Tie, totuus ja elämä

Heikki Turunen: Tie, totuus ja elämä

509 s., WSOY 2012

kansi: Seppo Polameri

Kuten aikaisemmin tulin maininneeksi, kirjallisuuspiirin seuraavalle kerralle pitää lukea maaseutukuvaus. En oikeastaan tiennyt mitä olisin lukenut, joten valitsin listalta jonkin kirjailijan eli Heikki Turusen ja hänen kirjoistaan jonkin aihepiiriin sopivan vähän kuin arpomalla. Piiri kokoontuu huomenna, joten pelkäsin etten ehdi tätä tiiliskiveä siihen mennessä lukemaan, mutta toisin kävi. Tie, totuus ja elämä piti minua yllättävän hyvin otteessaan, mitä en osannut laisinkaan odottaa.

Tie, totuus ja elämä kertoo pienen maalaiskylän elämästä Savon sydänmailla. Naapurisopu ei ole todellakaan kylällä kukoistuksessaan, sillä ikiaikaiset kaunat ja riidat ovat voimissaan vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Kun kylälle aletaan puuhata uutta tietä 1970-luvulla, vaikuttaa vuoden 1918 sodan aikaiset arvet edelleen. Riidoilta ja kateudelta ei vältytä nytkään, mutta loppujen lopuksi tien teon tuoksinnassa tehty karmea löytö paljastaa kaunan synnyttäneestä tapahtumasta totuuden: ja johtaa jonkinlaiseen sopuun. Kaikilla on ylpeytensä, ennakkoluulonsa, oma totuutensa ja kateutensa, joista heidän on luovuttava, jotta kylä voi kehittyä tuona maaltamuuton aikana.

Turusen henkilöhahmot ovat monenkirjavia kaikin puolin. Oikeastaan kaikkien ulkoisesta olemuksesta voidaan erottaa jotain hahmolle omaa, samoin kuin luonteestakin. Kylällä on edustettuna useita uskontokuntia, "joka talolla on oma uskontonsa" kuten kirjassa sanotaan. Se on yksi ristiriitoja aiheuttava tekijä, mutta se ei kuitenkaan ole olennaisinta, vaikka uskonnolla ja uskolla onkin teoksessa vahva asema. Uskonnon ulkoisista tunnusmerkeistä ja hurskaista käytöstavoista saadaan kuitenkin joidenkin hahmojen suulla revittyä sangen rikasta huumoria, joka ei mielestäni ole kuitenkaan ilkeämielistä. Hahmojen välinen sanailu onkin mielestäni yksi teoksen parhaista puolista, sillä siinä on terävyyttä ja oivallisia sanavalintoja.

Vaikka dialogi onkin tehokasta ja iskevää, on teksti mielestäni muuten aika vaikeaselkoista. Siinä on omituisia lauserakenteita, jotka tekevät tekstistä melko hidaslukuista ja sekavaa. Välillä minun piti lukea jokin lause pariin kertaan, että pääsin selville siitä, mitä sillä ajettiin takaa. Samoin hahmojen useat lempinimet, joita lähes jokaisella on vähintäänkin yksi, vaikeuttaa lukemista, kun hahmoja on muutenkin paljon. Nämä seikat hieman himmentävät lukunautintoa, mutta kun tarinaan vain pääsee kunnolla kiinni ja kerrontatapaan tottuu, Turusen luoma tarina jaksaa viihdyttää, huvittaa ja välillä jopa nostattaa jännitystä ilmaan.

♠♠♠♠

Yacoubian-talon tarinat

al-Aswani, Alaa: Yacoubian-talon tarinat

286 s., WSOY 2009

suom. Sampsa Peltonen

alkup. Imarat ya'qubyan 2002

Olen viime aikoina keskittynyt aika paljon kotimaiseen kirjallisuuteen, joten nyt todella otin harppauksen pois mukavuusalueeltani: kyllä kai voin sanoa kotimaista kirjallisuutta mukavuusalueekseni, koska sitä mieluumin luen ja arvostan sen korkealle. Alaa al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat pääsi lukuvuoroon nyt, koska kirjallisuuspiirin seuraavalle kokoontumiskerralle pitää lukea jokin Lähi-Itään sijoittuva teos.

Oikeasti voin heti avoimesti sanoa, että kyllä minä pitkin hampain tämän teoksen avasin, koska nyt tekee vaan koko ajan mieli lukea kotimaista kirjallisuutta. Ehkä tämä ennakkoasenne vaikutti siihen, että aluksi en tuntunut saavan tästä teoksesta mitään irti. Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin vauhtiin ja kiinnostuinkin hahmojen elämäntarinoista ja kohtaloista, joten pakkopullaksikaan tätä ei voi ihan nimittää.

Yacoubian-talon tarinat sijoittuvat Kairoon, jossa 1950-luvun sotilasvallankaappaus jakoi väestöä ja aiheutti valtavia ristiriitoja: oikeuden vartijat ovat itse pahimpia pahantekijöitä, raha puhuu ja köyhien täytyy yrittää ansaita elantonsa jopa moraalikäsitystensä vastaisesti. Tarinan päähenkilöt ovat Yacoubian-talon asukkaita, jotka ovat eri elämäntilanteissa: yhdellä on rahaa, toinen on köyhä, yksi on vanha ja toinen on nuori. Päähenkilöitä oli jopa hieman liikaakin, koska välillä piti oikeasti palauttaa mieleen, että "kukas tuo taas olikaan". Toisaalta se mahdollistaa aika hyvän läpileikkauksen eri kansanosien elämästä, vaikka onkin samalla rasite. Takakansi toteaa näin "jokainen al-Aswanin luoma hahmo ruumiillistaa modernin Egyptin tabuja --", ja niin todella on. Teoksessa on myös melko vahvaa seksuaalisväritteisyyttä, joka nostaa esiin islamilaisen yhteiskunnan vallitsevat normit ja niistä poikkeamisen.

En oikeastaan tiedä mitä pidin tästä kirjasta, koska se oli paikoin jopa aika inhottava tarkkoine tapahtumien ja ihmistuntojen kuvauksineen, ehkä tietyllä tapaa voisi jopa varovaisesti käyttää sanaa inhorealistinen. En oikein osaa hakea siihen sen parempaakaan sanaa. Toisaalta realistisuus tuo tarinaan väriä ja eloa, mutta samalla puistattaa: mihin kaikkeen ihmiset ovatkaan valmiita.

♠♠♠

Iranilainen tytär

Darznik, Jasmin: Iranilainen tytär

336 s., Like 2012, 2. p. 

suom. Anu Nyyssönen (& Jaakko Hämeen-Anttila)

alkup. The Good Daughter 2010

Jasmin Darznikin esikoisteos Iranilainen tytär on hyvin mielenkiintoinen. Mielenkiintoisen tästä teoksesta tekee jo sekin, että se on eri kirjastoissa luokiteltu eri tavalla: jossain kirjastoissa aikuisten kertomakirjallisuuteen 84.2 ja joissakin henkilöhistoriaan 99.1. Luettuani ymmärsin miksi tässä on eroavaisuuksia.

Iranilainen tytär on tositarina iranilaisen naisen elämästä vaikeine asioineen: avioero, lapsi, väkivalta, perinteet, miesvalta, Islam. Nämä asiat ratkaisevat hänen elämänsä kulun, eikä hänellä ole juuri sananvaltaa asioihinsa. Islaminuskon murroskauteen sijoittuva romaani kuvaa paitsi päähenkilönsä Lilin tarinaa, myös patriarkaatin murtumista ja naisten päätäntävallan kasvua.

Vaikka teos on tositarina, siinä on hyvin kaunokirjallinen ote: se kuljettaa kuin paraskin "sepitetty" romaani. Välillä jopa unohtaa, että tämähän on tositarina. Ehkä siksi voi sanoa, että teos on liiankin kaunokirjamainen, tietynlainen lopullinen syvyys ja todentuntu puuttuu.

Kaiken kaikkiaan teos on hyvä kurkistus iranilaisnaisen elämään vailla omaa päätäntävaltaa. Se muistuttaa siitä, miten onnellinen saa olla, kun saa itse päättää asioistaan.

♠♠♠