sunnuntai 29. joulukuuta 2024

Luopuneet

Elina Annola: Luopuneet
Teos 2024
äänikirjan lukijana Satu Paavola

Elina Annola vieraili marraskuun alussa kirjastossamme ja lupauduin haastattelemaan häntä. Koska en itse ollut aiemmin tutustunut hänen tuotantoonsa, oli korkea aika tehdä se. Päätin kuunnella Annolan uusimman romaanin Luopuneet äänikirjana ja kokemus oli kyllä kaikin tavoin positiivinen. Sitä oli myös hänen vierailunsa, sillä keskustelu oli todella mielenkiintoista, vaikka en ollutkaan lukenut kuin tämän yhden ainoan kirjan.

Luopuneet etenee kahdessa aikatasossa, joiden yhteisenä nimittäjänä on sama talo. Nykypäivässä Anniina löytää puolisonsa kanssa unelmiensa kodin helsinkiläisestä kivitalosta. Sinne on hyvä rakentaa yhteistä kotia, jonne muuttavat myös Sisu-koira ja Leevin tytär. Kodissa on valoa ja tilaa unelmien kasvaa. Vähitellen notkuvat lattialaudat ja piilossa muhiva kosteus ovat vaarassa särkeä kaikki ne vaalitut unelmat, joita he niin onnellisina lähtivät tavoittelemaan.

Toisessa aikatasossa edetään sotien jälkeistä aikaa 1950-luvulla. Vieno yrittää pitää sodan satuttaman miehensä ja pienen Liisa-tyttärensä arjen sujuvana, vaikka raha on tiukassa ja tulevaisuus näyttää välillä kaikkea muuta kuin valoisalta. Elämän piti mennä aivan toisin, kerran hänelläkin oli unelmia ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kaikki tuntuu särkyneen sotavuosiin.

Luopuneissa on hieno tunnelma, jossa kaikuu samaan aikaan haikeus, luopuminen ja toivo. Keskeisiä teemoja on äitiys, niin äidiksi kasvaminen kuin äitinä oman itsensä säilyttäminen. Myös tyttärenä olemisen ja pysymisen näkökulmat ovat keskeisiä. Tykkäsin tästä kirjasta ja henkilöhahmoja on helppo ymmärtää ja myötäelää, sillä heidän tunteensa ovat hyvin inhimillisiä ja siten myös monille tuttuja.

maanantai 16. joulukuuta 2024

Talvi Applemoressa

Rachael Lucas: Talvi Applemoressa
Applemore 1
Karisto 2024
alkup. The Winter Cottage
suomentanut Anna-Mari Raaska

Olen viime aikoina lukenut ja varaillut kirjastosta sesonkiin sopivaa viihdekirjallisuutta. Sitä kautta Rachael Lucasin Applemore-sarjan avaava Talvi Applemoressakin päätyi lukulistalleni. Kokemus oli ihan kiva, mutta tuskin jatkan sarjan parissa enempää.

Rilla matkustaa Applemoren kylään Skotlantiin tyhjentämään edesmenneen isänsä mökkiä. Hän haluaa vain hoitaa homman ja jatkaa eteenpäin, mutta paluu lapsuuden maisemiin ja vanhojen tuttujen kohtaaminen saavat Rillan pohtimaan mitä hän oikeastaan haluaa tulevaisuudessa tehdä. Samojen asioiden kanssa painii Applemoren kartanon Lachlan Fraser, joka on saanut perintönä vaivoikseen rapistuvan kartanon tiluksineen. Velvollisuudentunto sukuperintöä ja sisaria kohtaan painaa, vaikka oikeastaan hän haluaisi vain palata Edinburgiin pyörittämään pienpanimoaan.

Rillan ja Fraserin sisarukset ovat tuttuja jo vuosien takaa, sillä lapsuuden kesinä Rilla sisarineen leikki ja vietti aikaa mielellään Applemoren väen kanssa. Heidän isänsäkin olivat läheisiä ystäviä, joten henkilökohtainen side perheiden välillä on vahva. Kun lapsuudenystävät Rilla ja Lachlan nyt liki 20 vuoden jälkeen kohtaavat uudelleen, herää myös sellaisia tunteita, joista kumpikaan ei aikanaan puhunut ääneen. Vaan mitä tehdä, kun kummallakin on monta rautaa tulessa ja vielä hetki sitten melko selkeät tulevaisuudensuunnitelmatkin?

Talvi Applemoressa on ihan kiva kirja. Miljöö oli minusta tässä parasta antia, sillä Applemoren kylä on kodikas paikka ja maaseutukartanot ovat lähtökohtaisesti aina minun mieleeni. Henkilöhahmotkin olivat ihan sopevia, mutta juonellisesti tämä ei ollut mitenkään erityisen huikea. Aluksi myös kerronta tuntui vähän kankealta ja harkitsin jopa jättäväni kirjan kesken, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujuvoitumaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Kuolema kintereillä

Robert Galbraith: Kuolema kintereillä
Cormoran Strike 7
Otavan äänikirja 2023
alkup. The Running Grave
suom. Ilkka Rekiaro
lukija: Eero Saarinen

Kuuntelin loka-marraskuun taitteessa Robert Galbraithin uusimman Cormoran Strike -dekkarin Kuolema kintereillä. Vaikka kirja on jälleen pitkä, pysyy tarina silti koko ajan loogisena ja mielenkiintoisena. En voi kuin ihailla Galbraithin tarinankertojan taitoja. On taito sinänsä onnistua kerta toisensa jälkeen keksimään uudenlaisia laajoja aiheita Striken ja Robinin tutkittavaksi, mutta niin taas he saavat selvitettäväkseen tapauksen, joka paljastuu vuosikymmenien yli kurottavaksi vyyhdeksi.

Huolestunut isä ottaa yhteyttä Strikeen ja pyytää etsiviä selvittämään miten hänen lahkoon liittyneellä pojallaan todellisuudessa menee. Isä pelkää pojan terveyden puolesta, ja epäilee, että Universaali Humanitaarinen Kirkko on taitavasti hyväksikäyttänyt pojan hyväuskoisuutta. Kirkko kampanjoi näkyvästi paremman maailman puolesta, mutta tutkimusten edetessä Strike ja Robin tiimeineen saavat huomata, että lahkon kulisseissa kuohuu ja kirkon sisällä hallitaan pelolla ja epävarmuudella.

Kuolema kintereillä on mielestäni synkintä Galbraithia. Vaikka etsivät ovat joutuneet vaaraan muulloinkin, niin Robinin soluttautuminen kulttiin on aivan omaa luokkaansa - etenkin kun lahkon maatilalta ei saa pidettyä yhteyttä ulkomaailmaan. Synkkiä sävyjä tulee myös heikompien hyväksikäytöstä, väkivallasta ja manipuloinnista, joihin etsivät törmäävät tutkimuksissaan tämän tästä. Universaali Humanitaarinen Kirkko on kaikkea muuta kuin se julkisuudessa antaa ymmärtää.

Pidän tässä sarjassa paljon myös Striken ja Robinin välisestä dynamiikasta. Heidän välinsä ovat periaatteessa varsin mutkattomat, vaikka kumpikin tahoillaan peittelee todellisia tunteitaan kollegaltaan. On mielenkiintoista seurata miten pitkälle tämä jännite kantaa, sillä joskushan totuuden on pakko tulla esille. Mutta milloin, miten ja millä seurauksilla? Oma jännitysnäytelmänsä sekin.


lauantai 7. joulukuuta 2024

Puuvillatehtaan joulutarinat

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat
Gummerus 2024
Sisältää aikaisemmin ääni- ja e-kirjoina julkaistut tarinat Loviisan joulu ja Joulu Örndahlin ruukissa sekä ihan uuden tarinan Joulu Falken linnassa.

Olin lokakuun lopussa Helsingin kirjamessuilla (liput saatu) ja kävin kuuntelemassa paneelikeskustelua historiallisen romaanin tulevaisuudesta. Paneelikeskustelussa olivat mukana Jenni Linturi, Helena Steen ja Ann-Christin Antell. Keskustelu sai minut kiinnostumaan Puuvillatehtaan joulutarinoista niin, että minulle tuli suorastaan pakottava tarve päästä lukemaan tämä. Olen hänen Puuvillatehdas-sarjansa avausosan lukenut, mutta se ei ollut täysin minun kirjani. Antell kuitenkin esiintyi niin mukaansatempaavasti, että into joulutarinoiden pariin pääsi iskemään.

Puuvillatehtaan joulutarinoissa on mukana kolme eri aikoihin sijoittuvaa tarinaa, joista Loviisan joulu ja Joulu Örndahlin ruukissa on julkaistu aiemmin ääni- ja e-kirjoina. Joulu Falken linnassa on sen sijaan aivan uusi kertomus. Itse pidin ehkä kaikkein eniten keskimmäisestä Örndahlin ruukkikylään sijoittuvasta tarinasta, vaikka myös talvisotajoulu Falken linnan miljöössä oli minulle mieleen.

Kaikki kolme joulukertomusta ovat omalla tavallaan tunnelmallisia joulukertomuksia. Teokset sijoittuvat eri aikoihin, mutta jokaisessa miljööt ovat uskottavia ja historia tulee hienosti esiin. Joulun materiaalinen puoli kynttilöineen, kuusineen ja jouluherkkuineen kuvastavat kunkin ajan tapoja valmistella ja viettää joulua. Tärkeintä on kuitenkin inhimillisyys ja hyvä tahto. Kannatti kyllä lukea nämä, vaikka sarja itsessään minulta jäikin kesken, sillä hyviä joulutarinoita on aina kiva lukea.

maanantai 2. joulukuuta 2024

The Cinnamon Bun Book Store

Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store
Dream Harbor 2
Harper Collins Publ. äänikirja 2024
lukija: Regina Reagan

Kuuntelin marraskuussa Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan avausosan The Pumpkin Spice Café. Pikkukaupunkimiljöö ja sen ihmiset veivät mennessään, vaikka tarinassa olikin yllättävän eroottinen lataus. Samaa linjaa tuntuu noudattelevan myös tämä sarjan 2. osa The Cinnamon Bun Book Store, josta kyllä myös ihan pidin.

Hazel on kohta 30-vuotias kirjakaupan johtaja, joka hieman ennen syntymäpäiväänsä havahtuu siihen, että ei ole oikeastaan elänyt parikymppisen tyypillistä elämää lainkaan. Hän haluaa korjata tilanteen ennen uusia kymmeniä ja irrotella hieman. Vapaaehtoiseksi seuraksi tuolle irrottelumatkalle ilmoittautuu kalastaja Noah, joka on tunnettu siitä, että hän osaa pitää hauskaa. Juuri sitä Hazel tahtoo, ei mitään vakavaa vaan pelkkää hauskanpitoa.

Samaan aikaan Hazelin kirjakaupasta alkaa löytyä kirjoja, joihin joku on tehnyt merkintöjä kuin ideoiksi ja vinkeiksi siitä, mitä kaikkea Hazel voisi kokea, jos hieman irrottelisi. Vaikka Hazelia ärsyttää hävikkiin päätyvät kirjat, odottaa hän silti uusia viestejä innolla, sillä seikkailu Noahin kanssa on ollut erittäin kiihkeä ja antoisa. Heidän välillään kipinöi, vaikka kumpikin pitää tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että kaikki on pelkkää hauskanpitoa.

Tämä on ihan sujuvaa ja viihdyttävää kuunneltavaa. Edelleenkin miljöö on mielestäni todella onnistunut ja Dream Harborin kotoisassa pikkukaupungissa on helppo viihtyä. Mielestäni näiden kirjojen kannet kuvaavat kyllä mainiosti sitä, miten kivan oloinen paikka on kyseessä. Luulenpa, että kuuntelen kolmannenkin osan piakkoin.

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Klaanin vieraana

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana
Nummien kutsu 1
Karisto 2024
äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Hullu luokka -kirjoistaan tunnetuksi tullut Kaisa Viitala on viime vuosina kirjoittanut aikuisille suunnattuja kirjoja, joista viimeisin on Nummien kutsu -sarjan avausosa Klaanin vieraana. Se sijoittuu 1700-luvun Skotlannin ylämaille. Päähenkilö on liikuntarajoitteinen, "raajarikko", Agnes, joka tarvitsee liikkumisensa tueksi kävelykeppiä.

Agnes on tasapainoinen nuori nainen, jonka vanhemmat ovat halunneet suoda ainoalle lapselleen kaiken sen maallisen hyvän, minkä vain suinkin voivat tarjota. Agnesista on kasvatettu osaava talousihminen, joka ei toki itse pysty kaikkia askareita suorittamaan, mutta tietää mitä pitää tehdä ja milloin. Hän on saanut seurata aikaansa ja nauttia kirjallisuudesta ja uusien asioiden oppimisesta.

Kun isän työ vie vanhemmat toiselle mantereelle, matkustaa Agnes Lontoon kodistaan setänsä perheen luokse Edinburgiin. Kuin sattuman kautta Agnes törmää ylämaalaispäällikkö Fingal MacTorrianiin, tunnettuun jakobiittikapinalliseen, jolla on jokseenkin kyseenalainen maine muutenkin. Moni nuori nainen kilpailee hänen huomiostaan ja yhtä moni silmäätekevä yrittää pysyä hänen suosiossaan, sillä Fingalilla on vaikutusvaltaa. Agnes vähät välittää siitä, hän haluaisi vain olla rauhassa.

Elämä kuitenkin kuljettaa Agnesin Fingalin suvun linnaan Skotlannin ylämaille tämän sisaren kutsumana. Melko pian Agnes huomaa, että päällikkönä olo ei ole aina helppoa, etenkään jos on sijaisena omalle isälleen. Lontoon kasvatti pääsee seuraamaan läheltä valtakunnantason juonittelua ja klaanin sisäistä taistelua herruudesta. On ilmassa romanttinenkin väre, sillä tahdostaan huolimatta Agneskaan ei ole immuuni Fingalin karismalle.

Minä tykkäsin tästä kirjasta. Mukaansatempaavaa skottimeininkiä, historiaa, vaaroja ja ripaus romantiikkaa. Mitä muuta voisi enää toivoa?

perjantai 29. marraskuuta 2024

Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu - Pohjolan naalin tarina
Otava 2023
äänikirjaksi lukenut Kimmo Ohtonen
Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2024

Kimmo Ohtosen tietokirja Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina sukeltaa naalin historiaan ja nykypäivään. Se tarjoaa laajemman kuvan niistä olosuhteista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, jotka alunperin johtivat luonnonvaraisen naalin lähes täydelliseen katoamiseen. Ohtonen tekee perusteellista tutkimustyötä, lukee asiakirjoja ja tutkii muita lähdeaineistoja, onnistuu jopa löytämään virheen yleisestä historiankirjoituksesta.

Kyseessä on kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen tutkimusmatka ja samalla toiveikas kuvaus lajin säilymisestä ja luonnonvaraisesta lisääntymisestä. Siinä missä ihminen oli aikanaan luomassa niitä olosuhteita, jotka johtivat lajin häviämiseen, tehdään nyt töitä lajin pelastamiseksi. Ohtonen kuvaa keskuksia, joissa naaleja tarhataan luontoon vapautettaviksi - ja se on ihan jotain muuta kuin miksi kettutarhaus yleensä mielletään. Naaleilla on tilaa elää ja olla mahdollisimman lajityypillisesti, mutta kuitenkin suojassa sitä uhkaavilta pedoilta.

Ensikosketukseni eläinlajiin nimeltä naali oli joskus lapsuudessa, kun Naali Napakettu seikkaili jouluisessa animaatiossa. En enää muista mitä naali siinä puuhasteli tai mikä animaation nimi oli, mutta tuo hieno valkoinen eläin jäi mieleeni suloisena otuksena. Naali on symboloinut minulle erityisesti suloista pörröturkkista eläintä, joka asustelee pohjoisessa ja kanta on pieni. Tämän kirjan kuunneltuani voin todeta, että en oikeasti tiennyt naalista mitään ennen tätä. Niin kiinnostavaa ja kiehtovaa, mutta myös surullista ja haikeaa kuultavaa. Vaan onneksi myös toiveikasta, sillä toimet lajin pelastamiseksi ovat alkaneet vähitellen tuottaa tulosta.

torstai 28. marraskuuta 2024

Kardemummajoulu

Maija Kajanto: Kardemummajoulu
Kahvila Koivu, osa 5
WSOY 2024

Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarja ei päättynytkään Sitruunakevääseen, sillä sarjan ystäviä hemmotellaan vielä tällä jouluisella päätösosalla. Kardemummajoulu oli jouluvalmisteluineen ja lumimaisemineen tunnelmallinen lukupala juuri tähän aikaan vuodesta.

Pyhävirta on kääriytynyt lumivaippaan ja pakkaset takaavat sen, että monenlaista talviaktiviteettia on tarjolla myös hotellivieraille, jotka nauttivat kaikesta täysin siemauksin. Uutta väriä kylänraitille tuo myös Kahvila Koivun yläkerran asuntoihin majoittuvat taideresidenssiläiset, joille Krisse kokkaa päivittäin aamiaisen ja lounaan kahvilassaan. Kuten aina Pyhävirta on täynnä elämää ja yhteisten päämäärien eteen puurtamista.

Arkisen aherruksen lomassa Krisse ja Tommi valmistautuvat paitsi jouluun myös kokonaan uuteen elämänvaiheeseen. Vaikka he ovat onnellisia tulevasta pikkuisesta, Krissestä tuntuu silti vähän yksinäiseltä. Lähipiirillä on kullakin omat murheensa ja menonsa, ja tuntuu etteivät he oikein jaa hänen onneaan.

Siinä missä Sitruunakeväässä käväistiin välillä aika syvissäkin vesissä ja muissakin osissa koetaan isojakin vastoinkäymisiä, on tämä päätösosa kevyempää luettavaa. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä on, lukija voi koko ajan uskoa, että joulun taika tekee tehtävänsä. Tämän jälkeen tuntuu ihan hyvältä jättää nämä tutuksi tulleet hahmot jatkamaan elämäänsä. Oikein sopiva päätös sarjalle siis. Ensi keväänä Kajannolta ilmestyykin uuden sarjan avaus, jota kyllä mielenkiinnolla odotan.

tiistai 19. marraskuuta 2024

Viimeinen yhteinen leikki

Riikka Pulkkinen: Viimeinen yhteinen leikki
Otava 2024

Riikka Pulkkisen uusin romaani Viimeinen yhteinen leikki ei ehkä ole minulle tyypillisimmän kaltaista luettavaa, mutta jäin silti heti alussa koukkuun. Kirjassa on ihanan sujuvaa kieltä ja kerrontaa, hienoja tuokiokuvauksia ja laajempia kokonaisuuksia sekä monitahoisia henkilöhahmoja. Minulle tuli tästä jotenkin mieleen Kazuo Ishiguron romaani Klara ja aurinko, jossa psykologia, tunnetaidot ja ihmisyys ovat myös keskeisiä, ja josta myös pidin paljon.

Nuori perheenisä Eelis katoaa lähdettyään huimauksen vuoksi käymään lääkäripäivystyksessä. Puoliso Mai ei voi ymmärtää mitä on tapahtunut. Hän yrittää tavoitella puolisoaan ja rauhoitella paitsi itseään myös heidän pieniä lapsiaan, jotka kyselevät isäänsä. Tuntuu, että mitään järjellistä selitystä ei ole. Sairaalasta ei anneta tietoja eikä poliisikaan vielä reagoi tilanteeseen. Sitten kotiovelle ilmaantuu nainen, joka sanoo tuntevansa Eeliksen. Hän kertoo Maille mitä hänelle ja Eelikselle ja heidän ystävilleen tapahtui heidän ollessaan lapsia. Lapsuuden kesäleirit jättivät lähtemättömät jäljet, vaikka niitä järjestettiin heidän avukseen.

Kokeellinen lääketiede ja vallan väärinkäyttö, siinäpä vaarallinen pari. Tätä kaksikkoa lukija pääsee luotaamaan kahden eri aikatason ja eri henkilöiden kautta. Nykyhetken rinnalla kulkee Eeliksen omaelämäkerta, jota kirjoittaessaan hän on antanut itselleen hetkeksi luvan palata kipeimpiin muistoihinsa ja pohtia kokemaansa. Lukijan on vaan pakko saada tietää lisää, vaikka välillä kieltämättä vähän ahdistaa se, mitä nuo muutenkin haavoittuvaiset lapset ja nuoret laitettiin kokemaan.

Kesäleirien miljöönä vanha keuhkotautiparantola luo jännittävät ja aavistuksen synkät puitteet, vaikka lämpö hellii, vesi kimmeltää ja iltapalapöydässä on tarjolla kaakaota ja pullaa. Miljöön pahaenteisyys kuvastaa hyvin sen seinien suojissa tapahtuvaa kokeellista lääkintää, jonka avulla pahaa-aavistamattomista lapsista yritetään jalostaa jotain ehjempää ja parempaa.

Viimeinen yhteinen leikki on ajatuksia herättävää luettavaa. Tässä lukukokemuksessa riittää prosessoitavaa vielä pitkäksi aikaa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2024

The Pumpkin Spice Café

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café
Dream Harbor 1
Harper Collins Publ. 2023
äänikirjan lukijana Regina Reagan

Bongasin jo joskus viime vuoden loppupuolella Storytelistä Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan avausosan The Pumpkin Spice Café. Kantensa ja nimensä puolesta se olisi ollut täydellinen syksykirja, joten kun en silloin heti ehtinyt sen pariin, jätin kirjan suosiolla odottamaan uutta syksyä. Kuuntelin tämän äänikirjana, vaikka ehdin tämän kirjastostakin saamaan, sillä englanniksi kuuntelu sujuu minulta lukemista sujuvammin.

Dream Harbor on pikkukaupunki, josta tulee hieman mieleen Gilmoren tyttöjen Stars Hollow. On ihanaa yhteisöllisyyttä ja sen varjopuolena kaikkia myös kiinnostaa kaikkien asiat, kyläkokoukset ovat oma näytelmänsä ja väki kokoontuu mielellään kotoisaan Pumpkin Spice -kahvilaan. Miljöönä Dream Harbor oli minulle hyvin mieleinen ja hahmoistakin pidin. Hahmot ovat pitkälti sellaisia pikkukaupungin arkkityyppejä, jotka eivät juuri tarjoa yllätyksiä, mutta joista tulee ihan kivan kotoisa olo.

Tarinan päähenkilö on Jeanie, joka muuttaa Dream Harboriin tätinsä luovutettua kahvilansa hänen hoitoonsa. Muutto ja uusi työ tarjoaa Jeanielle mahdollisuuden täydelliseen elämänmuutokseen, jota hän todella kaipaa aikaisemman toimistotyönsä jälkeen. Pikkukaupunki ottaakin Jeanien lämpimästi vastaan, vaikka kahvilanpyörittämisessä onkin omat haasteensa. Hän kuitenkin viihtyy, eikä vähiten siksi, että hänen ja paikallisen maanviljelijän (ja kahvilan tavarantoimittajan) Loganin välillä kipinöi.

Tämä on pääpiirteiltään aika ennalta-arvattava tarina, joskin kyllä yllätyin siitä miten "spicy" tämä oli. Mistään pumpulivaaleanpunaisesta romantiikasta ei tässä kirjassa siis ole kyse, sillä eroottinen lataus Jeanien ja Loganin välillä kuvattu yllättävänkin yksityiskohtaisesti siihen nähden mitä tältä kirjalta odotin.

Aion jatkaa tämän sarjan parissa varmaan jo ihan lähitulevaisuudessa, sillä Dream Harbor vei minut mennessään. Jännä nähdä millainen seuraava osa The Cinnamon Bun Book Store on, sillä siinä päähenkilöksi vaihtuu Jeanien kirjakauppaa pyörittävä ystävä Hazel.

tiistai 12. marraskuuta 2024

Jylhäsalmen tähtiyöt

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen tähtiyöt
Karisto 2024
lukija: Elina Keinonen

Jylhäsalmi-sarjaan on ilmestynyt jo toinen lisäkertomus, kun jouluinen Jylhäsalmen tähtiyöt julkaistiin yksinoikeudella Storytelissä äänikirjana. Kuuntelin tämän parin tunnin mittaisen tarinan lauantaiaamuna valmistautuessani Helsingin kirjamessuihin. Mukava pieni kertomus sijoittuu joulukuuhun 1986, kun pakkanen paukkuu ja lumikinokset peittävät maisemaa. Keskiössä ovat lossia ajava Jope, jolle on isän kuoleman jälkeen jäänyt iso vastuu perheestä, sekä tahollaan kihloissa oleva Sikke, jonka menemisiä sulhanen vahtii vähän liiankin tarkkaan.

Kahden tahoillaan parisuhteissaan hieman hankalaan tilanteeseen päätyneen nuoren tiet kohtaavat lossituvan liepeillä. Nuoret osuvat toistensa kanssa vastakkain yhä useammin ja kumpikin huomaa, että ajatukset kulkevat aika kivasti samaan tahtiin. Ollakseen onnellisia ja tyytyväisiä kummankin täytyisi tehdä elämässään isoja päätöksiä, eikä se ole ihan helppoa.

Vaikka en ollut täysin ihastunut ensimmäiseen lisäkertomukseen Matkalla Jylhäsalmelle, tästä tarinasta pidin varauksetta. Ihana pieni herkkupala ajasta, jolloin koetut asiat heijastuvat isosti varsinaiseen Jylhäsalmi-sarjaan. Spoilaanko, jos totean ilmeisen asian: Jope ja Sikke = Jouko ja Sirkka, lossikahvilaksi muuttuva vanha taukotupa. Hyvän mielen talvinen tarina!

lauantai 9. marraskuuta 2024

Lukupiirikirja: Korpiojan isäntä

A.H. Tammsaare: Korpiojan isäntä
Aviador 2022
alkup. Kõrboja peremees 1922
suomentanut Juhani Salokannel

Luimme marraskuun lukupiirikirjana Viron kansalliskirjailija A.H. Tammsaaren romaanin Korpiojan isäntä, josta julkaistiin uusi Juhani Salokanteleen suomennos kirjan 100-vuotisjuhlavuonna. Meillä tykättiin tästä ja saatiin aikaan mielenkiintoinen keskustelu paitsi kirjailijasta myös itse kirjan miljööstä, hahmoista ja teemoista.

Kirjan miljöö rakentuu pitkälti kahden maatilan, Katkun ja Korpiojan, maisemiin. Katkun tilaa asuttavat nuori isäntä Villu sekä hänen vanhempansa. Villu on istunut vankilassa taposta ja hiljattain kotiutunut. Hänellä on mielessään omat uudistuksensa kotitilalla, mutta yhteisymmärrystä etenkään isän kanssa ei aina synny. Korpiojalla puolestaan tila kaipaisi kohentamista ja innokasta isäntää, mutta talossa ei ole poikaa. Korpiojan isäntä luovuttaa tilan tyttärelleen, joka lupautuu ottamaan sen sillä ehdolla, että saa itse valita uuden isännän taloon.

Villun ja Korpiojan emännän välillä tuntuu koko ajan olevan ilmassa pientä sähköä, ja rakkaustarinaksi tätä kirjaa onkin luonnehdittu, vaikka se jää lopulta vaille varsinaista konkretiaa, suhdetta tai edes tapailua. Enemmänkin se on kuin kaukaista kaipausta, jossa tunteiden rinnalla kulkee myös järki.

Minulle, kuten muutamalle muullekin, tuli tästä kirjasta heti alkujaan jonkinlainen tuttuuden tunne, vaikka kirjailija olikin uusi tuttavuus ilmeisesti kaikille. Aivan tuli mieleen suomalaiset klassikot, kuten Sillanpää tai Aho. Miljöönkin puolesta kirja voisi hyvinkin sijoittua Suomeen, eikä vasta itsenäistyneen Viron yhteiskunnallista elämää ja hiljattaisia tapahtumia nosteta esiin sivulauseita enempää. Kaiken keskiössä ovat Katku ja Korpioja, heidän yhteisönsä, ihmisten haaveet, toiveet ja elämässä selviäminen.

Tämä on kyllä mielestäni oikein mainio kirjavalinta lukupiirille, sillä keskustelua oli helppo rakentaa. Suosittelen tutustumaan myös, jos tykkää kotimaisista klassikoista, koska silloin hyvin mahdollisesti viihtyy tämänkin parissa.

perjantai 8. marraskuuta 2024

Tulipyörä

Kristina Ohlsson: Tulipyörä
Hovenäsetin lapset 1
WSOY 2024
alkup. Eldhjulet
suomentanut Pekka Marjamäki

Tykkäsin tosi paljon Kristina Ohlssonin nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta, johon kuuluvat kirjat Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit. Vinkkasin niitä paljon koululuokille, kun tein lasten- ja nuortenkirjastotyötä. Tämä uuden Hovenäsetin lapset -sarjan avausosa Tulipyörä vaikutti yhtä kiinnostavalta, joten halusin lukea sen ihan omaksi ilokseni. Hyvä tämä olikin, ja minulle melkein jopa liiankin jännittävä illalla luettavaksi.

Heidin kotona Hovenäsetissä on hiljattain tehty remonttia, jonka yhteydessä lattian alta on löytynyt vanha lapsen kenkä ja lelu. Ne tuntuvat olleen siellä ikään kuin piilossa, vaikka Heidi ei keksikään miksi joku tahtoisi sellaiset asiat piilottaa. Hänen hermonsa ovat muutenkin jännittyneessä tilassa, sillä kotitalossa tuntuu tapahtuvan outoja. Myrsky riehuu Hovenäsetissä joka yö ja Heidi on aivan varma, että hänen huoneensa väliaikaisen seinän virkaa toimittavan pressun takaa kuuluu öisin ääniä.

Onneksi iloakin tuottavia asioita on, sillä maailmanpyörä on tullut kesäksi Hovenäsetiin ja se tarjoaa Heidille ja hänen ystävilleen paitsi huvittelun mahdollisuuden myös tilaisuuden tienata pienillä apuhommilla ilmaisia kierroksia sen kyydissä - asuuhan maailmanpyörän omistaja kesän yli Heidin kotona vuokralla.

Vähitellen Heidistä alkaa kuitenkin tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan maailmanpyörän ja sen omistajan suhteen. Isoäiti tuntuu pelkäävän maailmanpyörää avain kauheasti ja raskaana oleva bonusäiti voi koko ajan huonosti. Näyttää siltä, että heidän kotitalossaan on joskus tapahtunut jotakin pahaa, ja se paha tuntuu päässeen taas valloilleen.

Tulipyörä on alkuvaiheessa aidosti jännittävää luettavaa, mutta sitten minulle aikuislukijalle jännitys hieman lässähtää. Pidin kirjan miljööstä paljon ja Heidin ratkoma arvoitus on todella kiinnostava, mutta yhtäkkiä tarinaan tuli mukaan sellaista yliluonnollisuutta tai maagista realismia sekä ihmishahmoista pahuutta, jota en oikein osannut odottaa. Jokin siinä ei mielestäni täysin sopinut kirjan tunnelmaan, joten olen ehkä hieman pettynyt. Muutoin tämä kyllä on taattua sujuvaa Ohlssonia.

torstai 31. lokakuuta 2024

Meidän kesken

Mhairi McFarlane: Meidän kesken
HarperCollins Nordicin äänikirja, 2023
alkup. Between Us, 2023
suomentanut Hanna Arvonen
lukijana: Anniina Piiparinen

Olen viime vuosina kuunnellut suuren osan Mhairi McFarlanen suomennetuista teoksista. Mielestäni ne toimivat äänikirjoina todella hyvin ja niistä onkin muodostunut minulle ikään kuin luottoviihdettä. Kirjoitin tammikuussa 2022, jolloin viimeksi postasin blogiini hänen kirjoistaan, seuraavasti:
Olen yrittänyt miettiä mikä on se juttu, joka saa minut niin kovasti pitämään hänen kirjoistaan. Pidän hänen huumoristaan ja kirjoitustyylistään, mutta on muutakin. Luulenpa, että osasyynä on se, että hänen henkilöhahmonsa eivät ikinä ole yksiulotteisia, vaan heistä löytyy rosoa ja särmää. Juonessa on usein tietyt ennalta-arvattavuutensa, mutta matkan varrella paljastuu yleensä aina jotain yllättävää ja käänteentekevää. Hänen hahmoilleen asiat eivät ole liian helppoja, vaan toisinaan matkan aikana heidän on oivallettava paljonkin sekä itsestään että muista. Pidän McFarlanen naispäähenkilöistä luultavasti myös siksi, että he ovat älykkäitä ja itsenäisiä aikuisia naisia, eivät mitään avuttomia tyttösiä.

Samoissa mietteissä olen edelleen. Minun on ollut vähän ikäväkin McFarlanen kirjojen pariin, sillä vaikka viihdekirjallisuutta kulutankin nykyään aika paljon, niin hänen kirjojaan en ole tässä lähes kolmen vuoden aikana kuunnellut kuin yhden. Nyt valitsin tämän uusimman kuunteluun ja viihdyin kyllä hyvin.

Roisin ja Joe ovat olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Viime aikoina suhde on tosin alkanut vähän väljähtyä, sillä Joen ura käsikirjoittajana on alkanut todella ottaa tuulta alleen ja se on vienyt häntä ympäriinsä välillä pidemmiksikin ajoiksi. Nyt Roisin, Joe ja heidän kaveriporukkansa on kokoontunut viettämään yhteistä viikonloppua, jolloin juhlitaan monestakin syystä, myös Joen uuden rikosdraaman televisiojulkaisua.

Yhteinen viikonloppu ei tuo tullessaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota Roisin on kaivannut niin parisuhteeltaan kuin kaveripiiriltäänkin. Käy pikemminkin niin, että yhteinen aika horjuttaa kaikkia perustuksia ja luottamusta, jota Roisin on puolisoaan kohtaan tuntenut: Joen uusi sarja on täynnä Roisinin puolisolleen kertomia salaisuuksia, osin kipeitä ja hyvin yksityisiä. Tämä saa hänet pohtimaan mitä kaikkea Joe onkaan siirtänyt tosielämästä sarjaansa. Entä jos sarjan uskottomassa päähenkilössä onkin enemmän Joeta itseään kuin mitä hän antaa ymmärtää?

Kuten McFarlanen kirjoissa yleensäkin, mielestäni päähenkilö Roisin on hyvä tyyppi. Pidin hänen fiksuudestaan ja siitä, miten hän käsittelee asioita pääosin hyvin aikuismaisesti, vaikka häntä onkin loukattu syvästi. McFarlanelle tyypillinen fiksu päähenkilö siis. Tähän mennessä McFarlane on onnistunut myös aina keksimään uudenlaisia juonenkäänteitä ja ihmissuhdetilanteita, vaikka hän samaa genreä koko ajan kirjoittaakin.

tiistai 22. lokakuuta 2024

Palavan taivaan alla

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla
Sitruuna Kustannus Oy, 2020
alkup. Beneath a Scarlet Sky
suomentanut Seppo Raudaskoski
äänikirjan lukijana Jone Takamäki

Kuuntelin vähän aikaa sitten Mark Sullivanin romaanin Kohti vihreää laaksoa, joka perustuu Martelin perheen uskomattomaan pakomatkaan Ukrainasta II maailmansodan aikaan. Pidin siitä kovasti, joten päätin kuunnella myös Palavan taivaan alla. Sekin perustuu II maailmansodan aikaiseen tositarinaan, jonka keskiössä on nuori mies nimeltä Pino Lella. Tämä kirja on kerännyt kehujen lisäksi myös kritiikkiä ja sen todenperäisyyttä on kyseenalaistettu. On syytä muistaa, että kyseessä on kuitenkin romaani, joten tapahtumien ei ole tarkoituskaan olla täysin yks-yhteen todellisuuden kanssa.

Pino Lella on milanolainen nuori mies, jonka elämä mullistuu II maailmansodan rintamien yltäessä hänen kotikaupunkiinsa. Pommitukset runtelevat rakasta kaupunkia ja isä lähettää molemmat poikansa turvaan vuoristoon. Siellä Pino ja muutama muu rohkea alkavat auttaa juutalaisia rajan yli Sveitsiin. Matkat ovat vaarallisia ja fyysisesti raskaita, mutta Pino kokee tekevänsä tärkeää työtä. Natsien kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä.

Vanhempiensa painostuksesta Pino värväytyy saksalaisten armeijaan, jossa he uskovat pojan olevan parhaiten turvassa. Pinosta tulee Hitlerin lähipiiriin kuuluvan kenraali Leyersin henkilökohtainen autonkuljettaja. Hän pääsee todistamaan sotaa natsiarmeijan sisäpiiristä käsin, mutta toimii samalla salaisena vakoojana liittoutuneiden hyväksi. Hetken hengähdystaukoja pelkoon ja epävarmuuteen antaa rakkaus palvelustyttönä työskentelevään Annaan.

Palavan taivaan alla on jännittävä kuvaus sotaa käyvästä Italiasta. Pino on rohkea ja neuvokas nuorukainen, jonka seikkailuissa on kiinnostavaa olla mukana. Sodan näyttämöistä ja raakuuksista huolimatta pidin kirjan miljööstä paljon. Erityisesti vaiheet vuoristossa olivat kiehtovia ja taas erilaista kuin aiemmin lukemani tarinat. Mielestäni tämä on kokonaisuutena hyvin mukaansatempaava tarina, oli se sitten totta tai ei. Henkilöt ainakin ovat todellisia ja kirjan lopussa Sullivan kertoo mitä heille tapahtui sodan jälkeen.

torstai 17. lokakuuta 2024

Kurpitsajuhla

Agatha Christie: Kurpitsajuhla
WSOY 1985
alkup. Hallowe'en party, 1969
suom. Anna-Liisa Laine

En ole pitkään aikaan lukenut Agatha Christien teoksia, mutta nyt päätin tarttua niin sanotusti sesongin mukaiseen teokseen eli Kurpitsajuhlaan. Se kertoo pieleen menneistä lasten pyhäinpäivänjuhlista, joissa nuori Joyce löytyy kuolleena pää omenanpoimintaleikissä käytettyyn vesisankoon upotettuna. On selvää, että kyse on henkirikoksesta, mutta kun niin motiivi kuin syyllinenkin ovat epäselviä, juhlissa mukana ollut dekkarikirjailija Ariadne Oliver kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin avuksi.

Kurpitsajuhla on taattua Christietä eli ovelaa, loppuratkaisultaan yllättävää rikoskirjallisuutta. Teemoiltaan koin tämän olevan kuitenkin paljon synkempi kuin Christien dekkarit keskimäärin. Henkirikoksen uhriksi on joutunut lapsi, mikä vie jo heti synkempiin vesiin. Valtaosassa lukemistani Christieistä on ollut kyse kolmiodraamoista tai perinnöistä, aikuisten asioista. Nyt näyttää siltä, että 13-vuotias Joyce on joutunut uhriksi vain varomattomien puheidensa vuoksi, täysin pahaa-aavistamatta. Teoksessa myös viitataan moneen otteeseen lapsiin kohdistuneisiin rikoksiin ja seksuaalirikoksien yleisyyteen. Seksi ja seksuaalisuus vilisevät myös nuorison puheessa ehkä hieman hämmentävällä tavalla, päälleliimatun arkipäiväisenä. Se ei tuntunut luontevalta, vaan pikemminkin kohahduttamishaluiselta.

Agatha Christien tekstiä on helppo lukea ja kirja tuli luetuksi nopeasti. Oli lähes nostalgisella tavalla mukavaa uppoutua aivan perinteisen salapoliisikertomuksen maailmaan. Omassa hyllyssäni odottelee pari lukematonta Christietä, joten ehkäpä seuraavan kerran salapoliisikertomusta kaivatessani tartun niihin.

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Syksyn sävyjä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella
Lemmenlahti, osa 2
Karisto 2024
kansi: Katja Säilä

Ihastuin Lemmenlahteen sarjan ensimmäisen osan myötä ja voi miten jo odotinkaan jatkoa sille. Luin Syksyn sävyjä Lemmenlahdella ihan parilla istumalla ja viihdyin jälleen erittäin hyvin arkisen kotoisessa miljöössä. En tiedä miten onkin niin ihanaa lukea siitä, kun joku valmistaa sienipiirakkaa ja istuu sohvalla neulomassa lapasia. Yleinen tunnelma ja realistinen ote romanttisella twistillä vievät vastustamattomasti mennessään.

Annika on tehnyt elämässään jotain aivan uskomatonta. Hän on ostanut Lemmenlahdelta rintamamiestalon aivan yksin, ehkä jopa vähän vahingossa, kun kariutuneen parisuhteen jälkeen tuntui, että muutoksen tuulet puhaltavat. Talon mukana näyttää tulleen kaupanpäälle myös kissa, joka on päättänyt jäädä vanhaan kotiinsa. Uusi elämänvaihe innostaa, vaikka samalla Annikaa hieman hirvittääkin miten hän mahtaa selvitä kaikista omakotitalon kommervenkeistä yksin.

Annika esiintyi jo sarjan aikaisemmassa osassa sivuhahmona. Hän työskentelee vanhainkodissa hoitajana ja harrastaa ruoanlaittoa ja käsitöitä. Omasta kodista rakentuu tärkeä turvapaikka ja teknisistä ongelmistakin selvitään, kun tietää kenelle soittaa. Kissan matkassa hän nimittäin tutustuu myös lähistöllä asuvaan koiraan ja koiran isäntään. Petteri on korvaamaton apu ja ystävä, ja suojamuurinsa korkealla pitävä Annika joutuu myöntämään itselleen, että toivoisi ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä.

Harvoin on päähenkilön elämäntilanne ihan näin tutun tuntuinen kuin tässä kirjassa. Olen nimittäin itse tehnyt saman kuin Annika, ostanut omakotitalon yksin ja saanut osakseni hyvin samanlaista epäilyä ja huolehtimista kyvyistäni pärjätä omakotitalossa yksin naisena (nykypäivänä!). Toisaalta samanlainen tilanne oli hauskalla tavalla tuttu, mutta toisaalta välillä myös turhautti se, miten Annikan oma toiminta oli välillä vain omiaan ruokkimaan häntä niin tympäiseviä epäilyjä ja huolehtimista. Kaiken kaikkiaan Lemmenlahdella tuntuu kuitenkin olevan voimakkaita ja osaavia naisia, jotka eivät epäile tarttua haasteisiin, ja heidän parissaan minä viihdyn. Jatkoa odotellessa!

maanantai 14. lokakuuta 2024

Lukupiirikirja: Vuorten laulu

Nguyen Phan Que Mai: Vuorten laulu
Sitruuna 2022
alkup. The Mountains Sing, 2020
suomentanut Elina Salonen

Lukupiirikirjojen joukosta löytää joskus todellisia helmiä. Sellainen on myös Nguyen Phan Que Main ensimmäinen romaani Vuorten laulu, joka kertoo perheestä yhteiskunnallisen myllerryksen ja lopulta myös sodan jaloissa. Neljän sukupolven yli ulottuva tarina Tranin perheestä on hieno ja koskettava lukukokemus. Aivan erityisesti minua liikutti, miten mielivalta ja sota erotti ihmiset rakkaistaan. Läheisen menettäminen on suuri kipu, mutta miten suuri kipu tuleekaan epätietoisuudesta rakkaidensa kohtalosta.

Kirjan tarina muodostuu useista eri aikatasoista, joista rakentuu toisiaan täydentävä kokonaisuus. Samalla Vietnamin lähihistoria tulee tutuksi Tranin perheen kohtaloiden kautta. Tarina itsessään on fiktiivinen samoin kuin hahmotkin, mutta silti tämä tuntuu täysin mahdolliselta ja aidolta. Varmasti vastaavanlaisia kohtaloita on oikeastikin koettu. Kirjailija esimerkiksi omistaa kirjansa nälänhädässä menehtyneelle isoäidilleen ja maauudistuksessa surmansa saaneelle isoisälleen. Juuri tuonkaltaiset käänteet koskettavat myös Tranien perhettä.

Teoksen keskiössä ovat isoäiti ja nuori Huong, jotka yrittävät pärjätä pommien runtelemassa Hanoissa ja odottavat rakkaitaan sodasta takaisin kotiin. Isoäiti kertoo tyttärentyttärelleen omaa elämäntarinaansa, jotta ajatukset pysyisivät poissa ympäröivästä todellisuudesta. Samalla isoäidin tarina myös osoittaa, että vaikeistakin paikoista voi selviytyä, jos on sisua ja rohkeutta. Pidin heidän hahmoistaan, erityisesti ikiviisasta isoäidistä, jolla riitti ymmärrystä vähän jokaiselle.

Vuorten laulu on kielellisesti sujuvaa, miellyttävää luettavaa. Aivan tempauduin mukaan tarinan vietäväksi. Parissa kohtaa pökkäsi, kun isoäiti puhui miniästään, vaikka selvästi tarkoitti kälyään - hänen lapsensakin olivat vielä niin nuoria tarinan siinä vaiheessa, että miniästä ei voi olla kyse. Kirjassa oleva sukupuu vahvistaa myös kyseen olleen kälyksistä. Pienehkö virhe, mutta harmittavasti osui silmään.

Vuorten laulun perusteella aion jossain kohtaa lukea myös Nguyen Phanin tänä vuonna suomennetun romaanin Missä tuhka kukkii.

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet
Teos 2020, äänikirjana 2023
alkup. Sense and Sensibility, 1811
suomentanut Kersti Juva
lukijana Liisa Pöntinen

Luin nuorempana, lähinnä joskus lukioikäisenä, lähes kaikki Jane Austenin romaanit. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sykähdytti silloin, mutta jostain syystä Järki ja tunteet jäi lukematta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä nyt tutustuin tähän kirjaan ihan tuoreelta pohjalta ja Kersti Juvan raikkaasti suomentamana. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja nautin siitä, miten Austen kuvaa ihmisten moraalia, ulkokultaisuutta ja oman edun tavoittelua mutta myös aitoa ystävyyttä.

Järki ja tunteet on herkullinen, suorastaan viihdyttävä kertomus, jonka päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Elinor on käytännöllinen, maltillinen ja ystävällinen ihminen, joka usein yrittää hillitä impulsiivisempaa pikkusisartaan Mariannea. He ovat leskiäidin tyttäristä vanhimmat, vähävaraisia, mutta eivät suorastaan köyhiä. Ympäröivään seurapiiriin heitä johdattaa ystävälliset sukulaiset ja muut hyväntekijät, jotka tosin luulevat tietävänsä toinen toistaan paremmin neitojen rakkauksista ja tulevista avioliitoista, joista he eivät itse olleet vielä lainkaan tietoisia... Spekulointia siis riittää, ja kummallakin on toki rakkautensa ja sydänsurunsa.

Austenin henkilöhahmot ja yhteiskunnallinen kuvaus ovat kyllä kerrassaan mainiota. On huikean hienoa, että Kersti Juvan kaltainen ansioitunut kääntäjä on tehnyt tästä nykylukijan mieleen olevan tuoreen, mutta silti teoksen ilmestymisajan viitekehykseen sopivan suomennoksen. Juva on suomentanut myös Ylpeyden ja ennakkoluulon. Siihen en ole tutustunut, vaan olen lukenut kirjan viimeksi vanhempana käännöksenä. Nyt houkuttelee kyllä kovasti päästä kokemaan Ylpeys ja ennakkoluulo uutena käännöksenä. Näkyypä Arkaileva sydän (aik. Viisasteleva sydän, alkup. Persuasion) olevan myös tulollaan Juvan kääntämänä.

maanantai 30. syyskuuta 2024

Taipumattomat

Emilia Hart: Taipumattomat
WSOY 2024
alkup. Weyward
suom. Viia Viitanen

Maagista realismia minulle, kiitos! Ja sitähän Taipumattomat tarjoili. Mukaansatempaava tarina kertoo Weywardin suvun naisista, joista jokaisella on poikkeuksellisen voimakas luontoyhteys. Parantajan taidot ovat siirtyneet oppina äidiltä tyttärelle vuosisatojen ajan, vaikka noituussyytökset ovat pakottaneet Weywardit pitämään matalaa profiilia.

Tarina alkaa 1600-luvulta ja ulottuu aina meidän aikaamme asti, tosin harpaten pari vuosisataa kokonaan välistä. Kertomuksen aloittaa nuori Altha, joka on jäänyt yksin äitinsä kuoltua. Ainoa ystävä on hylännyt Althan eikä kukaan muukaan tunnu haluavan hänen seuraansa, sillä yleinen mielipide parantajantaitoisista naisista on alkanut kääntyä taikauskon ja noituussyytöksien puolelle. Hänen jälkeensä Weywardien suvusta ei löydy merkintöjä julkisista asiakirjoista ennen 1900-luvun alkua.

1900-luvun alussa kartanonherran nuori tytär Violet aistii luonnon äänet ja tuoksut poikkeuksellisen vahvasti. Hän on kiinnostunut hyönteisistä ja haluaisi biologiksi, mutta sellainen ei sovi hänen asemassaan olevalle neidolle. Äidin ikävä kaihertaa kipeästi eikä isä suostu kertomaan äidistä mitään. Tragedian jälkeen Violet päätyy äidinpuoleisille juurilleen ja hänen kykynsä vahvistuvat. Viimeisimpänä Weywardina tapaamme Katen, joka on joutunut väkivaltaisen miehensä alistamaksi ja yrittää epätoivoisesti saada vapautensa takaisin.

Taipumattomat on moniääninen romaani, jossa kertojat vuorottelevat lähes koko romaanin ajan samalla syklillä. Minulle käy tämäntyyppisissä romaaneissa helposti niin, että pidän joistakin kertojista enemmän kuin toisista, mutta tässä teoksessa pidin kyllä ihan jokaisesta yhtä paljon. Odotin koko ajan mielenkiinnolla mitä kunkin elämässä tapahtuu. Loppupuolella suvun tarina alkaa valjeta ensin Violetille ja sitten Katelle, jolloin juonisäikeet viimeistään yhdistyvät.

Pidin kirjan miljööstä, johon liittyy keskeisesti niin Althan, Violetin kuin Katenkin kohdalla sama maaseutukylä ja matalakattoinen pieni mökki, maa josta Weywardin naiset ovat saaneet voimansa jo vuosisatojen ajan. Kaikin puolin todella hyvä lukukokemus, jossa kantavana teemana on naisen asema eri aikoina.

perjantai 27. syyskuuta 2024

Kohti vihreää laaksoa

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa
Sitruuna 2022
alkup. The Last Green Valley, 2021
suomentanut Arto Konttinen
äänikirjan lukijana Jukka Pitkänen

E-kirjaston käyttäminen ja kaupallisia sovelluksia suppeampi valikoima johdattaa sellaisten äänikirjojen äärelle, joita en ehkä muuten osaisi valita tai etsiä. Mark Sullivanin hieno hieno romaani on yksi niistä löydöistä. Kohti vihreää laaksoa on tosipohjainen kertomus Martelin perheestä, joka vuonna 1944 jätti kotinsa Ukrainassa ja lähti Stalinin joukkoja pakoon natsien luvatessa suojella puhdasverisiä saksalaisia, joita Martelinkin suku saksalaislähtöisenä edusti. Matkalla kohti turvaa, mielikuviensa vihreää laaksoa, Martelin perhe kohtaa monenlaisia käänteitä ja näkee monenlaisia kohtaloita, osa suoraan heidän elämäänsä osuvia.

Tarinan keskiössä ovat Emil ja Adeline sekä heidän kaksi pientä poikaansa, jotka lähtevät vaaralliselle matkalleen hevoskärryissään. Kumpikin hirmuhallinto pystyy vaikka mihin, siitä perheellä on omakohtaista kokemusta, mutta paikalleenkaan ei auta jäädä odottelemaan. Matkaa taitetaan yhdessä monien muiden pakolaisten kanssa, mukana myös Martelien muuta perhettä. Vaikka matka on kuluttava, on siinä koko ajan läsnä toivoa. Adeline turvaa jumalaansa, mutta Emil ei siitä saa lohtua. Kuitenkin maailmankaikkeudessa on jokin johdatus, joka tuo hyvät teot takaisin silloin kuin apua kipeimmin kaivataan.

Martelin perheen tarina on uskomattomalta tuntuva mutta silti tosi selviytymistarina. Minulle tämä on myös uudenlainen kuvaus toisen maailmansodan vaiheilta, sillä en ollut näin laajoista väestönsiirroista ollut aiemmin edes tietoinen. Yleinen historiankirjoitus, jota kouluissakin opetetaan, kertoo sodan suurista linjoista, mutta tällaiset tarinat jäävät jokaisen itse löydettäviksi. Sullivan on kirjoittanut perheen tarinasta mukaansatempaavan romaanin, joka jää ajatuksiin.

Emil ja Adeline ovat jotenkin niin sympaattisia ihmisiä, että heistä ei voi olla pitämättä. Vaikka jo takakansi paljastaa, että Martelit pääsivät kuin pääsivätkin vihreään laaksoonsa, muuttivat Yhdysvaltoihin ja loivat itselleen kodin ja elämän sinne, säilyy elämänpyörteiden tuoma jännitys silti loppuun asti. Pidin tästä kirjasta paljon ja aionkin tutustua myös Sullivanin toiseen tosipohjaiseen romaaniin Palavan taivaan alla.

maanantai 23. syyskuuta 2024

Marja-Liisa Vartio: kuin linnun kirkaisu

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu
WSOY 2012

Marja-Liisa Vartion syntymästä tuli syyskuun alkupuolella kuluneeksi 100 vuotta. Olen lukenut hänen tuotantoaan vähitellen keväästä lähtien ja samalla etsinyt ja lukenut tietoa hänen elämästään. Helena Ruuskan kirjoittama elämäkerta kuului itsestään selvästi lukulistalle, sillä Vartion elämä ja tuotanto ovat todella kiinnostavia. Viimeistään elämäkerran lukemisen jälkeen on selvää, että Vartio ammensi teoksiinsa paljon omasta elämästään tai elämänpiiristään, mikä tuo oman kiinnostavan näkökulmansa hänen kirjoihinsa.

Ruuska on tehnyt taustatyönsä huolella ja hän viittaakin useassa kohtaa haastatteluihin ja painettuihin lähteisiin sekä Vartion omiin päiväkirjoihin. Mielestäni Ruuska tekee oikeutta Vartion persoonalle, joka ei impulsiivisuudessaan ollut aina Vartiolle itselleenkään helppo. Osansa levottomuuteen toi varmasti myös sairaudet, jotka herättivät aitoa kuolemanpelkoa ja hätää. On mielestäni järkyttävää miten väärin esimerkiksi hänen kilpirauhassairauttaan hoidettiin. Kilpirauhasen liikatoimintaa hoidettiin vajaatoimintana, joten ei ihme, että Vartio oli kuin tikahtumaisillaan.

Ajankuva on hyvää, on helppo kuvitella aikaa ja yhteiskuntaa, jossa Vartio eli. Hänen elämänpiiriinsä kuului joukko kirjailijoita ja runoilijoita sekä muita taiteilijoita. Heidän joukostaan hän löysi myös toisen aviomiehensä Paavo Haavikon, jonka kanssa eli elämäkerran perusteella ilmeisen tasa-arvoisessa ja lämpimässä avioliitossa, jossa ammatillista tukea jaettiin puolin ja toisin. Perhe-elämästä ja Marja-Liisasta äitinä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

Tämä on hyvin jäsennelty kokonaisuus, mutta kirjallisuusanalyysiä tässä on paljon. Sinänsä se on Vartion kaltaisen omasta elämästään ammentavan kirjailijan kohdalla luontevaa, mutta jos ei ole kaikkia teoksia vielä lukenut, saa väkisinkin juonipaljastuksia. Siksi jouduin tietyistä kirjoista kertovat kohdat lukemaan hieman valikoiden ja poimimaan niistä lähinnä ne kohdat, jotka koskettivat Vartion omaa elämää.

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Lucrezian muotokuva

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva
Kustantamo S&S 2023
alkup. The Marriage Portrait, 2022
suomentanut Leena Ojalatva
äänikirjan lukijana Tuija Kosonen

Kuuntelin viime vuoden lopulla Maggie O'Farrellin historiallisen romaanin Hamnet. Koska pidin siitä, suositeltiin minulle Instagramin puolella myös Lucrezian muotokuvan lukemista. Tämä oli kyllä todella mukaansatempaava historiallinen romaani, jolla on Hamnetin tavoin todellisuuspohjaa. Romaani sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja kertoo Lucrezia de Medicistä ja tämän teini-ikäisenä solmitusta avioliitosta, joka päättyi traagisella tavalla.

Lucrezia de Medicin elämästä on säilynyt niukahkosti lähteitä, mutta tuon ytimen ympärille O'Farrell kirjoittaa mieleenpainuvan, aistivoimaisen tarinan nuoresta tytöstä, joka solmii avioliiton alunperin sisarelleen aiotun Ferreran herttua Alfonson kanssa. Lucrezia kuvataan sisarusparvestaan hieman syrjään jäävänä ja taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä, joka pitää eläimistä ja jolla on herkkyyttä ymmärtää niitä.

Kun avioliitto solmitaan, on Lucrezia vasta teini-ikäinen. Ajan tavan mukaan hänen odotetaan synnyttävän poikalapsen, jota ei kuitenkaan kuulu. Ajan tavan mukaan vika on tietysti naisessa, joka ei tule raskaaksi. Se hiertää avioparin välejä, ja Lucrezialle alkaa muutenkin vähitellen valkenemaan millainen persoona hänen puolisonsa todellisuudessa on. Lucreziasta alkaa tuntua, että perillistä halajava puoliso haluaa hänestä eroon keinolla millä hyvänsä.

Lucrezian muotokuva on tiivistunnelmainen kirja. Sen miljöö on niin elävä, että tuntuu kuin minäkin olisin kulkenut mukana Firenzen ja Ferraran hoveissa. Viihdyin hyvin, vaikka tunnelma olikin paikoin painostava. Nuori Lucrezia oli loukussa avioliitossaan eikä ulospääsytietä ollut. Erityisesti tuon ajan "lapsettomuushoidot" tuntuivat pöyristyttäviltä: kaikki raskautumisen kannalta haitalliseksi ajateltu eli toisin sanoen kaikki mistä Lucrezia sai iloa viedään pois hänen ulottuviltaan.

Lucrezia de Medici kuoli vain noin vuoden kuluttua avioliittonsa solmimisesta, mikä herätti huhuja puolison osallisuudesta hänen kuolemaansa. Hänen kuolinsyynsä jopa selvitettiin niillä resursseilla, joita tuolloin oli käytettävissä, ja kuolinsyy todettiin luonnolliseksi, mutta silti sitkeä huhu on kantanut meidän päiviimme asti. Ja mitä tulee avioliiton lapsettomuuteen, kyse ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut Lucrezian kyvystä tulla raskaaksi: Alfonso solmi myöhemmin vielä kaksi avioliittoa, joista molemmat olivat lapsettomia.

Muualla blogeissa:

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Lukupiirikirja: Hänen olivat linnut

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Suuri suomalainen kirjakerho / Otava 1975
ensimmäinen painos 1967
postuumisti julkaistu teos
kansi: Seppo Polameri

Tänään Marja-Liisa Vartion syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Vaikka hän kuoli varhain, ehti hän luoda monipuolisen kirjallisen tuotannon runoutta ja proosaa. Olen hänen tuotantoaan lukenut vähitellen keväästä asti ja nyt käsittelimme lukupiirissä hänen pääteoksenaan pidettyä postuumisti julkaistua romaania Hänen olivat linnut. Sen viimeisteli Vartion puoliso Paavo Haavikko yhdessä Tuomas Anhavan kanssa.

Vartio oli väkevä kertoja, jolla oli taito luoda vahvoja tuokiokuvia. Se sekä originellit henkilöhahmot tekevät tästäkin teoksesta mieleenpainuvan. Omalaatuinen leskiruustinna elelee talossaan kotiapulaisensa Alman sekä täytettyjen lintujen kokoelmansa kanssa. Linnut ruustinna on perinyt mieheltään, jota ennen ne kuuluivat tämän Onni-sedälle. Hänen olivat linnut.

Teos rakentuu pitkälti dialogin varaan. Keskusteluissa ruustinna ja Alma kertaavat tapahtumia, joista he ovat selvästikin puhuneet monet kerrat aiemminkin. Ruustinna on tarkka yksityiskohdista, vaikka toisaalta myös taitava unohtamaan sen mitä haluaa unohtaa. Naiset kinastelevat jatkuvasti jostakin, mutta silti heidän välillään vallitseen jonkinlainen ymmärrys toisiaan kohtaan. Tuntuu, että kumpikin on joutunut pettymään elämään ja odotuksiinsa.

Ruustinnan ja Alman elämänpiiriin kuuluvat läheisesti rovastivainajan sisar Teodolinda ja tämän mies, apteekkari Holger. Teodolinda ja toinen sisar, kunnanlääkärin vaimo Elsa, pitävät lukua ruustinnan hallussa olevista suvun perintöesineistä. Omaisuuteen takertuminen ja sen haaliminen tuo elämään sisältöä. Perinnöstä riittää puhetta monet kerrat.

Lääkeriippuvainen ruustinna tuntuu olevan monelle painolasti. Hän onkin varsin hengästyttävä hahmo, joka saa milloin minkäkin päähänpinttymän. Hän suhtautuu lintukokoelmaansakin lähes pakkomielteisesti, vaikka nuorempana rovastin vaaliessa kokoelmaa ruustinna enemmänkin vihasi sitä. Monta kertaa Almakin aikoo lähteä, mutta tulee aina takaisin.

Lukukokemus oli hengästyttävä ja runsaasta dialogista johtuen vaati paljon keskittymistä. En tiedä missä määrin valmiiksi Vartio ehti tämän saamaan ennen kuolemaansa, mutta kirjoitusaikana hän sairasteli paljon, mikä arvioni mukaan jonkin verran näkyy tässä. Kokonaisuus ei ole täysin ehjä, tai sitten tämä vain vaatisi toisenkin lukukerran. Moni pitää tätä Vartion parhaana romaanina, mutta minä olen kuitenkin sitä mieltä, että Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö on vielä parempi. Lukupiirissäkin mielipiteet jakautuivat. Osa piti, osa ei oikein saanut tarinasta kiinni.

tiistai 10. syyskuuta 2024

Kaunokaisia

Ann Napolitano: Kaunokaisia
WSOY 2024
alkup. Hello Beautiful, 2023
suomentanut Minna Kujamäki
kansi: Donna Cheng

Ann Napolitanon ensimmäinen suomennettu romaani Kaunokaisia näyttää olevan kirjansyksyn tapaus. Itse törmäsin siihen alunperin somemainoksessa, jossa kirjan luonnehdittiin olevan kuin nykypäivän Pikku naisia. Varsin ovela koukku viitata tunnettuun klassikkoon, sillä juuri se sai minut pysähtymään mainoksen äärelle. Pikku naisia on yksi teinivuosieni rakkaimmista kirjoista, joten Kaunokaisia päätyi lukulistalle. En huumaantunut tästä kirjasta samalla tavalla kuin moni muu, mutta pidin tästä kyllä.

Kaunokaisia on moniääninen romaani, jossa kertojina ovat Padavanon siskokset sekä heidän elämäänsä tupsahtava yksinäinen William. Tarina alkaa 1970-luvulta ja etenee lähelle nykypäivää. Hahmot jäävät väkevinä mieleen ja heidän suruihinsa ja iloihinsa on helppo tempautua mukaan.

Padavanon siskokset Julia, Sylvie, Cecelia ja Emeline varttuvat Chicagossa. Perheen taloudellinen tilanne on tiukka, mutta he pärjäävät. Isä Charlie ei murehdi turhia, vaan luottaa asioiden aina lutviintuvan. Hän siteeraa runoja ja tapaa tervehtiä tyttäriään aina sanoin "Hei kaunokainen". Äiti Rose kasvattaa takapihan kasvimaalla huolella vaalimiaan kasviksia, joita myy tai vaihtaa perheen tarpeiden mukaan. Katolilaisuus on läsnä, vaikka tyttäret ovatkin lähennä tapa-uskovaisia.

Vaikka perheellä on tiukkaa, ei tyttäriltä puutu mitään. Kaikkein tärkeintä on perheen keskinäinen kiintymys ja aivan erityisesti sisarten välinen solidaarisuus. He ovat keskenään erilaisia, mutta silti toistensa parhaita ystäviä ja uskottuja. Aivan kuten Pikku naisissakin. Ei ole mitään, mikä voisi  tulla heidän väliinsä. Paitsi että niin käy kuitenkin. Perhe hajoaa ja ennen niin kiinteät sisarussuhteet etääntyvät. Elämä yllättää, kuten niin monesti oikeassakin elämässä tapahtuu.

Kaunokaisia on ennen kaikkea romaani perhesiteistä ja kauan sitten tehdyistä valinnoista, jotka vaikuttavat myös tuleviin sukupolviin. Tässä on paljon iloa ja onnea, mutta myös kipeitä menetyksiä ja suruja. Keskeisessä roolissa ovat myös kouluttautuminen, koripallo, kirjallisuus ja kirjastot sekä taide ylipäätään. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea perhe. Sen kaipuu, sen kipu, sen lämpö ja rakkaus.

Kuten sanottu, pidin tästä kirjasta. Tietyt rosot kuvataan hieman liian helposti siliäviksi, mutta muuten en keksi mitään moitteen sanaa. Ei aivan täysin minun kirjani enkä tuntenut suurta huumaa, mutta hieno kirja. Voisin lukea uudelleenkin.

Kurkkaa myös nämä arviot: