Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet

Teos 2020, äänikirjana 2023

alkup. Sense and Sensibility, 1811

suomentanut Kersti Juva

lukijana Liisa Pöntinen

Luin nuorempana, lähinnä joskus lukioikäisenä, lähes kaikki Jane Austenin romaanit. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sykähdytti silloin, mutta jostain syystä Järki ja tunteet jäi lukematta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä nyt tutustuin tähän kirjaan ihan tuoreelta pohjalta ja Kersti Juvan raikkaasti suomentamana. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja nautin siitä, miten Austen kuvaa ihmisten moraalia, ulkokultaisuutta ja oman edun tavoittelua mutta myös aitoa ystävyyttä.

Järki ja tunteet on herkullinen, suorastaan viihdyttävä kertomus, jonka päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Elinor on käytännöllinen, maltillinen ja ystävällinen ihminen, joka usein yrittää hillitä impulsiivisempaa pikkusisartaan Mariannea. He ovat leskiäidin tyttäristä vanhimmat, vähävaraisia, mutta eivät suorastaan köyhiä. Ympäröivään seurapiiriin heitä johdattaa ystävälliset sukulaiset ja muut hyväntekijät, jotka tosin luulevat tietävänsä toinen toistaan paremmin neitojen rakkauksista ja tulevista avioliitoista, joista he eivät itse olleet vielä lainkaan tietoisia... Spekulointia siis riittää, ja kummallakin on toki rakkautensa ja sydänsurunsa.

Austenin henkilöhahmot ja yhteiskunnallinen kuvaus ovat kyllä kerrassaan mainiota. On huikean hienoa, että Kersti Juvan kaltainen ansioitunut kääntäjä on tehnyt tästä nykylukijan mieleen olevan tuoreen, mutta silti teoksen ilmestymisajan viitekehykseen sopivan suomennoksen. Juva on suomentanut myös Ylpeyden ja ennakkoluulon. Siihen en ole tutustunut, vaan olen lukenut kirjan viimeksi vanhempana käännöksenä. Nyt houkuttelee kyllä kovasti päästä kokemaan Ylpeys ja ennakkoluulo uutena käännöksenä. Näkyypä Arkaileva sydän (aik. Viisasteleva sydän, alkup. Persuasion) olevan myös tulollaan Juvan kääntämänä.

Taipumattomat

Emilia Hart: Taipumattomat

WSOY 2024

alkup. Weyward

suom. Viia Viitanen

Maagista realismia minulle, kiitos! Ja sitähän Taipumattomat tarjoili. Mukaansatempaava tarina kertoo Weywardin suvun naisista, joista jokaisella on poikkeuksellisen voimakas luontoyhteys. Parantajan taidot ovat siirtyneet oppina äidiltä tyttärelle vuosisatojen ajan, vaikka noituussyytökset ovat pakottaneet Weywardit pitämään matalaa profiilia.

Tarina alkaa 1600-luvulta ja ulottuu aina meidän aikaamme asti, tosin harpaten pari vuosisataa kokonaan välistä. Kertomuksen aloittaa nuori Altha, joka on jäänyt yksin äitinsä kuoltua. Ainoa ystävä on hylännyt Althan eikä kukaan muukaan tunnu haluavan hänen seuraansa, sillä yleinen mielipide parantajantaitoisista naisista on alkanut kääntyä taikauskon ja noituussyytöksien puolelle. Hänen jälkeensä Weywardien suvusta ei löydy merkintöjä julkisista asiakirjoista ennen 1900-luvun alkua.

1900-luvun alussa kartanonherran nuori tytär Violet aistii luonnon äänet ja tuoksut poikkeuksellisen vahvasti. Hän on kiinnostunut hyönteisistä ja haluaisi biologiksi, mutta sellainen ei sovi hänen asemassaan olevalle neidolle. Äidin ikävä kaihertaa kipeästi eikä isä suostu kertomaan äidistä mitään. Tragedian jälkeen Violet päätyy äidinpuoleisille juurilleen ja hänen kykynsä vahvistuvat. Viimeisimpänä Weywardina tapaamme Katen, joka on joutunut väkivaltaisen miehensä alistamaksi ja yrittää epätoivoisesti saada vapautensa takaisin.

Taipumattomat on moniääninen romaani, jossa kertojat vuorottelevat lähes koko romaanin ajan samalla syklillä. Minulle käy tämäntyyppisissä romaaneissa helposti niin, että pidän joistakin kertojista enemmän kuin toisista, mutta tässä teoksessa pidin kyllä ihan jokaisesta yhtä paljon. Odotin koko ajan mielenkiinnolla mitä kunkin elämässä tapahtuu. Loppupuolella suvun tarina alkaa valjeta ensin Violetille ja sitten Katelle, jolloin juonisäikeet viimeistään yhdistyvät.

Pidin kirjan miljööstä, johon liittyy keskeisesti niin Althan, Violetin kuin Katenkin kohdalla sama maaseutukylä ja matalakattoinen pieni mökki, maa josta Weywardin naiset ovat saaneet voimansa jo vuosisatojen ajan. Kaikin puolin todella hyvä lukukokemus, jossa kantavana teemana on naisen asema eri aikoina.

Kohti vihreää laaksoa

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa

Sitruuna 2022

alkup. The Last Green Valley, 2021

suomentanut Arto Konttinen

äänikirjan lukijana Jukka Pitkänen

E-kirjaston käyttäminen ja kaupallisia sovelluksia suppeampi valikoima johdattaa sellaisten äänikirjojen äärelle, joita en ehkä muuten osaisi valita tai etsiä. Mark Sullivanin hieno hieno romaani on yksi niistä löydöistä. Kohti vihreää laaksoa on tosipohjainen kertomus Martelin perheestä, joka vuonna 1944 jätti kotinsa Ukrainassa ja lähti Stalinin joukkoja pakoon natsien luvatessa suojella puhdasverisiä saksalaisia, joita Martelinkin suku saksalaislähtöisenä edusti. Matkalla kohti turvaa, mielikuviensa vihreää laaksoa, Martelin perhe kohtaa monenlaisia käänteitä ja näkee monenlaisia kohtaloita, osa suoraan heidän elämäänsä osuvia.

Tarinan keskiössä ovat Emil ja Adeline sekä heidän kaksi pientä poikaansa, jotka lähtevät vaaralliselle matkalleen hevoskärryissään. Kumpikin hirmuhallinto pystyy vaikka mihin, siitä perheellä on omakohtaista kokemusta, mutta paikalleenkaan ei auta jäädä odottelemaan. Matkaa taitetaan yhdessä monien muiden pakolaisten kanssa, mukana myös Martelien muuta perhettä. Vaikka matka on kuluttava, on siinä koko ajan läsnä toivoa. Adeline turvaa jumalaansa, mutta Emil ei siitä saa lohtua. Kuitenkin maailmankaikkeudessa on jokin johdatus, joka tuo hyvät teot takaisin silloin kuin apua kipeimmin kaivataan.

Martelin perheen tarina on uskomattomalta tuntuva mutta silti tosi selviytymistarina. Minulle tämä on myös uudenlainen kuvaus toisen maailmansodan vaiheilta, sillä en ollut näin laajoista väestönsiirroista ollut aiemmin edes tietoinen. Yleinen historiankirjoitus, jota kouluissakin opetetaan, kertoo sodan suurista linjoista, mutta tällaiset tarinat jäävät jokaisen itse löydettäviksi. Sullivan on kirjoittanut perheen tarinasta mukaansatempaavan romaanin, joka jää ajatuksiin.

Emil ja Adeline ovat jotenkin niin sympaattisia ihmisiä, että heistä ei voi olla pitämättä. Vaikka jo takakansi paljastaa, että Martelit pääsivät kuin pääsivätkin vihreään laaksoonsa, muuttivat Yhdysvaltoihin ja loivat itselleen kodin ja elämän sinne, säilyy elämänpyörteiden tuoma jännitys silti loppuun asti. Pidin tästä kirjasta paljon ja aionkin tutustua myös Sullivanin toiseen tosipohjaiseen romaaniin Palavan taivaan alla.

Marja-Liisa Vartio: kuin linnun kirkaisu

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu

WSOY 2012

Marja-Liisa Vartion syntymästä tuli syyskuun alkupuolella kuluneeksi 100 vuotta. Olen lukenut hänen tuotantoaan vähitellen keväästä lähtien ja samalla etsinyt ja lukenut tietoa hänen elämästään. Helena Ruuskan kirjoittama elämäkerta kuului itsestään selvästi lukulistalle, sillä Vartion elämä ja tuotanto ovat todella kiinnostavia. Viimeistään elämäkerran lukemisen jälkeen on selvää, että Vartio ammensi teoksiinsa paljon omasta elämästään tai elämänpiiristään, mikä tuo oman kiinnostavan näkökulmansa hänen kirjoihinsa.

Ruuska on tehnyt taustatyönsä huolella ja hän viittaakin useassa kohtaa haastatteluihin ja painettuihin lähteisiin sekä Vartion omiin päiväkirjoihin. Mielestäni Ruuska tekee oikeutta Vartion persoonalle, joka ei impulsiivisuudessaan ollut aina Vartiolle itselleenkään helppo. Osansa levottomuuteen toi varmasti myös sairaudet, jotka herättivät aitoa kuolemanpelkoa ja hätää. On mielestäni järkyttävää miten väärin esimerkiksi hänen kilpirauhassairauttaan hoidettiin. Kilpirauhasen liikatoimintaa hoidettiin vajaatoimintana, joten ei ihme, että Vartio oli kuin tikahtumaisillaan.

Ajankuva on hyvää, on helppo kuvitella aikaa ja yhteiskuntaa, jossa Vartio eli. Hänen elämänpiiriinsä kuului joukko kirjailijoita ja runoilijoita sekä muita taiteilijoita. Heidän joukostaan hän löysi myös toisen aviomiehensä Paavo Haavikon, jonka kanssa eli elämäkerran perusteella ilmeisen tasa-arvoisessa ja lämpimässä avioliitossa, jossa ammatillista tukea jaettiin puolin ja toisin. Perhe-elämästä ja Marja-Liisasta äitinä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

Tämä on hyvin jäsennelty kokonaisuus, mutta kirjallisuusanalyysiä tässä on paljon. Sinänsä se on Vartion kaltaisen omasta elämästään ammentavan kirjailijan kohdalla luontevaa, mutta jos ei ole kaikkia teoksia vielä lukenut, saa väkisinkin juonipaljastuksia. Siksi jouduin tietyistä kirjoista kertovat kohdat lukemaan hieman valikoiden ja poimimaan niistä lähinnä ne kohdat, jotka koskettivat Vartion omaa elämää.

Lucrezian muotokuva

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

Kustantamo S&S 2023

alkup. The Marriage Portrait, 2022

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Tuija Kosonen

Kuuntelin viime vuoden lopulla Maggie O'Farrellin historiallisen romaanin Hamnet. Koska pidin siitä, suositeltiin minulle Instagramin puolella myös Lucrezian muotokuvan lukemista. Tämä oli kyllä todella mukaansatempaava historiallinen romaani, jolla on Hamnetin tavoin todellisuuspohjaa. Romaani sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja kertoo Lucrezia de Medicistä ja tämän teini-ikäisenä solmitusta avioliitosta, joka päättyi traagisella tavalla.

Lucrezia de Medicin elämästä on säilynyt niukahkosti lähteitä, mutta tuon ytimen ympärille O'Farrell kirjoittaa mieleenpainuvan, aistivoimaisen tarinan nuoresta tytöstä, joka solmii avioliiton alunperin sisarelleen aiotun Ferreran herttua Alfonson kanssa. Lucrezia kuvataan sisarusparvestaan hieman syrjään jäävänä ja taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä, joka pitää eläimistä ja jolla on herkkyyttä ymmärtää niitä.

Kun avioliitto solmitaan, on Lucrezia vasta teini-ikäinen. Ajan tavan mukaan hänen odotetaan synnyttävän poikalapsen, jota ei kuitenkaan kuulu. Ajan tavan mukaan vika on tietysti naisessa, joka ei tule raskaaksi. Se hiertää avioparin välejä, ja Lucrezialle alkaa muutenkin vähitellen valkenemaan millainen persoona hänen puolisonsa todellisuudessa on. Lucreziasta alkaa tuntua, että perillistä halajava puoliso haluaa hänestä eroon keinolla millä hyvänsä.

Lucrezian muotokuva on tiivistunnelmainen kirja. Sen miljöö on niin elävä, että tuntuu kuin minäkin olisin kulkenut mukana Firenzen ja Ferraran hoveissa. Viihdyin hyvin, vaikka tunnelma olikin paikoin painostava. Nuori Lucrezia oli loukussa avioliitossaan eikä ulospääsytietä ollut. Erityisesti tuon ajan "lapsettomuushoidot" tuntuivat pöyristyttäviltä: kaikki raskautumisen kannalta haitalliseksi ajateltu eli toisin sanoen kaikki mistä Lucrezia sai iloa viedään pois hänen ulottuviltaan.

Lucrezia de Medici kuoli vain noin vuoden kuluttua avioliittonsa solmimisesta, mikä herätti huhuja puolison osallisuudesta hänen kuolemaansa. Hänen kuolinsyynsä jopa selvitettiin niillä resursseilla, joita tuolloin oli käytettävissä, ja kuolinsyy todettiin luonnolliseksi, mutta silti sitkeä huhu on kantanut meidän päiviimme asti. Ja mitä tulee avioliiton lapsettomuuteen, kyse ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut Lucrezian kyvystä tulla raskaaksi: Alfonso solmi myöhemmin vielä kaksi avioliittoa, joista molemmat olivat lapsettomia.

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsi

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Lukupiirikirja: Hänen olivat linnut

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Suuri suomalainen kirjakerho / Otava 1975

ensimmäinen painos 1967

postuumisti julkaistu teos

kansi: Seppo Polameri

Tänään Marja-Liisa Vartion syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Vaikka hän kuoli varhain, ehti hän luoda monipuolisen kirjallisen tuotannon runoutta ja proosaa. Olen hänen tuotantoaan lukenut vähitellen keväästä asti ja nyt käsittelimme lukupiirissä hänen pääteoksenaan pidettyä postuumisti julkaistua romaania Hänen olivat linnut. Sen viimeisteli Vartion puoliso Paavo Haavikko yhdessä Tuomas Anhavan kanssa.

Vartio oli väkevä kertoja, jolla oli taito luoda vahvoja tuokiokuvia. Se sekä originellit henkilöhahmot tekevät tästäkin teoksesta mieleenpainuvan. Omalaatuinen leskiruustinna elelee talossaan kotiapulaisensa Alman sekä täytettyjen lintujen kokoelmansa kanssa. Linnut ruustinna on perinyt mieheltään, jota ennen ne kuuluivat tämän Onni-sedälle. Hänen olivat linnut.

Teos rakentuu pitkälti dialogin varaan. Keskusteluissa ruustinna ja Alma kertaavat tapahtumia, joista he ovat selvästikin puhuneet monet kerrat aiemminkin. Ruustinna on tarkka yksityiskohdista, vaikka toisaalta myös taitava unohtamaan sen mitä haluaa unohtaa. Naiset kinastelevat jatkuvasti jostakin, mutta silti heidän välillään vallitseen jonkinlainen ymmärrys toisiaan kohtaan. Tuntuu, että kumpikin on joutunut pettymään elämään ja odotuksiinsa.

Ruustinnan ja Alman elämänpiiriin kuuluvat läheisesti rovastivainajan sisar Teodolinda ja tämän mies, apteekkari Holger. Teodolinda ja toinen sisar, kunnanlääkärin vaimo Elsa, pitävät lukua ruustinnan hallussa olevista suvun perintöesineistä. Omaisuuteen takertuminen ja sen haaliminen tuo elämään sisältöä. Perinnöstä riittää puhetta monet kerrat.

Lääkeriippuvainen ruustinna tuntuu olevan monelle painolasti. Hän onkin varsin hengästyttävä hahmo, joka saa milloin minkäkin päähänpinttymän. Hän suhtautuu lintukokoelmaansakin lähes pakkomielteisesti, vaikka nuorempana rovastin vaaliessa kokoelmaa ruustinna enemmänkin vihasi sitä. Monta kertaa Almakin aikoo lähteä, mutta tulee aina takaisin.

Lukukokemus oli hengästyttävä ja runsaasta dialogista johtuen vaati paljon keskittymistä. En tiedä missä määrin valmiiksi Vartio ehti tämän saamaan ennen kuolemaansa, mutta kirjoitusaikana hän sairasteli paljon, mikä arvioni mukaan jonkin verran näkyy tässä. Kokonaisuus ei ole täysin ehjä, tai sitten tämä vain vaatisi toisenkin lukukerran. Moni pitää tätä Vartion parhaana romaanina, mutta minä olen kuitenkin sitä mieltä, että Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö on vielä parempi. Lukupiirissäkin mielipiteet jakautuivat. Osa piti, osa ei oikein saanut tarinasta kiinni.

Kaunokaisia

Ann Napolitano: Kaunokaisia

WSOY 2024

alkup. Hello Beautiful, 2023

suomentanut Minna Kujamäki

kansi: Donna Cheng

Ann Napolitanon ensimmäinen suomennettu romaani Kaunokaisia näyttää olevan kirjansyksyn tapaus. Itse törmäsin siihen alunperin somemainoksessa, jossa kirjan luonnehdittiin olevan kuin nykypäivän Pikku naisia. Varsin ovela koukku viitata tunnettuun klassikkoon, sillä juuri se sai minut pysähtymään mainoksen äärelle. Pikku naisia on yksi teinivuosieni rakkaimmista kirjoista, joten Kaunokaisia päätyi lukulistalle. En huumaantunut tästä kirjasta samalla tavalla kuin moni muu, mutta pidin tästä kyllä.

Kaunokaisia on moniääninen romaani, jossa kertojina ovat Padavanon siskokset sekä heidän elämäänsä tupsahtava yksinäinen William. Tarina alkaa 1970-luvulta ja etenee lähelle nykypäivää. Hahmot jäävät väkevinä mieleen ja heidän suruihinsa ja iloihinsa on helppo tempautua mukaan.

Padavanon siskokset Julia, Sylvie, Cecelia ja Emeline varttuvat Chicagossa. Perheen taloudellinen tilanne on tiukka, mutta he pärjäävät. Isä Charlie ei murehdi turhia, vaan luottaa asioiden aina lutviintuvan. Hän siteeraa runoja ja tapaa tervehtiä tyttäriään aina sanoin "Hei kaunokainen". Äiti Rose kasvattaa takapihan kasvimaalla huolella vaalimiaan kasviksia, joita myy tai vaihtaa perheen tarpeiden mukaan. Katolilaisuus on läsnä, vaikka tyttäret ovatkin lähennä tapa-uskovaisia.

Vaikka perheellä on tiukkaa, ei tyttäriltä puutu mitään. Kaikkein tärkeintä on perheen keskinäinen kiintymys ja aivan erityisesti sisarten välinen solidaarisuus. He ovat keskenään erilaisia, mutta silti toistensa parhaita ystäviä ja uskottuja. Aivan kuten Pikku naisissakin. Ei ole mitään, mikä voisi  tulla heidän väliinsä. Paitsi että niin käy kuitenkin. Perhe hajoaa ja ennen niin kiinteät sisarussuhteet etääntyvät. Elämä yllättää, kuten niin monesti oikeassakin elämässä tapahtuu.

Kaunokaisia on ennen kaikkea romaani perhesiteistä ja kauan sitten tehdyistä valinnoista, jotka vaikuttavat myös tuleviin sukupolviin. Tässä on paljon iloa ja onnea, mutta myös kipeitä menetyksiä ja suruja. Keskeisessä roolissa ovat myös kouluttautuminen, koripallo, kirjallisuus ja kirjastot sekä taide ylipäätään. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea perhe. Sen kaipuu, sen kipu, sen lämpö ja rakkaus.

Kuten sanottu, pidin tästä kirjasta. Tietyt rosot kuvataan hieman liian helposti siliäviksi, mutta muuten en keksi mitään moitteen sanaa. Ei aivan täysin minun kirjani enkä tuntenut suurta huumaa, mutta hieno kirja. Voisin lukea uudelleenkin.

Kurkkaa myös nämä arviot:

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Kulttuuri kukoistaa

Five Survive

Holly Jackson: Five Survive

Harper Collins UK, 2022

lukijana: Emma Galvin

Kuuntelin jokunen viikko sitten englanniksi Holly Jacksonin kirjan The Reappearance of Rachel Price. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, kuten ei myöskään sitä edeltävää nuorten aikuisten trilleriä Five Survive. Pidin Rachel Pricesta niin paljon, että malttamattomuus iski ja päätin kuunnella myös Five Surviven. Kyseessä on eräänlainen suljetun tilan mysteeri, joka asettaa päähenkilöt vahvan paineen alle.

18-vuotias Red Kenny ystävineen on matkalla kevätloman viettoon rannalle. He ovat lähteneet liikekannalle asuntoautolla, mutta kesken matkan karttapalvelut lakkaavat toimimasta ja puhelimista katoaa kenttä. Nuoret eksyvät väärälle tielle ja yön pimeydessä heiltä puhkeaa rengas. Vararenkaan vaihtamisen jälkeenkään he eivät pääse jatkamaan matkaa, sillä rengas toisensa jälkeen kokee saman kohtalon. Pian selviää, että he eivät ole pimeällä tiellä yksin. Jossain pimeyden kätköissä on tarkka-ampuja, ja yhdellä kuudesta kaveruksesta on salaisuus, jonka ampuja haluaa tietoonsa.

Asuntoauton ahtaassa suljetussa tilassa ja tarkka-ampujan tähtäimessä paineet kasvavat. Ahdingon kasvaessa joidenkin nuorten negatiivisimmat piirteet alkavat nousta esiin ja tutuista ihmisistä paljastuu aivan uudenlaisia puolia. Salaisuus toisensa jälkeen paljastuu ennen kuin lopulta selviää mitä ampuja oikein haluaa kuulla. Kuten kirjan nimestä Five Survive voi päätellä, yksi nuorista ei tule selviämään yöstä.

Five Survive on täysiverinen trilleri, josta nuorten ahdingon voi aistia. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tympiä: eikö tämä tilanne raukea ikinä? Negatiivisyyden kierre ja suoranainen epäreiluus, joka asuntoautossa puhkeaa, muistuttaa hieman Kärpästen herraa, johon dialogissa itse asiassa viitataankin. Yksi pyrkii nousemaan johtajaksi ja pelko hallitsee ihmisiä. Sinänsä taidokasta, mutta tuntuu hieman pitkitetyltä. Loppuratkaisusta pidin.

Syysmaa 1: Welman tytöt

Anu Holopainen: Welman tytöt

Syysmaa 1

Karisto 2003

Vuosien tauon jälkeen halusin palata Anu Holopaisen Syysmaa-sarjan pariin. Nuorempana luin varsinkin sarjan ensimmäiset osat moneen kertaan, sillä ne kuuluivat jokasyksyiseen lukemistooni. Lumouduin sarjan miljööstä, seikkailuista ja historian havinasta. Odotin tältä Welman tyttöjen uusintaluvulta samanlaista tarinaan tempautumista, mutta en enää tavoittanut samanlaista fiilistä kuin nuorempana. Aion silti lukea koko sarjan uudelleen, sillä viihdyin kuitenkin riittävän hyvin edelleen.

Nelityttärisen perheen esikoinen, Adaira, ollaan naittamassa isänsä valitsemalle korkea-arvoiselle miehelle. Tuleva aviomies Samak on Adairalle kaikin tavoin vastenmielinen, mutta epätoivoinen Adaira ei voi kuin alistua kohtaloonsa. Kun häntä ollaan kuljettamassa tulevan puolisonsa taloon, matka keskeytyy hyökkäykseen.

Adaira kaapataan ja kuljetetaan Varjolinnaan, jossa Adaira saa kuulla lisää kauheuksia hänelle valitusta miehestä. Hän tutustuu Welmaan ja muihin hänen pelastamiinsa tyttöihin, jotka elävät itsenäistä elämää muiden katseilta piilossa. Samalla hän tutustuu Villipihlajaan, lähes hävitettyyn uskontosuuntaan, joka on erityisesti naisten suosiossa. Varjolinna ja Welman tyttöjen elämäntyyli joutuu kuitenkin uhatuksi, kun Adaira saa kuulla isänsä aikovan naittaa pikkusisko Nenean Samakille. Sisko on pakko pelastaa, mutta millaisen hinnan siitä joutuu maksamaan?

Varjolinna on paikka, joka ennen kutkutti mielikuvitustani aivan valtavasti. Nyt aikuisena ihastuin eniten Varjolinnan kirjastoon ja sen Adairalle suomaan mahdollisuuteen lukea ja oppia lisää. Metsäuskoon ja puihin liittyvä muinaisusko on niin ikään mielestäni valtavan kiehtovaa, ja seuraavilta osilta odotankin eniten tarinan sen puolen syventämistä ja miljöön laajenemista.

Kiltin tytön murhaleikki

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaleikki

Kariston äänikirja 2024

alkup, Kill Joy

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Kiltin tytön murhaopas -trilogian esiosa Kiltin tytön murhaleikki kertoo trilogiaa edeltävästä ajasta. Pip Fitz-Amobi ystävineen kokoontuu Connorin kotiin murhamysteeri-illalliselle. Illan on tarkoitus olla hauskaa pelaamista ja rooleihin heittäytymistä, mutta Pip ei ole vakuuttunut. Yllättäen hän kuitenkin huomaa heittäytyvänsä täysillä mysteerin ratkaisemiseen. Illasta tulee ikimuistoinen, sillä sen myötä hänen mieleensä palaa koko ajan voimakkaampana paikkakunnalla sattunut tosielämän murha. Kyllä, Andie Bellin tapaus.

Kuuntelin tämän kirjan lähes kokonaan äänikirjana, mutta minulta loppui kuukaudessa käytettävissä oleva aika kesken, joten luin kirjan loppuun printtikirjana. Mielestäni tämä toimii hienosti kumpanakin versiona, vaikka kirjaa aluksi selatessani epäröin sen taittumista äänikirjaksi, sillä siinä oli niin paljon esimerkiksi murhamysteeriin liittyviä vihjeitä nostettuna visuaalisesti esiin. Kokonaisuus oli kuitenkin selkeä ja helposti seurattava, kuten varsinaisessa trilogiassakin.

Mielestäni tämä oli aika herkullinen pieni kirja ainakin trilogian lukeneelle, sillä se tarjoaa viittauksia tuttuihin hahmoihin ja myös jotkin yksityiskohdat olivat yhteyksissä trilogiaan. Oli kiva palata aikaan, jolloin murhavyyhti ei ollut vielä vienyt Pipin luottamusta ihmisiin ja rikkonut koko kaupungin idylliä täysin säpäleiksi, sillä rosonsa siinä oli jo tässäkin vaiheessa.

Mikä jäi kertomatta

Ruth Jones: Mikä jäi kertomatta

Bazar 2024

alkup. Love Untold

suomentanut Helene Bützow

Kirja, johon tartuin kyynelientäyteisen kirjavinkin ansiosta. Näin taannoin kustantajan Instagram-stoorissa @jaatynytbanaaniofficial tekemän kirjasuositusvideon, jossa hän herkistyi kyyneliin asti kirjasta kertoessaan. Ajattelin heti, että tämä kirja pitää selvästi kokea itse. Luin ja pidin. Välillä tuntui, että suorastaan imeydyin mukaan kirjan maailmaan.

Kirja kertoo neljän sukupolven naisista. Grace on lähes 90-vuotias teräsnainen, joka asuu edelleen omassa talossaan ja kantaa huolta niin jälkipolvistaan kuin yhteisestä kodista vanhainkotiin muuttaneista Johnista ja tämän sisaresta Cissiestä. Elin on Gracen viisikymppinen tyttärentytär, joka on rakentanut minuutensa vahvan ammattilaisroolin, koulutuksen ja perhekulissien varaan. Hänen maailmansa romahtaa, kun aviomies löytää nuoremman naisen. Beca on Elinin taiteellisesti lahjakas tytär, jota ei koulunkäynti voisi vähempää kiinnostaa. Hän haluaisi vain olla rauhassa jatkuvilta odotuksilta. Ja sitten on vielä Alys, Gracen tytär ja Elinin äiti, josta ei ole kuultu 30 vuoteen.

Pidin tämän kirjan henkilöhahmoista, sillä heissä oli inhimillisyyttä. Kun katsoo sukupolvien ketjua, onhelppo ymmärtää heidän persooniensa erityispiirteitä, kuten esimerkiksi Elinin tarvetta kontrolloida kaikkea. Tarinaa kerrotaan vuorotellen heidän kaikkien näkökulmasta, mikä tuo syvempää ulottuvuutta niin persooniin kuin tapahtumiinkin. Sukupolvien väliset suhteet on pääosin kuvattu varsin uskottavasti, mutta välillä sorruttaan lyhyimpään tiehen ja helpoimpaan ratkaisuun. Miksi rakentaa ristiriitoja ja konflikteja, jos kaikki kuitenkin ratkaistaan sormia napsauttamalla, jopa vuosikymmenien takaiset kipeät kohtaamiset?

Ruth Jones on selvästi taitava rakentamaan juonikuvioita ja kuljettamaan tarinaa monessa tasossa. Oli nautinto lukea kirjaa, joka oli näin helppoa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Loppuratkaisu oli mielestäni tietyllä tavalla varsin ilmeinen, kun nyt jälkeenpäin ajattelee, joten oma lukukokemukseni ja suurin innostukseni tätä tarinaa kohtaan ehkä hieman lässähti siinä. Voisin kuitenkin lukea Jonesilta jotain muutakin, jos ja luultavasti kun hänen tuotantoaan suomennetaan lisää.

Martta Saxin murha

Jaana Skyttä: Martta Saxin murha

Like 2024

Martta Sax oli 28-vuotias myymälänhoitaja, joka murhattiin hoitamassaan kyläkaupassa Kempeleessä toukokuussa 1934. Murha oli silmittömän raaka ja herätti aikanaan ison kohun. Moni oli sitä mieltä, että murhasta tuomittiin väärä mies. Jaana Skyttä törmäsi Martan tarinaan toimittajantyössään jo yli vuosikymmen sitten, perehtyi siihen tarkemmin ja kirjoitti siitä true crime -kirjan.

Täytyy sanoa, että olipas hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Olen ollut kiinnostunut true crimesta jo ennen kuin edes tunsin termiä, ja mielestäni minulla aika kattavasti nämä tunnetuimmat vanhat tapaukset ovat tiedossa, mutta Martta Saxista en ollut koskaan kuullut. Ehkä tämä siksikin oli niin mielenkiintoista luettavaa, kun ihan kaikki oli uutta. On yllättävää, että näinkin kohuttu tapaus tuntuu painuneen pitkälti unholaan.

Martta Sax oli pidetty ja työssään tarkka myymälänhoitaja, joka oli myös kaikin tavoin hyvämaineinen. Hän haaveili rakkaudesta ja perhe-elämästä, mutta jostain syystä puolisoa ei ollut löytynyt. Kuvien perusteella Martta vaikuttaa olleen olemukseltaan varsin miellyttävä. Kannessa olevan potretin hän otatti vain vähän ennen kuolemaansa. On hätkähdyttävän julmaa, että niin lempeän ja helposti lähestyttävän oloinen henkilö kohtasi niin raa'an kohtalon.

Martta oli sulkenut myymälän lauantaina normaaliin tapaan, mutta kaikki tiesivät, että asioimaan pääsi  tarvittaessa myös sulkemisajan jälkeen. Illan mittaan kävi muutama asiakas, mikä auttoi poliiseja tarkan tapahtuma-ajan selvittämisessä. Ryöstömurha huomattiin sunnuntaina, kun Martan hyvin tunteneet ystävät ja tuttavat huolestuivat kaupanmäen hiljaisuudesta. Hänet löydettiin useasti puukotettuna myymälähuoneesta. Oli selvää, että Martta oli tehnyt vastarintaa ja yrittänyt paeta. Myymälän käteisvarat oli viety, samoin Martan omistama käsiase. Vaan mitä Martta oli tehnyt aseella? Pelkäsikö hän jotakin?

Melko pian poliiseille kuulemisten myötä selvisi, että Martta todella pelkäsi ja oli hankkinut aseen turvakseen. Pari vuotta aiemmin hän oli lainannut myymälän kassasta rahaa miehelle, joka oli onnistunut hurmaamaan Martan siinä määrin, että tämä oli luottanut lainan takaisinmaksuun. Hän oli myös myynyt eräälle kyläläiselle velaksi suurella summalla, jälleen takaisinmaksuun luottaen. Kun työnantaja kiinnitti huomiota myymälän kassavirtaan, Martta alkoi toden teolla periä rahoja takaisin. Sen lähes ainoa lopputulos oli se, että syntyi riitaa ja Martta pelkäsi.

Skyttä taustoittaa rikostarinan hyvin. Lukija saa hyvän käsityksen tuon ajan poliittisesta ilmapiiristä ja yhteiskunnallisista tuulista, jotka luovat hyvän näkökulman siihen, millaisessa maailmassa Martta aikalaisineen eli. Skyttä kuvaa myös Martan tuttavapiiriä osana hänen henkilökuvaansa. Samalla välittyy kuva yhteisöstä, johon Martta kuului.

Tämä on tarina, jossa lukijakin uskoo syyllisen löytyneen. Tuntuu jopa helpottavalta ajatukselta, että paha sai palkkansa. Vaan löytyikö syyllinen kuitenkaan? Moni aikalainen oli sitä mieltä, että tuomion sai väärä mies. Samalla myös lukijalle herää epäilys, vaikka tuomio olikin hyvin perusteltu. Näin 90 vuotta jälkikäteen on vaikea tietää mitä uskoisi. Surullinen ja raakuudessaan julma tapaus, joka jää mieleen. Ei ihme, että Skyttä halusi perehtyä tähän tarkemmin. Suosittelen tätä true crimesta kiinnostuneille.

Punainen noita

Jenna Kostet: Punainen noita

Aula & co. 2024

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Luin noin 2,5 vuotta sitten Jenna Kostetin romaanin Margaretan synti, joka nostatti vankisellin kylmänkosteuden lukijankin iholle asti. Mielestäni romaani ei ollut vetävin mahdollinen, mutta jätti positiivisen kuvan Kostetista kirjailijana. Siksi päätinkin nyt kuunnella hänen uusimman romaaninsa Punainen noita, joka kertoo fiktiivisen mutta kuitenkin tosipohjaisen tarinan noitana tuomitusta Valpuri Kinnistä (Kynistä). Valpuri eli Suomessa 1600-luvulla ja hän on tiettävästi ainut Suomessa noituudesta syytettynä vesikokeeseen joutunut henkilö.

Punainen noita on hurjan mielenkiintoinen kirja! Tarina alkaa vuoden 1627 Tukholmasta, jonne Kinnin perhe on asettunut väliaikaisesti asumaan matkallaan kohti Suomea. Suomessa odottaa vanha tila, johon Valpurin Tuomas-veljellä on perintöoikeus. Valpurin suhde äiti Mariaan on vaikea, vaikka heitä yhdistääkin verenperintönä tullut parantamisen taito. Velikään ei ole helpoin mahdollinen ihminen, sillä hän on aina valmis uskomaan äidistään ja sisarestaan kaikkein pahinta. Hän häpeää heidän taitojaan, mutta onhan toisaalta sellainen aika, jolloin mikä tahansa erityislaatuinen kyky saattoi johtaa noituussyytöksiin. Ehkä Tuomas myös pelkää.

Elämänsä aikana Valpuri joutui monta kertaa syytetyksi noituudesta ja hän sai ankaria tuomioita, myös kuolemantuomion, jolta kuitenkin välttyi. Perimätiedon mukaan hänet lopulta poltettiin noitana Hämeenlinnassa 1660-luvulla. Kostetin tarinassa Valpuri näkee etiäisiä kohtalostaan ja osaa aavistaa pahaa, mutta siitä huolimatta hän astelee vakaasti parantajan tietä, jonka kokee kutsumuksekseen ja kohtalokseen, ihan kuten äitinsäkin.

Mielestäni kirjassa on todella onnistuneet ajankuvaus ja henkilökuva. Tarina on mukaansatempaava ja tarina tarjoaa monta pysäyttävää hetkeä. Kirjassa kuvataan kauniisti Valpurin erityinen yhteys eläimiin ja harvinaiseksi jäävä ystävyyssuhde Liisan kanssa. Pidin myös siitä, miten vaikea äitisuhde tarjoaa heille molemmille kuitenkin myös ymmärrystä: ei toista parantajaa voi ymmärtää kuin toinen samanlainen, joka joutuu jatkuvasti olemaan vähän varuillaan. Niin harvinaiseksi jäävä hyvyys kuin myös pelosta kumpuava ilkeämielisyys jäävät mieleen. Valpurin tarina on hyvä osoitus siitä, miten julmiin lopputuloksiin epätietoisuus ja pelko voivatkaan johtaa.

Muualla blogeissa:

Amman lukuhetki

Kirjojen kuisketta

Vain kahdesti elämässä

Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä

Gummerus 2024

alkup. One True Loves

suomentanut Päivi Pouttu-Delière

äänikirjan lukijana Rosanna Kemppi

Miten ihana ja kamala tarina samaan aikaan!

Vain kahdesti elämässä kertoo Emmasta, joka löysi rakkauden ja onnellisen loppunsa jo lukiossa. Jessen kanssa hän lähtee opiskelemaan ja rakentamaan aikuista elämäänsä Los Angelesiin, mahdollisimman kauas pikkuisesta kotikaupungistaan ja vanhempiensa kirjakaupasta, jonka jatkajiksi he tyttäriään toivovat. Seikkailuntäyteinen elämä Jessen rinnalla päättyy kuitenkin äkisti, kun Jesse katoaa onnettomuudessa heidän ensimmäisenä hääpäivänään.

Niin Emma joutuu alkaa rakentamaan loppuelämäänsä uudelleen yksin. Pidin hänen hahmonsa kehittymisestä ja siitä, miten hän alkoi ymmärtää mitkä asiat hänelle itselleen lopulta ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Juuri kun Emma tuntuu löytäneen paikkansa ja on alkanut kokea taas olonsa turvalliseksi, uskaltanut jopa rakastua vanhaan ystäväänsä Samiin, selviää että Jesse onkin elossa.

Nautin tästä kirjasta tosi paljon aina siihen saakka, kunnes Jesse löytyi elossa ja Emma joutui ikään kuin kahden vaiheille. Se tilanne oli kerta kaikkiaan raastava ja tukala! Mielestäni Emman tarina ja rakastuminen ensin Jesseen ja sitten Samiin oli kerrottu kiinnostavasti ja mukaansatempaavasti. Vaikka ennalta tiesi miten Emmalle ja Jesselle tulee käymään, se oli helppo unohtaa, kun kuvattiin heitä nuorina lukiolaisina. Kun Jesse sitten löytyi, minua ahdisti Emman puolesta ja tuntui pahalta etenkin Samin puolesta, sillä olihan Jesse Emman ensirakkaus. Kaiken kaikkiaan kolmikon tilanne oli laadultaan sellainen, että eihän siitä kolhuitta voi selvitä.

Vaikka pidin Emman hahmosta, niin en kyllä voinut ymmärtää hänen kaikkia ratkaisujaan. Hahmot olivat kaikenkaikkiaan todella mieleenpainuvia, samoin kuin itse tarinakin. Mielestäni tässä oli monia todella viisaita ajatuksia ihmissuhteista ja elämän merkityksellisistä asioista, mutta en valitettavasti saanut äänikirjasta poimittua niitä talteen. Tämä on niin ihanuudessaan kuin kamaluudessaankin paljon parempi kuin kirjailijan aiempi teos Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä, joten toivottavasti lukijat löytävät tämänkin.

Islantilainen kodinonni

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni - Perhe-elämää viikinkien malliin

WSOY 2018

Luimme lukupiiriin huhtikuussa Satu Rämön ensimmäisen islantilaisesta elämänmenosta kertovan kirjan Islantilainen voittaa aina. Tykästyin hänen tapaansa kertoa ja kuvata asioita, joten myös seuraaviin islantilaiskirjoihin tarttuminen oli selviö. Tykkäsin tosi paljon myös tästä Islantilaisesta kodinonnesta, jossa keskiössä on perhe-elämä. Tästäkin aihepiiristä saatiin esimakua jo ensimmäisessä kirjassa, mutta nyt aiheeseen sukellettiin syvemmälle.

Islannissa perhe on tärkeä ja perhekäsitys suomalaisella mittapuulla varsin laaja. Sekä äidit että isät osallistuvat lapsen kasvatukseen tiiviisti jo pienestä pitäen, sillä kummallakin vanhemmalla on yhtä paljon vanhempainvapaata: 3 kuukautta äidillä, 3 isällä ja 3 miten perhe haluaa ne jakaa. Koko laaja perheyhteisö ja etenkin isovanhemmat osallistuvat lasten hoitoon ennen kuin lapsi tavallisesti 2 vuoden iässä menee päivähoitoon. Suomalaisittain tuo kuulostaa monimutkaiselta ja hurjalta, mutta se toimii Islannissa.

Islanti on niin kovin toisenlainen maa kuin Suomi. Erilaisten perhemallien ymmärtämisessä ja tasa-arvoasioissa se tuntuu olevan paljon edellä meitä. Heille ei ole mitenkään kummallista, jos äiti menee pakollisen äitiyslomansa jälkeen heti töihin tai jos perhemalli on jotenkin "normista poikkeava". Heille se ei tunnu edes olevan mitenkään poikkeava. Hauskinta islantilaisesta perhe-elämästä lukiessa on se, kun kirjailija on suomalainen ja osaa näin verrata näitä kahta maata keskenään. Se myös tuo minulle lukijana lisää perspektiiviä, kun mukana kulkee itselle tuttua vertailukohtaa.

Ehkä yksi asia minulla hieman särähti tässä avarakatseisuutta ja erilaisia valintoja esiin tuovassa teoksessa. Islannissahan lapsi nimetään aina jonkun pojaksi tai tyttäreksi eikä heillä ole sukunimiä samalla tavalla kuin meillä. Näin ollen esimerkiksi avioliiton solmimisen yhteydessä ei tarvitse pohtia nimivalintoja. Minulla hieman särähti se, miten Rämö hämmästeli monen suomalaisen naisen halua vaihtaa sukunimensä miehen sukunimeen vielä nykypäivänä. Voi olla, että olen vain herkillä asian suhteen, sillä menin kesällä naimisiin ja päätin vaihtaa sukunimeni pitkän pohdinnan jälkeen. Ehkä voisin kysyä: miten voi olla, että vielä nykyaikana pitää selittää nimivalintojaan muille?

Rämö kirjoittaa hyvin sujuvaa kieltä. Kokonaisuus oli jälleen kerran jäsennelty hyvin, vaikka ehkä pientä toisteisuutta oli loppupuolella havaittavissa, ei tosin haittaavassa määrin. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja opin islantilaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista monta uutta asiaa.  Talo maailman laidalla odottaa vielä lukuvuoroaan, mutta ei varmasti kauan.

Lintujen kesyttäjä

Antti Tuuri: Lintujen kesyttäjä

Otava 2023

Antti Tuuri on vuosien myötä lunastanut paikkansa yhtenä lempikirjailijoistani, vaikka en ole hänen laajasta tuotannostaan lukenut kuin pienen valikoiman. Lintujen kesyttäjä on hänen uusin romaaninsa. Se sijoittuu 1950-luvun Etelä-Pohjanmaalle, ja vaikka tarkempaan tapahtumapaikkaan viitataan parissa kohtaa, uskaltaisin sanoa tarkemmaksi tapahtumapaikaksi Lappajärven. Siellä Tuuri on itsekin nuorena asunut, joten sinänsä paikka ei yllätä.

Lintujen kesyttäjä kertoo kulkurista, joka saapuu eteläpohjalaisen talon pihalle ja tarjoutuu kesyttämään pihapiirin pääskyset ruokapalkalla. Isäntä antaa luvan, sillä häntä kiinnostaa nähdä, osaako mies oikeasti kesyttää lintuja. Tapahtumat kuvataan talon 15-vuotiaan pojan näkökulmasta. Poika tarkkailee niin kesyttäjää kuin talon yleistä ilmapiiriä ja muita asukkaitakin tarkkanäköisesti, joskin vielä kuitenkin hieman poikasen silmin. Poika kuitenkin osaa kummastella ja kysellä, tehdä huomioita. Mielestäni henkilöhahmon kanssakäymisessä ja keskusteluissa piileekin paljon Tuurille ominaista tilannekoomista ja hieman kuivahkoa huumoria.

Kulkuri kertoo pojalle lintujen haltijahengestä, emuusta, johon täytyy saada yhteys, jotta kesyttäminen onnistuu. Tarinassa viitataan myös lintujen ja eläinten suojelupyhimykseen Franciscus Assisilaiseen, johon kesyttäjää hieman pilkaten rinnastetaan. Eniten epäluuloja on isännän virkaheitolla pappisveljellä, joka on saanut lähteä seurakunnastaan epäsoveliaan käytöksen takia. Eskon hahmo onkin siitä mielenkiintoinen, että hän on valmis tuomitsemaan muita, vaikka ei itsekään ole maineeltaan puhtoinen. Isäntä ei suvaitse veljensä esiintyä isännän elkein talossaan, vaan alati muistuttaa veljeään siitä, kenen hyvän tahdon varassa velimiehen ja vaimonsa leipä nyt on.

Lintujen kesyttäjä on lyhyt romaani, alle 200 sivua, mutta henkilöhahmoissa on silti ulottuvuutta ja kiinnostavia piirteitä. Ihmisten välisten kohtaamisten kuvaaminen käy Tuurilta mainiosti. Pidin tästä kirjasta.

Sydänmaalaiset

Minna Mikkanen: Sydänmaalaiset

Sydänmaa, osa 1

WSOY 2024

lukija: Jussi Vatanen

Kuunneltuani keväällä Minna Mikkasen jännärin Mustissa vesissä, en ollut kovinkaan vakuuttunut sen hahmoista. Miljööstä kuitenkin pidin ja siksi, sekä osin myös siksi että pidän viihdekirjallisuudesta, annoin mahdollisuuden Mikkasen uudelle Sydänmaa-sarjalle. Yllätyin, mutta en niin kuin toivoin, enkä aiokaan jatkaa sarjan parissa tämän enempää.

Sami isännöi sukunsa lihakarjatilaa Savon sydänmailla. Samassa taloudessa asuu hänen äitinsä Paula, jolle Samin ja Jennin ero oli karvas pettymys. Hän odottaa kovasti, että poika löytäisi tilalleen emännän, minkä hän myös tuo julki. Samia äidin puheet hieman vaivaannuttavat, mutta työ, harrastukset ja ystävät pitävät miehen kiireisenä. Jennikin on tahollaan jo valmis jatkamaan eteenpäin.

Mielestäni oli mielenkiintoinen ajatus nostaa viihdekirjassa esille miespuolinen päähenkilö, sillä niiden kuvasto on yleensä hyvin naispainotteinen. Sami on mielestäni aika inhimillinen hahmo, joka kamppailee ympäristön odotusten ja omien halujensa välimaastossa. Seuraa juonipaljastus: Sami on nimittäin huomannut, että hän taitaakin olla enemmän kiinnostunut miehistä kuin naisista. Samaan aikaan Paula rakentaa suhdetta paikallisen kauppiaan kanssa ja Samille tarjoutuu enemmän vapautta elää omaa elämäänsä.

Mustissa vesissä oli miljööltään hieno, mutta Sydänmaalaisissa miljöö jää lopulta mielestäni hieman etäiseksi. On maatiloja päärakennuksineen, mutta maaseutu jää silti jotenkin taka-alalle eikä ydinkeskustan raittikaan oikein sykähdytä. Odotin miljööltä aika paljon, mutta en saanut oikein mitään. Henkilöhahmot sen sijaan olivat ehkä hieman parempia, mutta heitäkin oli keskiössä kovin monta. Samin ja Paulan vaiheisiin toki paneuduttiin eniten, ja he ne varsinaiset päähenkilöt olivatkin.

Sydänmaalaiset ei ole kovin pitkä kirja, mutta siihen on saatu mahdutettua monenlaista, eikä se välttämättä ole hyvä juttu. Seksuaalinen etsikkoaika, ahdasmielisyys, maaseudun uusi murros ja tilallisen työn vaativuus, ilmastonmuutos ja ideologiat sekä vähän joka nurkan takana lymyävä eroottisuus olivat hämmentävä yhdistelmä. En lopulta tiedä, mitä tämä kirja halusi sanoa. Varmaan viihdyttää joo, mutta jatkuvat ristiriidat eivät hirveästi viihdyttäneet ainakaan minua. Kuuntelin kuitenkin loppuun asti, sillä Jussi Vatanen on lukijana mainio.

Kipinöitä

Minna Suvanto: Kipinöitä

Saga Egmont 2023

lukija: Saara Lehtonen

Kuuntelin Minna Suvannon teoksen Kipinöitä vähän ekstemporee, kun kaipasin kuulokkeisiini äkkiä jotain kevyttä kuunneltavaa nurmikonleikkuuseuraksi. Kipinöitä täytti tuon tarpeen ja viihdyin  tarinan parissa ihan hyvin, vaikka ei tämä nyt kovin suuri elämys muuten ollut.

Kaupungin kulttuuritoimessa Tampereella työskentelevä Anna yrittää luovia työnsä, eskari-ikäisen Osku-poikansa ja Lapualla tyhjillään olevan lapsuudenkotinsa välillä sen minkä taitaa. Työhönsä hän on alkanut pikkuhiljaa leipiintyä ja elämänmuutos houkuttelisi, mutta Anna ei ehkä oikein itsekään tiedä mitä haluaisi tehdä tai missä asua. Äidin kuoleman jälkeen Annan tukiverkko on harventunut entisestään, mutta Lapualla olisi veljen perhe lähellä. 

Kipinöitä oli sellainen perustason ihan jees -viihdekirja. Aika paljon oli sinkoilua Tampereen ja Lapuan välillä, mikä välillä toi suorastaan tukalan tunteen kiireestä. Olen huomannut, että minulle tulee herkästi sellainen tunne, jos hahmot liikkuvat tiiviissä tahdissa paikasta toiseen. Itse hahmot kuitenkin olivat varsin kivoja ja miljöökin monin paikoin kotoisan tuntuinen, etenkin Annan kotitalo Lapualla oli kuvattu viihtyisästi.

The Reappearance of Rachel Price

Holly Jackson: The Reappearance of Rachel Price

HarperCollins UK 2024

äänikirjan lukija: Sophie Amoss

Jos olet lukenut Kiltin tytön murhaopas -sarjan ja pitänyt siitä, tulet aivan varmasti pitämään Holly Jacksonin uusimmasta trilleristä The Reappearance of Rachel Price. Tätä ei ole vielä suomennettu, joten kuuntelin tämän englanninkielisenä äänikirjana, kun kesätyöntekijämme tätä ensin minulle niin kehui.

Bel Pricen äiti Rachel katosi jälkiä jättämättä 16 vuotta sitten, kun Bel oli vielä ihan pieni. Poliisi ei koskaan saanut selville, mitä Rachelille oikein tapahtui. Mysteeriksi jäänyt katoaminen on aina heittänyt varjon Pricen perheen päälle. Oman painolastinsa tuo se, että Bel oli ainoa silminnäkijä, mutta vielä niin pieni, että ei osannut kertoa mitä oikein tapahtui.

Pricen perhe on vuosien ajan pyrkinyt elämään mahdollisimman normaalia elämää ja pitänyt matalaa profiilia. Tapaus nousee uudelleen laajan yleisön huulille, kun Pricet suostuvat mukaan Rachelin tapauksesta kertovaan true crime -dokumenttiin. Bel odottaa vain kuvausten päättymistä, jotta elämä voisi jatkua kuten ennenkin. Hän ei juuri muista äitiään eikä hänellä ole paljoakaan sanottavaa. Kaikki mullistuu totaalisesti, kun kuolleeksi oletettu Rachel Price yllättäen palaa kotiin.

Miten kiinnostava ja koukuttava kirja! Perhesalaisuudet, Rachelin kertomus ja sen epäjohdonmukaisuudet sekä kannoilla kärkkyvät lehdistön edustajat muodostavat vyyhdin, joka kerta kaikkiaan vaatii selvittämistä. Bel on alusta asti suhtautunut äitinsä tarinaan skeptisesti, joten hän alkaa tehdä omia tutkimuksiaan aikeinaan paljastaa Rachelin huijaus. Hän löytää kuitenkin jotain paljon pahempaa kuin koskaan uskalsi kuvitellakaan.

Pidin siitä, miten jännitys oli rakennettu tähän tarinaan. Pientä ennalta-arvattavuutta tässä oli, sillä onnistuin arvaamaan osan olennaisimmista juonenkäänteistä, mutta en kuitenkaan kaikkea. Siksi jännitys pysyikin hyvin yllä loppuhuipennukseen asti. Dokumentin tekeminen oli minun mielestäni ehkä vähän ylimääräinen lisä, mutta silläkin oli tarinassa vahva funktionsa. Hieman ihan kirjan loppupuolella oli myös sellaisia tapahtumia, joita pidin epäuskottavina, ja tarinaa olisikin ollut varaa hieman lyhentää, mutta kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta tosi paljon. Juonisäikeet ja yksityiskohdat solmitaan tässä yhteen vähintäänkin yhtä taitavasti kuin Kiltin tytön murhaopas -sarjan päättäneessä romaanissa Kiltti tyttö, kohta kuollut.

Olen iloinen, että päätin kuunnella tämän kirjan nyt englanniksi, sillä lukijana Sophie Amoss on todella loistava ja monipuolinen. Henkilökohtaisesti oli myös pitkän ajan jälkeen ilahduttavaa todeta miten hyvin englanniksi kuunteleminen sujuu. Taidan tämän innoittamana kuunnella piakkoin myös Jacksonin Five Surviven.

Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö

Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö

Otava 1958, 3.p.

1. painos ilmestyi vuonna 1958

Matka Marja-Liisa Vartion tuotannon parissa jatkuu. Tällä kertaa lukuvuoroon pääsi aikuistumisesta, uskottomuudesta ja katteettomista lupauksista kertova kirja Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö. Kirja osoittautui todella vahvaksi lukukokemukseksi. Tässä vaiheessa, vasta osan Vartion tuotannosta lukeneena, tämä on mielestäni Vartiota väkevimmillään.

Aikuistumisen kynnyksellä oleva maalaistalon tyttö Leena kohtaa paikkakunnalle väliaikaisesti töihin tulleen miehen. Heidän välilleen kehittyy suhde, vaikka mies on naimisissa. Lyhyt suhde päättyy, kun miehen työt siirtyvät toisaalle. Mies palaa perheensä luokse, mutta tyttö huomaa olevansa raskaana.

Raskauden myötä Leena aikuistuu ja alkaa näkemään asioita eri tavalla. Aluksi hän tuntee epätoivoa, mutta tyyntyy sitten. Asiat ovat kuin ovat, ja enemmän mielenkuohua syntyykin perheen parissa eikä mieskään uutista kevyesti ota. Leena irtautuu perheestään ja tekee omat ratkaisunsa.

Miten vaikuttava romaani aiheesta, joka sinänsä on varsin klassinen, mutta taipuu Vartion käsissä hienoksi kasvutarinaksi. Leenan nousu epätoivosta itsenäisyyteen on kuvattu uskottavasti. Erityisen vaikuttava oli mielestäni kohtaus, jossa asioiden laita paljastuu perheelle. Reaktiot suorastaan hengästyttävät, kun huudetut sanat sinkoilevat dialogissa ja tilanne kärjistyy. Viimeistään tuota kohtausta lukiessa vaikutuin: upea romaani.

Miljöön kuvaus on koko ajan elävää. Kesän kuumuus hiipii lukijankin iholle, kun Leena piilottelee raskauttaan paksuissa vaatteissa ja tekee talon töitä helteen jo muutenkin hiostaessa. Metsän tuoksu ja maisemat Leenan ja miehen kohtauspaikoilla sekä kotitalon tupa ja keittiö piirtyvät esiin selkeinä, niissä on helppo kulkea Leenan mukana.

Tytön nousu epätoivosta itsenäisyyteen on kuvattu uskottavasti. Juoni on kaiken kaikkiaan mieleenpainuva. En ole Vartion proosaa lukiessa pettynyt vielä kertaakaan, vaikka runoteos Seppele ei niin kolahtanutkaan.

Runotyttö etsii tähteään

L.M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään

Runotyttö, osa 3

WSOY 1982, 5.p.

1. suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1949

alkup. Emily's Quest, 1927

suomentanut Laine Järventaus-Aav

Neljä ja puoli vuotta siinä vain meni ennen kuin sain luettua Runotyttö-sarjan loppuun. En tiedä miksi olen venyttänyt tätä näin pitkään, etenkin kun kirjakin ehti olla lainassa kaksi vuotta. Nyt on kuitenkin luettu ja olipas mukavaa palata Uuteen Kuuhun.

Emilia Byrd Starr on varttunut nuoreksi aikuiseksi, jonka ympärillä parveilee kosijoita. Tädit Uuden Kuun kartanossa ovat vuoroin mieltyneitä ja vuoroin huolissaan kosijoista, mutta Emilia ei vaikuta aikovan vakiintua, sillä häntä kiinnostaa ennen muuta kirjoittaminen ja oman kirjallisen uran tavoittelu. Kun Emilialle tapahtuu onnettomuus, kaikki muuttuu. Sitä voisi kai sanoa jonkinlaiseksi etsikkoajaksi, sillä toipilasajan jälkeen Emilian suunnitelmat ovat muuttuneet. Hän on menossa naimisiin ja kirjoittaminen on jäänyt.

Olen koko sarjan ajan pitänyt kovasti Emilian hahmosta, mutta paljon on ollut myös sellaista, mistä en ole voinut pitää edes asettamalla niitä oman aikansa kontekstiin. Tästä kirjasta en löytänyt ihan niin räikeää epäoikeudenmukaisuutta, mutta toisaalta Emilian hahmoon onkin tullut uutta kypsyyttä ja lujuutta. Hän tekee itse omat päätöksensä, vaikka onkin edelleen tunteikas, haaveellinen ja herkkä ihminen.

Olen iloinen, että tulin lukeneeksi tämän sarjan loppuun, vaikka minulla ei kovin paljon olekaan tästä viimeisestä osasta sanottavaa. Emilia löytää paikkansa maailmassa ja hänen unelmansa toteutuvat, mikä oli odotettu mutta silti oivallinen päätös sarjalle. Seuraavaksi taidan tyttökirjallisuuden saralla jatkaa Montgomeryn Anna-sarjan parissa, sillä sitä olen tässä välillä jo ehtinyt lukemaankin.

Kesän tango

Iida Aho: Kesän tango

Pääskyniemi, osa 1

Tammi 2024

lukija: Anniina Piiparinen

Kesän tango aloittaa Iida Ahon 1970-luvulle sijoittuvan Pääskyniemi-sarjan. Ruotsiin työn perässä muuttanut Kristiina palaa yllättäen lapsuudenkotiinsa Pääskyniemelle vietettyään muutaman vuoden Ruotsissa. Samalla on kohdattava Pentti, jonka Kristiina lähtiessään jätti taakseen.

Paluumuutto ei suju kovinkaan sulavasti, mutta ei Kristiina sellaista odottanutkaan. Muutosta seuraa tietysti puheita, ja kateellisten naljailua Kristiina saakin kuunnella aivan tarpeeksi. Äidin kanssa elämä ei myöskään ole helpointa mahdollista, onhan kumpikin tottunut pitämään omaa talouttaan, eikä yhteenotoilta voi välttyä. Arkiseen aherrukseen tuo kuitenkin piristystä vanhat ystävät sekä tietyömaalla työskentelevä Armas, joka on muun tietyöväen mukana säännöllinen vieras Kristiinan äidin ruokapöydässä.

Tykkäsin tosi paljon 1970-luvun ajankuvasta. Ihan tuli mieleen isovanhempieni valokuva-albumien kellastuneet otokset, joissa näkyy kuoseja ja kirkkaita värejä niin vaatteissa kuin kodin esineissäkin, ja lapsuuttaan 1970-luvulla eläneen äitini aikoinaan kertomat jutut. Miljöön ja ihmisten kuvaus on mukavan runsasta, mutta ei niin yksityiskohtaista, että se estäisi juonta etenemästä.

Hahmoista pidin myös. Kristiina on mielestäni mukavalla tavalla jalat maassa oleva ihminen, joka osaa kuitenkin myös heittäytyä hetken vietäväksi. Hän hakee paluumuuttonsa jälkeen suuntaa tulevaisuudelleen, mutta äiti pitää tiukasti kiinni tutuista ympyröistä. Oma tuttu leivinuuni on hänelle aina parempi kuin uutukaiset sähköuunit, vaikka jääkaappi on sentään hankittu kesäaikoja varten, kun kylmäkomero ei pysy riittävän viileänä. Pidin siitä, miten rehellinen ja aikuinen äidin ja tyttären välinen suhde heidän välilleen oli luotu.

Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana ja tuntuu, että kuunneltavaa riitti tosi pitkäksi aikaa, vaikka kesto olikin ihan keskivertoa. Kerronta oli aika verkkaista ja tasaista, mitään oikein sävähdyttävää tässä ei lopulta tapahdu. Pidin kuitenkin miljööstä ja ajankuvasta niin paljon, että se ei oikeastaan haitannut. Sainpahan itsekin lipua mukana 1970-luvun tahdissa ja hengittää sisääni Pääskyniemen lämmintä kesäilmaa.

Vaikka olen lopulta aika mieltynyt tähän kirjaan, en tiedä tulenko tarttumaan sarjan seuraaviin osiin sitten kun ne ilmestyvät. Minulle tämä oli hyvä kokemus itsessään, enkä oikeastaan edes kaipaa jatkoa. Ajankuva saattaa kyllä houkutella jatko-osien pariin.

Lakiankuut

Johanna Pitkäranta: Lakiankuut - Kakstoista tarinaa murtehella

omakustanne 2024

Aiemmin runoteoksen Valakiapuoli: runoja murtehella julkaissut Johanna Pitkäranta on julkaissut tällä kertaa novellikokoelman Etelä-Pohjanmaan murteella. Osa Lakiankuut -kokoelman novelleista on julkaistu aiemmin Peräseinäjoen joulu -lehdessä, mutta mukana on paljon muutakin kuin jouluisia juttuja. Lakiankuut nimittäin kattaa koko vuodenkierron 12 tarinallaan - joka kuukaudelle on omansa.

Henkseleitä paukutellen totean tuntevani tämän kirjailijan henkilökohtaisesti, sillä työskentelimme yhtä aikaa samoissa kirjastoissa usean vuoden ajan. Jotenkin minulle näistä tarinoista kuuluu hyvin selkeästi Johannan ääni ja tapa kertoa. Tuntuu tutulta ja mukavalta, vaikka ei me aivan näin leviää murretta töissä normaalisti puhuttu.

Tykkäsin näistä novelleista, ja se on puolueeton mielipiteeni. Näissä oli tietynlaista ajattomuutta, vaikka joissakin novelleissa olikin viitteitä tapahtuma-aikaansa. Ajattomuus varmaan muodostuu ihmisten mutkattomuudesta ja tavallisesta elämästä, onhan ihmisillä pohjimmiltaan yleensä aika samanlaisia toiveita, kipupisteitä ja arkisia kommelluksia ajasta riippumatta.

Novelli on minulle lukijana sopiva mitta murretekstille, jonka lukeminen on aina hieman muuta hitaampaa, vaikka murre olisikin omaa. Tykkäsin erityisesti novelleista Lahajasukat, Valakialla ja Porssikeitto. Niissä, kuten kyllä muissakin novelleissa, on syvää inhimillisyyttä. En tiedä miten juuri nuo novellit kuitenkin nousivat erityisesti esiin. Lahajasukista ja Porssikeitosta jäi suorastaan hyvä mieli. Voisin kyllä mielelläni lukea Johannalta vielä toisetkin kakstoista tarinaa murtehella tai vaikka eneeki.

Kirjojen kaipuu

Heli Rantala, Jukka Sarjala, Janne Tunturi, Ulla Ijäs & Heidi Hakkarainen: Kirjojen kaipuu - Kirjakulttuuria 1800-luvun alun Suomessa

Gaudeamus 2024

1800-luvun alun Suomessa valtaosan kodista löytyi ehkä virsikirja tai Katekismus. Kirjojen julkaisu varsinkaan kansankielellä suomeksi oli vielä olematonta ja kirjat olivat arvokkaita eikä lukutaitokaan ollut monella parhaasta päästä, joten lukeminen ei ollut mikään yleinen harrastus. Kuitenkin jo tuolloin oli ihmisiä, jotka rakastivat kirjallisuutta ja lukemista. Alkoi muodostua verkostoja, jotka toivat samanlaisia ihmisiä yhteen. Kirjojen kaipuu avaa näköalan heidän pariinsa.

Olen gradussani käsitellyt lukupiiriaihetta, ja taustatyötä tehdessä muodostui kuva kirjallisesta elämästä laajemminkin. Se oli kuitenkin vain ohut pintaraapaisu tähän kirjaan nähden, mutta voi miten mukavaa oli tuntea se fiilis, kun aiempi tieto täydentyy uudella. Kirjojen kaipuu on perusteellinen teos, jossa käsitellään niin kirjojen liikkumista, hankkimista ja kokoelmien sijoittumista, kurkistetaan ajan kirjakauppoihin ja luodaan katsaus siihen, ketkä kirjoja tuolloin oikein lukivat. Esiin nousee muutamia varhaisia kirjanystäviä, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan kirjallisuusharrastuksen edistäjinä tavalla tai toisella.

Kirjojen kaipuu on helppolukuinen ja selkeä tietokirja, joka on jäsennelty hyvin, ja jonka lukeminen on siksi sujuvaa ja mukavaa. Aihe on kirjaihmiselle tosi kiinnostava ja avartava. Olen toki tiennyt, että tuohon aikaan lukuharrastus vaati niin vaivannäköä, kielitaitoa kuin rahaakin, mutta vasta nyt havahduin ajattelemaan miten rajatun väestön harrastus se oikein oikeasti olikaan. Onneksi olen itse syntynyt aikaan, jolloin yleiset kirjastot ovat tarjonneet pääsyn monipuolisten kirja-aineistojen ääreen aivan ilmaiseksi. Kirjastosta tämänkin kirjan sain luettavakseni.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille kirjallisuuden ystäville ja kirjakulttuurin kuluttajille.