Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa

Otava 2026

Tuoreimmassa romaanissaan Katja Kettu antaa äänen Lars Levi Laestadiuksen vaimolle Brita-Kajsalle, joka hiihti miehen perässä Karesuandoon ja vaati tätä vihille ollessaan kuudennella kuulla raskaana. Brita-Kajsa oli sitkeä ja voimakas, vaikka vuodet Lars Levin rinnalla eivät aina olleet kevyitä kulkea.

Lars Levi Laestadius tunnetaan Lapin herättäjänä, mutta hänen vaimostaan ei ole jäänyt historiankirjoihin juuri muuta tietoa kuin 15 raskautta. Karesuandossa ja myöhemmin Pajalassa pappina toiminut mies viipyi pitkiäkin aikoja milloin saarnamatkoillaan ja milloin tutkimassa luontoa. Matkoilta löytyi lämmittäjiä, kun Brita-Kajsa jäi pitämään huolta lapsista ja kodista.

Brita-Kajsa on mielenkiintoinen hahmo. Hän ei ole saanut samanlaista koulusivistystä kuin miehensä, mutta tuntee yrtit ja parantamisen tavat, mikä tekee hänet ihan omalla osaamisellaan ja persoonallaan elinpiirissään merkittäväksi henkilöksi. Ketun romaanissa hän ei typisty vain tunnetun miehen petetyksi vaimoksi, vaan on tunteissaan palava ja tahdossaan vahva persoona.

Katja Ketun käyttämä kieli on hänelle ominaiseen tapaan väkevää ja verevää, ja samanlaisena koin myös Ketun kuvaaman miljöön. Maisema ja aika olivat välillä aika karujakin, mutta silti jotenkin voimakkaita, ihan kuten Brita-Kajsakin oli voimakas. Itse koin pohjoisen murteen aluksi aika hankalaksi lukea, koska se ei ole minun murrettani, mutta kun rytmiin pääsi kiinni, alkoi lukeminen sujua joutuisammin.

Brita-Kajsan tarina on mukaansatempaavaa luettavaa. Se kiinnittyy historiallisiin tosiasioihin, joita kerätessään Kettu on tehnyt ison työn. Loppu on kirjailijan vapautta, yksi ajatus siitä, millainen oli Brita-Kajsa. Olen lukenut yhtä vaille kaikki Ketun romaanit ja mielestäni tämä on niistä kenties paras. Mielenkiintoista nähdä millaisia palkintoehdokkuuksia tämä saa, sillä uskon niitä taatusti olevan tulossa.

Sana, jota en näköjään voi olla toistelematta tätä teosta kuvatessani: voimakas. Mutta siihen sanaan tämä teos mielestäni parhaiten kiteytyy.

Rocky ja kivikasvot

Hanna Kökkö: Rocky ja kivikasvot

Rocky, osa 2

Kustannus-Mäkelä 2021

kansi: Tanja Mitchell

Luin viime vuonna kesälomalla Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tänä kesänä halusin kesälomallani lukea sarjan jatko-osan Rocky ja kivikasvot, minkä myös tein. Aika näyttää tuleeko kolmas osa luetuksi kenties ensi vuonna kesälomalla vai jo aiemmin, mutta luetuksi sekin varmasti tulee.

Rockyn peruskoulu on päättymässä, mutta päättäjäisriemua varjostaa synkkä tieto. Paikalliselta kivilouhokselta on löytynyt nuoren ruumis eikä vielä tiedetä oliko kyseessä traaginen onnettomuus vai onko putoamista edeltänyt kamppailua.

Tapaus järkyttää Rockya itseäänkin, mutta hän haluaa silti olla myös muiden tukena. Sitä hän lupaa myös rinnakkaisluokkalaiselle Salmelle, mutta ei aavista minkälaisiin perhekiemuroihin joutuu mukaan. Rauhan kanssa sentään menee hyvin, vaikka tunnelma paikkakunnalla kiristyy ihmisten eläessä epätietoisuudessa kuolemantapauksen syistä. Vain seuraukset ovat läsnä, eivätkä ne päästä ketään helpolla.

Tykkään erityisesti tämän sarjan nuorista päähenkilöistä Rockysta ja Rauhasta, jotka ovat fiksuja tyyppejä. Erityisesti Rockyn huomaa olevan vielä nuori, joten voi sanoa Kökön onnistuneen kuvaamaan kasvuikäistä nuorta osuvalla tavalla.

Jännärijuoneltaan tämä kirja ei ole ihan niin vangitsevaa luettavaa kuin edellinen osa, mutta sitäkin enemmän jännitteitä löytyy ihmissuhteiden kiemuroista erityisesti Salmen perheessä, jossa vanhempien parisuhdeongelmat heijastuvat koko perheeseen. Mielenkiinnolla odotan millaisiin aiheisiin kolmannessa osassa sukelletaan. Kirjan nimi ainakin kuulostaa jännittävältä: Rocky, Rauha ja Surmalammen yö.

Kesäkämppikset

Jenni Multisilta: Kesäkämppikset

Mökki Kahvilahdessa 1

Otava 2026

Kun ulkona vihmoo vettä, on kiva siirtää ajatukset lämpimämpinä kesäpäivinä luettuun kesäkirjaan. Jenni Multisilta on minulle tuttu nimi, mutta silti uusi tuttavuus kirjailijana. Kesäkämppikset aloittaa Mökki Kahvilahdessa -nimisen sarjan, joka sijoittuu Merenkurkun saaristoon.

Omaa neulekirjaansa työstävä Serena on vuokrannut kesäksi mökin Kahvilahdesta. Tarkoituksena on viimeistellä tekeillä oleva kirja, unohtaa hetkeksi rahahuolet ja irtaantua suhdesotkuista sekä tietysti nauttia saaristomaisemista. Saaristomaisemiin on suuntaamassa myös triatlonia varten tavoitteellisesti treenaava Leo, joka odottaa kesältään ennen kaikkea mahdollisuutta keskittyä treenaamaan ilman häiriötekijöitä.

Häiriötekijöiltä ei kuitenkaan kumpikaan voi välttyä, sillä tuplabuukkauksen vuoksi heille kummallekin on vuokrattu sama mökki. Muut majoitusvaihtoehdot ovat jo aikaa sitten varattu täyteen eikä kotiinpaluukaan tunnu kummankaan mielestä vaihtoehdolta. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää jakaa mökki kesäkämppiksinä.

Minä ihan tykkäsin tästä asetelmasta, jossa kaksi epätodennäköistä henkilöä huomaavatkin yhteiselon sujuvan lopulta varsin hyvin. Kumpikin saa rauhassa tehdä omia juttujaan ja kämppäkaveruuden etuna ruoanlaitto- ja tiskivuorot saa kätevästi jaettua. Kaiken kaikkiaan pidin niin päähahmoista kuin saariston paikallisväestäkin.

Vaikka meri ei ole minun vesistöni eikä saaristo mitenkään erityisen lähellä sydäntäni, niin odotin miljöön nousevan esiin väkevämpänä. Kun tapahtumapaikka on näinkin tarkkaan määritelty kuin tässä kirjassa, niin saaristoluonto ja -maisemat olisivat saaneet näkyä vahvemminkin. Periaatteessa tapahtumat olisivat voineet nyt suurelta osin tapahtua muuallakin kuin meren rannalla, niin etäälle saaristolaismiljöö mielestäni jäi.

Lukiessani minua hieman alkoi ahdistaa se, miten koko ajan tuntui nousevan esiin kesän vääjäämätön eteneminen. Kohta vuokrasopimus loppuisi ja mökiltä olisi lähdettävä, kirjaprojektikin vielä vaiheessa ja arki häämöttää. Kyse on toki varmasti ennen kaikkea minusta itsestäni, sillä jos olisin lukenut kirjan jonakin muuna vuodenaikana, en ehkä olisi kokenut tällaista "lomanloppumisahdistusta", jota tämä kirja minussa herätteli. Hahmojen puolesta voisin hyvinkin kuvitella jatkavani sarjan parissa, mutta aika näyttää. 

Sarviini puhkeaa lehti: Ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Gummerus 2025

Kävimme puolisoni kanssa kesälomareissulla pohjoisessa ja päätimme käydä tutustumassa Kittilän Kaukosessa sijaitsevaan Reidar Särestöniemen museoon. Lainasin kirjastosta muutamia Särestöniemi-kirjoja ajatuksenani etukäteen hieman tutustua häneen ja hänen taiteeseensa. En osannut arvata kuinka voimalla tulisinkaan tempaistuksi mukaan hänen maailmaansa!

Luin ihan ensimmäiseksi selkokirjan Reidar Särestöniemen maailma (Särestöniemen museosäätiö 2019), joka synnytti halun lukea lisää. Selailin muutamia taiteeseen keskittyviä teoksia, mutta Noora Vaaralan kirjoittaman elämäkerran Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi luin suurella mielenkiinnolla kannesta kanteen.

Reidar Särestöniemi (1925-1981) syntyi Kittilän Kaukosessa ja kasvoi perheensä nuorimpana lapsena, jolla oli taipumusta unohtua ihmettelemään luonnon hienoja yksityiskohtia ja keksiä hauskoja kujeita. Onnekseen hänen vanhempansa Matti ja Alma ymmärsivät jo varhain, että Reidarin piti saada olla oma itsensä ja toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään, vaikka heitä surkuteltiinkin siitä, ettei pojasta tullut kunnon työmiestä.

Varsinkin äiti oli sittemmin isosti myötävaikuttamassa siihen, että poika pääsi opiskelemaan kuvataidetta ja tavoittelemaan siitä itselleen elämänuraa. Ja sehän kannatti, sillä Särestöniemestä tuli yksi tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista.

Noora Vaaralan kirjoittama elämäkerta on aivan älyttömän mielenkiintoista luettavaa. Hän kirjoittaa Särestöniemestä paitsi taiteilijana myös ennen muuta persoonana, ihmisenä. Vaarala on tutustunut perusteellisesti aikaisempaan Särestöniemi-kirjallisuuteen, Reidarin henkilökohtaisiin kirjeisiin ja hänestä tehtyihin lehtihaastatteluihin sekä itse haastatellut hänet tunteneita ihmisiä. Median Reidar oli erilainen kuin todellinen Reidar.

Taiteellisia pyrkimyksiään edistääkseen Särestöniemi ryhtyi itsekin tietoisesti muokkaamaan julkisuuskuvaansa värikkääseen suuntaan, mikä on ehkä sittemmin jäänyt päällimmäiseksi kuvaksi hänestä.

Itselleni muodostui kuva Särestöniemestä rohkeana oman tiensä kulkijana, joka joutui kuitenkin julkisuudessa peittelemään todellista sisintä itseään, sillä homoseksuaalisuus oli vielä hänen elinaikanaan rikos (vuoteen 1971 saakka) ja sairaus. Kun katsoin kirjassa mukana olleita valokuvia hänestä, mietin, että hänellä oli todella ystävällisen näköiset silmät. Minulle jäi tunne, että hän taisi olla myös varsin kiltti ihminen.

Kaiken sen perusteella, mitä olen nyttemmin Särestöniemestä lukenut ja mitä sain omin silmin nähdä ja kokea Särestössä, olen todella vaikuttunut hänestä taiteilijana. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan ja Särestöniemen taiteeseen.

The Daisy Chain Flower Shop

Laurie Gilmore: The Daisy Chain Flower Shop

Dream Harbor 6

HarperCollins 2026

äänikirjan lukijoina CJ Bloom & Teddy Hamilton

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan kuudes osa The Daisy Chain Flower Shop tutustuttaa lukijat kukkakauppias Daisyyn, joka pyörittää sukunsa kukkakauppaa jo kolmannessa polvessa. Daisyn bisnekset eivät vain suju samalla tavalla kuin aikaisemmilla sukupolvilla, sillä kaupunkilaiset uskovat enemmän tai vähemmän tosissaan, että Daisy on kirottu rakkaudessa.

On totta, että Daisylla on ollut epäonnea rakkausrintamalla. Sekin on totta, että ne hääparit, joiden häiden kukista Daisy vastasi, ovat eronneet melko pian. Mutta että hän olisi kirottu? Taikauskoiset ainakin pitävät mahdollisena, että Daisyn kirous vaikuttaa myös häneltä kukkia tilanneiden parien rakkauteen.

Eräänä päivänä sattumalta ja kuitenkin täydellisellä hetkellä Elliot astuu sisälle kukkakauppaan ja päätyy esittämään Daisyn poikaystävää. Hänelläkin on ollut epäonnea rakkaudessa ja perhepiiri on jo ollut hieman huolissaan hänestä. Feikkisuhde sopii siis myös hänen kuvioihinsa paremmin kuin hyvin, sillä se on omiaan karistamaan huolestuneet sukulaiset pois hänen kimpustaan.

Vaan sitten käy tietysti klassisesti. Daisy ja Elliot alkavat tuntea vetoa toisiaan kohtaan, mutta pelkäävät heittäytyä oikeasti. Feikistä aidoksi oli kiva trooppi (onko se edes trooppi?) ja taas vähän uutta sarjaan. Tykkäsin myös päähenkilöistä ja heidän ratkomastaan Daisyn isotäti-Daisyn rakkausjutusta.

Teos päättyi vähän hassusti tarjoten kurkistuksen ajassa eteenpäin noin parinkymmenen vuoden päähän. Tiedän, että ainakin yksi osa on vielä tulossa, mutta se on aiemmin ilmestynyt rajoitetusti vain tietyissä maissa jo ennen Daisyn kirjaa. Mietinkin siis onkohan Gilmore kenties lopettelemassa Dream Harbor -sarjaa.

Lääkkeeksi määrätään kissa

Sho Ishida: Lääkkeeksi määrätään kissa

Gummerus 2026

alkup. 2023

suomentanut Raisa Porrasmaa

Japanilainen kissakirja? Se on luettava! Olen vuosien mittaan lukenut muutamia japanilaisia kirjoja, joissa kissat ovat olleet keskeisissä rooleissa, ja oikeastaan kaikissa niissä on ollut jotakin minulle mieluista. Ylipäätään tykkään japanilaisesta kerronnasta ja omaleimaisuudesta, vaikka muuten aika harvakseltaan japanilaisia teoksia luen.

Lääkkeeksi määrätään kissa kuvaa kirjan nimenä täydellisesti mistä on kyse. Ihmiset hakeutuvat kuuluisalle kiotolaiselle klinikalle, jolla aina jonkun tutun tuttu on käynyt ja saanut sieltä avun. Avunhakijat tosin yleensä hämmästyvät, sillä olipa syy vastaanotolle hakeutumiseen mikä tahansa, hoitokeino on aina kaikille sama: lääkkeeksi määrätään kissa.

Ennen kuin potilas ehtii kissaakaan (hehheh) sanoa, kiikuttaa hoitaja hänelle tarvikekassin ja kissan kantokoppineen. Hämmentynyt potilas ohjataan ulos ja neuvotaan noudattamaan ohjeita. Ja yleensä, jos ohjeita noudattaa, kissalla tosiaan on kuin onkin hyvää tekevä vaikutus. Heidän elämästään tulee parempaa kissan kanssa.

Lääkkeeksi määrätään kissa on aika veikeä kirja. Itse tykkäsin, sillä tässä kyllä näkyy paljonkin siitä, millaista elämä kissan kanssa on: hauskaa ja täynnä ehdotonta rakkautta, vaikka joskus hermot olisivatkin koetuksella tai sydän huolesta syrjällään.

Atlas: Papa Saltin tarina

Lucinda Riley & Harry Whittaker: Atlas - Papa Saltin tarina

Seitsemän sisarta, osa 8 

Bazar 2023

alkup. Atlas - Story of Pa Salt, 2023

suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen

 

Luin tammikuussa Lucinda Rileyn Kadonneen sisaren. Se on mielestäni sarjan heikoin osa, sillä vaikka tarina veikin mennessään, olisi tiivistämisen varaa ollut paljon. Kirjan päättyessä olin myös hieman typertynyt ja ajattelin, että "tässäkö tämä nyt oli". Työkaveri lohdutti sanomalla, että Papa Saltin tarina tulee korvaamaan kaiken, joten olihan minun otettava asiasta selvää mahdollisimman pian.

 

Tämä teos on nimensä mukaisesti arvoituksellisen Papa Saltin tarina, jota seurataan hänen lapsuusvuosistaan aina viimeisiin elinpäiviin asti. Uskomattoman elämän elänyt Papa Salt kohtaa elämänpolullaan monia dramaattisia hetkiä, mutta vielä suurempi merkitys hänen elämänkululleen ovat ne lukuisat hyväsydämiset ja pyyteettömät ihmiset, joiden ystävällisyys mahdollistaa hänelle monta mahdottomalta tuntunutta vaihtoehtoa.

 

Papa Saltin tarina paljastaa myös, miten hän tuli adoptoineeksi juuri Maian, Allyn, Tähden, CeCen, Tiggyn ja Electran. Isän ja tyttärien ensikohtaamiset kerrotaan melko tiiviisti, mutta mikään ei lopulta ole sattumanvaraista ja jokaisesta heistä voi lukea lisää omista kirjoistaan.

 

Tämän kirjan myötä monet aiemmin heränneet kysymykset tai aukkopaikat saavat vastauksensa ja muutaman kerran ainakin itse yllätyin paljastuksista, mikä voi toki johtua omista unohduksistanikin, sillä olen lukenut tämän sarjan noin kirja per vuosi -tahtia ja aloittanut siis jo vuonna 2019.

 

Nyt lukemisen jälkeen on vähän tyhjä ja sanaton olo, kuten tämän postauksen hajanaisuudestakin voi päätellä. Vaikka olen sarjan lukenut hitaalla tahdilla, niin silti tuntuu, että miten tämä nyt jo loppui. Joitakin osia voisin kyllä lukea joskus uudelleen, mutta tuskin koko sarjan pariin enää palaan uudelleen. Vannomatta kuitenkin paras.

 

Papa Saltin tarina vei hyvin mukanaan enkä minä ainakaan huomannut mistään, että kirjan on Rileyn menehtymisen jälkeen saattanut valmiiksi hänen poikansa Harry Whittaker. Ihan yhtä sujuvaa, juonellisilta yksityiskohdiltaan huolellista työtä ovat kumpikin tehneet. Jännittävää nähdä millainen tulee olemaan Whittakerin kirjoittama Orlando, joka aloittaa Seitsemän sisaren maailmaan sijoittuvan uuden sarjan.

Tilinpäätös

Maija Kajanto: Tilinpäätös

Puistokadun pesula 2

WSOY 2026

 

Puistokadun pesula -sarja on saanut jatkoa. Tilinpäätöksessä päähenkilöksi nousee Assi, joka tutustui ja ystävystyi Inkan kanssa Pyykkipäivässä. Assi on nelikymppinen kirjanpitäjä, jonka elämä tuntuu olevan yhtä säntillisessä järjestyksessä kuin hänen laatimansa tilinpäätökset: on pitkä parisuhde, vakaa toimeentulo ja mieluisa koti paritalonpuolikkaassa. Kohdalle osuva lomautus kuitenkin tuo Assin elämään muutoksen, joka sysää hänet pohtimaan arkeaan ja unelmiaan uudelta kantilta.

 

Tyhjentyneen kalenterin myötä Assi alkaa suorittaa vapaa-aikaansa. Hän haluaa täyttää päivänsä puuhilla osin siksi, että ei olisi etätöitä tekevän miehensä tiellä. Rahasta tarkka Olli ahdistuu taloudellisen tilanteen epävarmuudesta, mikä saa Assin etsimään hyödyllistä tekemistä päiviinsä. Assi ryhtyy tyhjentämään tuntemattomaksi jääneen isoisänsä kuolinpesää. Kun urakka lopulta tulee valmiiksi, on Assin mietittävä myös miten haluaa oman elämänsä jatkossa järjestää.

 

Kokemuksesta tiedän, että kuolinpesän tyhjennys ei ole mikään pikkujuttu, vaan oikeasti aikaa vaativa homma. Puhumattakaan sitten siitä tunnepuolesta, joka väistämättä astuu kuvaan, jos edesmennyt on ollut itselle läheinen. Vuosikymmeniä ajan kerrostumia ja esineitä joita joku muu on vaalinut ja kuljettanut mukanaan vuodesta toiseen tai unohtanut kaappien perukoille... Se todella laittaa pohtimaan omaa tavarasuhdetta aivan uudella tavalla. Mielestäni Kajanto kuvaa tätä kaikkea tarkkanäköisesti.

 

Tilinpäätös oli varsin mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka lomautukset ja kuolinpesät harvoin nostavat ilon ylimmilleen. Tämä sarja ei toistaiseksi ole ollut minulle Kahvila Koivun veroinen, mutta olen alkanut tykätä Harvelan pikkukaupungin miljööstä ja sarjan naisviisikosta, jotka erilaisista elämäntilanteistaan huolimatta pelaavat hyvin yhteen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuka heistä on seuraavan osan päähenkilö, sillä ennustan, että jokainen heistä siihen rooliin vuorollaan pääsee. 

Unelmien talo Jylhäsalmelta

Kirsi Pehkonen: Unelmien talo Jylhäsalmelta

Karisto 2026

kannen kuva: Petri Jauhiainen 

 

Jylhäsalmi-sarjaan joka vuosi uskollisesti ilmestyvä uusi osa on minulle aina kevään/kesän odotetuimpia kirjoja. Tällä kertaa uusimman osan päähenkilö Pipsa ei asukaan Jylhäsalmella vaan Korkealan puolella, mutta kiinteistönvälitysfirman pyörittäminen tuo hänet kuitenkin tämän tästä lossimatkan yli ja tuttujen jylhäsalmelaisten persoonien pariin.

 

 Korkealasta kotoisin oleva Pipsa on paluumuuttaja, joka etsii vielä itsekin lopullista kotia paikkakunnalta. Työskentely perheyrityksessä on oivallinen tapa tutustua paitsi paikkakuntaan myös sen asukkaisiin. Eläköitymistä suunnittelevan isän kanssa yhteistyö sujuu, vaikka heillä onkin näkemyseroja välitykseen otettavista kiinteistöistä Jylhäsalmen osalta. Pipsa näkee potentiaalin, isä ei haluaisi edes ajaa kylän läpi.

 

Luottaessaan bisnesvainuunsa ja tutustuessaan paremmin kyläläisiin Pipsa alkaa ymmärtää, että Jylhäsalmella on paikkansa myös hänen perheensä historiassa. Isä ei kuitenkaan halua puhua ja hoivakodissa asuva dementoitunut äiti ei pysty enää vastaamaan. Pipsan seuratessa omia unelmiaan alkaa hänelle vähitellen selvitä mitä salaisuuksia Jylhäsalmelle kätkeytyy.

 

Tykkäsin tästä kirjasta, kuten olen tykännyt sarjan aiemmistakin osista. Jylhäsalmi on minulle yksi mieluisimmista paikoista kirjallisuudessa, sillä siellä kiteytyy kaikki se maalaisromantiikka ja Suomen kesän parhaat puolet, jotka väistämättä vetävät puoleensa. Ehkä olisin hieman enemmän kaivannut juuri sitä Jylhäsalmea, vaikka se toki nytkin oli keskeinen tapahtumapaikka.

Hiljaiset sillat

Robert James Waller: Hiljaiset sillat

WSOY 1996

alkup. The Bridges of Madison County, 1992

ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1993

suomentanut Kaijamari Sivill

 

Oman hyllyn kirjat -projektini etenee hitaasti mutta varmasti. Pitkään hyllyssäni odotellut ja mielikuvissani ikoniseksi rakkauskertomukseksi muodostunut Hiljaiset sillat pääsi lopultatkin lukuvuoroon. Tulin lopulta lukeneeksi tämän yhden päivän aikana, sillä viehätyin miljööstä ja teksti eteni mukavan vaivattomasti.

 

Robert L. Kincaid on kiertävä valokuvaaja, joka saapuu työkomennukselle Iowaan tarkoituksenaan kuvata Madisonin piirikunnan katettuja siltoja. Robert on kulkuri niin työnsä puolesta kuin luonteeltaankin, tottunut kuljettamaan tärkeintä omaisuuttaan mukanaan ja siirtymään aina sinne missä on kiinnostavaa kuvattavaa. Eräänä helteisenä elokuun iltana Robert ajaa avolavansa Johnsonin maatilalle kysyäkseen tietä ja kohtaa Francescan.

 

Francesca on italialaissyntyinen ja avioliiton myötä Iowaan muuttanut perheenemäntä, joka on tukahduttanut omat haaveensa ja omaksunut roolinsa maanviljelijän vaimona. Francesca rakastaa taidetta, kauniita esineitä ja aistillisuutta, mutta maanviljelysyhteisön arkipäivässä sellaisille asioille ei ole aikaa eikä sijaa. Kun Robert huristaa avolavallaan maatilan pihalle, jotain uinuvaa syttyy Francescassa uudelleen.

 

Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä päivää, mutta niiden jälkeen heidän kummankaan elämä ei ole entisellään. Ulkonaisesti kaikki jatkuu kuin aina ennenkin, mutta sisäinen maailma on muuttunut.

 

Hiljaiset sillat jää vahvasti mieleen. Sen tunnelma tuntuu ainutlaatuiselta, jotenkin unenomaiselta ja jopa taianomaiselta. Kerronta jättää tilaa lukijan itsensä täydentää miljöötä ja tunnelmia, vaikka katetut sillat antavatkin asetelmalle mielestäni uniikin romanttisen leimansa. Lukiessa tuntuu melkein kuin itsekin tuntisi paahteisen elokuun illan ihollaan ja eläisi rakkauden ensimmäisten päivien huumaa.

 

Yllätyin tästä kirjasta, sillä en osannut odottaa tällaista lukukokemusta. Tämän perusteella voisin lukea Robert James Wallerilta joskus jotakin muutakin.

Kukaan ei puhunut

Eeva Korpi-Hyövälti: Kukaan ei puhunut

Warelia 2025

 

Luin toukokuussa kirjastosta pitkään jonottamani historiallisen romaanin Kukaan ei puhunut. Eeva Korpi-Hyövältin kolmiääninen kertomus sotavuosista teki minuun suuren vaikutuksen ja nousi kuukauden suosikkikirjakseni.

 

Huolettomat päivät Kannaksella ja arkinen aherrus omilla kulmilla vaihtuvat evakkomatkaan ei vain kerran vaan kahdesti. Siskokset Hilkka ja Lahja ovat lähdön edessä, mutta onneksi heidät otetaan perillä inhimillisesti vastaan. Ilmajokelainen emäntä Lempi-Maria on nimensä mukainen, lempeä, ymmärtäväinen ja ystävällinen. Mikään ei voi korvata kotia, mutta sopeutuminen on kuitenkin hieman helpompaa, kun ei koko ajan joudu kokemaan olevansa tunkeilija.

 

Lempi-Maria emännöi sukutaloaan, jonka isännyyden jakavat hänen veljensä. Hän kohtaa tulijat inhimillisesti, järjestää heille asuinhuoneen ja huolehtii soppalautasen eteen. Sotavuodet eivät päästä häntäkään helpolla, kun veljille käy kutsu harjoituksiin ja rintamalle. Huoli läheisistä painaa ja siinä missä evakot tarvitsevat häntä, tarvitsee Lempi-Mariakin heitä.

 

Kukaan ei puhunut on lämmin kertomus ystävällisyydestä ja inhimillisyydestä vaikeana aikana. Minua lämmitti suunnattomasti se, miten kovia kokeneet ihmiset eivät katkeroituneet, vaan löysivät tukea toisistaan. Pidin suuresti hahmoista, jotka jäävät mieleen. Heidän kohtalonsa koskettivat ja tämä teos jätti sydämeeni suuremman jäljen kuin osasin odottaa. Erityisesti minua liikutti Kannakselle välirauhan aikaan palanneiden vaiheet uuden sodan syttyessä. Montakin teosta olen niistä lukenut, mutta tässä oli jotakin erityisen liikuttavaa.

 

Kirjan sisäkansissa olevia sukupuita tutkaillessani jäin siihen käsitykseen, että ainakin Lempi-Marialla on esikuvansa todellisuudessa. On myös kerrottu, että tämä kirja on tarina Korpi-Hyövältin isästä, jonka sodanaikainen kohtalo jäi avoimeksi. Kukaan ei puhunut, kuten ei monista muistakaan tragedioista.

 

Kirjallisilta ansioiltaan tämä teos olisi voinut olla vetävämpikin, sillä teksti ei aina ollut täysin sujuvan soljuvaa luettavaa. Se asia kuitenkin unohtui, kun tutustui hahmoihin. Korpi-Hyövältillä on taito tehdä hahmoistaan eläviä ja aitoja. Todella elämänmakuinen kirja kaiken kaikkiaan. Suosittelen erityisesti historiallisten romaanien ystäville. 

Pappilan piika

Enni Mustonen: Pappilan piika

Kytösavun tarinoita 1

Otava 2026

Enni Mustonen loistaa jälleen! Jo joulun alla ilmestynyt Kytösavun tarinoiden esiosa Pikkupappilan joulu lupaili uudesta sarjasta paljon, mutta Pappilan piika vasta veikin mennessään.

1870-luvun Lapualle, Etelä-Pohjanmaalle, sijoittuva teos tarjoilee elävää ajankuvaa. Orpo huutolaistyttö Hanna Pränni on sisukas ja osaava nuori nainen, joka Kytöjoen uuden pastorin avulla pääsee aloittamaan rippikoulunsa. Rippikoulun myötä aukeaa mahdollisuus päästä pois ilkeän emännän ja häjyjen matkassa remuavan isäntäväen pojan lähettyviltä. Hannasta tulee pappilan piika, joka saa puolelleen niin Aino-rouvan kuin emäntäpiiankin.

Vaikka huoli hänet siipiensä suojaan ottaneen Sussu-muorin jaksamisesta painaa välillä mieltä ja töitä pappilassa on paljon, Hanna viihtyy hyvin töissään. Oma vaikutuksensa on pappilan nuorella Santeri-rengillä, joka on talollisen nuorempi poika ja etsii vielä omaa paikkaansa. Ei Hannakaan jää Santerilta huomaamatta, kun samassa pihapiirissä aherretaan.

Mustonen on valinnut tässä kokonaan palvelusväen näkökulman, mikä oli itselleni hieman yllätys, sillä Pikkupappilan joulussa pastorin Aino-rouva on hyvin keskeinen. Ratkaisu on hyvin toimiva, sillä Hannan matkassa lukija pääsee kulkemaan rippikoulussa, lähitienoon taloissa ja torpissa sekä moninaisissa töissä.

Tykkäsin tästä kirjasta. Mustonen osaa historiansa ja on jälleen löytänyt kiinnostavan sarjaidean, joten jään mielenkiinnolla odottamaan sarjalle jatkoa. Rouvankartanon tarinoissa näin paljon Hovimäki-viboja, mutta Kytösavun tarinoita tuntuu uudelta ja raikkaalta. Sellaisia historiallisetkin romaanit voivat parhaillaan olla, täynnä elämää ja uuden jännittävän tuntua.

Lukupiirikirja: Mahdoton elämä

Matt Haig: Mahdoton elämä

Aula & Co. 2025

alkup. The Life Impossible, 2024

suomentanut Sarianna Silvonen

Luimme toukokuun lukupiirikirjana ja samalla kauden viimeisenä kirjana Matt Haigin romaanin Mahdoton elämä. Ajattelin, että meidän on jo korkea aika tutustua Haigiin, ja vasta tähän lukupiirikertaan valmistautuessani hoksasin, että olemmehan Haigia ennemminkin lukeneet. Tosin jos lukupiiri on kokoontunut syyskuusta 2017 alkaen ja olemme lukeneet noin 9 kirjaa kaudessa, niin eipä niitä kaikkia voi ulkoa muistaakaan.

Eläkkeelle jäänyt matematiikanopettaja Grace perii yllättäen etäisen ystävänsä tai pikemminkin kaukaisen tuttavansa talon Ibizalta. Hän ei oikein tiedä mitä ajatella asiasta, mutta koska mikään muu kuin rutiinit ja muistot eivät sido häntä kotikaupunkiinsa, hän päättää matkustaa Ibizalle katsomaan perimäänsä taloa. Melko pian Grace saa huomata, että tuttavan viimeisiin hetkiin tuntuu liittyvän jotakin epäselvää. Hän ryhtyy selvittämään totuutta ja joutuu samalla kohtaamaan myös oman menneisyytensä ja omat asenteensa.

Mahdoton elämä on juonellisesti melko sirpalemainen kokonaisuus, jossa vuoroin matkataan muistoihin, eletään nykyhetkeä Ibizalla ja häilytään välähdyksenomaisesti jossakin toisen todellisuuden rajalla. Sirpalemaisuudesta huolimatta kokonaisuudesta muodostuu melko eheä. Lukukokemuksena tämä oli jotenkin leijaileva, kuin höyhen tuulessa, mutta kuitenkin mielestäni täynnä elämänvoimaa.

Haig on kyllä erittäin mielenkiintoinen kirjailija. Kaiken kaikkiaan Mahdottomasta elämästä jäi aika hassu olo, vähän sellainen "mitä mä just luin?" -tyyppinen fiilis. Hölmistyksestä huolimatta tai ehkä juuri siksi pidin tästä kirjasta ja mielestäni tämä toimii hyvin lukupiirikirjana, sillä meillä ainakin tästä syntyi hyvää keskustelua, joka antoi omaan lukukokemukseen paljon lisää. 

Klaanin tulevaisuus

Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus

Nummien kutsu 3

Kariston äänikirja 2026

lukijana Elina Keinonen

 

Skotlannin ylämaille sijoittuva Nummien kutsu -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Jostain syystä luulin tämän olevan sarjan päätösosa, mutta kirjan päätyttyä bongasin jostain, että jatko on vielä tulossa. Sopii minulle, sillä sarja tuntuu vain parantuneen koko ajan!

 

Agnesin ja Fingalin elämä MacTorrianien klaanin johtohahmoina on asettunut kutakuinkin uomiinsa, vaikka Lily-serkun ja Emily-tädin asettuminen Gilleshielin muurien suojaan onkin tuonut omia jännitteitään eikä suvun tuoreen jäsenen imettäjäksi palkattu nainen herätä kaikissa luottamusta. Uomien yli alkaa kuitenkin läikkyä vasta siinä vaiheessa, kun niin Agnesin kuin Fingalinkin vanhemmat päättävät sekaantua Gilleshielin asioihin.

 

Klaanin tulevaisuus on paikoin hykerryttävän hauska kirja. Värikäs dialogi ilahduttaa minua aina, niin tässäkin! Hauskuuden ohella kirjassa on paljon myös isoja teemoja toteutumattomista toiveista ja kipeistä epävarmuuksista sekä monta isoa solmua, joista yksi vaatii purkautuakseen dramaattisen käänteen. Loppu on kuitenkin kivan toiveikas, ja kieltämättä minua hieman jännittää kantaako se seuraavassakin osassa vai tuleeko kipeitä kolhuja.

 

Muut Nummien kutsu -kirjat blogissani:

- Klaanin suojeluksessa

- Klaanin vieraana 

 

Seireenit

Emilia Hart: Seireenit

WSOY 2026

alkup. The Sirens 2025

suomentanut Irmeli Ruuska

 

Luin huhtikuussa Emilia Hartin romaanin Seireenit, joka edustaa spekulatiivista fiktiota. Olen lukenut aiemmin Hartin romaanin Taipumattomat, joka suorastaan lumosi minut. Siinä kaikki miljööstä juoniasetelmaan osui suoraan minun lukumakuuni, mutta Seireenien kohdalla oli vähän eri juttu. Hillosinkin tätä hyllyssäni jonkin tovin ennen kuin tartuin kirjaa kansista ja aloin lukemaan.

 

Seireeneissä on, kuten nimestäkin voi päätellä, keskeistä merellinen mytologia. Se ei lähtökohtaisesti ole yhtään minun juttuni, mikä aiemmasta lukukokemusta huolimatta hieman työnsi minua pois Seireenien ääreltä. Lukukokemuksesta muodostui kuitenkin lähtökohtaan nähden yllättävän vetävä. Teksti oli hyvää koko ajan ja tarinaan mahtui sellaisia yllättäviä käänteitä, jotka olivat omiaan pitämään otteessaan.

 

Lucy havahtuu unestaan kädet häntä haavoittaneen miehen kurkulla. Hän on kävellyt unissaan ja ollut tiedostamisen ulkopuolella, mutta hän on kauhuissaan tapahtuneesta. Lucy pakenee sisarensa Jessin syrjäiseen merenrantataloon Australian etelärannikolle, mutta sisar on kuitenkin kadonnut. Lucy jää yksin oman kauhunsa, kosteusvaurioisen talon ja Jessin väkevien maalausten keskelle.

 

Sisartaan etsiessään Lucy saa kuulla tarinoita aaltojen viemistä miehistä, kauan sitten tapahtuneesta haaksirikosta ja luolasta, josta kerrotaan erikoisia tarinoita. Melko pian Lucy oivaltaa, että Jessin talolla on keskeinen rooli yhdessä niistä tarinoista. Missä Jess oikein on? Onko talossa turvallista olla? Kun totuus lopulta valkenee, ei mikään ole enää entisellään.

 

Kenelle suosittelen:

- mysteerien ja spefin ystäville

- meren mytologioista kiinnostuneille 

Paha Pohjanmaa

Niko Jutila: Paha Pohjanmaa

Avain 2026

Millaista oli elämänmeno 1900-luvun alkupuoliskon Pohjanmaalla? Niko Jutilan tietokirja Paha Pohjanmaa piirtää ajankuvaa rikoshistorian näkövinkkelistä. Kaikki kirjassa käsiteltävät rikostapaukset ovat henkirikoksia, jotka tapahtuivat 1900-luvun alkupuolella Pohjanmaan maakunnissa.

Jutilan kirjassa Pohjanmaa näyttäytyy ankarana paikkana, jossa toimeentulo oli monella niukkaa ja vaihtoehdot vähissä. Alkoholi näyttelee myös isoa roolia useissa kirjan rikostapauksissa, mutta ei kaikissa. Jutila marssittaa esiin mm. historian unohtamia sarjamurhaajia, lapsenmurhia, murhapolttoja ja ryöstömurhia. Tekijöinä on niin naisia kuin miehiäkin, osa vieläpä alaikäisiä. Yksi tapauksista sijoittuu kotipaikkakunnalleni Jalasjärvelle.

Jutila onnistuu hienosti kokoamaan yksittäisistä tapauksista yhtenäisen kokonaisuuden, joka on mielestäni historiallisena ajankuvana todella kiinnostava. Pidän tätä myös sikäli luotettavana tietoteoksena, että Jutila mainitsee käyttämänsä lähteet ja kertoo, että ei ole lisännyt mitään omia kuvauksia. Jos jossakin kohtaa mainitaan, että päivä oli aurinkoinen, sekin tieto on poimittu virallisista tutkimuspöytäkirjoista.

Mikä saa ihmisen tekemään toiselle pahaa? Joitakin tämän kirjan rikollisista veivät sattuma ja olosuhteet, osa ei ehkä nähnyt muuta vaihtoehtoa. Asioilla tapaa olla monta puolta eikä yhden lähteen – siis tämän kirjan – perusteella ehkä ole oikein sanoa, että jotkut ovat vain olleet aidosti pahoja, mutta sellainen tunne minulle kuitenkin jäi. Kirjan nimi on siis varsin osuva.

Tiukasta faktapohjaisuudesta huolimatta Jutilan teksti on eloisaa, joskus jopa melko nasevaa. Nautin lukemisen vaivattomuudesta, vaikka ei tämä aihepiiriltään mikään hyvänmielen kirja olekaan. Minulle tämä oli hätkähdyttävä ja aivan ehdottomasti mieleenpainuva lukukokemus. Hienoa työtä kirjailijalta!

Lukupiirikirja: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Tammi 2019

Luimme huhtikuun lukupiirikokoontumiseen Raili Mikkasen nuortenromaanin Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, joka kertoo Elli Canthista ja hänen äidistään Minnasta. Äidin näkyvää asemaa ja yhteiskunnallisia mielipiteitä kuvataan hänen lapsiensa kokemana, ja teos onnistuikin aukaisemaan minulle uudenlaisen näkökulman kirjailijaan, jonka tuotantoa olen paljon lukenut ja jonka elämästä olen niin ikään lukenut runsaasti.

Jostain syystä en koskaan ollut sekuntiakaan ajatellut miten Minna Canthin mielipiteet ja edesottamukset ovat mahdollisesti vaikuttaneet hänen lapsiinsa niin sosiaalisessa mielessä kuin esimerkiksi heille suotujen mahdollisuuksien muodossa. Luin Mikkasen romaania suurella mielenkiinnolla, sillä teoksella on todellisuuspohjansa ja lähteensä, vaikka kaunokirjallisuudesta onkin kysymys.

Ellin elämä on tunnetusta äidistä huolimatta täynnä myös ihan tavallisia asioita. Ajan tavan mukaan nuortenkin arkeen kuuluu työntekoa, mutta äiti myös kannustaa lapsiaan oppimaan uutta ja opiskelemaan hyvät ammatit. Koululta ja työltä jäävää aikaa värittävät ystävyyssuhteet, ihastumiset ja tulevaisuuden haaveet. Ne jos jotkin ovat ajattomia aiheita edelleen.

Tykkään Mikkasen kirjoitustyylistä, joka tekee historiasta elävää. Rakastin jo teini-ikäisenä historiaa ja silloin luin paljonkin Mikkasen teoksia. Aino Kallaksesta kertova Ei ole minulle suvannot! vaikutti siihen, että tein yläkoulun kirjailijatutkielmani Kallaksesta. Lumouduin myös Aurora Karamzinin elämästä ja luin ahmimalla Mikontyttäret-sarjaa. Aidot ajankuvat ja tunnetut hahmot kiehtovat minua edelleen suuresti.

Salaista rakkautta Kaunisjärvellä

Eevi Iisakkila: Salaista rakkautta Kaunisjärvellä

Kaunisjärvi 2

Into-kustannus 2026

Kuuntelin viime keväänä Eevi Iisakkilan Kaunisjärvi-sarjan ensimmäisen osan Majatalo omenapuiden katveessa. Pidin siitä todella paljon niin miljöön, henkilöhahmojen kuin juonenkuljetuksenkin osalta. Jäin silloin odottamaan sarjalle jatkoa, mutta kun sitä sitten saatiin, en meinannut millään saada tartuttua tähän. Ehdin nimittäin lukemaan parikin melko tyrmäävää arviota tästä ennen kuin sain kirjan käsiini, joten ei ihan ollut into huipussaan enää siinä kohtaa.

Lukeminen alkoi vähän takkuisissa merkeissä, mutta pyrin pitämään mieleni avoimena ja unohtamaan vastikään syntyneet kriittiset ennakko-odotukseni. Onneksi tein niin, sillä tykkäsin myös tästä kirjasta. Ei tämä juonellisesti ole mitenkään poikkeuksellinen tai yllättävä, mutta en sellaista oikeastaan odottanutkaan. Päähenkilö Vaula on kuitenkin niin kiva hahmo, että se jo itsessään laittaa kääntämään sivua. Päähenkilön ansiosta juonesta muodostuukin mukava ja helppo, hyvin etenevä ja kodikas lukukokemus.

Vaula on eronnut puolisostaan, mutta asuu tämän kanssa edelleen samassa pihapiirissä paritalon pienemmässä puolikkaassa. Ratkaisu on käytännöllinen ja helppo etenkin heidän tyttärensä kannalta. Samaan aikaan Vaula kokee jääneensä itse hieman pysähdyksiin omassa elämässään. Jonnella on uusi parisuhde ja urasuunnitelmia, kun taas Vaula itse etsii vielä uutta suuntaa. Ei ole helppoa rakentaa uutta, kun menneisyys on vielä liian lähellä.

Vaula on mielestäni kivan tasapainoinen ja aito hahmo. Hänen hahmonsa on hyvin inhimillinen epävarmuuksineen ja pelkoineen. Vaula ei ole sellainen rempseä sankaritar, joka tuosta vain kääntäisi uuden sivun elämässään, mutta hänestä kuoriutuu kuitenkin todellinen oman elämänsä päähenkilö. Pidin erityisesti siitä, miten rauhassa ja pala kerrallaan Vaula alkaa löytää uusia polkuja elämäänsä. Erityismainintana haluan nostaa esille Vaulan käsityöharrastuksen, josta lukemisessa oli jotakin todella rauhoittavaa. Ja romantiikkaakin on tietysti ilmassa, kuten kirjan nimikin antaa olettaa.

En ehkä lumoutunut tästä jatko-osasta samalla tavalla kuin ensimmäisestä, mutta samoja tuttuja hyviä aineksia on molemmissa. Mielelläni palaisin vielä Kaunisjärvelle, mikäli jatkoa saadaan. Syksyllä Iisakkilalta on tulossa historiallisen Avainkukan kartano -sarjan avaus, joka lupaa romantiikkaa Jane Austenin hengessä.

Tripsteri-matkaopas: Skotlanti

Eeva Simola: Skotlanti, Tripsteri-matkaopas

Readme 2023, uusintapainos

Matkustimme puolisoni kanssa huhtikuun lopussa muutaman päivän lomalle Skotlantiin. Halusin tietyisti tutustua kohteeseen tarkemmin jo ennen matkaa ja koska kirjat ovat minulle ominaisia tiedonlähteitä, valitsin luettavakseni mahdollisimman tuoreen matkaoppaan. Tripsteri-sarjan Praha-opas oli viime keväänä mieluisa paketti, joten oli mukavaa, että samasta sarjasta löytyi oma kirja myös Skotlannille.

Kun matkaopas kantaa kattavaa nimeä "Skotlanti", on lukijalla lupa odottaa kattavaa lukupakettia. Sellainen tämä kirja todella on. Simola käy kirjassaan läpi olennaisimmat kaupungit ja jakaa niistä parhaat menovinkit ja ruokatärpit, tutustuttaa lukijan Skotlannin historian keskeisiin käänteisiin ja kuvaa luontoa ja elämänmenoa. Kokonaisuus on selkeästi jäsennelty ja todella monipuolinen.

Tutustuimme matkallamme Edinburghin lisäksi Stirlingiin ja Invernessiin, josta jatkoimme vuokra-autollamme matkaa edelleen Loch Nessille. Ylämaiden luontoa oli upea päästä näkemään livenä! Itselleni mieluisin näistä kaupungeista oli historiantäyteinen Stirling, jonne päädyimme etupäässä tämän kirjan ansiosta. Stirlingin linna on mielestäni huomattavasti elämänmakuisempi ja kiinnostavampi nähtävyys kuin Edinburghin linna, mutta kaupunki oli muutenkin viehättävä paikka.

Tässä kirjassa on kivasti erilaisia menovinkkejä, joten monenlaisille matkaajille löytyy kyllä tärppejä. Minulle ei jäänyt suurta paloa päästä uudelleen Edinburghiin, mutta kirjassa oli kyllä muutama aika kiinnostava museovinkki, jotka jäivät katsastamatta. Invernessissä kävimme tutustumassa kirjassa mainittuun antikvariaattiin, jossa on kuvattu Harry Potterin kirjastokohtauksia. Tuo kohde olisi luultavasti jäänyt näkemättä ilman tätä kirjaa. Jos joskus matkustamme uudelleen Skotlantiin, voisin napata tämän matkaoppaan jälleen mukaan.

Rääppöö: Saunavaltaistuin ja muita novelleja

Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja

S&S 2025

alkup. Klein, 2020

suom. Katriina Huttunen

Luin maaliskuussa Axel Åhmanin novellikokoelman Rääppöö: Saunavaltaistuin ja muita novelleja, joka oli kyllä varsin hyvä lukupaketti. Novellit sijoittuvat niin sanotusti miesten maailmaan ja kuvaavat arkista elämää, kasvamisen vaikeutta ja sosiaalisia koodeja, jotka ratkaisevat jokaisen aseman porukassa. Novelleja värittää pohjalainen puheennuotti, joka on itselleni tuttu ja siksi mieluinen.

Tässä novellikokoelmassa on monipuolinen hahmokuvasto, joka on siitä mainio, että hahmojen kautta poraudutaan siihen ääneenlausumattomaan sosiaaliseen koodistoon, joka ratkaisee olennaisen paljon. Hahmot ovat toisinaan jopa lähes liioiteltuja karaktäärejä, mutta kuitenkin hyvin tunnistettavia sellaisia.

Osa novelleista on mielestäni hyvinkin tarkkanäköisiä ja osuvia. Tragikomiikka on vahvasti läsnä monessakin hetkessä.  Itselle jäi erityisesti mieleen Hirvijahdissa tapahtuneet asiat, mutta myös yritys miellyttää isää ja taistella työkalupakin kanssa (Työkalupakki). Lisäksi itsekkäänä tunnettuun johtajaan liittyvät novellit Kunnanisä ja Voileipäkakku olivat mielestäni mainioita ja kenties jopa kokoelman paras taidonnäyte tragikomiikasta.

Sinä et tiedä minusta mitään

Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään

Karisto 2026

Shell's Angles -kirjojen fanina ja useimmat K15-sarjan kirjatkin lukeneena minulle oli mieluisa uutinen, että Jyri Paretskoilta ilmestyy uusi nuortenkirja. Sinä et tiedä minusta mitään on kokoelma kertomuksia nuorista erilaisissa ja monesti myös vaikeissa elämäntilanteissa. Kertomukset nivoutuvat yhteen ja monesta keskeisestä henkilöstä näyttäytyykin sitä kautta eri puolia.

Kirjan ydinsanoma, jopa opetus on, että toisen ihmisen sisimpiä tuntoja ei voi nähdä päällepäin. Sinä et tiedä minusta mitään. Jokaisella on omat epävarmuutensa, vaikeutensa ja haaveensa. Taustalla voi olla kipeitä kokemuksia ja ihminen voi horjua niin reunalla, että joutuu tekemään ratkaisuja, jotka ovat vastoin heidän periaatteitaan. Juuri tällaisissa tilanteissa tämän kertomuskokoelman nuoret ovat. Joku on pahoissa veloissa ja etsii epätoivoisesti ratkaisua. Toinen suree kuollutta tyttöystäväänsä. Yksi tuntee olonsa yksinäiseksi ja vertaa itseään muihin. Ja se, jolla näyttäisi olevan kaikkein helpointa, kantaa suurta tuskaa hiljaa yksinään.

Pidin tästä kirjasta. Paretskoi kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Aihepiiri on kuitenkin sellainen, että sujuvalukuisuudestaan huolimatta tätä ei pysty lukemaan yhdellä istumalla. Ihan hyvä niin, koska silloin jää tilaa ajatuksille ja pohdinnoille, ja niitähän herää. Kirjan lopusta löytyy keskustelukysymyksiä, kullekin kertomukselle omansa, jotka tukevat jatkopohdintoja.

Uskon vahvasti, että tästä tulee kehkeytymään ainakin yläkouluihin vakiolukemistoa. Kertomusten keskiössä on niin monenlaisia nuoria ja monenlaisissa tilanteissa, että niin samastumispintaa kuin silmien avautumistakin on tarjolla melkoiselle lukijajoukolle.

Tinna

Satu Rämö: Tinna

Hildur-sarjan 5. osa

WSOY 2025

Satu Rämön Hildur-sarjan viides osa Tinna on mielestäni paras tähän mennessä. En oikein osaa edes tarkemmin sanoa miksi niin on, mutta ainakin Tinna on jännittävämpi kuin edelliset osat, joten ehkä syy on siinä.

Syrjäisestä laaksosta löytyy korppien runtelema ruumis. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta vaisto sanoo Hildurille toisin. Tapauksessa on jotakin tuttua ja lopulta yksi yksityiskohta johdattaa Hildurin oivalluksen äärelle. Samalla hän joutuu kohtaamaan myös oman menneisyytensä, sillä jäljet johtavat hänen uransa alkuaikoihin  Reykjavikissa. Myös Tinnan menneisyydessä on omat painolastinsa, joiden selvittämiseen hän pyytää Hildurilta apua.

Tässä kirjassa rikosjuoni kietoutuu mielenkiintoisella tavalla eri vuosikymmenille ja islantilaisen mytologian ympärille. Tykkäsin tosi paljon tämän kirjan eri juonisäikeistä, ja aivan erityisesti pitää mainita se, että nyt päästiin kunnolla kurkistamaan Hildurin ihan omaan menneisyyteen eikä hänen menneisyyteensä osana perheensä vaiheita. Kiinnostavaa oli myös se, miten Hilduria ja heidän yhteistä perhehistoriaansa kuvattiin nyt Tinnan näkövinkkelistä. Se tuo heihin kaikkiin uusia ulottuvuuksia.

Jännityskertoimia tässä riitti aiempia osia enemmän ja muutaman kerran tilanne tiivistyi jopa siinä määrin, että huomasin kiihdyttäväni lukuvauhtiani ja kiitäväni "hermostuneena" rivejä eteenpäin. Tämän jälkeen syksyllä ilmestyvän Dísan ylle kasautuu kyllä paljon odotuksia. Pääsin jo sen varausjonoon aika hyviin asemiin, joten syksylle on jo tiedossa jotakin mitä odottaa kirjarintamalta.

Lukupiirikirja: Ei enää Eddy

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Tammi 2019

alkup. En finir avec Eddy Bellegueule, 2014

suomentanut Lotta Toivanen

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Édouard Louisin omaelämäkerrallisen romaanin Ei enää Eddy. Se näkyi suomeksi ilmestyttyään paljonkin minun somesyötteissäni samoin kuin Louisin myöhemmin ilmestyneet teokset, mutta ei ole kyllä tullut ennen tätä tutustuttua yhteenkään niistä. Tämän kirjan perusteella voisin lukea häneltä muitakin teoksia, mutta en ihan heti perään. Ei enää Eddy ei nimittäin päästä lukijaansa helpolla.

Kyseessä on siis omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren Eddyn kasvuvaiheita lapsesta teini-ikäiseksi. Teos lähtee liikkeelle kiinnostavasti, oikein nykäisee mukaansa. Teksti on hyvää ja alun teemat todella kiinnostavia. Eddy kokee jo varhain erillisyyttä omasta perheestään, sillä hänen arvomaailmansa on rakentumassa aivan toisenlaiseksi. Perhe elää köyhyydessä ja niin heitä kuin muitakin ihmisiä Eddyn lähipiirissä vaivaa tietynlainen näköalattomuus. Ylisukupolviset taakat estävät tavoittelemasta toisenlaista elämää. Kouluttamattomuus ja raskas tehdastyö ovat edessä jokaisella.

Eddy kokee erillisyyttä muista myös orastavan homoseksuaalisuutensa vuoksi. Se on tärkeä teema, mutta minun mielestäni seksuaalisen heräämisen kuvaus oli paikoin liiankin räikeää ja tarpeettoman suoraa ja yksityiskohtaista. Lukupiiriläisistä moni sanoi kokeneensa samoin. Nuori Eddy tekee kaikkensa "parantuakseen" homoudesta, mutta ei se tietenkään auta. Yksi lukupiiriläisistä totesi todella osuvasti, että tämä kirja pitäisi luetuttaa kaikilla niillä, jotka ajattelevat, että homoseksuaalisuus on asia, josta voi jotenkin parantua. Olen samaa mieltä.

On helppo nähdä miksi tämä teos on ollut niin kohuttu ja ravisteleva, mutta muuten tämä ei suinkaan ole mikään helppo lukupala. Alle 200 sivua, mutta niin mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä. Minua kiinnostaisi kyllä lukea ainakin Louisin isästään ja äidistään kirjoittamat teokset.

Varastettujen hetkien puutarha

Liina Putkonen: Varastettujen hetkien puutarha

Kielokoski 2

Tammi 2024

Luin syksyllä 2023 Liina Putkosen Kielokoski-sarjan avausosan Unohdettujen unelmien kirjasto, jossa pidin erityisesti miljööstä, kyläläisten keskuuteen muodostuvat yhteishengestä, kirjallisuuden ja kirjojen vahvasta läsnäolosta sekä menneisyyden palapelistä, joka päähenkilö Ainalla oli ratkottavanaan. Nyttemmin tuntuu ehkä hieman käsittämättömältä, että miten tulin tarttuneeksi sen jatko-osaan vasta nyt!

Varastettujen hetkien puutarha viehättää samoista syistä kuin edeltäjänsä, mutta kieltämättä tässä oli sellaisia juoniasetelmia, jotka sätivät minua keskushermostoon melko tavalla. Ainan hankala ihmissuhdetilanne Maunon kanssa ja miehen jopa syyllistävä ja epäreilu käytös häntä kohtaan ottivat oikein tosissaan pattiin.

Onneksi Ainan ympäriltä kuitenkin löytyy myös niitä ihmisiä, joihin hän voi tukeutua. Suru äidin kuolemasta on hänen elämässään edelleen läsnä, vaikka hän on mennyt askel kerrallaan eteenpäin. Uusiakin tuulia puhaltaa, kun paikkakunnalle ilmestyy henkilö, joka voi auttaa ratkomaan samaan menneisyyden palapeliä, jonka ratkaisemiseksi myös Ainan äiti jätti vihjeen.

Olin jotenkin unohtanut, miten isosti äidin menetys on Ainan elämässä läsnä. Se on tietysti hyvin ymmärrettävää, mutta kun on itsekin joutunut hyvästelemään äitinsä äkillisesti ja tuntee saman kipeän kohdan itsessään, niin asiaan törmääminen kevyeksi ja rentouttavaksi aiotussa lukuhetkessä ei ole se mitä ensimmäisenä odottaa. Putkonen kuitenkin käsittelee asiaa kauniisti ja mielestäni myös samaistuttavasti, mikä tuntui minusta hyvältä.

Haluan jatkaa tämän sarjan parissa ja sijoittaa loputkin palaset paikoilleen, mutta se saa odottaa ainakin loppuvuoteen. Hiljaisten tarinoiden tupa nimittäin sijoittuu talviselle Kielokoskelle, eikä minua juuri nyt kevään koittaessa talvimaisemat houkuta. 

Vaikka henki menisi

Holly Jackson: Vaikka henki menisi

Tammen äänikirja 2026

alkup. Not Quite Dead Yet

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Anna-Riikka Rajanen

Kun luin viimeisen osan Kiltin tytön murhaoppaasta, olin lähes mykistynyt. Kiltti tyttö, kohta kuollut oli huikean hyvä, looginen, oivaltava ja todella jännittävä. Se alkoi olla jännärinä jo niin tiivistä kamaa, että lähtökohtaisesti aikuisille suunnatun jännärin kirjoittaminen tuntui olevan Jacksonilta vain ajan kysymys. (Ja sanottakoon, että mielestäni Kiltin tytön murhaoppaat sopivat myös erinomaisesti aikuisille, vaikka ne mm. kirjastoista löytyvät monesti nuorten aikuisten hyllystä.)

Vaikka henki menisi on todella mukaansatempaava kirja. Se koukuttaa heti ensi sivuilta alkaen niin, että pitkästä aikaa minun piti oikein keksimällä keksiä itselleni sellaista puuhaa, jonka kanssa pystyisin jatkamaan äänikirjan kuuntelua. Kirjan alkuasetelma on hätkähdyttävä: Halloweenin iltana 27-vuotiaan Jet Masonin kimppuun hyökätään hänen omassa kodissaan, minkä seurauksena hän saa vakavan päävamman. Lääkärit toteavat, että Jet tulee kuolemaan viimeistään viikon kuluttua päävammansa komplikaatioihin. Leikkaus olisi riskialtis ja lopputulos luultavasti sama kuin ilman leikkausta. Niinpä Jetillä on 7 päivää aikaa ratkaista oma murhansa, sillä murhaksi tapaus muuttuu, kun hän kuolee.

En muista aikaisemmin törmänneeni tällaiseen juoniasetelmaan, mutta hurja miten vangitseva se onkaan! Jet on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on toisaalta hyvin määrätietoinen, mutta kuitenkin samaan aikaan hänen on vaikea saada asioita valmiiksi asti. Siksi hänelle on erityisen tärkeää hoitaa edes yksi asia loppuun asti ennen kuin hän kuolee, jotta hän saisi tuntea saaneensa jotakin aikaan. Jetin hahmo paljastuu kirjan myötä koko ajan monisyisemmäksi.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Jossakin kohtaa arvasin syyllisen, mikä hieman latisti jännitystä, vaikka motiivia en arvannutkaan. Pikkukaupungin salaisuudet ja kuoleman kanssa kilpajuoksua käyvä nuori nainen tekevät tästä kuitenkin yhden mieleenpainuvimmista jännäreistä, jonka olen koskaan lukenut. Vahva suositus niin Jacksonin aiempien kirjojen ystäville kuin jännityksennälkäisillekin!

Aaveiden Rauma

Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma - Kummitustarinoita pitsikaupungista

kuvittanut Suvi Kari

Haamu 2021

mainos, kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta vuonna 2021

Sain vuonna 2021 Haamu-kustannukselta arvostelukappaleen Saana Jaakkolan ja John Swallow'n kirjoittamasta kirjasta Aaveiden Rauma: Kummitustarinoita pitsikaupungista. Kirja odotteli kuitenkin lukemistaan aina tähän vuoteen asti, vaikka muuten olen kyllä kaikki Haamu-kustannuksen julkaisemat "aavekaupunkikirjat" lukenut. Ehkä se johtuu siitä, että Rauma on minulle vieras kaupunki. Tiesin etukäteen lähinnä pitsit ja Rauman Lukon, mutta tämän kirjan jälkeen kaupunki on minulle hieman tutumpi.

Aaveiden Rauma esittelee 10 kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Joidenkin kohteiden historia yltää jopa satojen vuosien taakse, mutta on mukana uudempiakin rakennuksia, joiden vaiheisiin liittyvät ihmiset eivät ole osanneet päästää niistä irti. Osa kummittelukokemuksista on aivan viime vuosilta, joten näyttää siltä, että jotkut eivät ole saaneet rauhaa vieläkään.

Raumalla on pitkä historia merellisenä kauppakaupunkina, mikä tulee selkeästi ilmi myös monista tähän kirjaan valikoituneista kohteista. Vaikka minua kiinnostaakin rajatieto ja erityisesti aaveet, pidän näistä aavekaupunkikirjoista erittäin paljon myös siksi, että niiden kautta perimätieto pysyy muistissa ja pääsee kurkistamaan kohteiden menneisyyteen. Historian kannalta pidänkin näitä kirjoja luotettavina, koska lähteet mainitaan kirjojen lopussa. Aaveista jokainen voi ajatella haluamallaan tavalla.

Erityisen kiinnostavia kummittelukohteita Raumalla ovat tämän kirjan perusteella mielestäni Pyhän Ristin kirkko, kaupparakennus Iso-Tolwane sekä Rustilan kartano. Minua kyllä todella kiinnostaisi käydä kurkistamassa kauppapuotiin ja tunnustella pystynkö itse aistimaan jotakin erikoista, vaikka samaan aikaan ajatus tuntuukin hieman hyytävältä. Kenties vielä joskus suuntaan kesälomareissulle ihmettelemään Raumaa ja sen historiallisia kohteita!