Paha Pohjanmaa

Niko Jutila: Paha Pohjanmaa

Avain 2026

Millaista oli elämänmeno 1900-luvun alkupuoliskon Pohjanmaalla? Niko Jutilan tietokirja Paha Pohjanmaa piirtää ajankuvaa rikoshistorian näkövinkkelistä. Kaikki kirjassa käsiteltävät rikostapaukset ovat henkirikoksia, jotka tapahtuivat 1900-luvun alkupuolella Pohjanmaan maakunnissa.

Jutilan kirjassa Pohjanmaa näyttäytyy ankarana paikkana, jossa toimeentulo oli monella niukkaa ja vaihtoehdot vähissä. Alkoholi näyttelee myös isoa roolia useissa kirjan rikostapauksissa, mutta ei kaikissa. Jutila marssittaa esiin mm. historian unohtamia sarjamurhaajia, lapsenmurhia, murhapolttoja ja ryöstömurhia. Tekijöinä on niin naisia kuin miehiäkin, osa vieläpä alaikäisiä. Yksi tapauksista sijoittuu kotipaikkakunnalleni Jalasjärvelle.

Jutila onnistuu hienosti kokoamaan yksittäisistä tapauksista yhtenäisen kokonaisuuden, joka on mielestäni historiallisena ajankuvana todella kiinnostava. Pidän tätä myös sikäli luotettavana tietoteoksena, että Jutila mainitsee käyttämänsä lähteet ja kertoo, että ei ole lisännyt mitään omia kuvauksia. Jos jossakin kohtaa mainitaan, että päivä oli aurinkoinen, sekin tieto on poimittu virallisista tutkimuspöytäkirjoista.

Mikä saa ihmisen tekemään toiselle pahaa? Joitakin tämän kirjan rikollisista veivät sattuma ja olosuhteet, osa ei ehkä nähnyt muuta vaihtoehtoa. Asioilla tapaa olla monta puolta eikä yhden lähteen – siis tämän kirjan – perusteella ehkä ole oikein sanoa, että jotkut ovat vain olleet aidosti pahoja, mutta sellainen tunne minulle kuitenkin jäi. Kirjan nimi on siis varsin osuva.

Tiukasta faktapohjaisuudesta huolimatta Jutilan teksti on eloisaa, joskus jopa melko nasevaa. Nautin lukemisen vaivattomuudesta, vaikka ei tämä aihepiiriltään mikään hyvänmielen kirja olekaan. Minulle tämä oli hätkähdyttävä ja aivan ehdottomasti mieleenpainuva lukukokemus. Hienoa työtä kirjailijalta!

Kytäjän kartanon kolmoissurma

Niko Jutila: Kytäjän kartanon kolmoissurma

271 s., WSOY 2023

Kytäjän kartanolla Hyvinkään Kytäjärven kylässä tapahtui helatorstain jälkeisenä yönä vuonna 1972 kolmoissurma, joka nostetaan monesti edelleen esille suomalaisia henkirikoksia käsiteltäessä. Tapaus oli kohahduttava uutisaihe omana aikanaan, vaikka sanomalehdistön silloinen lakko hidastikin tuoreeltaan uutisointia merkittävästi.

Kytäjän kolmoissurmassa surmansa sai kolme paikkakuntalaista nuorta, jotka olivat leiriytyneet Kytäjän kartanon tiluksiin kuuluvalle Kaalimaannokalle. Myöhemmin tekijäksi paljastunut kartanonomistaja Kai Vähäkallio surmasi nuoret ampumalla heidät yöllä telttaansa. Taustalla oli Vähäkallion halu suojella omaisuuttaan, mutta myös hänen luontorakkauttaan nostettiin oikeudenkäynnissä esille puolustuksen toimesta. Vähäkallio ei sietänyt luonnon turmelemista ja helatorstaina 1972 hänellä tuli mitta täyteen.

Jos pitäisi kuvata tätä kirjaa kahdella sanalla, valitsisin neutraalin ja perusteellisen. Kirjailija Niko Jutila kuvaa perusteellisesti niin surman uhrien Veijo Häkkisen ja veljesten Esa ja Kai Hyväkän taustoja kuin Kytäjän kartanon ja Kai Vähäkallionkin vaiheita, oikeudenkäynnin etenemistä, paikkakunnalla tapahtuneita muita rikoksia ja surmien jälkeisiä vaiheita. Olin kieltämättä hämmästynyt, että teoksessa tuotiin mm. uhrien koulumenestystä ja kotioloja niin tarkkaan esille, mutta osaltaan ne toisaalta maalaavat kuvaa tuon ajan köyhien työläisperheisen ahdingosta sekä laajemmin yhteiskunnallisista asioista. Kaiken tämän Jutila kuvaa neutraalisti huolimatta siitä, että aineksia raflaavampaankin tyyliin olisi ollut. Juuri tuo neutraalius on asia, josta erityisesti pidin - toisten ihmisten tragedialla ei mässäillä.

Kytäjällä tapahtunut kolmoissurma on monellakin tapaa surullinen asia. Tietenkin henkirikos on aika itsessään sellainen, mutta samaan aikaan päättyi myös Kytäjän kartanon kehityskulku ja tähän päivään mennessä pala suomalaista kartanohistoriaa on kadonnut kokonaan. Ihmisten teoilla on monesti kauaskantoisia seurauksia, etenkin kun kyse on tämän mittakaavan teoista. Kirjana tämä oli vallan toimiva, lukeminen kävi joutuisaan ja rakenne oli hyvä. Pieniä epätarkkuuksia huomasin faktoissa, kun aiemmin kerrottu yksityiskohta muuttuikin toiseksi. Se hieman harmitti, sillä muuten teos tuntuu pätevältä, jos niin voi sanoa. Samoin joissakin kohtaa kirjallinen ilmaisu oli hieman hassun tuntuista, mihin muuten sujuvasti kirjoitetussa kirjassa huomio helposti kiinnittyi. Plussan puolelle kuitenkin jää ansioissaan.