Lukupiirikirja: Mahdoton elämä

Matt Haig: Mahdoton elämä

Aula & Co. 2025

alkup. The Life Impossible, 2024

suomentanut Sarianna Silvonen

Luimme toukokuun lukupiirikirjana ja samalla kauden viimeisenä kirjana Matt Haigin romaanin Mahdoton elämä. Ajattelin, että meidän on jo korkea aika tutustua Haigiin, ja vasta tähän lukupiirikertaan valmistautuessani hoksasin, että olemmehan Haigia ennemminkin lukeneet. Tosin jos lukupiiri on kokoontunut syyskuusta 2017 alkaen ja olemme lukeneet noin 9 kirjaa kaudessa, niin eipä niitä kaikkia voi ulkoa muistaakaan.

Eläkkeelle jäänyt matematiikanopettaja Grace perii yllättäen etäisen ystävänsä tai pikemminkin kaukaisen tuttavansa talon Ibizalta. Hän ei oikein tiedä mitä ajatella asiasta, mutta koska mikään muu kuin rutiinit ja muistot eivät sido häntä kotikaupunkiinsa, hän päättää matkustaa Ibizalle katsomaan perimäänsä taloa. Melko pian Grace saa huomata, että tuttavan viimeisiin hetkiin tuntuu liittyvän jotakin epäselvää. Hän ryhtyy selvittämään totuutta ja joutuu samalla kohtaamaan myös oman menneisyytensä ja omat asenteensa.

Mahdoton elämä on juonellisesti melko sirpalemainen kokonaisuus, jossa vuoroin matkataan muistoihin, eletään nykyhetkeä Ibizalla ja häilytään välähdyksenomaisesti jossakin toisen todellisuuden rajalla. Sirpalemaisuudesta huolimatta kokonaisuudesta muodostuu melko eheä. Lukukokemuksena tämä oli jotenkin leijaileva, kuin höyhen tuulessa, mutta kuitenkin mielestäni täynnä elämänvoimaa.

Haig on kyllä erittäin mielenkiintoinen kirjailija. Kaiken kaikkiaan Mahdottomasta elämästä jäi aika hassu olo, vähän sellainen "mitä mä just luin?" -tyyppinen fiilis. Hölmistyksestä huolimatta tai ehkä juuri siksi pidin tästä kirjasta ja mielestäni tämä toimii hyvin lukupiirikirjana, sillä meillä ainakin tästä syntyi hyvää keskustelua, joka antoi omaan lukukokemukseen paljon lisää. 

Yhdeksäs aalto

Enni Mustonen: Yhdeksäs aalto

Otava 2022

ensimmäinen painos 1996

Tammikuu kului varsin kirjaisissa merkeissä, mutta silti välillä ehti tulla pieni lukujumikin. Ehkä vaikutusta oli myös särky- ja kolmiolääkkeillä, joita söin selkääni iskeneeseen noidannuoleen ja jotka laittoivat väsyttämään, mutta onneksi niin kipuun kuin lukujumiinkin löytyi sopivat lääkkeet. Jälkimmäiseen auttoi omasta hyllystäni löytynyt Enni Mustosen Yhdeksäs aalto, jota en ollut aiemmin lukenut.

Yhdeksäs aalto ilmeistyi ensikertaa jo lähes 30 vuotta sitten. Se kertoo nelivitosesta Marja Saaristosta, joka on elämässään uuden edessä. Hän on hiljattain jäänyt työttömäksi ja tytär Silja on jo aikuinen. Omaa aikaa olisi vaikka kuinka, mutta kotona alkaa olot käydä ahtaiksi, kun tyttären poikaystäväkin on muuttanut heidän kaksioonsa. Elämän ollessa ahtaimmillaan niin taloudellisesti kuin konkreettisestikin, Marja saa yllättävän puhelun synnyinkaupungistaan. Häntä odottaa yllätysperintö Häärviikin saarella lossimatkan päässä mantereesta.

Juurikaan epäröimättä Marja tarttuu tilaisuuteen muuttaa Häärviikiin, vaikka samalla hän saa elämäänsä monta neuvojaa, joista topakka Sirkka Fräntilä kyllä jakelee neuvojaan ja tarvittaessa päättää puolestakin. Pitkästä aikaa Marja saa osakseen myös miehistä huomiota ja ympärillä pyörii monenlaista auttajaa niin, että elämänmuutos kerrostalokaksiosta saaristolaistaloon ei muodostu liian vaikeaksi.

Olipas kiva lukea vanhempaa Mustosta pitkästä aikaa. Leppoisaa ja viihdyttävää kerrontaa, jossa mikään ei ärsytä. Nämä Mustosen yksittäiset teokset ovat ehkä jääneet hieman uudemman viihdekirjallisuuden jalkoihin, mutta tämä oli taas itselleni hyvä muistutus, että nämähän on tosi kivoja.

Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

236 s., Karisto 2023

kansi: Katja Säilä

 

Olisin halunnut säästellä Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella talvisempiin tunnelmiin, mutta varausjono toi kirjan käsiini heti kärkipäässä. Nielurisaleikkauksesta toipuvalle tämäkin kirja oli nappivalinta, oli ihanaa käpertyä sohvannurkkaan viltin alle ja vain lukea.

 

Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on kirjailija Anu Patrakka. En ole hänen kirjojaan aiemmin lukenut, mutta tämä kirja oli kyllä todella hyvä, juuri sellainen viihdekirja joista minä pidän. Napakat luvut, sopivan arkirealistinen asenne eikä liikaa vaaleanpunaisia unelmanhahtuvia: täydellinen kombo! Luin tämän ihan parilta istumalta, niin hyvin tämä tempaisi mukaansa.

 

Kolmekymppinen Sofia ja hänen veljensä perivät isotätinsä mökin Lemmenlahdelta Keski-Suomesta. Tupa on tarkoitus myydä, mutta ennen sitä Sofia matkustaa paikan päälle käymään läpi tädin tavaroita. Yllättäen tädin mökki, arkiset askareet ja mukavat kohtaamiset saavat Lemmenlahden tuntumaan enemmän kodilta kuin miltä Helsinki on tuntunut pitkään aikaan. Yhä useammin hän huomaa ajattelevansa tulevaisuuttaan Lemmenlahdella, mutta toisinaan arki tuo realiteetit pöytään.

 

Minä pidin tädin mökistä, Lemmenlahdesta ja päähenkilöstä jo heti ensisivuilta alkaen. Pidin tunnelmasta, realistisesta otteesta ja ihan kaikesta. En etukäteen olisi uskonut, että voisin näin ihastua tähän kirjaan, mutta niin vaan kävi. Hieman pelkäsin, että miltä mahtaa tuntua lukea kuolinpesän tavaroiden läpikäymisestä ja muusta siihen liittyvästä, sillä aihe on ollut minulle kovin ajankohtainen. Kirjan mukaan oli kuitenkin helppo lähteä, ei tuntunut pahalta. Mikäli oikein tulkitsen, niin sarjalle lienee tulossa jatkoakin, joten pääsen palaamaan Lemmenlahden maisemiin myös tulevaisuudessa.

Domowik

Ilkka Auer: Domowik

262 s., Haamu 2018

kansi: Ilkka Auer

Sainpas pitkästä aikaa luettua kirjan omasta hyllystä! Alunperin Domowik kotiutui minulle arvostelukappaleena kustantajalta, mutta tartuin siihen kuitenkin lopulta vasta näin vuosia myöhemmin. Kyseessä on nuortenkirja, jossa yhdistyy monta minua kiehtovaa elementtiä, kuten vanha kartano, sukusalaisuudet, kummalliset viestit ja maaginen realismi.

Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa yllättävän testamentin myötä perimäänsä vanhaan Hästebäckin kartanoon lähelle Raaseporin linnaa. Perinnön jättänyt isosetä on jättänyt jälkeensä myös Vilmalle suunnattuja erikoisia viestejä, joiden avulla hänelle paljastuu vähitellen uuden kodin salainen puoli. Domowik-nimisen kotihengen avulla Vilma alkaa selvittää sukunsa arvoituksia.

Etukäteen tietämäni perusteella pidin melko todennäköisenä, että Domowik veisi minut mennessään oitis. Niin ei kuitenkaan käynyt, enkä oikeastaan missään vaiheessa lumoutunut teoksesta niin kuin etukäteen olin kuvitellut. Sinänsä juoni on ihan kekseliäs ja vanha kartanomiljöö kiehtova, mutta jokin tarinankerronnassa ei napannut mukaansa. Ehkä olin itsekin asettanut tälle liikaa odotuksia, mutta siitä huolimatta petyin. Ehkä 15 vuotta nuorempi minä olisi ollut tästä kirjasta ihan haltioissaan, mutta nyt tämän tarinan taika ei vain välittynyt minulle asti.

Perijä

Camilla Sten: Perijä

447 s., Bazar 2021

alkup. Arvtagaren 2019

suom. Jänis Louhivuori 

Jos haluat lukea hurjan koukuttavan jännärin, niin lue Perijä! Tämä kirja odotteli lainahyllyssäni todella pitkään, ja nyt todella ihmettelen syytä sille, sillä teos vei mennessään heti ensi sivuilta alkaen. Olen aiemmin lukenut Stenin Kadonneen kylän ja pidin siitäkin todella paljon.

Elanorin isoäiti kuolee henkirikoksen uhrina oman asuntonsa eteiseen Eleanorin silmien edessä. Kasvosokea Eleanor ei kuitenkaan pysty kuvailemaan tekijää poliisille ja tekijä jää vapaalle jalalle. Muutamaa kuukautta myöhemmin Eleanor matkustaa isoäitinsä perunkirjoituksen puitteissa maalle tutustumaan perintökartanoon, josta hän ei tiennyt mitään. Hyvin pian hän saa huomata, että syrjäinen kartano kätkee sisäänsä salaisuuksia, eikä Eleanor seurueineen taidakaan olla siellä niin yksin kuin kuvitteli.

Perijä on suljetun paikan mysteeri ja jännäri, ja juuri sellaisista minä pidän. Jännitys tihenee pala palalta ja Stenin teksti vie mennessään. Kirjan miljöö ruokkii mielikuvitusta ja jännitys tuntuu paikoitellen lähes käsin kosketeltavalta. Eleanorin kasvosokeus tuo oman olennaisen lisänsä eristyksiin jäävän kartanon ilmapiiriin.

Rouva Westaway on kuollut

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

14 h 13 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. The Death of Mrs Westaway, 2018

suom. Antti Saarilahti

lukija: Karoliina Kudjoi

 

Päädyin kuuntelemaan Ruth Waren uusinta teosta Rouva Westaway on kuollut oikeastaan sattumalta. Kirja kulki käsieni läpi varaushyllyyn useamman kerran, joten päätin tutustua siihen äänikirjana, kun se Ellibs-verkkokirjastossa tuli vastaan. Ja voi onni, että tein niin! Pidin tästä jännityskirjasta ihan valtavasti monestakin syystä.

 

Rouva Westaway on kuollut kertoo Harriet Westawaysta, joka saa yllättäen kirjeen, jossa kerrotaan hänen isoäitinsä kuolleen. Harriet tajuaa oitis, että kyseessä on erehdys ja kirje on tarkoitettu jollekulle muulle samannimiselle henkilölle. Velkojat hengittävät Harrietin niskaan ja selvitettyään netistä tietoja Westawayn perheestä, hän päättää lähteä hautajaisiin perinnön toivossa. Harriet on nimittäin tullut siihen tulokseen, ettei rikkaalla suvulla tuntuisi missään, jos muutama sata puntaa menisikin väärälle henkilölle.

 

Harriet tutustuu Westawayn sukuun perheen kartanossa. Vähitellen hän alkaa aistia tunnelmassa jotain outoa. Millainen oikeastaan on Harrietin äidiksi luultu Maud Westaway, joka on kadonnut parikymmentä vuotta sitten? Onko hän vielä elossa? Kun Harriet tajuaa, että hänen omalla suvullaan on oikeasti yhteys tähän Westawayn sukuun, muuttuu tilanne mutkikkaammaksi. Pian Harriet huomaa, että alkaa olla liian myöhäistä perääntyä.

 

Rouva Westaway on kuollut aivan mahtavan mukaansatempaava psykologinen jännitysromaani. Sen menneisyyteen jämähtänyt kartanomiljöö kutkuttaa mielikuvitusta ja teoksen tunnelmassa on jotain, jota voisi luonnehtia perienglantilaiseksi. Jossain vaiheessa kyllä arvasin jo osittain mitä salaisuutta suvussa kannetaan, mutta juonikuviot kääntyivät mutkittelemaan oikein toden teolla. Juonikuviot vääntyivät välillä kyllä vähän turhankin moneen solmuun, mutta toisaalta se tihensi jännitystä. Henkilöhahmot jäivät osittain mielestäni hieman ohuiksi, mutta palasten loksahdellessa paikoilleen osa hahmoista sai uutta syvyyttä. Päähenkilö Harrietista kyllä pidin.

 

Nautin tämän kirjan kuuntelemisesta oikein todella. En muista kuunnelleeni aiemmin Karoliina Kudjoin lukemia äänikirjoja, mutta tämän perusteella kyllä vahva suositus niille. Hänen ääntään oli miellyttävä kuunnella ja hän tulkitsi teosta juuri sopivan ilmeikkäästi. Myös Ruth Ware oli minulle uusi tuttavuus, mutta vaikutuin tästä teoksesta niin paljon, että varasin jo kaksi muuta hänen jännäriään äänikirjoina Ellibs-verkkokirjastosta. Ihan mahtava fiilis, että löysin tällaisen jännityskirjan ja kirjailijan, josta innostuin näin paljon!

♠♠♠♠

Kilroy sen teki

Hilja Valtonen: Kilroy sen teki

188 s., Otava 1960, 3.p.

1.p. 1947

 

Matkasin viikonloppuna Helsinkiin ja kaipasin matkalle jotain kevyttä viihdettä. Päätin valita omassa hyllyssäni majailleen kirjaston poistomyynnistä kotiutetun Kilroy sen teki, sillä halusin matkalle sellaisen kirjan, jota ei tarvitsisi lähteä tuomaan takaisin kotiin. Luin jossain vaiheessa hyvinkin aktiivisesti Valtosen kirjoja, mutta sitten se jäi. Oli mukava palata hänen teostensa pariin, vaikka mielestäni Kilroy sen teki ei olekaan tuotannon parhaimmistoa.

 

Kilroy sen teki kertoo muotipiirtäjänä työskentelevästä Leenasta, jonka miesystävä onkin kihlautunut yllättäen Leenan ystävän kanssa. Juuri sopivaan saumaan saapuu sähke, jossa kerrotaan lyhyesti tädin kuolleen ja Leenaa pyydetään saapumaan heti paikalle. Leenalla ei ole muita tätejä, kuin äidin sisarpuoli, jonka kanssa ei ole pidetty mitään yhteyttä. Täti on vanhapiika, joten muhkea perintö - se josta Leenan äiti tehtiin lähes osattomaksi - näyttäisi nyt tulevan ainoalle elossa olevalle sukulaiselle eli Leenalle. Leena uudistaa garderobinsa, laittaa hiuksensa, sanoo suorat sanat paitsi ystävälleen myös petolliselle Lasselle ja lähtee uudistuneena kohti maaseutua ja perintöään. Nimikin vaihtuu, sillä Leenasta tulee nyt Ulla.

 

Kun kyseessä on viihdekirja, voi lukija jo melkein ensi sivuilta arvata, että kommelluksia on luvassa. Saapuminen perintöä vastaanottamaan ei suju niin kuin Leena (Ulla) mielikuvissaan ajatteli ja näyttää siltä, että moni asia onkin ihan toisin kuin piti. Herääkin kysymys siitä onko mitään sukukartanoa enää olemassakaan, miten täti on kuollut ja kuka lähetti sähkeen, jossa asiasta kerrottiin. Moni onnenonkija pyrkii varakkaan nuoren perijättären suosioon ja huomaapa Lassekin erehdyksensä, mutta onko joku sittenkin erehtynyt vielä pahemmin kuin tämä?

 

Kilroy sen teki on täynnään mitä omituisimpia sattumuksia ja käänteitä, jotka jopa viihdekirjallisuudessa tuntuvat välillä todella absurdeilta. Ennen kuin tarina lähti kunnolla liikkeelle, tuntui myös hieman vaikealta päästä jyvälle mitä oikein tapahtuu. Päähenkilökään ei ole tyypillinen Valtosen kirjallisuudessa (ainakaan lukemieni perusteella), sillä yleensä päähenkilöt ovat hyvin nokkelia, sanavalmiita ja itsevarmoja. Leena (Ulla) puolestaan tuntuu vasta vähitellen kehittyvän siihen suuntaan. Mielestäni tämä ei ole Valtosen sujuvimpia tai viihdyttävimpiä teoksia, mutta kyllä tämän parissa matka Helsinkiin ihan vikkelästi taittui.

 

♠♠♠

ps. Mietin kirjaa lukiessani mistä ihmeestä kirjan nimi oikein tulee, sillä vaikka lausetta "Kilroy oli täällä" viljeltiin teoksessa laajalti, ketään Kilroyta ei kirjassa ollut. Tutkin asiaa ja sanonta tulee Amerikasta. Siellä tavattiin viitata tuntemattomaan tekijään toteamalla "Kilroy was here". Aina oppii jotain uutta viihdekirjallisuudenkin viitoittamana!

Vaitelias perillinen

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen

9 cd-levyä / 10 h 11 min, Tammen äänikirja 2009

lukija: Kaija Kärkinen

Kirjallinen joulukuuni alkoi äänikirjan parissa. Kuuntelin pari kuukautta sitten Kaari Utrion Pappilan neidot ja tykästyin kovasti. Nyt otin kuunteluvuoroon toisen Utrion teoksen Vaitelias perillinen, joka tuntui aluksi jotenkin sekavalta ja hankalasti etenevältä, mutta loppujen lopuksi vei mukanaan.

Vaitelias perillinen kertoo Rautialan kartanon perillisestä Robert Bravertista, joka on ammatiltaan Venäjän armeijan kapteeni. Robertin veljen kuoltua perheettömänä Rautialan kartanon ainoaksi perilliseksi jää Robert, joka palaa ottamaan perintönsä vastaan. Rautialassa häntä odottaa yrmeä äiti, joka jumaloi edesmennyttä esikoispoikaansa, saita ja juonitteleva eno sekä lähes yhtä juonikas serkku. Robertin ei uskota kykenevän huolehtimaan kartanosta saatika lasiruukista, sillä häntä pidetään yksinkertaisena tollona. Pakkaa sekoittaa paikkakunnalle saapunut nuori leskiparonitar Bravert, Robertin serkkuvainaan puoliso, ja tämän pieni poika. Robertin edesmennyt setä testamenttasi Hammarlundin kartanon Robertin veljelle riitauduttuaan poikansa kanssa, mutta kukaan ei ottanut lukuun pojan perhettä, joka nyt saapuu peräänkuuluttamaan oikeuksiaan.

Robert Bravert osoittautuu kuitenkin tarkkanäköisemmäksi kuin kukaan uskoisi, ja hän saakin selville yhtä ja toista muun muassa lasiruukin asioihin liittyen. Hän on myös hyvin oikeudentuntoinen persoona, joten hänestä on helppo pitää. Sen sijaan Robertin sukulaiset ovat kauheita tapauksia, jotka tavoittelevat häikäilemättä omaa etuaan ja tekevät kaikkensa, jotta kartanon omistaja tuntisi olonsa mahdollisimman epätoivotuksi henkilöksi omassa kodissaan. Robert osoittaa sotilaallista luonteenlujuutta kestäessään kaiken, sillä kuten sanottu, Robert on tarkkanäköinen mies ja tietää missä kohtaa kannattaa nostaa valtit esiin.

Aluksi teos tuntui kovin sekavalta, sillä hahmoja vilisti tarinassa paljon enkä oikein tahtonut päästä perille siitä kuka kukin on. Toisen levyn kohdalla tarina alkoi kuitenkin kunnolla vetämään ja hahmot kävivät tutummiksi, joten juonen seuraaminen helpottui. Tämä 1830-luvulle sijoittuva tarina paljastui viihdyttäväksi kartanoromaaniksi, jossa tapahtuu paljon kaikenlaista - vääryyttäkin - mutta lopussa oikeus voittaa. Tarinassa on myös romanttisia juonteita, kuten kunnon kartanoromaanilta kai sopii odottaakin. Minä viihdyin kyllä Vaiteliaan perillisen parissa, vaikka alku olikin takelteleva. 

♠♠♠♠

Hovimäki: Ruotsin vallan iltarusko

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen, Jussi-Pekka Aukia: 

Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko

392 s. + Hovimäen aikaan (s. 393-416)

Gummerus 2004, 2.p.

Perustuu samannimiseen tv-sarjaan

Kirjasarjan ensimmäinen osa

Hovimäki. En edes yritä lähteä arvostelemaan tätä teosta samanlaisella asenteella kuin minulla yleensä on tapana kirjoja esitellessä, sillä Hovimäki on minulle jotakin sellaista, johon ei sovi kovin ankaralla kädellä kajota. Olen nähnyt tv-sarjan jokaisen tuotantokauden moneen monituiseen kertaan ja kirjatkin olen lukenut melkein yhtä useasti. Itse asiassa nuorempana Hovimäet olivat vakiolukemistoani ja onnentunteeni oli valtava, kun vihdoin san kerättyä koko kirjasarjan itselleni. Tunnustan, että sarjassa on joitakin epäjohdonmukaisuuksia eikä kirjatkaan välttämättä aina ole ihan sitä priimakirjallisuutta, mutta se mikä Hovimäessä viehättää, on tarina hahmoineen ja heidän kohtaloineen sekä upea miljöö.

Nuorempana olin niin tosifani, että yksi perheemme kesälomamatkoista suuntautui Turun Kakskertaan ihan siitä syystä, että pääsin käymään Brinkhallin kartanossa, jossa Hovimäki kuvattiin. Yllätyin hieman, sillä livenä kartano oli mielestäni paljon pienempi kuin tv:ssä, mutta moni muu fani taas oli kokenut asian päinvastoin: kartano oli suurempi kuin he olettivat. Vaikka mielikuvani kartanosta osoittautuikin vääräksi, niin upea paikka se silti oli. Oli mahtavaa päästä kiertelmään "Lindhofien kartanossa" ja paikan päällä nähdä missä mitäkin kohtauksia oli kuvattu. Paikka on oikein kaunis, mutta kartano oli sisältä valitettavan huonossa kunnossa, tapetit repsottivat ja lattiat olivat likaiset. Toivottavasti kartano vielä kunnostettaisiin entiseen loistoonsa.

Hovimäkeä tehtiin neljä tuotantokautta ja kuusi kirjaa, joista kolmas ja kuudes kuvaa tapahtumia tv-sarjan ulkopuolella. Minulle kaikkein rakkain tuotantokausi on aina ollut niistä ensimmäinen, se jossa pennitön luutnantti Magnus perii sääntöperintötilan ja pääsee Johanna-vaimonsa kanssa muuttamaan pois Viaporin kurjuudesta omaan kartanoonsa, vaikkei elämä sielläkään aina kovin helppoa ole. Ensimmäinen kirja Ruotsin vallan iltarusko, joka kuvaa juuri näitä samoja vaiheita hieman laajemminkin, on niin ikään minulle tärkein tästä sarjasta.

En tiedä miksi ensimmäinen kausi on minulle tärkein. Ehkä se johtuu siitä, että tulevaisuus tuntui menetyksistä, sodasta ja Magnuksen sokeutumisesta huolimatta siinä jotenkin valoisalta ja turvatulta. Magnus oli kapteeni myös siinä mielessä, että vakaasti, viisaasti ja harkiten hän ohjasi laivaansa eli kartanoaan kohti tulevaa. Tuntui siltä, että kaikki järjestyy, olihan talossa pystyvä isäntä, joka kyllä huolehtisi niin perheestään kuin palkollisistaankin. Ensimmäinen tuotantokausi päättyy Magnuksen dramaattiseen kuolemaan - ja samalla päättyy Hovimäellä tämä "turvattu aikakausi". Kartanon isäntä on kuollut, perillinen vielä kapaloissaan ja holhoojaksi määrätään Johannan ärsyttävä veli Gustav Adolf Sundelius, jota ohjaa ahneus ja kateus. Magnus oli minun lempihahmoni oikeastaan koko sarjan aikana, mihin ehkä liittyy osittain hieman pikkutyttömäistä ihailuakin: kun muksuna katsoin tätä sarjaa tv:stä, niin olihan Magnus nyt hyvin ritarillinen ilmestys ja ilmiselvä ihailun kohde voittamattomuudessaan.

Ruotsin vallan iltarusko -kirja kuvaa ajanjaksoa 1798-1820, vaikkakin viimeiset kymmenen vuotta onkin kuvattu sangen ylimalkaisesti pikakelauksella. Vuosiin mahtuu muutto Hovimäelle, lasten syntymät, kahden lapsen kuolema, sotavuodet ja venäläisten tulo kartanoon, Magnuksen sokeutuminen ja lopulta kuolema vuonna 1809. Todentotta kapteenska Lindhofilla oli kestämistä ja suuri tila emännöitävänään, mutta samalla tavalla kuin Magnusta, häntäkin ohjasi vastuuntunto niin perheestään kuin alustalaisistaan. Onneksi Johannalla oli tukenaan tuikea mamselli Frieda sekä monitaitoinen parantaja ja sepänvaimo Maria Heikintytär, sillä ilman heitä hän tuskin olisikaan pystynyt olemaan niin vahva kuin oli.

Se mikä Hovimäestä ehkä tekee niin hienon sarjan on se, että siinä ei keskitytä kuvaamaan pelkästään säätyläisten vaiheita, vaan tapahtumien keskiössä on koko ajan myös tavallinen rahvas. Säätyläiset ja torpparit, siis Lindhofit ja Sepät pitävät yhtä. Myös kartanon palvelusväellä on suuri rooli, sekään ei jää kulisseihin. Kuten sanottu, valloittavat hahmot ja todentuntuiset kohtalot antavat anteeksi pienet asiavirheet, epäjohdonmukaisuudet ja kirjojen kohdalla myös hienoisen kömpelyyden. Hovimäelle on aina yhtä mukava saapua ja siellä viihtyy hyvin.

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

kuvitus: Christel Rönns

108 s., Tammi 2014

 

Kuten olen jo aiemmin Risto Räppääjästä kirjoittaessani todennut, ei kyseinen kirjasarja ole oikein koskaan ollut minun juttuni. Olen kuitenkin tämän lukuvuoden ajan lukukerhon vetäjänä ja siellä valitsimme jatkokirjaksi Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -uutuusteoksen, jota luin aina vähän matkaa kerrallaan lapsille ääneen. Heitä tämä kirja hauskuutti kovasti ja samalla huomasin itsekin, että onhan tämä nyt aika hauska kirja ja hahmot aika hulvattomia stereotyyppisyydessään. Kokemus oli herättelevä!

 

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun Räppääjien kaukaiselta sukulaiselta, Ernesti Ohraselta, tulee kirje, jossa hän kertoo olevansa vakavasti sairas ja perillisiä vailla. Hän aikoo matkustaa Sevillasta Suomeen katsomaan, josko Risto olisi sopiva perijä. Rauha ja Elvi puunaavat ja kouluttavat Riston esittelykuntoon, mutta tapaaminen menee hieman mönkään. Käy ilmi, että Ernestin palvelijalla, Arnold Rätvänällä, ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Pian Risto ja hänen paras ystävänsä Nelli ovat keskellä vauhdikasta salajuonta, johon puuttuvat pian myös Rauha, Elvi ja Lennart Lindberg-parka.

 

Pidin tätä teosta todella nokkelana ja hauskana, siinä on vauhdikkaita juonenkäänteitä ja sopivasti jännitystä sekä arvoitus ratkaistavanaan. Risto ei edelleenkään ole suosikkihahmojani, mutta siitä huolimatta tarina vei myös minut mennessään. Teoksen dialogi on mielestäni onnistunutta, tosin välillä ääneen lukiessa sitä tuntui olevan hieman liikaa ja olisin kaivannut enemmän ihan oikeaa kerrontaa. Dialogin avulla hahmoihin tulee kyllä syvyyttä ja heidän oma luonteensa kuvastuu repliikkien kautta, mikä on positiivinen asia. Kokonaisuutena tämä kirja oli oikein toimiva ja lasten mielestä muun muassa "hauska", "hyvä" ja "vauhdikas". Olen samaa mieltä.

 

♠♠♠♠