Korppipäinen mies

Enna Airik: Korppipäinen mies

29 s., Karisto 2013

 

Enna Airikin kuvakirja Haavemaa oli kuvitukseltaan ja aiheeltaan herkkävireinen ja kaunis teos, joten hänen toinen kuvakirjansa Korppipäinen mies päätyi myös luettavakseni. Korppipäinen mies on sävyltään selkeästi tummempi kuin Haavemaa, mikä välittyy jo kirjan kannestakin. Tämäkin kirja käsittelee isoa aihetta, mutta kokonaisuutena tämä ei minua silti oikein sykähdyttänyt.

 

Korppipäinen mies kertoo Emistä, joka asuu vanhempiensa kanssa rotkon reunalla olevassa talossa. Rotkon toisella puolella on autiotalo, josta Emi näkee painajaisia. Hänen painajaisissaan talossa asuu korppipäinen mies, joka tekee lapsille pahaa. Korppipäinen mies muistuttaa kumman paljon karkkikauppaa pitävää herra Krookia. Reaalitodellisuus heijastuu Emin uniin synnyttäen painajaisia, mutta lopulta tyttö vapautuu ahdistavista unistaan vanhan ja kiltin lintuparantajan avustuksella.

 

Tämä teos käsittelee hienovaraisesti lasten kuviteltuja ja todellisiakin pelkoja. Itse tulkitsin tämän teoksen käsittelevän lapsiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja siitä toipumista. Kokonaiskuvaltaan tämä teos on hyvin tummansävyinen - eikä pelkästään kuvituksen suhteen - mutta asioiden selviämisestä huolimatta minulle jäi tästä myös tummansävyinen jälkimaku. En oikeastaan pitänyt tästä kirjasta ja mietinkin hieman, että mikä tämän kirjan käyttöfunktio on, sillä ihan pienten lasten kuvakirja tämä ei ainakaan ole. Uskoisin jopa, että tämä teos kiinnostaa enemmän aikuista kuin lasta. Kuvitus on kumminkin huolellista ja jotenkin vanhanaikaisella tavalla viehättävää, joten itse luin tämän kirjan jo ihan kuvituksen takia. Olen hieman kyllä yllättynyt Airikin tekemästä aihevalinnasta, mutta ainakin tämä erottuu monista muista kuvakirjoista hyvin selkeästi.

 

♠♠♠

Nostalgiset nuortenkirjat: Surutyttö

Päivi Romppainen: Surutyttö

161 s., Karas-sana 1993

kansi: Pentti Kareinen

Emännöimäni Nostalgiset nuortenkirjat -haaste starttasi syyskuun alussa ja nyt ensimmäisen haastekuukauden ollessa lopuillaan päätin, että lienee aika minunkin kunnostautua ja lähteä haastetta suorittamaan. Päivi Romppaisen Surutyttö on jäänyt mieleeni todella voimakkaana lukukokemuksena ja etenkin ensimmäinen lukukerta oli todella pysäyttävä. Luin tämän ensimmäistä kertaa toukokuussa 2005, siis ihan kuudennen luokan lopussa. Muistan, että silloin kevät oli erityisen lämmin ja menimme luokkakavereiden kanssa uimaankin jo toukokuussa. Muistan, että heitin talviturkkini siltä vuodelta samana päivänä kun luin Surutytön (loppuun). Tulin uimareissulta kotiin ja käperryin sohvalle Surutytön kanssa, ja voi miten tämä romaani minua koskettikaan! Kun suuri käänne tapahtui, itkin kuin vesiputous. Tämä oli myös ensimmäinen kirja, jota lukiessani olen sillä tavalla itkenyt.

Lainasin ja luin Surutytön vielä pariinkin otteeseen tuon ensimmäisen lukukerran jälkeen, mutta sitten meni vuosia palaamatta tämän teoksen pariin. Vuosien aikana jotakin oli unohtunut ja ehkä terävin kärki tarinasta tuntui tylstyneen. Mutta yhtä kaikki, viihdyin Surutytön parissa edelleen. Nyt Surutytön ja minun seuranani oli nostalgiaa.

Surutyttö kertoo 16-vuotiaasta Millasta, joka ei oikein tiedä mitä elämältään haluaa. Milla on aina tottunut menettämään kaiken mihin on kiintynyt erityisen lujasti eikä hän oikeastaan odota tai toivo tulevaisuudelta mitään. Kymppiluokan keväällä ja sitä seuraavana kesänä Millan elämä kuitenkin muuttuu täydellisesti ja tyttö alkaa vähitellen vapautumaan kuorestaan. Kohtalolla on kuitenkin Millan varalle tarjolla vielä lisää iskuja, mutta nyt Milla uskaltaa tukeutua ihmisiin ympärillään.

Tässä teoksessa on paljon tunteita aina ilosta suruun. Ehkä siksi tämä tuntui teininä niin erityisen puhuttelevalta. Ja tuntuu tämä vieläkin jollakin tavalla. Kuitenkin nyt olin hieman analyyttisempi lukija ja ehkä se hieman romutti sitä tunnelmaa, joka minulle tästä kirjasta oli jäänyt. Kirjassa on myös paljon kirjoitusvirheitä, joita en ennemmin ollut huomannutkaan. Yllätyin kun tajusin, että teoksen laatu ei ollutkaan niin hyvä kuin muistin. Surutyttö on kuitenkin sellainen kirja, jota voisin suositella edelleen luettavaksi. Hieman siitä jo aika näkyy, mutta ei liikaa, niin että kyllä tämä voisi nykynuortakin ravistella edelleen.

♠♠♠♠