Kun kaupunki suljettiin

Fang Fang: Kun kaupunki suljettiin - Wuhanin kohtalonhetket

13 h 3 min., Into Kustannus 2021

alkup. Wuhan fengcheng riji

suom. Rauno Sainio

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin jo ihan alkuvuodesta Fang Fangin päiväkirjaan perustuvan kuvauksen Wuhanista koronapandemian alussa vuonna 2019. Samaan aikaan kotikunnassani koronatilanne oli heikko ja useampi lähipiiriini kuuluva sairastui tautiin ja joutui olemaan pitkäänkin karanteenissa - nyttemminhän karanteenikäytäntöjä on muutettu. Kuuntelukokemus oli melkoisen ahdistava ja siksi siitä kirjoittaminenkin on jäänyt.

Jos joku kuvittelee, että koronapandemian alkupisteenä tunnetussa Wuhanissa ei olisi yritetty pysäyttää taudin leviämistä, hän on väärässä. Kun Wuhanin kaupunki suljettiin täysin tammikuussa 2020, ryhtyi paikallinen kirjailija Fang Fang kirjoittamaan sosiaaliseen mediaan päiväkirjaa eristyksestä. On hätkähdyttävää ja ahdistavaa lukea silminnäkijän kuvausta kaupungista, jonka asukkailta vietiin kaikki vapaus. Kaiken tuoksinnassa tapahtui myös käsittämättömiä ylilyöntejä, kun viruksen kulku pyrittiin pysäyttämään inhimillisyyden kustannuksella.

Jälkikäteen on helppo sanoa ja nähdä monen Wuhanissa tehdyn toimenpiteen hyödyttömyys viruksen edessä. Tietoa on nykyään enemmän kuin tuolloin, mutta siitä huolimatta osa toimenpiteistä tuntuu hyvin mielivaltaisilta. Pahinta on se, miten kaupungin johtoporras yritti piilotella totuutta asukkailta. Kun Fang Fang kyseenalaisti asioita eikä kaunistellut mitään, joutui hän mustamaalaamisen uhriksi. Hänet pyrittiin leimaamaan, koska hän ei suostunut vaikenemaan. Onneksi hän piti pintansa, sillä tämä lienee melko ainutlaatuinen kuvaus eristetystä kaupungista.

Jos tässä teoksessa kaiken kamalan keskellä jotain kaunista on, niin aito lähimmäisenrakkaus ja välittäminen vaikeina aikoina. Fang Fang kuvaa miten naapurit ja perheenjäsenet auttoivat toisiaan sen minkä pystyivät. He pyrkivät pitämään toivoa yllä suljetussa kaupungissa, vaikka ajoittain he kokivat olonsa varmasti hyvin epätoivoisiksi. Inhimillisyys tuo lohtua, lukijallekin.

Tinder-päiväkirja

Sanna Kiiski: Tinder-päiväkirja, 213 s., Docendo 2020, kansi: Jyri Alanne

Sanna Kiiski on mediasta tuttu hahmo, sillä hän on työskennellyt pitkään toimittajana ja juontajana. Tinder-päiväkirjassa Sanna Kiiski kertoo rehellisesti kokemuksistaan deittisovellus Tinderissä. Tässä kirjassa on mielestäni ehkä kiinnostavinta se, että tämä tarjoaa ihan todella autenttista ajankuvaa pariutumismarkkinoilta. Kiiski kirjoittaa todella sujuvasti, osuvasti ja paikoin hyvinkin hauskasti. Toki Tinderin yltäkylläisessä maailmassa törmää myös tyyppeihin, joiden käytös ja toiminta ei sinänsä huvita millään tavalla, mutta toisinaan Kiisken kommentit tilanteisiin sen kyllä tekevät.

Kun Sanna Kiiski latasi Tinderin, hän alkoi samalla pitää päiväkirjaa kokemuksistaan. Hän asetti itselleen takarajan poistaa Tinder viimeistään vuoden kuluttua liittymisestä ellei tilanne muuten edellytä sitä jo ennemmin. Lopulta Kiiski vietti Tinderissä täyden vuoden ja aikamoinen vuosi se olikin, sillä siihen mahtui niin positiivisia tapaamisia, uuden kaverin löytyminen, ghostaamisia, epämiellyttäviä treffejä ja ei-toivottuja peniskuvia. Omien kokemuksiensa ohella Kiiski kuvaa myös hyvin aikamme ilmiöitä siitä, miten verkossa käyttäydytään miten sattuu, rajattomilla markkinoilla ei kauaa edellistä mietitä ja aina vain etsitään jotain hieman parempaa diiliä.

Kiiskin kokemukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta valitettavan tuttuja monille tinderöijille. Oman kokemukseni mukaan Tinder voi olla ihan jees, jos siihen ei suhtaudu liian vakavasti. Itse olen sen kautta käynyt ihan mielenkiintoisia keskusteluita, kokenut joitakin ghostaamisia ja löytänyt ihmisen, josta on tullut kaverini. Koen olevani voiton puolella, vaikka kumppania sieltä ei olekaan löytynyt.

Kaiken kaikkiaan Tinder-päiväkirja oli sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa. Tämä teos sopii oikein hyvin myös niille, jotka eivät Tinderiä ole käyttäneet, sillä kuten sanottu, ajankuvana tämä on osuva teos.

 

Päiväkirjaklubi

Eeva Vekki & Risto K. Järvinen (toim.): Päiväkirjaklubi

365 s., Nemo 2019

kansi: Piia Aho

 

Päiväkirjaklubi, jonne kuka tahansa voi tulla lukemaan omia nuoruuden päiväkirjojaan, perustettiin vuonna 2014. Päiväkirjaklubin illoissa on jaettu kaikenlaisia tarinoita noloista ja koomisista traagisiin ja liikuttaviin. Eeva Vekin ja Risto K. Järvisen toimittamaan teokseen Päiväkirjaklubi on koottu parhaita paloja. Niistä henkii vahvaa ajankuvaa ja nuoruuden itsetietoisuutta. Lukijan on mielestäni helppo tempautua mukaan näihin todellisiin tarinoihin, jotka ehkä toistavat kaikuna jotain omasta nuoruudesta.

 

Voi Päiväkirjaklubi millaisiin muistojen syövereihin minut sinkautitkaan! Luin tätä kirjaa ahmien ja osa teksteistä meni todella ihon alle: nauroin ääneen teini-iän paatokselle, samaistuin nuoruuden suuriin draamoihin ja ihastelin sitä avoimuutta ja vilpittömyyttä, joka päiväkirjan sivuille vuodatetuista teksteistä heijastuu. Minulle Päiväkirjaklubi tuntui kaikin puolin hyvin vahvalta ja vahvistavalta lukukokemukselta. Sen myötä kävin lopultakin hakemassa kotikotoa vanhan huoneeni yläkaapeista vanhat päiväkirjani itselleni ja sen jälkeen olen palannut niihin jo muutamaan otteeseen.

 

Kun jälkikäteen mietin yläasteaikojani, minusta tuntuu kuin olisin aina ollut värkkäilemässä jotain vihkojeni kanssa. Joihinkin liimailin kuvia ja lehtijuttuja, tein listoja ja jopa piirtelin, mikä ei ole minulle oikein luonteenomaista aktiviteettia, joskus kirjoitin pidempiä tekstejä päiväkirjamaisesti. Kun kävin keräilemässä vanhat vihkoni ja päiväkirjani, hämmästyin miten vähän niitä oli ja miten moni oli jäänyt suurelta osin tyhjäksi. Kuitenkin niissä oli riittävästi kaikkea sellaista, mikä sai minut virnistelemään typeränä. Muistot vyöryivät ylitse ja se oli aika ihanaa, vaikka jotkin kohdat muistuttivat mieleen kirpaiseviakin hetkiä, joita olin paperille purkanut. Oli myös kiinnostavaa huomata, että olin kirjoittanut tosi paljon kirjastokäynneistä, lainaamistani kirjoista ja kirjoista, joita haluaisin lukea.

 

Olen ollut päiväkirjailijana kausiluonteinen. Alakoululaisena kirjoittelin lähinnä tarkkoja tapahtumakuvauksia, mutta niitä vihkoja en enää löytänyt. Luulen kuitenkin, että ne ovat edelleen tallessa, en vain tiedä missä. Yläasteikäisenä alkoi tulla pohdiskelevampaa sävyä. Muistan kokeneeni oloni hyväksi, kun sain purkaa ajatuksiani paperille, mutta jotenkin se sitten vain taas jäi. Vähän yli 20-vuotiaana aloitin uudelleen pariksi vuodeksi ja kirjoitinkin paljon ja avoimesti. Luin nekin päiväkirjat uudelleen, mutta se ei tuntunut niin hyvältä kuin yläasteaikaisten muistojen verestäminen.

 

Olin nuorempana Demi-lehden ahkera lukija ja edelleenkin saatan napata sen kahvitauolle mukaan, jos olen kaikki "aikuisten" lehdet jo lukenut. Vaikka kätköistäni löytyi vain kaksi Demi-lehden kalenteria, niin muistan miten olevinaan coolilta tuntui hankkia sellainen ja alkaa kirjoitella päivittäin jotain pientä ylös. Yhdistän nuo kalenterit aina yläastevuosieni kesälomien hyvällä tavalla tylsiin, aurinkoisiin ja pysähtyneisiin hetkiin. Niistä löytyi monia hykerryttäviä tekstipätkiä, ja ajattelinkin jakaa niitä ja vähän muidenkin vihkojeni antia Päiväkirjaklubin hengessä tähän loppuun. Kirjoitusasut ovat sellaisia kuin päiväkirjoissanikin.

 

15.4.2005

Tuli luettua tänään 2 kirjaa; Enkeliyöt 119.s. ja Montonen ja yks enkeli 123.s. -- Kello on about 11.00. illalla. -- Olispa jo aamu, että pääsis kirjastoon.

 

25.5.2005

Kattoin tänään Kyllä isä osaa -sarjan. Se on vuodelta 1994. Se on tosi hauska. Se isä on sellanen höntti. -- Kerran se poltti naamansa aurinkolampulla. 

 

14.7.2005

Ei mitää erikoista. Saldosta tuli täyteen 75 % 

(Oi aikoja, jolloin vielä puhelinliittymissä oli saldorajat!) 

 

28.7.2005

Perheemme oli rattoisalla kesälomareissulla, jonka huipensi ikimuistoinen majapaikka. Kyllä, muistan sen elävästi ilman tätä tekstiäkin:

Piti herätä  varhain, koska me lähdettiin siitä "mökistä" hippulat vinkuen. Se arvon "mökki", jossa piti olla pesutila olikin vain parakki, jossa oli kirpun kokoinen lavuaari. Ja koko hökkeli oli vinos, täynnä hämähäkin seittiä ja, jossa oli koin syömät lakanat." 

 

29.8.2006

Tänään satoi vettä. :P Meillä oli Ki*********lla liikuntaa. Nar***** laittoi mut ja Katsun meneen ylimääräisen kierroksen, ku me ei oltu juostu muka tarpeeksi.

(Jätetään loppu paljastamatta, mutta nähtävästi tilanne oli koettu suurena vääryytenä.)

 

31.8.2006

Meillä oli tänään koulukuvaus. Mä jouduin eturiviin istumaan. Vähä ärsytti. Noh, tuskin se kovin kauhee on.

(Kyllä se muuten oli :-D)

 

4.10.2006

Oli kemian koe. En osannu yhtää mitää.

(Enkä ikinä oppinutkaan.)

 

26.6.2007

Äsken tuli O.C.:n vipa jakso. Se oli jotenkin niin surullista. Ei enää koskaan uusia jaksoja.

(Nuorempana tämmösiäkin jaksoi sureksia :D)

 

ajoittamaton

Mä sain just luettua uusimman Harry Potterin. (puoliverinen prinssi)

Se loppu oli aika kenma ku Dumbledore kuoli. Ja sitte ku Harry ei aio enää palata tylypahkaan. KEEKOA! 

 

Nuorempana olisi ollut ihan täydellinen kauhistus, jos joku olisi päässyt näitä päiväkirjoja ja muistivihkoja lukemaan, mutta nyt tuntuu ihan sopivalta jakaa ainakin näitä kevyempiä kohtia kaikelle kansalle. On niissä kyllä edelleen sellaisia asioita, joita en olisi valmis altistamaan muiden katseille, mutta vuodet ovat tuoneet etäisyyttä ja perspektiiviä asioihin. Olen iloinen, että olen säästänyt näitä, sillä niissä on niin paljon nostalgiaa ja sellaisiakin tapahtumia, joita ei muuten enää muistaisi. Olen kuullut monien hävittäneen teinivuosien kirjoituksiaan, koska eivät halua kenenkään lukevan niitä. Kuka tietää mikä näidenkin kohtalo aikanaan on, mutta ainakin vielä pidän kiinni ajatuksesta, että nämä ovat liian ainutkertaisia hävitettäväksi. Ehkä näinä poikkeuksellisina aikoina (mikä kulunut fraasi) tekisi hyvää taas aloittaa tämä harrastus uudelleen, jotta saisi ajatuksia purettua kunnolla.

 

Suosittelen Päiväkirjaklubia etenkin kaikille niille, jotka ovat joskus päiväkirjaa pitäneet. Uskon, että tämä on teille erityinen lukukokemus, vaikka on tässä tarttumapintaa ihan jokaiselle, joka on joskus nuoruuden myrskyissä etsinyt rauhallisempia vesiä. Tykkäsin hurjasti tämän kirjan ideasta!

Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

Helen Fielding: Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

237 s., Otava 2016

alkup. Bridget Jones´s Baby, 2016

suom. Annika Eräpuro

 

Kun viime vuoden loppupuolella elokuvateattereihin tuli uusi Bridget Jones -elokuva, en mennyt katsomaan sitä, koska se poikkesi niin vahvasti viimeisimmästä Bridget Jones -kirjasta Mad about a boy. Ihmettelin miten elokuvasta on tehty ihan erilainen, mutta kohta tämän jälkeen ilmestyikin uusi kirjakin. Bridget Jonesin vauvapäiväkirja sijoittuu siis aikaan ennen Mad about a boyta.

 

Bridget Jones on eronnut kihlatustaan Mark Darcysta ja luovii elämässään eteenpäin tavanomaiseen säheltävään tyyliinsä. Erosta on jo vuosia aikaa ja Mark on ehtinyt avioituakin, mutta Bridget ei ole löytänyt rinnalleen sopivaa miestä. Biologinen kello tikittelee hiljaisella äänellä eikä tilannetta helpota monien tuttavien perheenperustamiset ja äidin muka-viattomat vihjaukset lapsenlapsiin. Kummilapsia Bridgetilla kuitenkin on ja jälleen hänestä on tulossa kummitäti. Matkalla ristiäisiin hän saa tietää, että lapsen kummisetä on kukapa muukaan kuin samaan tuttavapiiriin kuuluva Mark Darcy. Ristiäisiltana vanha suola alkaa janottaa ja liekki roihuaa yhden yön kuumana, mutta sitten Mark vetäytyy kuoreensa. Daniel Cleaver ilmestyy kuvaan kuin tilauksesta paikkaamaan Bridgetin itsetuntoa. Kolme kuukautta myöhemmin selviää minkälaisen sopan Bridget on nyt keittänyt: hän on raskaana eikä isästä ole varmuutta.

 

Voi Bridget minkä teit! Tuttuun tapaansa säheltävä Bridget ottaa kuitenkin melko rennosti tilanteen valjettua hänelle. Hän on oikeastaan onnellinen, sillä raskaus saa hänet käsittämään, että juuri sitä hän on halunnut. Eniten paineita aiheuttaa isäehdokkainen keskinäinen kilpailu, sillä kuten tiedämme ovat Mark ja Daniel olleet kylmänkalseissa väleissä on vuosikausia. Lukijalle Bridgetin päiväkirjamerkinnöistä aukeaa kuitenkin humoristinen kuva kaikesta, mitä Bridget raskautensa aikana kokee. Nauroin todella monta kertaa ihan kunnolla tätä kirjaa lukiessani ja mielestäni tämä on kyllä hauskin Bridget Jones -kirja! Ihanan rentouttavaa luettavaa, joskin tässä on myös se vakavampi pohjavire, kun Bridget valmistautuu uuteen tärkeään rooliinsa.

 

Birdget Jonesin vauvapäiväkirjassa huumori kukkii paitsi juonessa myös sanavalinnoissa, joissa on nokkeluutta ja hauskoja mielikuvia tuottavia vertauksia. Tarina etenee reipasta vauhtia ja lopussa tietenkin selviää kuka on lapsen isä (Mad about a boyn lukeneet sen jo tietävätkin). On mukava ajatella, että vaikka Bridget toistuvasti mokaa asiansa, on hänellä aina kyky selviytyä niistä ja loistaa sankarittarena!

 

Tässä vielä pari lukunäytettä kohdista, jotka saivat minut tikahtumaan nauruun sukkeluudellaan. Ensimmäisessä Bridget ja isäehdokkaat ovat shoppailemassa vauvantarvikkeita ja miehet äityvät sanailemaan ostoksista (s. 120):

 

"Kapalo?" sanoi Daniel epäuskoisesti kädessään minikokoinen Chelsean jalkapalloasu, "Oletko sinä kapalomiehiä?"

"Sehän voi olla tehokas", sanoi Mark, niin kuin asiantuntija, joka on kutsuttu tekemään päätös sotilaallisen intervention ja rauhanpuolustuksen välillä, "jos ei se ole liian tiukalla."

"...ja jos itse on egyptiläinen talonpoika vuodelta 400 ennen ajanlaskun alkua."

 

Toisessa kohtauksessa Bridget tarjoilee miehille itse tekemiään crossover-muffinseja, joiden tekeminen ei tietenkään sujunut kuten oli tarkoitus. Seuraavana ote miellyttävästä teehetkestä:

 

Äkkiä Mark oli tukehtua. Hän veti suustaan ulos ison lasinpalan.

"Mikä tämä on?"

"Voi paska! Rikoin lasin kun tein taikinaa. Luulin että sain kaiken pois. Oletko kunnossa?"

Daniel pomppasi pystyyn ja SYLKI oman muffinsinsa tiskialtaaseen. Hän noukki sieltä toisen lasinpalan ja piteli sitä ilmassa. "Minusta tuntuu kuin elämäni särkyisi palasiksi silmieni edessä. Tätäkö vanhemmuus on? Yrjöä autossani? Suklaata puvullani? Parsakaali-lasinsirumuffinseja mahassani?"

 

Tilanne jatkui Markin liennyttävästä vaikutuksesta melko rauhallisena. Mutta hauskaa dialogia ja nokkelia sanavalintoja mielestäni! Tämä oli minulle kyllä oikein sopiva kirja luettavaksi juuri nyt, sillä kaipasin jotain hauskaa ja kevyehkö luettavaa. Siitä syystä annan tälle täydet pisteet.

♠♠♠♠♠

Rauhan kyyhky

Annikki Vesivalo: Rauhan kyyhky - Nuoren lotan päiväkirja 1939-1942

toim. Paula Sainio

163 s., Kirjokansi 2016

 

Minua on jo pidemmän aikaa kiinnostanut Lotta Svärdin toiminta ja erityisesti lottien kokemukset niin sota- kuin kotirintamillakin. Annikki Vesivalo syntyi vuonna 1921 ja oli 18-vuotias, kun sota syttyi. Annikki piti päiväkirjaa, jonka ympärille Rauhan kyyhky on koottu. Mukana teoksessa on alkuperäisiä päiväkirjamerkintöjä, myöhempiä muisteluja ja kommentteja tapahtumista sekä kirjoituskurssilla kirjoitettuja, sota-ajan tapahtumista kertovia tarinoita.

 

Esipuheessa Vesivalon tytär Paula Sainio toteaa, että joitakin päiväkirjamerkintöjä on hieman muokattu ja muiden henkilöiden nimet muutettu, mikä sai minut hieman epäilemään sitä miten alkuperäisten merkintöjen aitous on onnistuttu säilyttämään. Lukiessani huomasin, että Annikki Vesivalon päiväkirjasta huokuu aitous ja sodankin keskellä nuoruuden into ja elämisen ilo. Hieman kyllä silti oudoksun ratkaisua, että etunimillä mainittujen tuttujen nimet on muutettu, sillä ei mielestäni mistään mitään arkaluontoista paljastunut, muun muokkaamisen kyllä ymmärrän.

 

Lottana Annikki koki monenlaisia vaiheita, mutta suurimpia sodan kauhuja hän ei joutunut kohtaamaan, sillä hän työskenteli toimistotehtävissä. Sotavuodet olivat kuitenkin suuri henkilökohtainen mullistus hänelle, sitä ei käy kiistäminen. Talvisodan aikaan Annikkikin joutui lottana olostaan huolimatta lähtemään evakkoon nuorempien sisarustensa kanssa, jatkosodan aikana hän puolestaan matkasi syvälle Itä-Karjalaan. Hänen tiensä lottana päättyi hänen omasta tahdostaan vuonna 1942, sillä hänen mielitiettynsä sai vuodeksi vapautuksen sotapalveluksesta samana vuonna. Nuoret pääsivät suunnittelemaan omaa elämäänsä, ja tulevaisuudenuskohan eli vahvana sodasta huolimatta.

 

On hienoa, että Vesivalo tyttärineen päätti ryhtyä kirjaprojektiin ja tuoda kaiken kansan luettavaksi yhden palan sotahistoriaamme. Mielestäni tämä teos on hieno kokonaisuus ja saa taas kerran muistamaan, että itsenäisyytemme eteen on tehty paljon töitä - mutta samalla kuitenki eletty omaakin elämää, kukin mahdollisuuksiensa mukaan.