystävien ja perheenjäsenten kanssa ovat ihan tavallista elämää, mutta kuitenkin niin kiinnostavaa seurattavaa. Mikään ei pökkää, mikään ei ärsytä. Saa vain antaa tarinan viedä.

Pidin myös Lilan hahmosta paljon. Hän osoittautui jalat maassa olevaksi ja miellyttäväksi hahmoksi, josta on helppo pitää. Ylipäätään henkilöhahmot olivat aidon tuntuisia ja mukavia, jopa ne hössöttävät ja hyvää tarkoittavat Amorin apulaiset. Aivan huippuja olivat etenkin Lilan isovanhemmat sekä paras ystävä tyttärineen. Jatkan mielelläni sarjan parissa, jahka seuraava osa ilmestyy. Se tapahtuu käsittääkseni ensi vuonna, joten sitä odotellessa.

Kaamos

Joel Kangas: Kaamos

Mikkal Moilanen 1

Karisto 2025

äänikirjan lukijana Ville Tiihonen

Kaamos on Joel Kankaan esikoisteos, joka samalla aloittaa Mikkal Moilasesta kertovan dekkarisarjan. Luin osan tästä ihan painettuna kirjana ja osan kuuntelin Ville Tiihosen lukemana äänikirjana. Kumpikin toimii yhtä hyvin, vaikka täytyy sanoa, että kumpikaan formaatti ei suoranaisesti temmannut minua mukaansa.

Harvoin innostun tarttumaan uusiin dekkarisarjoihin tai varaamaan minulle uusien dekkaristien kirjoja, mutta Kaamoksen kohdalla tein poikkeuksen nähtyäni somesyötteessäni mainion markkinointivideon, jossa kirjailijaa haastateltiin kuin poliisikuulustelussa. Se sai minut hetkeksi pysäyttämään syötteen selaamisen, joten hyvin hoidettu!

Mikkal Moilanen on Inarista lähtöisin oleva poliisi, joka asuu nykyään Helsingissä. Hänen tiimilleen tulee tutkittavaksi murhatapaus, jonka nuori naisuhri on löydetty silvottuna metsiköstä Vattuniemessä. Rikostutkinnan lisäksi seurataan poliisitiimin dynamiikkaa ja palataan toisinaan Mikkalin lapsuusmuistoihin, joihin liitty traumaattisia kokemuksia.

Kaamos alkaa räväkästi uhrin löytymisellä, mutta sitten kerronta alkaakin edetä minun makuuni turhan hitaasti. Tutkimukset etenevät vähän kerrallaan ja välillä istutaan psykologin vastaanotolla lapsuustraumoja purkamassa. Kumpaankin asiaan saadaan valoa niin hitaasti, että alkaa jo välillä vähän tylsistyttää.

Minulla myös särähti aika pahasti se, miten Mikkal pohdiskelee mm. naispuolisten kollegojensa ulkonäköä. Pääsääntöisesti se tapahtuu myönteisessä valossa, mutta kuitenkin niin, että siitä jää jotenkin esineellistävä maku. Hahmoista kyllä muuten pääsääntöisesti pidin, sillä heissä oli kiinnostavia puolia. Veikkaan, että työkavereihin tutustutaan jatkossa vielä paremmin.

Minun on sanottava suoraan, että en taida viitsiä lukea enää seuraavia osia. Kaamos päättyi tavalla, joka voisi pakottaa tarttumaan seuraavaankin osaan, mutta siitä huolimatta päällimmäinen tunne on, että minua ei kiinnosta tarpeeksi. Joku koukku puuttuu. Dramatiikka ja hahmojen kokemat tunteet eivät nouse iholle asti niin, että haluaisin tietää heistä lisää. Jos pisteyttäisin kirjoja, antaisin ehkä 3 tähteä viidestä.

Lukupiirikirja: Lissabonissa muistin sinut

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Into-kustannus 2018

Estive em Lisboa e lembrei de você, 2009

suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Luiz Ruffaton pienen mutta mieleenpainuvan romaanin Lissabonissa muistin sinut. Olen aiemmin lukenut Ruffatolta Rutosti hevosia, jonka tunnelma jäi väkevänä mieleeni. Halusin viedä lukupiiriläiset vaihteeksi vähän vieraammalle kielialueelle, joten siihen paikkaan Ruffato sopi hyvin.

Lissabonissa muistin sinut kertoo Sergiosta, joka muuttaa brasilialaisesta kylästä valtameren taakse Portugaliin paremman elämän perässä. Kotipuolessa elämä on ollut jos ei suorastaan köyhää, niin ainakin niukkaa. Tienatakseen rahaa ja muuttaakseen elämäänsä Sergio tulee kerran vähän ohimennen sanoneeksi aikovansa muuttaa meren taakse. Kun se on sanottu, on aika ryhtyä sanoista tekoihin, etenkin kun häntä tunnutaan ilmoituksen jälkeen juhlivan kuin suurtakin sankaria.

Vastoin odotuksia elämä Euroopassa ei ole sen helpompaa kuin kotipuolessakaan. Siirtolaisen ei ole helppo työllistyä ja verkostoitua, ja säästetyt rahat hupenevat nopeasti. Sergio on kuitenkin kaikista vastoinkäymisistään huolimatta mielestäni sinnikäs ja elämäniloinen ihminen, joka osaa tarttua tilaisuuteen ja hetkeen. Juuri Sergion hahmo keventää aihetta niin paljon, että mitään kurjuudessa kulkemista tämä kirja ei mielestäni ole.

Lissabonissa muistin sinut on tajunnanvirtainen, hengästyttävä kirja. Se yllätti minut humoristisuudellaan ja muutaman kerran naureskelin ääneen asti värikkäille ilmaisuille ja (tragi)koomisille käänteille. Lukukokemuksena tämä oli paljon kevyempi kuin mitä Rutosti hevosia oli. Ruffato taitaa tiiviin mutta kuvailevan kertomisen. Voisin lukea vielä lisääkin hänen kirjojaan.

Vain me kolme

Ruth Jones: Vain me kolme

Bazar 2025

Us three, 2020

suomentanut Jade Haapasalo

Ruth Jones saapui lukulistalleni alunperin Booktok-vinkin kautta. Luin hänen ensimmäisen suomennetun romaaninsa Mikä jäi kertomatta. Pidin siitä, vaikka suurimman huuman laannuttua loppuratkaisu tuntuikin varsin ilmeiseltä ja ennalta-arvattavalta. Vain me kolme oli mielestäni vielä parempi romaani ja onnistui loppupuolella jopa hieman yllättämään. Kolmaskin suomennos on kustantajan sivujen mukaan tulossa.

Catrin, Lana ja Judith ovat olleet ystäviä jo lapsesta asti. 8-vuotiaina he vannoivat karkkipaperin yllä valan ikuisesta ystävyydestä. Kymmenen vuotta myöhemmin vala joutuu koetukselle kolmikon yhteisellä Kreikan lomalla, jolta kotiin palaa muuttuneita nuoria naisia. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa ystävyyteen tulee yhä pahempia säröjä, joiden paikkaaminen osoittautuu vaikeaksi. Vasta odottamaton tapahtuma tuo yhteen sen, mitä heidän kolmen ystävyydestä on vielä jäljellä.

Pidin tästä moniäänisestä, monessa aikatasossa etenevästä tarinasta paljon. Hahmoista pidin eniten sovittelevasta Catrinista, mutta löysin ymmärrystä myös narsistisen äidin hallitsemassa perheessä kasvanutta Judithia kohtaan. Lana on hahmoista ristiriitaisin ja epäsovinnaisin, mutta inhimillinen hänkin. Pidin siitä, miten heidän ystävyytensä lähtökohdat ovat niin syviä, että he tuntevat toistensa perheet ja ovat aina tervetulleita toistensa koteihin.

Mielestäni Jones onnistuu hienosti punomaan vuosikymmenet ja erilaiset näkökulmat yhteen. Useista näkökulmista huolimatta juonenkäänteitä on helppo seurata ja on mahdollista vain lukea ja nauttia tarinasta. Mainio tarina syvän ystävyyssiteen voimasta. Seuraavaa kirjaa odotellessa!

Elokuussa nähdään

Gabriel García Márquez: Elokuussa nähdään

WSOY 2025

alkup. En agosto nos vemos, 2024

suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Elokuussa nähdään on kolumbialaisen kirjailijan Gabriel García Márquezin (1927-2014) postuumisti julkaistu teos ja minulle ensimmäinen lukemani teos hänen tuotannostaan. Olen joskus aloittanut lukemaan hänen pääteostaan Sadan vuoden yksinäisyys, mutta se jäi minulla kesken heti alkumetreillä. Elokuussa nähdään sen sijaan vei heti mukanaan ja ihastutti aistivoimaisuudellaan.

Päähenkilö Ana Magdalena on ollut jo vuosia onnellisesti naimisissa puolisonsa kanssa, mutta silti hänet toisinaan valtaa halu olla joku aivan muu. Joka elokuu hän matkustaa saarelle, jonne hänen äitinsä on haudattu, etsii itselleen yhdeksi yöksi uuden rakastajan ja unohtaa kaiken muun.

Minulle jäi vaikutelma, että Ana Magdalena on ajautunut elokuisiin tapaamisiinsa alun perin sattumalta, mutta jäänyt sitten koukkuun. En ajatellut päähenkilöä mitenkään moraaliselta kannalta, mutta avioliitosta paljastuu piirteitä, jotka ikään kuin oikeuttavat hänen tekonsa. Rakkaus ei ole hävinnyt, vaikka hän joskus haluaakin olla hetken joku muu.

Elokuussa nähdään on pieni kirja, mutta jättää vahvan maun. Siitä henkii vastustamaton elämännälkä ja nautinnonhalu. Lukiessani nautin kovasti Kolumbiasta ja García Márquezin tekstistä. Voisin yrittää lukea häneltä jotain muutakin nyt, kun sain tästä näin positiivisen kokemuksen. Onneksi hänen lapsensa päättivät julkaista isänsä kirjan postuumisti!