Peppi Pitkätossu x 3

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

WSOY 1999, 9.p.

alkup. Pippi Långstrump, 1945

***

Peppi aikoo merille

WSOY 1993, 14.p.

alkup. Pippi Långstrump går ombord, 1946

***

Peppi Pitkätossu Etelämerellä

WSOY 2000, 17.p.

alkup. Pippi Långstrump i Söderhavet. 1948

***

kaikki kolme on

suomentanut Laila Järvinen

kuvittanut Ingrid Vang-Nyman

Luin hiljattain Helsingin Sanomien Teema-lehden numeron, joka käsitteli Astrid Lindgreniä ja hänen tuotantoaan. Olen Lindgreniä lapsena lukenut paljonkin ja myöhemmin lukenut häneltä myös niitä lastenromaaneja, joita en lapsena tullut lukeneeksi. Teema-lehden ja Peppi Pitkätossun 80-vuotissynttäreiden innoittamana halusin lukea nämä kolme alkuperäistä Peppi-romaania nyt uudelleen.

Peppi Pitkätossu on minulle kenties mieluisin Lindgrenin ikonisista hahmoista. Suurin syy lienee siinä, että Peppi tuli nimikkoanimaationsa (1997-1999) kautta minulle tutuksi jo lapsena ja hahmo liittyy siten hyvin tiiviisti lapsuusmuistoihini. Minulla oli oma vhs-kasettikin ja sitä katsottiin kerta toisensa jälkeen. Näiden kirjojen tarinoista Pepin saapuminen Huvikumpuun, kouluunmeno ja murtovarkaat ovat animaationa niin tuttuja, että muistan niistä edelleen elävästi joitakin kohtauksia ja jopa vuorosanoja.

Oman koulutaipaleeni aloitin repussani Peppi Pitkätossu -kynäpenaali, jonka äiti osti minulle paikallisesta kirjakaupasta. Se on edelleen tallella ja säilytän siellä värikyniäni. Koulun kirjastosta taisin ensikertaa löytää juurikin näitä pikkuisia, lapsen käteen kivasti istuvia painoksia Peppi-kirjoista. Muistan myös, miten Astrid Lindgrenin kuolema vuonna vuonna 2002 nostettiin koulussa esiin. Huvittavaa kyllä, mutta silloin vasta ymmärsin, että Astrid oli nainen.

Juuri nämä kyseisen näköiset Peppi-painokset ovat minulle edelleen kaikkein mieluisimmat, joten halusin lukea nämä uudelleen juuri näissä "ainoissa oikeissa" painosasuissa. Pepin lumovoima ei ole kadonnut mihinkään, sillä viihdyin ja virkistyin. Sen verran ajan hammas on kohdallani kuitenkin purrut, että Pepin huoleton elämänasenne tekee toisinaan tällaisen järjestyksen ystävän hieman levottomaksi.

En viitsi pureutua Peppi-kirjojen alkuperäiseen kieliasuun sen kummemmin, sillä siitä on puhuttu jo paljon. Nämä painokset ovat vielä vanhan kieliasun mukaisia, joten tein jo etukäteen tietoisen päätöksen vain nauttia matkasta. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että tehdyt muutokset ovat hyvästä. Jossain Teema-lehden artikkelissa todettiin myös, että Lindgren itsekin suhtautui teostensa muokkaamiseen hyvin mutkattomasti.

Peppi-kirjojen lukeminen oli viihdyttävä nostalgiamatka omaan lapsuuteen. Suosittelen kaikille samanlaista matkaa aina sopivin väliajoin.

Seitsemän: Titanic-novelleja

Aino Kallas: Seitsemän - Titanic-novelleja

Otava 1914

Bongasin Instagramista @kirjanessu -tililtä Aino Kallaksen kokoelman Seitsemän: Titanic-novelleja, joka on julkaistu ensikertaa vain pari vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen. Olen lukenut Kallasta jo teini-ikäisenä ja tein aikoinaan ysiluokan kirjailijatutkielmankin Kallaksesta. Silja Vuorikurun kirjoittaman elämäkerrankin olen joskus lukenut, mutta tätä kokoelmaa en muistanut olevankaan. Siispä varasin ja luin.

Pidän kovasti Kallaksen kirjoitustyylistä, joka on mielestäni hyvinkin omanlaisensa ja hienostuneen vanhahtava. Se erottuu myös tässä novellikokoelmassa, johon aikalaiskritiikki suhtautui melko nuivasti. Minun mielestäni nämä novellit ovat hyvin rakennettuja, osa hyvinkin tiivistunnelmaisia. Aivan erityisesti näistä novelleista jäi mieleeni selviytymiskamppailu, eloonjäämisvaisto ja meren armoton kylmyys.

Kokoelman vahvimpia novelleja ovat mielestäni sen niminovelli Seitsemän sekä Luomakunnan huuto, joka on kuvattu laivalla matkustaneen koiran näkökulmasta. Näkökulma on todella hätkähdyttävä ja eläimen hätä jollakin tavalla ihmisten hätää koskettavampaa, koska eläimet olivat ihmisten avun varassa. Koska pelastusveneitä ei ollut edes kaikille ihmismatkustajille riittävästi, ei eläimillä ollut toivoa. Todella vaikuttavaa.

Minulle tuli Luomakunnan huudosta mieleeni toinen Kallaksen novelli Vanhan Orgin kuolema, joka on yksi mieleenpainuvimmista novelleista, jonka olen koskaan lukenut. Se on julkaistu kokelmassa Lähtevien laivojen kaupunki vain vuotta ennen tätä kokoelmaa ja kertoo vanhan miehen halusta auttaa ja suojella viattomia luontokappaleita. Siinäkin on jotakin vilpittömän koskettavaa ja avointa. Suosittelen tutustumaan molempiin kokoelmiin ja erityisesti näihin kahteen novelliin.

Rakas Edward

Ann Napolitano: Rakas Edward

WSOY 2025

alkup. Dear Edward, 2020

suomentanut Saara Kurkela

Luin viime vuonna Ann Napolitanon ensimmäisen suomennetun romaanin Kaunokaisia, joka herätti kirjasomessa mielestäni paljon keskustelua. Itse pidin siitä paljon, ja niin teki moni muukin. Rakas Edward on mielestäni vielä Kaunokaisiakin parempi romaani.

Eräänä kesäisenä päivänä Adlerin perhe nousee lentokoneeseen suuntanaan Los Angeles, mutta kone ei koskaan pääse perille. Liki 200 ihmistä kuolee koneen pudottua. 12-vuotias Eddie Adler on ainoa, joka selviytyy lento-onnettomuudesta hengissä. Vaikka hän selviää hengissä ja ilman pysyviä fyysisiä vammoja, kuolee osa hänestä perheensä myötä. Kun Lacey-täti puolisoineen ottaa hänet hoiviinsa onnettomuuden jälkeen, Eddiestä tulee Edward.

Onnettomuuden jälkeinen julkisuusmylläkkä on kovaa, sillä jokainen haluaa osansa ihmepojasta, joka ainoana jäi henkiin. Lacey ja John tekevät parhaansa suojellaakseen Edwardia, jotta tämä voisi elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Kaikkein helpoimmalta Edwardista tuntuu naapurissa asuvan saman ikäisen Shayn seurassa. Suorapuheinen tyttö ei pelkää hänen menevän rikki, vaan kohtaa hänet kuin kenet tahansa.

Laceyn ja Johnin luona Edward löytää vähitellen oman tapansa selviytyä. Kirjassa seurataan Edwardin matkaa 12-vuotiaasta täysi-ikäiseksi. Vaikka mikään ei korvaa omaa perhettä ja iän karttuessa kaipuu etenkin 15-vuotiaana kuollutta veljeä kohtaan on kipeää, hän pystyy ajan myötä ymmärtämään, että siinä turmassa moni muukin menetti paljon tärkeää ja rakasta, ja että jokaisen elämällä on omat kipupisteensä.

Napolitano kuvaa romaanissaan myös toista aikatasoa eli onnettomuuslentoa hetki hetkeltä. Hän kuvaa paitsi Adlerin perhettä myös muutamia muita matkustajia, joista jokaisella on omat toiveensa, pelkonsa ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Napolitano onnistuu tuomaan kauniilla, mässäilemättömällä tavalla esiin sen, miten paljon särkyy tällaisessa suuronnettomuudessa.

Rakas Edward on herkkävireinen ja kaunis romaani. Aika jännittäväkin, kun turmalentoa kuvataan hetki hetkeltä ja koko ajan tietää, että pahin tulee tapahtumaan. Tämä on kyllä yksi vuoden parhaista lukemistani kirjoista tähän mennessä. Napolitano on saanut innoituksensa tälle kirjalle tosielämän lento-onnettomuudesta, jonka matkustajista vain yksi jäi henkiin, mutta niin päähenkilö kuin muutkin hahmot sekä tapahtumat ovat fiktiota.

Rósa & Björk

Satu Rämö: Rósa & Björk

Hildur-sarjan 2. osa

WSOY 2023

Luin keväällä Satu Rämön Hildurin, joka avaa samannimisen sarjan. Vaikka se ei dekkarina ollut mielestäni suurikaan jännitysnäytelmä, pidin tosi paljon kirjan miljööstä ja islantilaisen yhteiskunnan ja arjen kuvauksesta. Samoista asioista pidin tässäkin, mutta Rósa & Björk on edeltäjäänsä jännittävämpää luettavaa, etenkin kun Hildurin lapsena kadonneiden sisarten - Rósan ja Björkin - mysteeriin tulee uutta valoa.

Islannin vuonoilla Hildurin poliisipiirissä paikallinen kunnallispoliitikko löydetään murhattuna hiihtoladulta. Tapaus tulee Hildurin tiimille selvitettäväksi. Melko pian on ilmeistä, että kyse ei ole yksittäisestä henkirikoksesta, vaan tapaus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka juuret ulottuvat vuosien taakse.

Viihdyin Islannin vuonoilla ja vaihtelevissa sääolosuhteissa nyt vähintään yhtä hyvin kuin Hilduria lukiessa. Kadonneiden siskojen tapauksen yksityiskohtien valottuminen pakottaa päähenkilö-Hildurin kohtaamaan kipeän menneisyytensä. Katoamista edeltävistä vaiheista paljastuu paljon sellaista, mikä asettaa tapauksen uuteen valoon.

Tämä teos sijoittuu ajallisesti ajanjaksoon, jolloin koronavirus alkoi levitä, rajat sulkeutua ja karanteeneista tulla arkipäivää. Tuntuu absurdilta, että se tosiaan oli silloin arkipäivää eikä mikään dekkariin kehitelty käänne. Se kuitenkin tuo jännityskertoimia poliisityöhön, kun ennestäänkin rajalliset henkilöresurssit supistuvat entisestään. Oman lisämausteensa virus tuo myös Jakobin yksityiselämään, sillä huoltajuuskiista Norjassa asuvasta pojasta jatkuu yhä.

Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan parhaat. Vähintään yhtä moni on kehunut koko sarjaa. Aion jatkaa sarjan parissa edelleen ja ottaa asiasta itse selvää, sillä tuntuu, että Hildurin lähipiiristä paljastuu vielä monenlaisia asioita.

Pohjanmaa

Antti Tuuri: Pohjanmaa

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1982

äänikirjaksi 2023, lukijana Antti Virmavirta

kansi: Hannu Taina

Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan avannut nimikkoteos Pohjanmaa ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1982. Siitä tehdyn filmatisoinnin olen nähnyt muutamaan kertaan ja muutama vuosi sitten kävin Aisamäen kesäteatterissa katsomassa Peräseinäjoen Pennihäiden esityksen, joten tarina itsessään oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttu. Pohjanmaa ei ole ollut suosikkini Tuurilta, mutta kyllä kirja avasi tarinaa vielä lisää ja toi mielestäni Tuurin huumoria erityisen hyvin esiin.

Pohjanmaa on yhdenpäivänromaani heinäkuisesta sunnuntaista Hakalan suvun elämänä. Perhekunta on kokoontunut kotitilalle jakamaan 1920-luvulla Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneen ja sille tielleen jääneen vaarin perintöä. Hakalan veljesten isä on jo kuollut, mutta heitä on neljä veljestä, joista osa on perheellisiä miehiä. On myös puolisoita, äiti ja isoäiti sekä isän sisko Sylvi, jolle toki kuuluu myös osansa vaarin tyttärenä.

Pohjanmaa on mielestäni erinomainen kuvaus värikkään suvun jäsenistä yhdessä. On mielipiteitä, koettuja vääryyksiä, veljeyttä ja sukumuistoja. Persoonina ja elämäntilanteeltaan Hakalan veljekset ovat monessa erilaisia, mutta veri on vettä sakeampaa myös seuraavassa sukupolvessa. Kaikki tarttuvat empimättä asiaan silloin, kun kokevat oikeudenmukaisuuden tai kunnian sitä vaativan. Joskus teot ovat olleet ajatuksia nopeammat, mutta eivät he näytä siitäkään ottaneen opiksi, suurin osa ainakaan. Lisää väriä tuo poikien entinen opettaja, joka jakaa sotamuistojaan ja ottaa herkästi itseensä, jos kokee jäävänsä huomiotta.

Heinäkuinen sunnuntai lakeuksilla on kuuma ja aurinkoinen. Pienessä ajassa ehditään Lummukan hiekkakuopille, opettajan mökille Lappajärvelle, poliisiputkaan ja Seinäjoen sairaalanmäelle. Väki siirtyy paikasta toiseen vauhdikkaasti, mutta silti vailla suurempaa kiireen tuntua. Ilmassa on välillä lähes farssin tuntua henkilöiden säntäillessä sinne tänne, mutta kuitenkaan ei ihan. Minulle jäi melkeinpä pökertynyt olo, ihan kuten sellaisten hiostavien hellepäivien jälkeen, kun aivot alkavat sulaa ja nestehukka vaanii varomatonta.

Pohjanmaa on vaikuttavaa kerrontaa, kuten Tuurilla monesti muutenkin on. Pidän kirja kirjalta enemmän hänen kuivahkosta huumoristaan ja nasevasta kerronnastaan, joka ilmenee erityisesti hahmojen välisessä sananvaihdossa.

Käräjät

Markus Nummi: Käräjät

Otava 2024

äänikirjan lukijoina Eeva Soivio ja Kristo Salminen

Markus Nummen romaani Käräjät sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kevääseen 1938. Nuori etsivä Juho Iivonen saapuu pieneen pitäjään tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä, joka ulottuu koskettamaan yhtä jos toistakin paikkakuntalaista. Kirjan tapahtumat kerrotaan Iivosen sekä kansakoulunopettajan puolijauhoosen sisaren, Vilja-tädin, näkeminä.

Käräjät on melko kronologisesti etenevä kuvaus tapahtumista, jotka johtivat sikiönlähdetysvyyhdin jäljille, sekä sen selvittämistyöstä. Tämä ei ole dekkari, mutta etsiväntyön kuvauksella on iso rooli. Tarinan edetessä lukija joutuu itsekin pohtimaan samoja asioita kuin etsivä Iivonen, joka tosin katsoo tiettyjä asioita hyvin yksiselitteisestä lainopillisesta näkökulmasta. Kuitenkaan ei voi välttyä pohtimasta syitä ja seurauksia, yleisen mielipiteen painoarvoa, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Käräjät onkin teos, joka varmasti kestää aikaa ja useita lukukertoja, ehkä jopa paranee mitä useamman kerran sen lukee.

Kirjan henkilöhahmot ja miljöökuvaus ovat mielestäni todella onnistuneita. Vilja-tädin hahmo on monitahoisempi kuin aluksi annetaan olettaa, sillä hän näkee ja ymmärtää enemmän kuin moni uskookaan. Kiinnostavaa on myös Iivosen oman sisäisen maailman ristiriitaisuus. Pikkupitäjä tarjoilee myös värikkään mutta täysin uskottavan kyläläisten kavalkadin iloineen ja suruineen. Välillä tuntuu kohtuuttomalta miten paljon he joutuvat yksityiselämäänsä avaamaan jutun selvittelyn vuoksi, etsimään valinnoilleen oikeutusta.

Käräjissä Nummi loihtii esiin kuvitteellisen Tarvajoen pitäjän, mutta niin tapahtumilla kuin paikkakunnallakin on todelliset esikuvansa Teuvalla, jossa pidettiin vuonna 1937 käräjät aborttivyyhdistä. Teos on herättänyt täällä Etelä-Pohjanmaalla suurta kiinnostusta, joten halusin itsekin tämän lukea. Kirja jäi minulla kesken heti alkuunsa, mutta äänikirjana tämä toimi minulle aivan loistavasti. Kerronta tempaa mukaansa ja mainiot lukijavalinnat Eeva Soivio ja Kristo Salminen puhaltavat tarinaan sellaista eloa, jota itse lukien jäin hieman kaipaamaan.

Vasikantanssi

Enni Mustonen: Vasikantanssi

Otava 2023

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1989

Luin aiemmin tänä vuonna Enni Mustosen vanhemman pään tuotantoa ja pohdin, että Mustosen vanhemmat viihderomaanit ovat tainneet jäädä uudemman viihdekirjallisuuden jalkoihin. Toistan itseäni, mutta totean Vasikantanssista saman kuin Yhdeksännestä aallosta: nämähän ovat tosi kivoja!

Minna Grönholm lapsineen on suuren elämänmuutoksen edessä. Elämä pääkaupunkiseudulla takkuaa, rahasta on aina tiukkaa, lähiö tuntuu ankealta ja lasten isän visiitit aiheuttavat lähinnä päänvaivaa. Töissäkin on tulossa isoja muutoksia, jotka mahdollistaisivat toisenlaisen elämän. Tilaisuuden saatuaan Minna päättää hypätä pois oravanpyörästä, pakkaa tietokoneensa ja muuttaa lapsineen maalle.

Minna on päähenkilönä järkevä jalat maassa -tyyppi, jonka elämästä on mukavaa lukea. Myös hänen lähipiirinsä ihmiset ovat kivoja, tavallisia ihmisiä. Vaikka Minnan elämä ei olekaan aina helpoimmasta päästä, on tämä silti viihdyttävää ja rentouttavaa luettavaa. Pidin Vasikantanssin tarjoilemasta idyllisestä yhteisöllisyydestä, jonka suojiin Minna ja etenkin hänen lapsensa mutkattomasti sujahtavat.

Maailmanmeno 1980-luvun lopussa tuntuu olevan monelta osin valovuosien päässä nykypäivästä, mutta tietyt aiheet ovat yhteisiä, kuten kysymys pienten kyläkoulujen kohtalosta. Vasikantanssissa ratkaisu löytyy helposti, jopa epäuskottavasti, mutta toisaalta idylliin sopivasti. Mustonen on kuvannut teoksessa myös etätyönteon ensiaskelia verkkoyhteyksineen ja laitteistoineen, mistä oli aika hauskaa lukea - omat kokemukseni kun ovat mallia "läppäri kainaloon ja menoksi".

Jos haluat tehdä nostalgiatripin maaseudulle, lue silloin Vasikantanssi! 

Marian kirja

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

WSOY 2025

Laura Lähteenmäen uusin romaani Marian kirja nostaa valokeilaan Elias Lönnrotin voimakastahtoisen puolison, Marian. Elias tunnetaan kansalliseepoksemme kokoojana, lääkärinä ja kaikin puolin merkittävänä miehenä. Osaava, aikaansaava ja määrätietoinen on Mariakin.

Puolisoaan parikymmentä vuotta nuorempi Maria ei ehkä ole saanut kouluttautua, mutta maailmaa hänkin on ehtinyt näkemään. Kaksi itsenäistä ihmistä kohtaa ja rakastuu, menee naimisiin ja saa viisi lasta. Työteliään puolisonsa rinnalla Maria joutuu pohtimaan omaa paikkaansa, osaamistaan ja kykyjään, mitä juuri hän voi lapsilleen opettaa ja heille elämästä kertoa.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Jollain tasolla historiasta minulle oli Lönnrotin perhe ja erityisesti lasten kuolemat jääneet mieleen, mutta Mariasta en olisi osannut sanoa juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan ole vain historiallinen romaani, vaan mielestäni myös ja ennen muuta avioliittoromaani. Pitkä parisuhde muuttaa rakkautta ja vuodet tuovat sekä suhteeseen että sen osapuoliin uusia sävyjä. Kaikki koettu muovaa heitä, ja niin tässä Lähteenmäen romaanissa käy myös Marialle ja Eliakselle.

Pidin erityisesti Lähteenmäen henkilöhahmoista, joilla on tietysti todellisuuspohja, mutta jotka hän onnistuneesti tekee eläviksi ihmisiksi tunteineen ja toiveineen. Maria ja Elias kohtaavat suuria suruja, jotka ovat yhteisiä mutta silti molemmille omia. Arkinen elämänmeno, ylemmän keskiluokan elämäntyyli ja yleinen ajankuva ovat niin ikään onnistuneesti kuvattuja.

Mainion arvion tästä kirjasta on kirjoittanut Kirjasähkökäyrän Mai.

Onnen kaukoranta

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

Gummerus 2024

äänikirjan lukijana Matti Rönkä

Matti Rönkä lunasti paikkansa minun suosikkilistallani viimeistään Einon ja Surutalon luettuani, vaikka Viktor Kärppä -dekkareistakin olen pitänyt. Rönkä osaa käsitellä aiheitaan monipuolisesti, juonet etenevät sujuvasti ja henkilöhahmot ovat moniulotteisia. Onnen kaukoranta on mielestäni otteeltaan paljon kevyempi ja rennompi kuin viimeisimpänä lukemani Eino ja Surutalo, mutta yhtä kaikki taattua Rönkää.

Raimo Rissanen on savolainen heinäpellon poika, jonka lauluääni siivittää hänet tanssilavojen tähdeksi. Raimo tai Rami, kuten kaikki häntä kutsuvat, on kesätöissä enonsa maatilalla, kun entuudestaan tuttu Tarvaisen Tuomo pyytää häntä orkesteriinsa kitaristiksi ja laulajaksi. Musiikkikärpänen puree Ramia tosissaan, ja hänen karismansa huomaavat muutkin kuin tanssiväki. Matka tunnettuuteen on alkanut.

Kun levy-yhtiö hoksaa nuoren laulajan kyvyt, tulee Rissasen Ramista lavatähti Rami Sarri. Musiikkibisnes vie miestä, mutta Tarvaisen orkesterikaan ei jää paitsi tästä nosteesta. Myös elämän peruskallio pysyy, vaikka keikkamatkoihin mahtuu monenlaisia kohtaamisia.

Pidin paljon tästä kirjasta, sillä vaikka olen 1990-luvun lapsi, osui tämä heinäpeltojen ja lavatanssien nostalgia silti mielenmaisemallisesti lähelle. Tunnetut musiikkikappaleet kulkevat koko ajan kerronnassa mukana, joten fiilikseen pääsee jo niidenkin myötä. En ole vielä kuunnellut tämän kirjan Spotify-soittolistaa, mutta jonain kesäiltana aion sen tehdä.

Matriarkka

Enni Mustonen: Matriarkka

Rouvankartanon tarinoita 3

Otava 2025

Enni Mustosen Rouvankartanoiden tarinoita -sarja päättyy. Hedda Noorasta on tullut sukunsa Matriarkka, joka pitää huolen niin perheestään kuin palkollisistaan. Lapset alkavat jo olla maailmalla, mutta palaavat säännöllisesti kodin piiriin. Vanhimmasta tyttärestä on kasvanut äidilleen verraton apu, sillä emännöimisessä tytär on jo äitinsä veroinen.

En ole ollut tämän sarjan suuri fani, mutta kyllähän tämä piti silti kokonaisuudessaan lukea. Tämä viimeinen osa onkin mielestäni kaikin puolin sarjan paras osa. Juoni on vetävämpi, se sitoutuu vahvemmin historiallisiin tapahtumiin ja hahmotkin tulevat jotenkin lähemmäs. 1800-luvun alun sota-aika on kuvattu hyvin, joskin löysin siitäkin yhtymäkohtia Hovimäkeen, mutta en häiritsevässä määrin.

Siinä missä voisin hyvin kuvitella joskus lukevani Mustosen hienot sarjat Järjen ja tunteen tarinoita, Koskivuori tai Syrjästäkatsojan tarinoita uudelleen, Rouvankartanon tarinoihin tuskin tulen palaamaan. Odotankin jo mielenkiinnolla mitä Mustoselta on seuraavaksi luvassa, sillä joulun alla häneltä ilmestyy jo pieni maistiainen uudesta sarjasta. Vinkkivitosena siis, että itsensä voi jo klikata Pikkupappilan joulun (linkki vie kustantajan sivuille) varausjonoon.

Pyykkipäivä

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Puistokadun pesula 1

WSOY 2025

Kahvila Koivu -sarjallaan valloittanut Maija Kajanto aloittaa uuden Puistokadun pesula -sarjan. Kolmekymppinen Inka on palannut Australiasta Suomeen ja kotikaupunkiinsa Harvelaan. Vanhassa huoneessaan lapsuudenkodin yläkerrassa hän pohtii mitä oikein alkaisi tekemään. Torin liepeillä sijaitsevassa funkkistalossa vapaana oleva liiketila saa Inkan liikkeelle. Hän aikoo perustaa pesulan.

Ennen kuin haaveesta tulee totta ja Puistokadun pesula pääsee avaamaan ovensa, tarvitaan realistinen rahoitussuunnitelma ja melkoinen määrä pesuaineita ja tinkimätöntä uurastusta. Siihen Inka pystyy, ja juuri siitä hänen hahmossaan pidin. Hän on järkevä, aikuinen hahmo, joka osaa myös heittäytyä hetkeen ja nauttia kauniista asioista ympärillään.

Työn touhu on Inkalle enemmän kuin tervetullutta, sillä Australian reissu ei ole päättynyt ihan niin kuin hän toivoi. Mieltä painaa Australiaan yhä jääneen pikkusiskon epämääräinen tilanne,  mutta työ antaa muuta ajateltavaa. Melko pian Inka huomaa pesulan olevan tärkeä paikka monelle muullekin kuin hänelle. Pyykkietikan tuoksussa syntyy ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyttä, mutta on ilmassa myös ripaus romantiikkaa.

Tykkäsin Pyykkipäivästä tosi paljon. Aluksi minua hieman epäilytti, sillä ajatus kaupunkimiljööstä ei oikein tuntunut mieluisalta. Sain kuitenkin huomata, että epäilykseni olivat turhia. Niinkin arkisesta paikasta kuin pesulasta on onnistuttu luomaan viihtyisä miljöö. Pidin myös niin kaupungin kuin Inkan kesäkodinkin yleisestä tunnelmasta. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää hahmoista, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja kuvattu kaikin puolin inhimillisesti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjalle jatkoa. Sarjan nimi sen jo kertoo, että pesula tulee olemaan keskiössä, mutta tulee olemaan jännä nähdä mihin suuntaan sarja lähtee. Avausosan perusteella hyvää tulee olemaan!

Hulluna kirjoihin: Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Annie Austen: Hulluna kirjoihin - Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Minerva 2020

alkup. Shelf respect

suomentanut Sirpa Saari

Hulluna kirjoihin on kevyt tietokirjallinen lukupaketti, joka sopii kaikille niille, jotka haluavat pesiytyä kirjahyllyjen katveeseen ja nauttivat olostaan kirjojen ympäröimänä. Kirjaa luonnehditaan "täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuheeksi" ja ehkä se sitäkin on.

Austen kirjoittaa kirjojen järjestämisestä ja kirjamieltymyksistä sekä tarjoilee kirjatriviaa populaarikulttuurista ja kirjailijoista. Tämä ei ole mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta kirjaihmiselle kuitenkin varsin mukavaa luettavaa. Vastausta alanimekkeen kysymykseen "Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?" minä en tästä löytänyt, mutta ehkä joku muu voi löytää enemmän samaistumispintaa. 

Jos jotakin, niin minut tämä sai ajattelemaan omaa kirjahyllyäni. Olen jo vuosia sitten omaksunut sellaisen ajatuksen, että kaikkia kirjoja minun ei ole pakko omistaa itse, koska meillä Suomessa on niin hyvä kirjastolaitos. On tietenkin kirjoja, jotka ovat muodostuneet erityisiksi, ja sellaisia haluankin omassa hyllyssäni varjella.

Yleensä hankin kirjani vasta sitten, kun olen ne jo muualta lukenut tai äänikirjana kuunnellut. Näin ei tule tehtyä niin sanotusti hukkaostoksia. Viime vuosina olen myös alkanut aktiivisemmin laittaa kirjojani kiertoon. Jos on todennäköistä, että en johonkin oman hyllyn kirjaani enää palaa, joko myyn tai lahjoitan sen pois. Oman hyllyn lukemattomien kirjojen projektini tosin ei etene kovinkaan aktiivisesti, mutta toisaalta eipä uuttakaan hyllyyn juurikaan saavu. Vaakakupit ovat siis kutakuinkin hyvin tasan.

Meillä kirjoja on melkein jokaisessa huoneessa, vaikka yhteensä niitä onkin vain maltillinen määrä. Olohuoneessa on niin sanottu pääkirjahylly, jossa on tärkeimpiä teoksia. Työhuoneesta löytyy tietokirjoja ja pieni nuortenkirjakokoelmani sekä kirjaston lainakirjat, makuuhuoneessa on kesken olevia kirjoja ja vierashuoneen pikkuhyllyssä on muutama pokkari. Keittokirjojen paikka on puolestaan keittiössä. Loogista ainakin meille!

Klaanin suojeluksessa

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Nummien kutsu 2

Karisto 2025

äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Ai että mikä viihdyttävä historiallinen herkkupala!

Agnes Hunterista on tullut rouva MacTorrian ja Skotlannin Ylämailla sijaitsevan Gilleshielin emäntä. Hän on löytänyt oman paikkansa, jossa häntä ei nähdä vain liikuntarajoitteisena "raajarikkona", jonka tulisi tietää paikkansa ja olla kuvittelematta itsestään liikoja. Ennenpitkää hänen on kuitenkin poistuttava omasta kuplastaan, sillä Fingalin täytyy lähteä hoitamaan klaanin kauppasuhteita Edinburgiin ja haluaa vaimonsa mukaansa.

Edinburgissa Agnes joutuu jälleen silmätyksin menneisyytensä virheiden kanssa, sillä hän ei saanut avioliittolupaa aivan rehellisin keinoin. Vielä sitäkin pahempaa on kuitenkin sukua kohtaava yllättävä tapahtuma, jonka jälkimainingeissa seuraa hurja huhumylly, joka vaikuttaa myös MacTorrianin klaaniin. Agnes huomaa, että ystävät ovat valmiita kääntämään selkänsä hänelle silloin, kun hän heitä eniten tarvitsisi.

Ystävien suhtautuminen satuttaa ja saa Agnesin tuntemaan olonsa yksinäiseksi. Hän kipuilee myös uudessa vaimon ja emännän roolissaan, sillä turhaan odotettu raskaus saa hänet tuntemaan olonsa vielä vajavaisemmaksi kuin yleensä. Fingal tarvitsisi terveen vaimon ja poikia klaanin tulevaisuuden turvaamiseksi. Samaan aikaan Fingal on paljon poissa eikä aina jaa asioitaan vaimonsa kanssa, mikä saa Agnesin kyseenalaistamaan heidän liittoaan.

Sukkelat juonenkäänteet ja kiehtova miljöö tekevät tästä suorastaan ahmittavan lukupaketin, vaikka en voi sietää joitakin kirjan hahmoista. Erityisen vastenmielinen minulle on Agnesin Lily-serkku, vaikka toisaalta hänestä tulee nyt esille inhimillisempääkin puolta. Agnesin hahmo sen sijaan on minulle mieluinen, sillä hän on niin järkevä, tunneälykäs ja periksiantamaton. Niitä ominaisuuksia klaaninpäällikön vaimo ja linnan emäntä tarvitseekin, jotta voi ottaa paikkansa.

Viitala on valinnut kirjaansa mielenkiintoisia teemoja, joista yksi vahvimmista on lapsettomuus historian kontekstissa. Ajankuva on muutenkin hyvin onnistunut. Tuon ajan yhteiskunnalliset normit naisten asemasta ja tavoiteltavista elämänpoluista nousevat esiin mieleenpainuvien hahmojen kautta yhteiskunnan eri kerroksista.

Tulen tytär

Marjo Ojalammi: Tulen tytär - Vaasan palon polttava arvoitus

Bona Anima 2025

Elokuussa 1852 syttyi Vaasan kaupungissa tuhoisa tulipalo, joka hävitti lähes koko kaupungin. Paloa edelsi kuiva ja helteinen ajanjakso, mikä sai palon leviämään vauhdilla. Kaksi vuotta myöhemmin kaupunki rakentui uudelleen Vaasan nykyisen keskustan paikalle noin 7 kilometrin päähän vanhasta paikastaan. Vanha paikka tunnetaan nykyään nimellä Vanha Vaasa.

Palon syttymispaikka oli Läntisen Pitkäkadun varrella sijainneen kauppias Aurénin talon pehkuvarasto. Vaasan maistraatti tutki asiaa ja syyllisiksi epäiltiin ensin kahta Aurénin talon piikaa. Tulen tyttäressä Marjo Ojalammi nostaa toisen noista piioista, Ulrika Borgarin, päähenkilökseen.

Teos rakentuu kahteen aikatasoon. Vuodessa 1852 kuvataan Vaasan palon syttymisen aikoja muutaman päivän ajalta. Hautova helle ja veden vähyys, tuhoisa tulipalo ja raunioiksi palanut kaupunki sekä oikeuden istunnot syyllisen löytämiseksi heräävät eloon. Suomessa tapahtui 1800-luvulla useita tuhoisia kaupunkipaloja, joista tunnetuin taitaa olla Turun palo vuonna 1827. Mielestäni Ojalammille on ansiokasta, että hän nostaa esiin tämän vähemmän tunnetun tai muistetun palon.

Toisessa aikatasossa ollaan vuodessa 2006. Talon parikymppinen tytär löytää varastoa siivotessaan vanhoja sanomalehtiä, joissa kerrotaan Vaasan palosta. Aihe alkaa kiinnostaa häntä, varsinkin kun hän muistaa isoäitinsä kertoneen suvussa perimätietona säilyneitä tarinoita palosta. Käy ilmi, että palon syttymisestä syytetty karjapiika on heidän esiäitinsä. Oivalluksesta alkaa tutkimusmatka suvun menneisyyteen ja Vaasan paloon.

Ei liene sattumaa, että Ojalammi valitsi teoksensa toiseksi aikatasoksi vuoden 2006, sillä samana vuonna historiantutkijat kertoivat päätelmänsä tapahtumien kulusta palon syttyessä. Palon sytytti suurella todennäköisyydellä vöyriläinen torppari, joka oli ollut nukkumassa krapulaansa Aurénin pehkuvarastossa ja piippua sytyttäessään tipauttanut vahingossa tulitikun kuiviin pehkuihin, jotka olivat roihahtaneet liekkeihin. Kyseisen torpparin kerrotaan tunnustaneen asian kuolinvuoteellaan häntä hoitaneelle lääkärille, joka sittemmin omalla kuolinvuoteellaan kertoi asian eteenpäin.

Tämän kirjan ansiosta Vaasan palo aukeni minulle nyt paljon kokonaisvaltaisemmin ja konkreettisemmin kuin koskaan aiemmin. Aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta minun on sanottava, että ei tämä kyllä kirjallisilta ansioltaan kovin korkealle nouse. Juonenkuljetetus kahdessa aikatasossa ei ole täysin sujuvaa ja 2000-luvun aikataso saa jopa hieman epäuskottavia piirteitä. Kirjallinen ilmaisu on paikoitellen hieman kömpelön tuntuista, etenkin kun Ojalammi siteeraa suoraan vanhoja sanomalehtiä ja aikalaismateriaaleja, joihin viittaamisen olisi voinut tehdä toisinkin esimerkiksi siteeraamalla lyhyemmin ja referoimalla pääkohdat omaan tekstiin. Luin kuitenkin loppuun ihan aiheen itsensä takia.

Lukupiirikirja: Tapahtui veden äärellä

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Tammi 2022

alkup. Händelser vid vatten, 1993

1. suomenkielinen painos ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1994

suomentanut Oili Suominen

Luimme lukupiirin kauden päätöskirjana Kerstin Ekmanin kiitellyn romaanin Tapahtui veden äärellä. Dekkariksikin luonnehdittava romaani on suomennettu alun perin jo vuonna 1994, mutta siitä otettiin eri kustantajan toimesta painos vuonna 2022. Ehkä syynä oli kirjan pohjalta tehty televisiosarja, jota on Suomessa esittänyt Yle.

Tapahtui veden äärellä on kahdessa aikatasossa kuvattu kertomus. Tapahtumien ydin on juhannuksessa 1973, jolloin Svartvattnetin pikkukylässä tapahtuu henkirikos. Kaksi nuorta telttailijaa löytyy juhannuksena puukotettuna metsäisen pikkujärven rannalta. Rikos jää ratkaisematta, vaikka arveluita toki jää elämään. Toinen aikataso sijoittuu 1990-luvun alkuun.

Vaikka tätä dekkariksikin kutsutaan, minun mielestäni tämä on enemmänkin psykologinen romaani. Varsinainen rikos jää välillä kerronnassa niin taka-alalle, että sitä suorastaan hämmästyy, kun kerronnassa palataan rikoksen pariin. Jännitys ei myöskään mielestäni kanna aivan loppuun asti, mikä johtunee suurelta osin siitä, että tiivistämisen varaa olisi kyllä ollut.

Henkilöhahmoja tässä on paljon. Keskushenkilöitä ovat uhrit löytänyt hiljattain kylään muuttanut Annie tyttärineen, mutta myös paikallinen lääkäri Birger sekä erikoinen ja riitaista Brandbergien perhe ovat keskeisiä. Etenkin aluksi oli hankalaa seurata kuka kyläläisistä on kukin ja osa hahmoista tuntuu hieman turhilta, vaikka valtaosan olemassaololle löytyy tarinan edetessä jokin juonen kannalta tärkeä merkitys.

Ekmanin luontokuvaus sen sijaan on todella hienoa. Miljöön metsäluonto, suot ja virtaava vesi on kuvattu niin hienosti, että tuntuu kuin itsekin olisin siellä pahaenteisen metsän kätköissä kulkemassa. Miljöössä olisi mielestäni aineksia voimakkaampaankin jännitykseen, mutta mukaan on otettu niin paljon hahmoja ja heidän myötään myös erilaisia teemoja, että välillä fokus tuntuu hukkuvan.

Kiinnostavia teemoja tästä voi löytää montakin. Rikos itsessään, sen motiivit ja jälkiseuraukset, yksinäisyys, äidinrakkaus, luontoarvot ja feminismi ovat helposti tunnistettavissa. Luomansa Stjärnbergin yhteisön kautta Ekman tuntuu ottavan taustalla kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Kirjallisilta ansioiltaan tämä on mielestäni todella hyvä kirja. Kielellisesti tämä on ensiluokkaista luettavaa, mistä kiitos kuuluu myös suomentajalle. Juonikin on sikäli onnistunut, että sen rönsyt kurotaan yhteen ja oikeastaan jokaiselle hahmolle ja teolle löytyy merkitys tai selitys. Hieman jäi silti vaisu olo lukemisen jälkeen. Jännitys ei ihan kanna koko tarinan ajan ja rönsyjä on makuuni liikaa.

Kesävieraita Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Kesävieraita Jylhäsalmella

Karisto 2025

kannen kuva: Petri Jauhiainen

Keväisin ilmestyvä uusi Jylhäsalmi on minulle nykyään kuin varaslähtö kesään. Säiden ollessa vielä arvaamattomia, tarjoaa Jylhäsalmi kaivattua kesäidylliä, välkehtivää vettä ja auringon lämpöä.

Kesävieraita Jylhäsalmella kertoo Krissestä, joka on hiljattain päättänyt ryhtyä nuohousyrittäjäksi isänsä jalanjäljissä. Jylhäsalmelle hänet tuo yksinkertaisesti mahdollisuus tehdä töitä, siellä kun nimittäin on juuri sopiva markkinarako ja tarve nuohoojalle. Kun sopiva majoituskin löytyy Lossarin Sirkan ja Joukon vuokramökiltä, Krisse pakkaa tavaransa ja suuntaa kohti Jylhäsalmea. Uusi alku ei tosin lähde kovin lupaavasti liikkeelle, sillä jotkin asiakkaat saavat hermot kiristymään. Naispuolinen nuohooja joutuu lunastamaan paikkansa miesvaltaisella alalla, sillä skeptikkoja riittää.

Ei Krissen elämä kuitenkaan pelkkää työntekoa ole. Maastopyörä kuljettaa luontoon, pihasaunan leppeät löylyt rentouttavat työpäivän jälkeen eikä treffirintamallakaan aivan hiljaista ole varsinkaan sen jälkeen, kun hän tulee möläyttäneeksi Lossarilla, että treffit voisivat kyllä kiinnostaa. Harmi vain, että se kiinnostavin tapaus taitaa olla varattu, eikä Krisse sellaisiin halua koskea.

Jylhäsalmi tarjoaa jälleen tuttua leppeää maalaisromantiikkaa ja ihanan miljöön, jonne on aina mukava palata. Krissen ammatin myötä lukija pääsee kurkistamaan Jylhäsalmelle hieman toisenlaisesta näkökulmasta, sillä korkeilta katoilta näkee kauas ja työssään hän kohtaa monenlaisia asujia. Nuohoojan ammatista lukeminen oli kyllä mukavan erilaista muutenkin, sillä vaikka monet kerrat olen nuohoojan kanssa asioinut, niin eipä sitä niiltä visiiteiltä kovin kattavaa kuvaa tuosta työstä saa.

Hildur

Satu Rämö: Hildur

Hildur-sarjan osa 1

WSOY 2022

Kutsuimme Satu Rämön viime syksynä kirjailijavieraaksi kirjastoihimme. Ennen sitä luimme lukupiirissä Rämön islantilaista elämänmenoa kuvaavan teoksen Islantilainen voittaa aina, mutta hänen dekkareihinsa päätin tutustua vasta vierailun innoittamana. Jono oli pitkä ja kirjan sain vasta nyt, mutta kannatti odottaa. Ei Hildur mielestäni mikään huikea jännitysnäytelmä ollut, mutta dekkarin ainekset siitä toki löytyy, ja miljöön ja islantilaisen yhteiskunnan kuvauksena teos on hyvinkin kiinnostava.

Hildur Rúnarsdóttir on rikosetsivä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkö, jolla on taustalla omakohtainen lapsuustrauma. Ahdistustaan Hildur hillitsee surffaamalla Atlantin kylmillä aalloilla ja urheilemalla kroppaansa endorfiineja. Työparikseen Hildur saa suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakobin, jonka rauhallinen luonteenlaatu ja aito myötäeläminen tekevät hänestä ja Hildurista nopeasti ystäviä.

Hildurin poliisipiirissä tapahtuu pienessä ajassa useampia rikoksia, jotka paljastuvat samaan rikosvyyhtiin kuuluviksi. Sääolosuhteet luovat omat haasteensa tutkimuksille, sillä myrskytuulet ja lumivyöryt eivät ole vuonoilla ennenkuulumattomia. Henkilöstöresurssien vähyys tekee vuonojen poliiseista todellisia moniottelijoita ja vaikka Jakobin kielimuuri estää häntä tarttumasta kaikkiin töihin, on hänen työpanoksellaan merkittävä rooli poliisivoimissa.

Vaikka rikosjuoni olikin ihan toimiva ja kiinnostava, ei se kaikista käänteistään huolimatta ollut mielestäni kovin jännittävä. Dramaattisiakin käänteitä kansien väliin mahtuu, mutta Hildur edustaa mielestäni kuitenkin aika helposti lähestyttävää ja pehmeää dekkaria. Poliisityötä oli mielenkiintoista seurata ja pienen poliisiaseman arki tuntui jollakin tavalla kotoisalta, ehkä tuoden mieleen suomalaiset olosuhteet.

Rämön kirjoitustyyli on sujuva ja konstailematon. Miljöön kuvaus on kiinnostavaa ja hahmojen osalta täytyy sanoa, että Jakobin lisääminen tarinaan on aika nerokas idea. Sitä kautta hän nimittäin pystyy selittämään auki sellaisia islantilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan piirteitä, jotka eivät meille suomalaisille lukijoille välttämättä muuten aukeaisi. Kun näitä asioita kerrotaan suomalaiselle Jakobille, välttyy Rämö selittelemästä niitä suoraan lukijalle. Mielestäni se on tyylillisesti aika tärkeä asia, sillä tunnelma on ihan eri.

Haluan kyllä ehdottomasti jatkaa sarjan parissa ainakin seuraavaan osaan asti. Nimen perusteella siinä selvitellään Hildurin lapsena kadonneiden sisarten tapausta, johon viitattiin jo tässäkin osassa. Katsotaan, mitä siitä paljastuu!

Pimeät päivät, valkeat yöt

Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt

Otava 2025

Paula Nivukoski jatkaa Koskiluhdan naisten tarinaa. Pimeät päivät, valkeat yöt on itsenäinen jatko-osa romaanille Kerran valo katoaa. Kummankin päähenkilönä nähdään Koskiluhdalla varttunut Kerttu, joka on nyt asettunut omaan taloon emännäksi. Johanneksen kanssa on rakennettu mukava elämä ja saatu kolme lasta. Kaiken sen alta katoaa pohja, kun joki vie yhden lapsista.

Lapsen myötä samaan virtaan hukkuu Kertun elämänilo. Hautajaisten jälkeen hän matkustaa tätinsä luo Vaasaan päästäkseen hetkeksi etäämmälle surusta. Kotiinpaluu tuntuu kuitenkin vaikealta eikä suru päästä otteestaan hetkessä.

Nivukosken uusimman aihe on todella rankka. Jopa sotavuosiin sijoittunut edellinen osa tuntuu monine murheineen kevyeltä, kun Nivukoski kuvaa perheen surua. Jos on itse kokenut jonkin suuren, elämän perustoja järisyttävän menetyksen, on helppo todeta Nivukosken kuvaavan surua hyvin tarkkanäköisesti. Minua liikutti myös lapsen kokeman surun käsittely, sillä menetys on koko perheen yhteinen.

Vaikka aihe on rankka, kokonaiskuva jätti minut hieman etäälle. Jotenkin vierastin Kertun tapaa surra, jättää kaikki taakseen ja käpertyä omaan yksityiseen suruunsa. Tuntuu valtavan väärältä arvostella edes fiktiivisen hahmon surua, mutta en voi sitä kieltääkään. Samaan aikaan mietin, että asiat olisivat voineet olla vallan toisin, jos hän tarjolla olisi ollut kriisiapua. Juuri sodan kokeneessa maassa sellaista ei kuitenkaan ole tarjolla, jokainenhan on jonkun menettänyt ja silti jotenkin selvinnyt eteenpäin.

Pidän Nivukosken tavasta rakentaa juonta. Hän kirjoittaa kaunista kieltä ja luo mieleenpainuvia hahmoja. Veikkaan ja toivon, että tässä on jo kasvamassa uusi vahva hahmo jonkin seuraavan kirjan päähenkilöksi. Myös miljöökuvauksesta pidän. Tämä teos sijoittuu suurelta osin Vaasaan, mikä oli ihan mielenkiintoista, sillä se on minulle kirjallisuuden miljöönä vieraampi paikka. Koskiluhdalla ja Kertun perheen tilalla olisin kuitenkin viihtynyt mieluusti enemmänkin aikaa.

Edelliset, itsenäiset osat

Nopeasti piirretyt pilvet

Kerran valo katoaa

Tripsteri Praha

Siru Valleala ja Antti Helin: Tripsteri Prsha matkaopas

Readme 2019

Olimme puolisoni kanssa maaliskuussa kevätlomalla Prahassa ja kiertelimme autolla myös lähikaupunkeja. Matkakohteeksi Tsekki valikoitui puolisoni toiveesta. Valmistauduin matkaan lukemalla Siru Vallealan ja Antti Helinin Praha-matkaoppaan, joka on ilmestynyt Tripsteri-sarjassa. On pakko myöntää, että en ennen tätä kokemusta tiennyt, että matkaoppaita voi todella lukea sytemaattisesti kuin mitä tahansa muuta tietoteosta. Avartava kokemus siis kaikin puolin.

Tämä matkaopas osoittautui todella hyväksi paketiksi. Saimme tästä ideoita mm. ruokapaikkoihin ja käyntikohteisiin sekä passelin määrän tietoutta matkakohteesta. Kuten kuvasta näkyy, laputin kirjaa ahkerasti niiltä kohdin, jotka kiinnostivat matkan kannalta. Kirja on kuitenkin julkaistu jo 6 vuotta sitten, joten osa suositelluista kohteista oli jo ehditty sulkea pysyvästi. Siispä heitän vinkin Readmelle: ottakaa tästä uusi, päivitetty painos. Edelleen on meitä, jotka arvostavat sitä, että saavat kantaa kirjaa mukanaan.

Suuret turistimassat eivät olleet vielä saapuneet maalikuisen matkamme aikana, joten kaupungilla liikkuminen oli suhteellisen vaivatonta. Muutama kirjassakin suositelluista kohteista oli mielestäni suuresti yliarvostettuja, kuten esimerkiksi Prahan Juutalainen hautausmaa ja Kutna Horassa sijaitseva Sedlicen luukirkko, joka oli mielestäni lähinnä jokseenkin inhottava kokemus. Sen sijaan tuskin olisimme löytäneet Prahassa sijaitsevaa todella mielenkiintoista Alkemiamuseota ilman tätä matkaopasta, joten vähän tuntemattomampia vinkkejä oli löytyi yhtälailla.

The Strawberry Patch Pancake House

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House

Dream Harbor 4

Harper Collins 2025

äänikirjan lukijana Regina Reagan

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Tästä tuli oitis minun suosikkini koko sarjasta, ja se johtuu ihan siitä, että tässä kirjassa on maailman valloittavin 5-vuotias Olive. Hän sulatti sydämeni oitis olemalla niin reipas, ponteva ja iloinen tenava. Kieltämättä kaikki muut kuviot tässä olivat välillä melkein toissijaisia, kun halusin niin paljon kuulla nimenomaan Oliven edesottamuksista.

Maailmallakin menestyksestä uraa kokkina luonut Archer on hiljattain asettunut Dream Harboriin ja opettelee olemaan isä tyttärelleen Olivelle, jonka olemassaolo tuli hänelle yllätyksenä. Elämä pannukakkuravintolan kokkina ja vastuullisena vanhempana ei millään mittarilla ole sitä, mitä Archie on elämälleen kaavaillut, mutta vähitellen hän alkaa pitää elämästään pikkukaupungissa. Suinkaan vähäisin syy sille ei ole Iris, jonka Archer palkkaa Oliven lapsenvahdiksi.

Iris sen enempään kuin Archerkaan ei koe olevansa omalla maaperällään lasten kanssa. Hän kuitenkin onnistuu houkuttelemaan Oliven ulos kuorestaan ja todella pitävänsä tehtävästään Oliven lapsenvahtina. (Ja kuka nyt ei pitäisi, koska Olive on ihana!!!) Iris huomaa pitävänsä todella myös pomostaan Archerista, mutta yhtälö tuntuu liian monimutkaiselta. Tunteiden tukahduttaminen käy kuitenkin koko ajan vaikeammaksi.

Pidän Dream Harborin yhteisöllisestä pikkukaupungista, jossa riittää monenlaisia persoonia ja heille kaikille on siellä sijansa. Tässä kirjassa kaupungin elämänmeno saa uusia sävyjä, kun kuvioihin lisätään yhdeksi päähenkilöksi lapsi. Mielestäni toimiva ratkaisu, jotta kirjat eivät ala toistaa liikaa samoja kuvioita.

Syksyllä ilmestyy seuraava osa, ja aion kyllä jatkaa sarjan parissa. Huomasin myös, että tämän sarjan ensimmäinen osa ilmestyy tänä vuonna suomeksi Gummeruksen kustantamana. Mielenkiintoista nähdä millaisen suosion sarja saavuttaa sen myötä Suomessa.

Taskupainos: Anna-Leena Härkösen elämästä

Katja Kallio (kirj.) ja Anna-Leena Härkönen (haastateltava): Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä

Otava 2025

Anna-Leena Härkönen on kuulunut suosikkikirjailijoideni joukkoon jo ainakin 15 vuotta ja pidempäänkin, vaikka hänen viimeisimmät romaaninsa eivät olekaan olleet oikein minun makuuni. Muistan hänet jo lapsuudestani Liisa Metsolan roolista, ja se hänen rooleistaan on minulle edelleenkin tutuin, kun olen sarjan niin monta kertaa katsonut. Härkönen on monipuolinen taiteilija, sillä rooleja on riittänyt ja kirjoja on julkaistu tasaista tahtia.

Taskupainos on muistelmateos, jonka Katja Kallio on kirjoittanut Härkösen kanssa käymiensä keskusteluiden pohjalta. On hämmästyttävää miten selkeästi Härkösen oma ääni kuuluu tästä. Lukiessani saatoin hyvin kuvittelemaan hänet viereiseen nojatuoliin kertomaan tarinaansa minulle ääneen.

Heti ilmestymisen jälkeen ainakin iltapäivämediassa tästä tunnuttiin maalailevan jonkinlaista paljastuskirjaa ja revittiin lööppiotsikoita, joten itseäni kieltämättä pelotti sellaistako on luvassa. Mielestäni niin ei kuitenkaan käynyt. Sisältö on avointa ja suoraa, kuten Härkösen omissakin teksteissä yleensä, mutta asioita ei jäädä mässäilemään tai ketään ei ryvetetä tarkoitushakuisesti. Asiat vain kerrotaan siten kuin ne on koettu, toisinaan jopa hakien ymmärrystä muita ihmisiä ja omaa nuorta itseään kohtaan.

Pidin tästä kirjasta paljon. Tämä oli mukaansatempaava, kiinnostava ja monipuolinen teos. Vaikka olen Härkösen uraa jollakin tasolla seurannut jo pitkään, niin paljon oli uuttakin. Härkönen ei myöskään pelkää laittaa itseään likoon tai peittele omia pelkojaan tai herkkyyksiään, mikä tekee tästä mielestäni hyvin helposti lähestyttävän ja inhimillisen kokonaisuuden.

Lukupiirikirja: Margarita

Anni Kytömäki: Margarita

Gummerus 2020

Finlandia-palkinto 2020

äänikirjaksi lukeneet Ville-Veikko Niemelä, Mirjami Heikkinen ja Aarne Linden

Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on odottanut hyllyssäni lukemistaan jo Helsingin kirjamessuista 2021 saakka. Olen iloinen, että lopultakin tähän kirjaan tuli tartuttua, sillä pidin tästä valtavasti. Luin osan kirjasta itse ja osan kuuntelin äänikirjana. Molemmat formaatit toimivat hyvin.

Luimme Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta lukupiiriin talvella 2021. Olen aiemmin pitänyt kiinni ajatuksesta, että emme käsittele saman kirjailijan teoksia kuin kerran, koska maailmassa on niin valtavan paljon hyviä ja kiinnostavia kirjailijoita. Päätin luopua periaatteestani, koska uskoin, että lukupiirissä tästä voisi kehkeytyä antoisaa keskustelua.

Margarita kertoo Sennistä, joka työskentelee Kankariston kylpylässä hierojana. Se kertoo myös sotamies Mikko Kilkkaniemestä, arkeologi Aaro Kuusilehdosta sekä kylpylän kesävieras Einar Kairamaasta perheineen. Yksi keskeinen hahmo on myös helmisimpukka, Margaritana Margaritifera. Simpukka nostetaan muiden hahmojen rinnalle inhimilliseksi, tuntevaksi olennoksi, mikä toimii hyvänä rinnastuksena Sennin hahmolle. Tapahtumat sijoittuvat pääosin 1950-luvulle, osin myös sotavuosiin.

Margarita nousi uudelleen ajankohtaiseksi teokseksi syksyllä 2024, kun Hukkajoen raakkutuhosta uutisoitiin laajasti. Kun Kytömäki kuvaa tässä kirjassa helmisimpukoita, niihin kohdistuvaa piittaamattomuutta ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua, ei voi välttyä ajattelemasta, että maailma ei ole siltä osin muuttunut miksikään. Sellaista ei osata arvostaa, joka ei pidä ääntä itsestään.

Margarita on muutenkin yhteiskunnallisesti tarkkanäköinen romaani. Ihmiset yritetään sovittaa heille ennalta asetettuihin muotteihin, naiset etupäässä äideiksi ja mielellään vähintään kuudelle lapselle. Sodasta kärsineen valtion etu on suuri syntyvyys paikkaamaan menetyksiä. Onhan nykyajankin synnytystalkoista kuultu, joten ei niin kaukainen asia ole tämäkään.

Kerronta etenee monen näkökulman kautta. Hahmoja on paljon, niin keskeisiä kuin sivuhenkilöitäkin, mutta heidät oppii nopeasti tuntemaan ja erottamaan toisistaan. Kaikki juonisäikeet yhdistyvät luontevasti osaksi samaa tarinaa ja onnistuvat jopa yllättämäänkin. Jouduin kirjan päätyttyä selaamaan ja etsimään ne kohdat, jotka vihjasivat yllätyksestä, mutta joita en heti tajunnut. Teksti aukeni uudella tavalla ja entistä hienommaksi.

Pidin paitsi Kytömäen tekstistä ja juonenkuljetuksesta myös miljööstä. Aivan kuten Kultarinnassakin, on miljöö upea. Luonto on monipuolinen ja kaunis, niin hyvin kuvattu, että metsän ja joen voi nähdä silmissään ja lähes haistaa niiden tuoksun. Kankariston kylpylä on idyllinen keskuspaikka, vaikka tie viekin Sennin sieltä toisaalle.

Keskustelu oli vilkasta ja mielestäni tämä kirja sopiikin mainiosti lukupiiriin käsiteltäväksi. Kuten eräs piiriläinen totesi, tässä on monta aika raskasta teemaa, mutta silti olo ei jää lannistetuksi. Minusta tuntuu, että keskustelusta huolimatta vielä jäi asioita oivallettavaksi ja kerroksia koettavaksi seuraavillekin lukukerroille.

Kunnan jauhot

Kalle Päätalo: Kunnan jauhot

Juuret Iijoen törmässä 3

Gummeruksen äänikirja, 2022

ilmestynyt alunperin vuonna 1973

lukijana Toni Kamula

Matkani Iijoella eteni maaliskuussa jo kolmanteen osaansa. Teos sijoittuu 1930-luvun alkuun, jolloin Päätalojen perheessä ollaan lujilla. Herkko-isä sairastuu keuhkokuumeeseen, jonka jälkeen myös hänen mielenterveytensä alkaa järkkyä. Herkko kuvittelee Riitun olevan uskoton eikä juuri päästä vaimoaan silmistään. Ilmapiiri kotona on tukala isän luulottelujen suhteen, mutta myös taloudellinen ahdinko uhkaa, kun isä ei enää lähde savottoihin.

Isän sairaus vie hänet lopulta piirimielisairaalaan, mikä on raskas uutinen uittohommissa olevalle Kallelle. Isän sairaus on tehnyt hänestä 12-vuotiaana perheensä pääasiallisen elättäjän, ja aluksi uittotyömailla moni kohteleekin häntä hyvin ihan vain siksi, että hän on Päätalon Herkon poika. Isän sairauden jatkuessa ja uusien työmaiden alkaessa työnjohtajat vaihtuvat eikä Kalle pääse enää niin hyviin tienesteihin kuin aiemmin. Kunnan piirimiehen lupalapuilla perhe saa hakea jauhoja kaupasta. Äitikin tekee osansa kupparina, mutta perhe joutuu silti kerjäämään muista taloista apua.

Työnteon ohessa koulukin tulee käydyksi loppuun. Kalle aikuistuu vauhdilla, kun on pakko. Hän kokee niin isän sairauden kuin perheen taloudellisen tilanteenkin voimakkaasti. Aivan itseäkin alkoi ahdistaa silkasta myötätunnosta häntä ja koko perhettä kohtaan. Tuona aikana yhteisöllisyys oli vahvempaa kuin nykyään, ja nuo tilanteet tarkoittivat väistämättä perheen aseman heikentymistä yhteisössä muutenkin.

Mielestäni Päätalo kuvaa tarkkanäköisesti ja uskottavasti mielenterveyden järkkymisen vaikutuksia perheessä. Nuoren pojan mielenmaisema välittyy hyvin, varmasti juuri siksikin, että kyse on Päätalon omista kokemuksista kaunokirjallisuudeksi puettuna. Ajankuva on niin ikään onnistunut hyvin, kuten aiemmissakin osissa. On helppo siirtyä tarinan mukana Päätalojen pirttiin ja uittotyömaille. Katsotaan mihin seuraava osa kuljettaa!

Hattaradilemma

Ulla Onerva: Hattaradilemma

Oikukkaiden romantikkojen piiri 1

Tammi 2025

Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on näkynyt isosti somesyötteissäni. Paljon on varmasti vaikutusta sillä, että Ulla ylläpitää suosittuja @tarinannuppuja -tilejä Instagramissa ja TikTokissa sekä samannimistä blogia osoitteessa tarinannuppuja.fi. Kirjayhteisö ottaa mielestäni aina ilolla siipiensä suojaan ne kirjat ja kirjailijat, jotka omista joukoistamme nousevat.

Hattaradilemma kertoo lukiossa abivuottaan viettävästä Emma Nuutisesta, joka on intohimoinen romanttisen kirjallisuuden lukija ja puolestapuhuja. Hän ei voi sietää sitä vähättelevää asennetta, joka romantiikkaa kohtaan yleisesti kohdistetaan. Siksi hän päättää ryhtyä tuumasta toimeen ja perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämääränä on asennemuutos romantiikkaa kohtaan.

Omassa elämässään Emmalla ei mene romantiikan saralla kovinkaan hyvin. Entisen poikaystävän kanssa välit ovat koleat, sillä hän jätti Emman vanhojentanssipäivänä ja särki samalla Emman sydämen. Abivuoden alussa kouluun ilmestyy uusi poika, jota kohtaan Emma tuntee outoa vetoa, vaikka poika vaikuttaa halveksivan hänen lempigenreään.

Minulle jäi tästä kirjasta vähän kaksijakoinen olo. Pidin kirjan sujuvasta tekstistä ja hyvin etenevästä juonesta. Kietouduin mielelläni lämpimään tunnelmaan, joka tuntui niin kotoisalta ja itselle tutulta kirjallisuusviitteineen ja -keskusteluineen. Paljon oli siis hyvää ja mukavaa. En kuitenkaan pitänyt Emman hahmosta, joka on niin oman asiansa sokaisema, että tulee itse sortuneeksi samaan kuin mistä muita soimaa eli vähättelee ja halveksii toisenlaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä.

Emma on niin nuori, että hänelle voi toisaalta helposti antaa anteeksi hänen ehdottomuutensa ja tietynlaisen kypsymättömyytensä. Kirjan edetessä hän mielestäni myös kasvaa henkisesti ja aikuistuu paljon. Konfliktit selvitetään ja omatkin ihmissuhteet alkavat selkiytyä, sillä joskus kunnon yhteenotto raikastaa ilmaa.

Oikukkaiden romantikkojen piiristä on kasvamassa trilogia, ja täytyy sanoa, että olen nauttinut Hattaradilemman somenäkyvyydestä ilmiönä kyllä paljon. Ainakin kirjailijan Instagramissa on julkaistu mm. ystäväkirjan sivuja päähenkilöistä ja muutenkin syvennetty kirjan maailmaa, joten kannattaa käydä kurkkaamassa. Itse en vielä tiedä tulenko jatkamaan sarjan parissa, mutta harkitsen sitä sitten aikanaan. Todennäköisesti kyllä jatkan.