maanantai 27. marraskuuta 2023

Paluumatkalla

Aino Huilaja & Jerry Ylkänen: Paluumatkalla
Otavan äänikirja 2023
lukija: Aino Huilaja

Luin pari vuotta sitten keväällä Aino Huilajan ensimmäisen kirjan Pakumatkalla, jossa hän kuvaa pariskunnan ja Arska-koiran vaiheita Euroopassa pakettiautolla matkustaen. Pidin kirjasta, joten myös Paluumatkalla meni lukulistalle. Tässä kirjassa Huilaja kuvaa koti-Suomeen paluun jälkeisiä vaiheita, kun he Jerryn ja Arskan kanssa majoittuvat talven yli erämaakämpälle ja myöhemmin palaavat pakumatkailun pariin.

Siinä missä Pakumatkalla oli mielestäni monellakin tapaa onnistunut teos, jää Paluumatkalla mielestäni hieman hajanaiseksi. Samaa on Huilajan taitava tekstintuotto, arjen tilannekomiikka ja peruspositiivinen vire, mutta jotenkin selainen tietty yhtenäisyys puuttuu. En tiedä teki äänikirjaformaatti osansa, mutta jotenkin minusta tuntui, että tässä ei ollut samanlaista kronologiaa kuin edellisessä ja niinpä aukkoja syntyi. Ne eivät sinällään haittaa mitään juonellisesti, jos tietokirjaksi luokiteltavan teoksen kohdalla voi juonellisuutta hakea, mutta jättivät välillä hieman hölmistyneen olon. En oikein tiennyt missä milloinkin mennään.

Paluumatkalla kyllä kuljettaa kiinnostaviin paikkoihin ja samalla kirjailija tuntuu havaitsevan, miten on itse muuttunut sitten ensimmäisen matkan ja koronapandemian. Varmaan monikin voi tunnistaa itsestään samanlaisia asioita, kuten vaikka suhtautumistyylin muutosta joihinkin arkisiinkin asioihin. Kiva oli myös tämän kirjan myötä havaita, miten maailma lähti totaalisulun jälkeen vähitellen avautumaan ja matkailu elpymään. Monenlaisia kohtaamisia Huilajan Paluumatkallekin mahtuu, kun eri kansallisuudet kohtaavat. Ihan mukava, vaikkei samalla tavalla mukaansatempaava kokemus kuin Pakumatkalla.

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Kytäjän kartanon kolmoissurma

Niko Jutila: Kytäjän kartanon kolmoissurma
271 s., WSOY 2023

Kytäjän kartanolla Hyvinkään Kytäjärven kylässä tapahtui helatorstain jälkeisenä yönä vuonna 1972 kolmoissurma, joka nostetaan monesti edelleen esille suomalaisia henkirikoksia käsiteltäessä. Tapaus oli kohahduttava uutisaihe omana aikanaan, vaikka sanomalehdistön silloinen lakko hidastikin tuoreeltaan uutisointia merkittävästi.

Kytäjän kolmoissurmassa surmansa sai kolme paikkakuntalaista nuorta, jotka olivat leiriytyneet Kytäjän kartanon tiluksiin kuuluvalle Kaalimaannokalle. Myöhemmin tekijäksi paljastunut kartanonomistaja Kai Vähäkallio surmasi nuoret ampumalla heidät yöllä telttaansa. Taustalla oli Vähäkallion halu suojella omaisuuttaan, mutta myös hänen luontorakkauttaan nostettiin oikeudenkäynnissä esille puolustuksen toimesta. Vähäkallio ei sietänyt luonnon turmelemista ja helatorstaina 1972 hänellä tuli mitta täyteen.

Jos pitäisi kuvata tätä kirjaa kahdella sanalla, valitsisin neutraalin ja perusteellisen. Kirjailija Niko Jutila kuvaa perusteellisesti niin surman uhrien Veijo Häkkisen ja veljesten Esa ja Kai Hyväkän taustoja kuin Kytäjän kartanon ja Kai Vähäkallionkin vaiheita, oikeudenkäynnin etenemistä, paikkakunnalla tapahtuneita muita rikoksia ja surmien jälkeisiä vaiheita. Olin kieltämättä hämmästynyt, että teoksessa tuotiin mm. uhrien koulumenestystä ja kotioloja niin tarkkaan esille, mutta osaltaan ne toisaalta maalaavat kuvaa tuon ajan köyhien työläisperheisen ahdingosta sekä laajemmin yhteiskunnallisista asioista. Kaiken tämän Jutila kuvaa neutraalisti huolimatta siitä, että aineksia raflaavampaankin tyyliin olisi ollut. Juuri tuo neutraalius on asia, josta erityisesti pidin - toisten ihmisten tragedialla ei mässäillä.

Kytäjällä tapahtunut kolmoissurma on monellakin tapaa surullinen asia. Tietenkin henkirikos on aika itsessään sellainen, mutta samaan aikaan päättyi myös Kytäjän kartanon kehityskulku ja tähän päivään mennessä pala suomalaista kartanohistoriaa on kadonnut kokonaan. Ihmisten teoilla on monesti kauaskantoisia seurauksia, etenkin kun kyse on tämän mittakaavan teoista. Kirjana tämä oli vallan toimiva, lukeminen kävi joutuisaan ja rakenne oli hyvä. Pieniä epätarkkuuksia huomasin faktoissa, kun aiemmin kerrottu yksityiskohta muuttuikin toiseksi. Se hieman harmitti, sillä muuten teos tuntuu pätevältä, jos niin voi sanoa. Samoin joissakin kohtaa kirjallinen ilmaisu oli hieman hassun tuntuista, mihin muuten sujuvasti kirjoitetussa kirjassa huomio helposti kiinnittyi. Plussan puolelle kuitenkin jää ansioissaan.

sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Talven taikaa Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Talven taikaa Jylhäsalmella
Jylhäsalmi 8
123 s., Karisto 2023
kannen kuva: Petri Jauhiainen
kansi: Saana Nyqvist

Kirsi Pehkosen suosittu maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Talven taikaa Jylhäsalmella on sarjan ensimmäinen talvinen osa. Pidän sarjasta paljon, mutta joudun silti toteamaan, että tämä talvinen osa ei oikein vienyt mennessään ja ohuen kirjan lukemiseen kuluikin hämmästyttävän paljon aikaa. Talven taika jäi puuttumaan, kun samassa ohuessa kirjassa valmisteltiin ja pidettiin joulumyyjäiset, vähän fiilisteltiin talvea, ohitettiin joulu vauhdilla ja saavuttiin vuodenvaihteeseen.

Eerika on saapunut Lontoosta pitkälle joululomalle vanhempiensa luokse Jylhäsalmelle. Äidin pyörittämä lossikahvila Lossari uinuu talviuntaan, mutta joulumyyjäisistä saadaan säpinää kylälle. Joululomansa aikana Eerika miettii elämänvalintojaan, sillä Jylhäsalmen leppoisa elämänmeno on jotain vallan muuta kuin Lontoon finanssimaailma. Jylhäsalmella on hyvä olla, vaikka se tarkoittaakin myös sellaisten ihmisten kohtaamista, jotka hän oli jo jättänyt taakseen. Teinivuosien rakkaus ilmestyy jälleen Eerikan elämänpiiriin, mikä herättää pitkästä aikaa perhosia mahanpohjassa.

Tämän kirjan suurin haaste on mielestäni se, että pieneen sivumäärään on haluttu yhdistää kaikki perinteiset talven touhut. Tässä olisi aineksia samanlaiseen viihdyttävään ja viehättävään maalaisromantiikkaan kuin sarjan muissakin osissa, mutta kun kaikki asiat vain ohitetaan pikavauhtia, niin ei siinä paljon talven taikaa ehdi aistimaan. Liekö kirjailijaa kiire painanut, sillä häneltä ilmestyi myös joulukalenteriksi sopiva kirja ja hieman aiemmin myös uuden sarjan avausosa. Harmillista joka tapauksessa, sillä sarja on muuten ihana, mistä johtuen odotukset olivatkin korkealla.

lauantai 11. marraskuuta 2023

Lukupiirikirja: Mehiläisten historia

Maja Lunde: Mehiläisten historia
Ilmastokvartetti 1
Tammen äänikirja 2018
alkup. Bienes historie
suom. Katriina Huttunen
lukijat: Toni Kamula, Sanna Majuri ja Jukka Pitkänen

Lukupiirimme kokoontui lokakuun lopussa keskustelemaan Maja Lunden Mehiläisten historiasta, joka avaa Ilmastokvartetti-sarjan. Itse päädyin lopulta kuuntelemaan kirjan äänikirjana, ja valitettavasti joudun toteamaan, että kolmessa aikatasossa liikkuva tarina ei toiminut minulle siinä formaatissa kovinkaan hyvin.

Mehiläisten historiassa yhdistyy kaksi kirjallisuuden genreä, historia ja scifi. Kirjan kolme aikatasoa ja niiden päähenkilöt jäivät minulle kaikki yhtä pintapuolisiksi, vaikka lukupiirin keskustelu toikin mukanaan oivalluksia ja aloin hieman paremmin ymmärtää kokonaisuutta. Jokaisessa aikatasossa olisi ollut omat kiinnostavat juttunsa ja ihmissuhdekiemuransa, mutta lyhyiden lukujen tempossa oli vaikea pysyä mukana. Lukupiirikirjaksi tämä sopii hyvin, sillä kirja herätti keskustelua.

Vuonna 1857 suurperheen isä William yrittää löytää elämälleen uutta merkitystä. Masennuksesta toipuva mies innostuu mehiläisten kasvattamisesta ja haluaisi kovasti, että hänen poikansa innostuisi myös aiheesta. Samaan aikaan hän ei lainkaan huomaa, että yksi hänen tyttäristään on se, jolla on samanlainen into tutkia ja kehittää mehiläistarhausta. Vuodessa 2007 mehiläisfarmari George alkaa hiljalleen ymmärtää, että hänen työlleen ei löydy jatkajaa. Alalla on muutenkin vaikeat ajat, sillä mehiläiskato alkaa olla tosiasia. 2098 pahin on tapahtunut, mehiläiset ovat kadonneet ja hedelmäpuut pölytetään käsin. Tao haluaisi tarjota pojalleen parhaan mahdollisen huomisen, mutta sitten poika sairastuu ja katoaa. Aikatasot punoutuvat lopussa yhteen.

Vaikka kirja jäi minulle etäiseksi kokemukseksi, on mehiläiskato aiheena kiinnostava. Niin paljon kuin erinäisiä lentäviä hyönteisiä inhoan ja osaa myös pelkään, ymmärrän niiden hyödyllisyyden mm. hyönteissyöjien ravintona, pölyttäjinä ja luonnon monimuotoisuuden vaalijoina. Mitä tekisimme, jos mehiläisiä ei tosiaan enää olisi? Lunde antaa siitä yhden mahdollisen kuvan, mutta hieman minulle jäi epäselväksi se, miksi hänen kuvassaan mehiläiskato tuntuu romahduttavan koko digitaalisen yhteiskunnan.

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Vihreän lohikäärmeen risteys

Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys
Tammi 2022
lukija: Anniina Piiparinen

En tiedä olisinko tullut muuten tarttuneeksi Vihreän lohikäärmeen risteykseen, mutta koska Lehtolaisen uusin Maria Kallio -dekkari Pimeän risteys sivuaa tämän kirjantapahtumapaikkoja ja henkilöhahmoja, päätin kuunnella tämänkin. Kyseessä on nuortenkirja ja ymmärrettävästi eron Lehtolaisen muuhun tuotantoon huomaa niin juonenkuljetuksessa kuin kielessäkin, mutta sujuvuus oli samaa luokkaa.

Kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin maalattu vihreä lohikäärme oli tärkeä Selmalle ja hänen jo edesmenneelle ystävälleen Sennulle. Selma tapaa käydä katsomassa lohikäärmettä, sillä sitä kautta Sennu tuntuu joskus olevan lähempänä. Lohikäärme on tärkeä myös Viggolle, jonka pari vuotta sitten kadonnut veli taiteili alkuperäisen lohikäärmeen. Viggokin käy joskus katsomassa lohikäärmettä, samasta syystä kuin Selmakin.

Kotona Selman sisaruksella Savulla on omat huolensa. Hän näyttää sotkeutuneen paikallisen jengin porukoihin, eikä sen jengin kanssa kannattaisi olla missään tekemisissä. Savulla on tämän tästä ja taas erilaisia ruhjeita, joita hän peittelee äidiltä. Kun perheen kotiovi töhritään ja Selmaakin uhkaillaan koulumatkalla, hän rohkaistuu ottamaan yhteyttä Sennun isään, joka on poliisi. Pekka Koivu työskentelee lanu-jaoksessa, joten jengin toiminta on heille jo entuudestaan tuttua. Nyt palaset alkavat loksahdella toden teolla paikoilleen.

Vihreän lohikäärmeen risteys oli ihan toimiva nuortenjännäri, vaikka se ei minua ihmeemmin sykähdyttänytkään. Jotenkin sitä koko ajan tiesi, että hyvin tässä vielä käy, mikä taittoi jännitykseltä terän.