Joulukirja: Ruukin salaisuus

Eva Frantz: Ruukin salaisuus

kuvittanut Elin Sandström

268 s., Kustantamo S&S 2021

alkup. Hemligheten i Helmersbruk, 2021

suom. Anu Koivunen

Tänä vuonna joulunpyhien kirjaksi valikoitui jännityskirjailija Eva Frantzin nuortenkirja Ruukin salaisuus, joka on jaettu 24 lukuun. Alunperin suunnittelin, että voisin lukea tätä joulukalenterin tyyppisesti, mutta säästin kuitenkin jouluksi koko kirjan.

Ruukin salaisuus sijoittuu pääosin 1970-luvulle. 12-vuotiaan Floran äiti on vuokrannut Helmerinkylästä mökin, jonne hän asettuu joulukuun ajaksi työskentelemään kirjaprojektinsa parissa. Floralle itsenäinen koulunkäynti maalla sopii, sillä hän ei oikein viihdy kerrostalokodissaan eikä hänellä ole edes ystäviä, joita kaivata.

Flora huomaa pian viihtyvänsä Helmerinkylässä paremmin kuin arvasikaan. Lasiruukin omistajaperheelle kuulunut vanha kartano, jonka mailla vuokramökki sijaitsee, vetää häntä puoleensa. Tyhjilleen jäänyt kartano tuntuu valinneen Floran pelastamaan sen purkutuomiolta, ja pala palalta Flora saa kuulla lisää vanhan ruukin ja omistajaperheen vaiheista. Tarinan mukaan perheellä oli sittemmin kadoksiin jäänyt aarre, jonka avulla kartano voitaisiin pelastaa. Jonkun on vain löydettävä se ensin. Kartano ei päästä mailleen ketä tahansa, sillä von Hiemsin taika tuntuu suojelevan tiluksia, mutta jostain syystä Flora tuntuu olevan tervetullut.

Ruukin salaisuus on mielestäni melkolailla täydellinen joulukirja. Siinä on arvoituksellisuutta ja jännitystä, joulun perinteitä, sukutarinaa ja mielikuvitusta kiehtova rapistuva kartanomiljöö. Pala palalta paljastuva sukupolvien taakse ulottuva tapahtumasarja on juuri sellainen, joka on omiaan vangitsemaan huomioni. Lukijalle siitä paljastetaan ensin hieman enemmän kuin itse päähenkilölle, mikä oli ehkä paikoitellen hämmentävää - jouduin muistuttamaan itseäni, että Flora ei vielä joistakin asioista tiedä - mutta samalla koukuttavaa. Sujuvalukuinen kiinnostava tarina kuroutuu lopussa nykyhetkiin asti, mikä sinetöi ruukin tarinan mielestäni hyvin.

Haastekoonti #lukuhaaste21_sjkkirjasto

Osallistuin vuonna 2021 vain yhteen lukuhaasteeseen, mutta se ei vielä taannut sitä, että saisin haasteen jopa suoritetuksi. Omaksi yllätyksekseni sain kuitenkin Seinäjoen kaupunginkirjaston henkilöhaasteen suoritetuksi hyvissä ajoin ilman minkäänlaista viime hetken lukupaniikkia. Siitä syystä haluaisin jo intoa puhkuen kääntää katseeni kohti ensi vuoden lukuhaastetta, mutta ensin on paketoitava tämä vanha.

Seinäjoen henkilöhaasteessa siis luettiin kirjoja, joissa esiintyy erilaisia hahmoja. Suurin osa haastekohdista tuli suoritettua kuin huomaamatta, mikä varmasti osaltaan selittää sen, että sain haasteen valmiiksi. Tämä oli kyllä kiva haaste, ja pidin siitä myös siksi, että se on niin yksiselitteinen. Haasteissa minulla nimittäin tahtoo olla se tyyli, että suoritan ne todellakin hartaudella ja jokaisen haastekohdan täytyy todella täyttyä. Siksi laajasti tulkittavat haastekohdet tai lepsut asenteet turhauttavat, koska tottakai lukuhaasteet ovat vakavia asioita.. :-D

Haastelistani näyttää tältä:

1. kirjallisuuden ystävä Matt Haig: Keskiyön kirjasto

2. vanhus Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain

3. yksineläjä Delia Owens: Suon villi laulu

4. työtön Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

5. sukupuoli- tai seksuaalivähemmistön edustaja Salla Simukka: Korkeapaine/Matalapaine

6. yliluonnollinen olento tai taruolento

7. duunari Noora Vallinkoski: Perno Mega City

8. maaseudun asukas Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

9. suurkaupunkilainen

10. sotilas Alan Bradley: Piiraan maku makea

11. potilas tai hoitohenkilökunnan jäsen Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

12. äiti tai isä Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

13. nuori Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

14. taiteilija Lucinda Riley: Varjon sisar

15. eläinten ystävä

16. rikollinen Lauri Johansson & Jarkko Sipilä: Late - Suomen pelätyimmän rikollisen tarina

17. seikkailija Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär

18. vallankäyttäjä William Golding: Kärpästen herra

19. tummaihoinen Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta - Pumpkinheads

20. muusikko tai musiikin harrastaja Enni Mustonen: Näkijä

21. urheilija

22. uskonnollinen ihminen Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

23. luonnossa liikkuja Anni Kytömäki: Kultarinta

24. opettaja, opiskelija tai oppilas Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

25. poliisi Leena Lehtolainen: Jälkikaiku

26. rakkauselämässään aktiivinen ihminen Beth O'Leary: Vaihtokauppa

27. verkkomaailman tuntija Amanda Vaara: Yösähköä

28. ruoan ystävä Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila

29. humoristinen tai hauska henkilö Mikko With: Saakelin satanen

30. juhlija

Listalla olevien kirjojen joukossa on monta sellaista, jotka voisin mainita viime vuoden helmiin kuuluviksi. Jos näistä valitsisin viisi huippua, mainitsisin Tolosen, Owensin, Vallinkosken, Ishiguron ja Rileyn. Nyt samaan aikaan harmittelen, että top5-listalle ei mahtunut esimerkiksi Kytömäen Kultarinta. Niin monta hyvää ja erilaista kirjaa! Toivottavasti ensi vuonna haastelista näyttää yhtä hyvältä.

Kirjakaapin avain 10 vuotta

 

Asioita, joita en pysty käsittämään:

- Kirjakaapin avain täyttää tänään 10 vuotta

- minne ne vuodet ovat menneet?

- ja miten ne näin nopeasti ovatkin vierineet?

28.12.2011 olin 19-vuotias kirjastoalan amk-opiskelija, joka aloitti kirjablogin pitämisen

kirjekaverinsa ehdotuksesta ja hänen kanssaan. Muistan, miten lähettelimme tekstareita ja mietimme blogille nimeä ja sumplimme blogin ulkoasua. Nimi Kirjakaapin avain oli minun ehdotukseni, ja vaikka valitsimme sen osin siksi, että pari muuta vaihtoehtoa oli jo varattuna, on se tuntunut minusta hyvältä ja omalta. Jäin parin kuukauden jälkeen ylläpitämään blogia yksin, koska opiskelukiireiltään Elina ei kokenut ehtivänsä panostaa tähän niin paljon kuin haluaisi.

Ensimmäisen postaukseni näpyttelin seuraavana päivänä blogin luomisesta, joten ihan ensimmäisestä päivästä ei konkreettisia muistoja blogissa ole. Luin ensimmäistä postaustani tänään ja huomasin, että vastassa ei ollutkaan niin kauheaa myötähäpeää nuorta minua kohtaan kuin oletin. Itse asiassa tunnistan itseni tekstistä sangen hyvin, vaikka ehkä ensimmäisen postauksen mietteisiin sekoittui hieman turhaa juhlavuutta. Kirjoitin mm. näin:

Kirjastoalan opiskelijana haluan johdattaa muut hyvän kirjallisuuden pariin ja arvostamaan sitä. Kirjoja ei voi koskaan lukea liikaa eikä niitä ole olemassa liikaa, varmasti jokaisella kirjalla on paikkansa ja tehtävänsä.

Siteerasin myös Ranganathanin lakeja ja esitin kainon toiveen, että blogi saisi edes muutaman lukijan. Kyllähän teitä lukijoita sitten tulikin mukava määrä ja edelleenkin tännekin ilmestyy uusia lukijoita, vaikka kirjoista keskusteleminen tuntuu siirtyneen nykyään yhä enemmän instagramiin. Itsekin tein blogille tilin sinne päivälleen 3 vuotta sitten, ja sinne kirjaan lyhennelmät blogiteksteistä ja välillä muitakin kirjajuttuja. Se kulkee käsi kädessä tämän alkuperäisen blogin kanssa ja täydentää sitä. Pidän instagramin tarjoamista helpoista tavoista olla vuorovaikutuksessa, mutta tätä alkuperäistä en mitenkään voisi hylätä kokonaan.

10 vuoden aikana on tapahtunut paljon, se lienee sanomattakin selvää. Vaikka mitä olisi tapahtunut, kirjat ovat aina kulkeneet rinnallani - joskus aktiivisena seuralaisena, toisinaan taas enemmän taka-alalla antaen tilaa muulle. Ne ovat tarjonneet minulle varmasti ainakin tuhat erilaista elämää iloineen ja suruineen, ne ovat olleet matkalippuna maailmalle ja uskollisena ystävänä vuosien varrella. Blogikin on välillä uinunut todellisessa hiljaiselossa, mutta pysynyt elossa. En olisi alun perin uskonut, että Kirjakaapin avaimesta tulee minulle näin tärkeä. Olemme kasvaneet ja kehittyneet yhdessä, sillä vuosien myötä blogikin on uudistunut ja tapani kirjoittaa ja ilmaista itseäni muuttuneet ainakin jonkin verran. Luulen, että jotain minun kasvutarinastani on luettavissa kirja-arvioiden rivien välistä. Jatkamme edelleen yhteistä matkaa, ja toivottavasti vielä pitkään!

Näkemiin taivaassa

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa 

19h 16 min., Minerva Kustannus 2020

alkup. Au revoir la-haut 2013 

suom. Sirkka Aulanko

lukija: Antti Virmavirta

Kuuntelin pari vuotta sitten keväällä Pierre Lemaitren teoksen Silmukka, josta pidin kovasti. Kirjailija jäi mieleeni ihmismieltä taitavasti kuvaavana kirjoittajana, joten odotin Näkemiin taivaassa olevan yhtä otteessaanpitävä kokemus. Kieltämättä teoksen juonikuvio on mieleenpainuva ja Antti Virmavirta tekee lukijana todellakin oikeutta Lemaitren kerronnalle, mutta jotenkin tämä jätti vähän kylmäksi, oli ehkä jotenkin hieman outo.

Teos sijoittuu I maailmansodan loppuun ja sen jälkeisiin vuosiin. Se on oikeastaan kertomus siitä, miten yksi päätös saattaa muuttaa koko elämän suunnan. Tarinan keskiössä on ylennyksestä ja kunniasta haaveileva luutnantti, joka ampuu kaksi omaa miestään, jotta saisi sodan loppumista odottavat miehet hyökkäämään vihollisen kimppuun. Varsinaisena päähenkilönä on kuitenkin Albert Maillard, jolle luutnantin teko selviää sattuman kautta. Hän joutuu nyt itse oman nahkansa puolesta pelkäävän luutnantin koston kohteeksi, mutta hänet pelastaa niin ikään sattumalta taiteellisesti lahjakas Edouard Péricourt, joka loukkaantuu vakavasti. Siitä lähtien Albert kokee velvollisuudekseen auttaa henkensä pelastanutta miestä kaikin mahdollisin tavoin.

Kun selvittelin alkuteoksen nimeä, törmäsin samalla netissä luonnehdintaan, jonka mukaan Näkemiin taivaassa on eräänlainen veijariromaani. Oikeastaan vasta tuo luonnehdinta loksautti teoksen "paikoilleen" mielessäni, sillä se auttoi minua  ymmärtämään millaisesta tarinasta on kyse. Luulenpa, että teos jätti minut kylmäksi nimen omaan siksi, että en oikein tiennyt millaisena teoksena sitä tulisi tarkastella: historiallisena romaanina, jonkinlaisena jännärinä vai jonakin muuna?

Mieleenpainuva teos tämä kyllä on, sen verran erikoisia piirteitä ja dramaattisia käänteitä siinä riittää. Jotenkin nyt kiinnostukseni Lemaitren muihin teoksiin tutustumisesta hieman laimeni. Tämän jatko-osiin tuskin ainakaan tartun.

Operaatio Hardcore Ysäri

Heidi Silvan: Operaatio Hardcore Ysäri 

111 s., Myllylahti 2021

kansi: Karin Niemi

Olen tänä syksynä kiertänyt poikkeuksellisen paljon vinkkaamassa 5.-6. luokkien oppilaille, vaikka tavanomaisesti vinkkaus on keskittynyt alemmille luokille. Koska minulla ei ole valmista vinkkilistaa tuolle ikäryhmälle, olen käynyt nuortenkirjoja vinkkarin otteella läpi. Tähän kirjaan törmäsin meidän harjoittelijan vinkistä, mutta vinkkilistalle tämä ei lopulta päätynyt. Juoni-idea on kuitenkin kiva!

12-vuotias Otso viettää paljon aikaa puhelimella tai pelikonsolin ääressä. Kun puhelin viedään huoltoon, isä haastaa Otson elämää viikon ajan ysärimeiningillä: ei puhelinta, pelikonsolia tai muita teknisiä laitteita. Otso ottaa haasteen vastaan, koska haluaa näyttää skeptiselle isälleen, että pystyy siihen. Hän saa houkuteltua mukaansa kolme kaveriaan, ja niin alkaa Operaatio Hardcore Ysäri. Panoksena on paitsi maine myös mummon lupaama viisikymppinen.

Juoni-idea on mielestäni hauska, laittaa nyt nykynuori elämään ysärin hengessä ilman teknisiä vempeleitä viikoksi! Joskus omakin 2000-luvun alkuvuosiin sijoittuva teini-ikäni tuntuu auttamattoman muinaiselta, kun nykytekniikkaa katsoo. Otsolle kavereineen sattuu monenlaisia kommelluksia, kun he yrittävät keksiä tylsään ysäriviikkoonsa tekemistä. Ensin heidän tosin pitää keksiä mitä ihmiset ysärillä oikein tekivät...

Vaikka idea onkin mielestäni kiva, toteutus on ehkä hieman tylsä minun makuuni. Meni vähän liikaa koheltamiseksi, joten oikein sellaista kunnon tarttumapintaa ysärihenkeen ei sitten lopulta ollutkaan. Tulipa nyt luettua ja koettua kuitenkin.

Martan tarina

Enni Mustonen: Martan tarina - pienoisromaani

133 s., Kirjamedia Oy/Kirjakauppaliitto 2021

kansi: Noora Westerlund

Vuoden 2021 Kirjan päivien kunniaksi kaupanpäällisinä jaettu Enni Mustosen Martan tarina kertoo Syrjästäkatsojan tarinoiden Pukijasta ja Näkijästä tutun Martta Valon elämästä ennen Amerikkaan lähtöä. Pienoisromaanissa pureudutaan sisällissodan aikaan eli vuosiin, jotka antoivat sysäyksen Amerikkaan muutolle.

Pohjanmaalta kotoisin oleva Martta Valo on viinaanmenevän kurikkalaisen työmiehen ja tämän vaimon vanhempi tytär, joka vasta ripiltä päästyään lähtee piikomaan kauas kotoaan aina Längelmäelle asti. Ylitalon tilalla hän lunastaa paikkansa vanhan emännän luotettuna sisäpiikana, mutta ankarat ajat ovat tulossa, kun maa jakautuu punaisiin ja valkoisiin. Kun sota päättyy, ei mikään ole enää likimainkaan entisellään.

Martan tarina tarjoaa tarkemman kuvauksen asioista, joita on jo sivuttu Syrjästäkatsojan tarinoissa. Sinänsä siis mitään uutta ja yllättävää ei ole tarjolla, mutta ihan kiinnostava lukupaketti tämä kuitenkin oli. Pidin Martan pohjalaisesta mielenlaadusta, mutta eniten hahmoista taisin kuitenkin pitää vanhasta emännästä, joka oli järkähtämätön ja reilu. Nopealukuinen teos, ei nyt mikään kirjallisuuden helmi varsinaisesti, mutta ihan kiva lisälehti sarjaan.

Tässä kirjassa on muuten todella hieno kansi, pidin siitä kovasti. Nyt lukemisen jälkeen se avautuu myös ihan uudella tavalla.

Lukupiirikirja: Pieni suklaapuoti

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Suklaapuoti 1

413 s., Otava 1999

alkup. Chocolat, 1999

suom. Arja Gothoni

kansi: Katja Alanen

Lukupiirimme jäi joulutauolle suklaantuoksuisissa tunnelmissa, sillä vuoden viimeisessä kokoontumisessa keskustelimme Joanne Harrisin läpimurtoteoksesta Pieni suklaapuoti, tietysti suklaata syöden.

Olen lukenut tämän teoksen aikaisemminkin, joskus yli 10 vuotta sitten eli jo ennen blogiaikaa. Silloin mieleeni jäi, että elokuva oli jotenkin parempi. Aika näyttää tehneen teokselle hyvää, sillä nyt taidan olla toista mieltä.

Vianne Rocher saapuu tuulen kuljettamana pieneen ranskalaiseen kylään tyttärensä Anoukin kanssa. Kiertolaisen elämään tottunut, vahvasti ennusmerkkeihin ja arjen taikuuteen luottava Vianne perustaa kylään suklaapuodin, jonka vastaanotto on ristiriitainen. Ankaran katolisessa kylässä paaston aikaan toimiva heikkouteen houkutteleva suklaapuoti herättää pahennusta, mutta on myös niitä, jotka löytävät suklaapuodista elämäänsä sitä lämpöä ja inhimillisyyttä, jota ovat niin kovasti kaivanneet.

Lukupiirissä yleinen mielipide oli, että tämä oli ihan mukavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Yllättävän paljon tästä löytyi keskusteltavaa, vaikka etukäteen olin ajatellut, että onko tämä liian kevyt lukupiirikirjaksi. Hahmojen väliset ristiriidat, suklaapuodin ja kirkon vastakkainasettelu ja miljöö pyörivät keskustelun keskiössä. Joku totesi hyvin, että suklaapuodin puitteet pehmensivät tarinaa paljon. Se on epäilemättä totta, sillä esimerkiksi Muscatien avioliitto ja jokilaivojen väkeä kohtaan kohdennettu epäluulo ja viha olisivat ilman lohdullista suklaapuotia ja sen inhimillistä omistajatarta olleet aika tavalla ankeampaa luettavaa. Olimme myös yhteisesti hyvin vaikuttuneita siitä, miten hienosti Harris saa välitettyä tuoksu- ja makuaistimukset lukijalleen.

Minulle jäi nyt lukemisen jälkeen sellainen olo, että haluan lukea myös tämän jatko-osat. Sitä en tiedä milloin se aika koittaa, mutta kyllä tästä sellainen kipinä jäi. Karamellikengät kuulostaa ainakin houkuttelevalta nimeltä!