Maailmanlopun kahvila

Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila

197 s., Karisto 2021

kansi: Emmi Kyytsönen

Nelli Hietalan Varotoimia ja Miia Martikaisesta kertovat kirjat ovat tarjonneet minulle hyväntuulista ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kun aloin lukea Maailmanlopun kahvilaa, olin aluksi hieman hämmästynyt, sillä teos lähti jotenkin todella nihkeästi liikenteeseen. Voisi verrata, että yhtä nihkeästi kuin päähenkilö Aurelian matkalaukunraahaus syrjäkylän kaduilla.

Aurelia on kohta 37 vuotta täyttävä lapseton sinkku, joka saapuu auttelemaan tätiään tämän ränsistyneeseen kartanoon serkkunsa toiveesta. Aurelialla on oikeastaan kaikki palikat elämässä avoinna, lapsihaave on kipeä salaisuus ja työpaikan menetys on heittänyt taloudellisen tilanteen myös avoimeksi. Yllättäen juuri maaseudulla Aurelian elämään ilmestyy kaksikin miestä, naapurihuoneessa majaileva ja lapsuudesta etäisesti tuttu rakennusmies Tuomas sekä hurmaava ja charmantti vaikkakin kyseenalaisessa maineessa oleva Joonas. Puuttuvaa rakkautta ja kadonnutta ovulaatiota metsästäessään Aurelia turvautuu muinaisiin rohtoihin ja kummituksen vihjeisiin, jotka sysäävät tilanteita koomisten käänteiden kautta eteenpäin.

Vaikka teos lähtikin hitaasti liikkeelle, jossain kohtaa se tempaisi minut mukaansa niin, että kirja oli illalla suorastaan pakko jättää kesken ja alkaa nukkua. Viimeisten 30 sivun kohdalla selasin sivuja miettien, että ei kai tämä nyt vielä lopu, vastahan tässä on päästy hyvään vauhtiin. Loppui se, ja ehkä vähän äkkinäisesti ja töksähtäen, mutta onneksi kuitenkin niin kuin toivoinkin. Aurelia on tosi välitön tyyppi, jotenkin hänestä on helppo pitää. Samoin Tuomas, Anni-täti ja kartanon puutarhan ja tallirakennuksen kimpussa häärivät muut rakentajat toivat teokseen hauskasti väriä ja särmää. Myös kartanolla kummitteleva nuorena kuollut puutarhurin vaimo Viivi on mukava lisä hahmojen joukossa. Mua yleensäkin puhuttelee tuollaiset traagiset hahmot ja yliluonnolliset vibat, joten Viivin hahmo oli kuin kirsikka kakun päälle.

Tykkäsin tämän kirjan miljööstä ja tarinasta, vaikka tarina alun hitauden jälkeen etenikin todella nopeassa tahdissa ja loppui töksähtäen. Olisin mielelläni viihtynyt Aurelian matkassa kartanolla vielä pidempäänkin, joten olisi mielestäni ihan herkullinen ajatus, jos tälle tarinalle saataisiin vielä joskus jatkoa. Miten esimerkiksi Anni-tädin vanhaan talliin kaavailtu kahvila käynnistyy, saadaanko vanha puutarha matkailijoille auki ja mitä mieltä Viivi-kummitus on siitä?

Aurelia on ruoan ystävä ja loistava kokki, joten kuittaan tällä kirjalla Seinäjoen hahmohaasteen kohdan 28.

Sisar hento Martikainen

Nelli Hietala: Sisar hento Martikainen

sarjan 4. osa

 193 s., Karisto 2020

kansi: Kati Rapia

 

Miia Martikaisesta kertova nuortenkirjasarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Odotin tätä kirjaa paljon, sillä olen todella tykästynyt sarjaan ja Hietalan kirjoitustyyliin. Mukavan viihdyttävä tämä kirja olikin, vaikka mukana on tuttuun tapaan aineksia ja pohdintaa myös vakavammista aiheista.

 

Miia viettää välivuottaan ja on monenlaisten valintojen edessä. Pitäisi ratkaista mille alalle haluaisi hakeutua eli siis mihin kouluun hakisi opiskelemaan, mutta toisaalta pitäisi myös selvittää itselleenkin, millaiseksi haluaa suhteen Jereen muodostuvan. Onko kyseessä ihan oikea seurustelusuhde vai jotain vähemmän vakavaa? Miia suhtautuu elämään yleisesti letkeän avarakatseisesti, mutta tässä osassa on ehkä aiempaa enemmän vastuunkantoa ja aikuistumiseen liittyviä kysymyksiä kuin aiemmin.

Teoksen nimi Sisar hento Martikainen viittaa Miian löytävän kutsumuksensa hoitoalalta. Teoksessa on aika paljon pohdintaa ammattien samanarvoisuudesta, mikä on toisaalta aika kiinnostavaa, mutta en tiedä saiko se ehkä vähän liikaakin painoarvoa: en tiedä moniko nuori pohtii tienaamismahdollisuuksia ja ammatin kohtaamaa arvostusta hakiessaan kouluihin. Ammatillisten pohdintojen ohella Miia ottaa kantaa myös häirintään ja kiusaamiseen. Kokonaisuutta tasapainottaa teoksen humoristinen puoli, joka nousee esiin paitsi juonenkäänteissä myös Hietalan mainion kirjoitustyylin ansiosta. Odotan mielenkiinnolla vieläkö Hietala jatkaa tätä sarjaa. Itseäni ainakin kiinnostaisi lukea miten Miian tarina jatkuu.

♠♠♠♠

Varotoimia

Nelli Hietala: Varotoimia

167 s., Karisto 2020

kansi: Emmi Kyytsönen

 

Odotellessani nuortenkirjasarja Miia Martikaisen uutta osaa, päätin lukea Nelli Hietalan uuden aikuisten romaanin Varotoimia. Se kertoo Taimista, joka varautuu elämässään kaikkiin mahdollisiin vaaroihin ja elää ainaisessa valmiustilassa. Vakuutusmyyjänä hän tietää kaiken riskeistä ja jakaa ihan mielellään vinkkejään eteenpäin.

 

Tarina alkaa, kun Taimi matkustaa bussissa takaisin kotiinsa vietettyään viikonlopun ystävänsä luona. Bussissa hänen viereensä istuutuu komea mies. Muuallakin olisi tilaa, joten Taimi ei voi olla miettimättä miehen motiiveja. Koska Taimi ei halua juuttua bussin ahtaaseen vessakopperoon, hän ryntää asemalla vessaan. Kun hän tulee ulos, bussi menee menojaan ja sekä hän että komea muukalainen ovat jääneet bussista. Siitä alkaa huikea seikkailu, johon riskeistä kaiken tietävä kaappaa miehen mukaansa suojellakseen tätä kamalalta kohtalolta.

 

Varotoimia oli ihan hyväntuulinen kirja, nopealukuinen ja paikoin hyvinkin hauska. Pidin siitä, miten varovainen Taimi lopulta alkaa uskaltautua heittäytymään. Jotenkin kuitenkin tämän yhden aikuisten kirjan perusteella haluaisin kyllä sanoa, että Hietala on vahvimmillaan nuortenkirjoissa. Tässä kirjassa oli kyllä jotain samaa henkeä kuin Miia-kirjoissa, mutta aikuiselämän kontekstiin siirrettynä Taimin purkkatemppu esimerkiksi tuntui lähinnä tosi typerä. Vähän siis jäi sellaiset fifty-fifty -fiilikset tästä kirjasta.

 

♠♠♠

Elämää eteisessä, Miia Martikainen

Nelli Hietala: Elämää eteisessä, Miia Martikainen

212 s., Karisto 2019

kansi: Kati Rapia

 

Nelli Hietalan nuortenkirjasarja lukiolaistyttö Miia Martikaisesta on edennyt jo kolmanteen osaansa saakka. Olen pitänyt sarjan aiemmista osista eikä tämä kolmaskaan ollut pettymys. Nyt odotankin jo innokkaasti pian ilmestyvää neljättä osaa, sillä viihdyn Miian seurassa oikein hyvin!

 

Miia Martikainen pääsee ylioppilaaksi ja hänestä tuntuu, että nyt maailma on hänelle auki. Parhaan ystävän Annan kanssa on suunniteltu kesälle huikeita seikkailuita ulkomailla, mutta kaikki muuttuu heidän osallistuttua Maailma pulassa -festareille, joita Miian poikaystävä Taneli on mukana järjestämässä. Festareilla hillitty ja hallittu Anna tapaa karkkikojussa työskentelevän Eduardon, johon hän ihastuu. Eduardon ilmestyttyä kuvioihin Miian ja Annan suunnitelmat tekevät täyskäännöksen, joka vaikuttaa myös Annan Jere-veljeen.

 

Elämää eteisessä, Miia Martikainen on yhtä hyväntuulinen teos kuin sarjan aiemmatkin osat, vaikka Miia pohtiikin sitoutumista tosissaan. Pitäisikö vasta ylioppilaaksi päässeen nuoren sitoutua johonkuhun ihan tosissaan ja mistä tietää, että valitsee oikein? Miian tunteet vetävät häntä kahtaalle, sillä Tanelin kanssa on hyvä olla, mutta samaan aikaan Jere on jo pidempään herättänyt väristyksiä vatsanpohjassa. Miia on viimeistään nyt astumassa aikuisuuden maailmaan ja edessä on isoja valintoja.

 

Mielestäni Miian hahmosta on hirveän helppo pitää. Hän on omaa paikkaansa etsivä nuori nainen, joka ei epäröi yrittää. Hän ei arastele mennä kohti päämääriään, vaikka matkalla joskus tulisikin pettymyksiä.  Vaikka Miialle sattuu ja tapahtuu vähän kaikenlaista, niin ei hän mikään koheltaja ole. Hän on itse asiassa aika fiksu tyyppi, joka osaa perustella kantansa ja ajatella asioista laajasti. Roolimalliaineista.

 

♠♠♠♠

Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?

188 s., Karisto 2018

kansi: Kati Rapia

Luin vuonna 2016 ensimmäisen osan Nelli Hietalan sittemmin jo kolmiosaiseksi kasvaneeseen Miia Martikaisesta kertovaan sarjaan. Minun on vaikea uskoa, että Miia Martikaisen kärsimysviikon lukemisesta on jo reilut 3 vuotta, sillä kirjan hyväntuulisuus ja suurin osa juonestakin on vielä hyvin muistissa. Lainasin jo viime kesänä lomalukemiseksi tämän jatko-osan Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen?, mutta olenkin hautonut tätä kirjaa lainakirjojen hyllyssäni siitä lähtien. Kun sitten aloitin, vei teos minut heti mennessään. Helppolukuista, helppotajuista ja letkeää kerrontaa.

Miia Martikaisen abivuosi on alkanut, mutta tässä kirjassa opiskelu on vain sivuseikka, sillä teoksen pääteemat ovat paitsi ihmissuhteissa myös eläinsuojeluasioissa. Miian ystävä Anna on kiinnostunut eläinsuojeluasioista. Eräänä yönä Anna pääsee uusien kaveriensa mukana erään maatilan sikalaan kuvaamaan salaa eläinten oloja. Samana viikonloppuna Miia on lopulta tavannut jälleen kesäromanssinsa Tanelin, jonka kanssa vietetty yhteinen aika keskeytyy, kun Anna joutuu pulaan ja kaksikko lähtee hakemaan häntä.

Miia Martikainen on mielestäni virkistävä hahmo. Hän ei niinkään kaihoa parisuhdetta, vaan hän tahtoisi tulla täysiveriseksi seikkailijattareksi - vaan miten sellaiseksi tullaan? Etenkin, kun Taneli nyt vihdoin otti yhteyttä ja on tosi ihana. Ja kun pitkäaikainen ihastus Annan Jere-veljeen ei ole myöskään vielä täysin kuopattu. Miia on kiva tyyppi, ei ollenkaan mikään sellainen syöjätär, vaan enemmänkin itseään etsivä nuori nainen, jolla on fiksuja ajatuksia ja päämääriä elämässä - siis muitakin kuin tulla täysiveriseksi seikkailijattareksi.

Tämä teos oli viihdyttävää luettavaa, vaikka tässä on myös vakavia eettisiä pohdintoja. Taidanpa lukea sarjan kolmannenkin osan sitten, kun saan ensin muita kirjastolainoja vähän vähemmiksi - yritän nimittäin olla lainaamatta mitään ennen kuin vanhojen lainojen pino alenee hieman.

♠♠♠♠

Miia Martikaisen kärsimysviikko

Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko

161 s., Karisto 2016

kansi: Kati Rapia 

Nelli Hietalan teos Miia Martikaisen kärsimysviikko vaikutti nimestään huolimatta sen verran hyväntuuliselta kirjauutuudelta, että päätin lukea sen.  Teos osoittautuikin kommellusten sävyttämäksi tarinaksi, josta löytyy ytimekästä dialogia ja hyvää huumoria.

Miia on 17-vuotias lukiolainen, joka joutuu viettämään kesälomaansa mökillä äitiensä kanssa. Mökillä on tylsää, sosiaalinen elämä kärsii ja hyttyset hyökkii kimppuun - kaikki on siis sanalla sanoen ankeaa, kunnes puhkeaa myrsky, joka kuljettaa rantaan veneen ja veneessä miehen ja tämän Miiaa hieman vanhemman pojan.

Tylsä mökkiloma saa siis odottamattoman käänteen, joka piristää Miian elämää kummasti. Ympäristöään sangen terävästi tarkkaileva nuori nainen huomaa pian, että hänen ennakkoluuloistaan huolimatta veneen mukana saapunut Taneli on melko puoleensavetävä tyyppi. Kun kaksikko joutuu lähtemään kaupunkiin hakemaan bensaa Tanelin ja tämän isän veneeseen, on luvassa pari hulvatonta kesäpäivää, jotka saavat Miian pohtimaan asioita uudelleen ja luottamaan siihen, että aika näyttää mitä tuleman pitää eikä turhia kannata stressata.

Takakansi taisi luvata, että tämä on oikea feelgood-romaani. Sitä tämä kyllä oli! Tästä teoksesta välittyy nuoruus ja into ja kaikkivoipaisuus, ja kesämiljööseen istutettuna kombo on hyvin toimiva. Kesä ja nuoruus tuntuvat aina kuuluvan saumattomasti yhteen, ja niin on tässäkin teoksessa asian laita. Pidin myös teoksen henkilöhahmoista, sillä Miia on mukavan pirtsakka tapaus eivätkä muutkaan hahmot ankeilta tunnu. Tämän teoksen perusteella kuvittelisin, että Nelli Hietalasta tulemme vielä kuulemaan, sillä hän kyllä osaa kirjoittaa viihdyttävästi ja sujuvasti.

♠♠♠♠